Lääke vaatii lumetta

Helsingin Sanomat julkaisi tänään (19.8.) uutisen, jossa pohditaan, miten masennusta oikeastaan pitäisi hoitaa. Juttu on saanut kimmokkeensa Mielenterveys ja medikalisaatio -seminaarista, jonka pääpuhuja Peter Gøtzsche pitää masennuslääkkeitä tehottomina ja suorastaan vaarallisina.

Tässä ei sinällään ole mitään uutta; maailmassa on ainakin jonkinmoinen joukko tutkijoita, psykiatreja ja psykologeja, jotka kiistävät koko masennuksen kemiallisen mallin tai vähintäänkin siihen perustuvan, välittäjäaineita sorkkivan lääkehoidon. Yksi näistä vastarannan kiiskeistä on plasebo-tutkija Irving Kirsch, jonka kirjasta Emperor's New Drugs kirjoitin muutama vuosi sitten. Suomessa viime aikojen näkyvin lääkkeiden vastustaja on Aku Kopakkala, jonka mielipiteitä saatiin viimeksi lukea Iltalehdestä. Vitsikkäästi saman lehden blogisti Hanna Markuksela kritisoi omassa kirjoituksessaan jutun kehnoa journalistista tasoa.

Oma mielenkiintoni kiinnittyy kuitenkin lähinnä psykiatrian professori Erkki Isometsän lausahduksiin Helsingin Sanomien jutussa.

Isometsän mukaan kiistoja syntyy kysymyksestä, onko vähäinenkin lääkkeistä saatava hyöty lievässä masennuksessa hoidollisesti merkittävä. Isometsän mielestä on, vaikka asia on välillä suhteellinen.

Lääkkeiden tehoa ei tulisi Isometsän mukaan verrata lumelääkkeisiin, sillä niitä ei voida hoitokeinona käyttää. Tulisi tarkastella eroa siihen, ettei hoideta ollenkaan.

Isometsän puhe vetää hiljaiseksi. Onko nyt tosiaan niin, että Käypä hoito -suosituksia kehittävän työryhmän puheenjohtaja esittää lumevertailun unohtamista, jotta masennuslääkkeiden teho saattaisiin näyttämään merkittävämmältä?

Image-lehdessä vuonna 2010 julkaistussa Iso ei -artikkelissa Isometsä myöntää suoremmin, että kyse on oikeastaan hoidon järjestämisen puutteista:

Missä reaalitilanteessa Suomessa ollaan, meillä ei ole sellaista psykoterapian saatavuutta, missä se olisi laajalti masennuksen hoidolle vaihtoehto. Vaikka lääkkeiden vaikutus on vähäinen, se on parempi kuin ei mitään.

On taas kerran syytä pysähtyä hetkeksi. Siis Käypä hoito -suosituksissa suositellaan lääkkeitä, joiden teho tiedetään vähäiseksi, koska sekin on parempi kuin ei mitään – mitä monessa tapauksessa olisi muuten tarjolla. Vaan onko tämä oikea tapa kirjoittaa suosituksia? Iltalehden jutun mukaan masennuslääkkeitä syö 430 000 suomalaista ja 4 500 suomalaista jää vuosittain masennuksen takia sairaseläkkeelle. Lukemat ovat siinä määrin merittäviä, että hoitosuositusten toivoisi keskittyvän tehokkuuteen ja jättävän kannattavuuslaskelmat vaikka kansantaloustieteilijöille.

Jos sitten kaikesta huolimatta haetaan kustannustehokkuutta pillereistä, minulla on uutisia Isometsälle: ei tehottoman lääkkeen syöttäminen ole yhtään sen sallitumpaa hoitoa kuin lumelääkkeidenkään. Lumelääkkeillä hoitamisen kieltohan ei ole lähtöisin laista, vaan kyse on ammattietiikasta, jota ilmaisevat esimerkiksi Lääkäriliiton eettiset ohjeet.

Lääkärin tulee pitää yllä ja kartuttaa tietojaan ja taitojaan, ja hänen tulee suositella vain lääketieteellisen tiedon ja kokemuksen perusteella tehokkaina ja tarkoituksenmukaisina pidettyjä tutkimuksia ja hoitoja.

Jos siis oletetaan, että masennuslääkkeiden teho on vähäinen tai olematon, lumelääkkeen ja varsinaisen lääkkeen eroksi jää se, että masennuslääkettä markkinoidaan hoitovaikutuksella. Harmi kyllä eettisissä ohjeissa ei puhuta mitään markkinoinnista.

P.S. Huomattakoon, että minulla ei ole kompetenssia antaa vahvoja arvioita masennuslääkkeiden tehosta. Sen sijaan olen kyllä sitä mieltä, että lääkkeen teho mitataan juurikin vertaamalla sitä lumelääkkeeseen. Jos lääkkeen teho ei ole sokeripilleriä kummempi, kannattaa käyttää sitä sokeripilleriä.

P.P.S. Mitä tulee lääketieteelliseen tietoon ja kokemukseen, lumelääke voi olla hoitona hyvinkin tehokas – jopa silloin, kun potilas tietää syövänsä plaseboa.

Perusteetonta uskonvahvistusta rasvasta nauttiville

Länsiväylä julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan kovat rasvat ovatkin itse asiassa terveellisiä, ja jopa lääkärit ovat asiasta samaa mieltä. Alkuperäinen otsikko kuului ilmeisesti Tutkimus: Maidon kovat rasvat ovat hyväksi – lääkärit samaa mieltä. Pienen pohdinnan jälkeen otsikko kuitenkin muutettiin muotoon Rasvasota alkoi jälleen – lääkärit kovien rasvojen puolella.

Uutinen perustuu Cambridgen yliopiston Lancet-lehdessä julkaistuun tutkimukseen, jonka mukaan tietyillä rasvahapoilla on yhteys alentuneeseen kakkostyypin diabeteksen esiintymiseen. Tarkkaavainen lukija saattaa jo tässä vaiheessa havaita, että Länsiväylän ja yliopiston tutkimuksen viestissä on pieni vivahde-ero.

Länsiväylä yleistää diabetesta koskevassa tutkimuksessa löydetyn korrelaation surutta yleiseksi kovien rasvojen puolustuspuheeksi. Alkuperäisessä otsikossa puhuttiin vielä maidosta, uudemmassa ja itse jutussa päädytään käsittelemään tyydyttyneitä rasvoja yleisesti. Tutkimus ei anna tälle mitään perustetta.

Itse asiassa Cambridgessa vertailtiin siis diabeetikkojen ja ei-diabeetikkojen veren rasvahappokoostumusta. Kyse on seurantatutkimuksesta, jossa isoa joukkoa eurooppalaisia seurattiin vuosia. Näistä valkattiin reilut 12 000 tutkimuksen aikana diabetekseen sairastunutta sekä noin 15 000 henkilön vertailujoukko, ja lähdettiin tutkimaan, millainen rasvahappokoostumus heidän veressään on. Lopputulos lyhyesti on, että henkilöillä, joilla ei ollut diabetesta, oli veressään suhteellisesti enemmän sellaisia rasvahappoja, joissa on pariton määrä hiiliatomeja. Tällaisia rasvahappoja puolestaan on erityisesti maitotuotteissa.

Tutkimuksessa on kuitenkin puutteensa. Ensinnäkin koko analyysi perustuu yhteen verinäytteeseen: rasvahapot analysoitiin tutkimuksen alussa annetusta verinäytteestä. Myöhempiä näytteitä ei ole, joten kyse on yhden mittaushetken tilanteesta. Näytteestä ei myöskään tutkittu rasvahappojen määrää vaan ainoastaan niiden suhteita; tekijöiden mukaan tosin rasvahappojen keskinäiset suhteet ovat validi mittausmenetelmä, joten mikäpä minä olen sitä kiistämään.

Olennaisinta on kuitenkin se, että tutkimus ei koske terveysvaikutuksia yleisesti vaan ainoastaan suhdetta kakkostyypin diabetekseen. Myönteinen havainto ei koske kaikkia kovia rasvoja vaan ainoastaan tiettyjä tyyppejä. Itse asiassa tutkimus ei suoraan kerro edes maitorasvan vaikutuksesta, vaan tutkijat myöntävät itsekin, että myös esimerkiksi kalsiumilla, D-vitamiinilla ja maitotuotteiden hapatuksella voi olla vaikutusta.

Ylipäätään tutkimuksessa jää itselleni hiukan epäselväksi, mistä tutkijat päättelevät juuri tiettyjen rasvahappojen suojaavan diabetekselta. Esimerkiksi tutkimuksessa mainittua pentadekaanihappoa on maidon rasvassa vain reilun prosentin verran, pääosa on niitä parillisen hiiliatomimäärän epäterveellisiä happoja. Tutkimuksen ruokavaliokyselyssä parittoman hiiliatomimäärän rasvahapot yhdistyvät maitotuotteiden lisäksi muun muassa kakkuihin ja kekseihin, mutta myös ennalta terveellisiksi tiedettyihin ruoka-aineisiin kuten pähkinöihin, siemeniin, hedelmiin ja vihanneksiin. Tutkimuksen kohteena ovat rasvahapot, mutta miksi juuri niiden merkitys olisi tässä yhteydessä olennainen? Tähän en saanut oikein tyydyttävää vastausta.

Länsiväylä ei tietenkään vastauksia etsikään, vaan lehti julistaa rasvasodan uudelleen alkaneeksi. Ja miksipä ei julistaisi, kannattavathan lääkäritkin nyt kovia rasvoja!

Paitsi että ei, eivät kannata. Länsiväylä ei katso tarpeelliseksi haastatella ravitsemustieteilijöitä, vaan raudanlujiksi asiantuntijoiksi kovia rasvoja kannattamaan on sen sijaan valittu verisuonikirurgi Taija Somppi sekä ortopedi Antti Heikkilä. Mielipidettä on siis kysytty lääkäreiltä, jotka jo ennestään tunnettiin ravintosuositusten vastustajina ja kovien rasvojen kannattajina. Nyt heidän mielipiteensä nostetaan esiin uuden tutkimuksen yhteydessä ja laajennetaan sitten koko lääkärikunnan yleiseksi mielipiteeksi.

Virallista puolta edustaa THL:n ylijohtaja Erkki Vartiainen, jonka kommentit ovatkin sitten huomattavasti laimeampia: Vartiaisen mukaan tulokset ovat mielenkiintoisia mutta eivät ilman lisätutkimusta anna aihetta ravintosuositusten muokkaamiseen. Kanta on ymmärrettävä – ja se sattuu olemaan myös suora lainaus Cambridgen tutkijoilta.

P.S. Somppi on profiloitunut muun muassa rokoteasiantuntijana, kannattaa Bemer-hoitoja ja toimii muun muassa rokotevastaisen, yleistä huuhaata levittävän Suomen Terveysjärjestön (entinen Suomen Luontaisterveyden liitto) hallituksessa. Luonnehdinta saattaa olla hiukan henkilöönmenevä, mutta tämä historia ei varsinaisesti tee Sompista asiantuntijaa.

P.P.S. Heikkilä on hänkin intoutunut vastustamaan muun muassa HPV-rokotetta, geenimanipulaatiota, ilmastonmuutosta...

P.P.P.S. Olisi tämän jutun voinut tehdä toisinkin, ja esimerkiksi Helsingin Sanomissa ote onkin huomattavasti varovaisempi. Hesari toisaalta myös haastattelee ravitsemustutkijaa, mikä epäilemättä tekee uutisesta joissakin piireissä epäluotettavan.