2015-04-30

Miehistä menoa

Lotta Aarikka kirjoitti viime viikon lopulla, kuinka Otaniemi teki hänestä feministin. Aihetta seurasi jatkokirjoitus, Nyt-lehden haastattelu, Iltalehden haastattelu, Facebook-sivujen sulkeminen... Sitä normaalia, mitä nyt tällaisesta seuraa. Jaana Wessman kirjoitti aiheesta niin oivallisesti, että ajattelin, ettei minun tarvitse.

Kun nyt olen seurannut aiheesta käytyä keskustelua, muutin mieleni.

Aloitetaan siis ilmeisesti olennaisimmalla. Hei! Olen Sami, 38-vuotias heteroseksuaali, valkoinen mies. Valmistuin TKK:lta diplomi-insinööriksi silloin, kun se vielä oli TKK. Olen siis saletisti pätevä.

Kyllä. Keskusteluissa on ihan oikeasti käytetty argumenttina sitä, että aiheesta valittajat eivät ole teekkareita eivätkä siten ymmärrä teknisen poikaporukan hienosyistä dynamiikkaa, jonka naiset peruuttamattomasti rikkoisivat.

Toinen yleinen argumentti on ollut, että miehet käyttäytyvät eri tavalla, kun on naisia läsnä. Tottahan se – mitä sitten? Pitääkö teekkariuden syvimmän ytimen todella olla pidäkkeetöntä hönöilyä? Oman muistikuvani ja teekkareiden maineen perusteella siihen ei tarvita naisilta suljettuja seuroja; itse asiassa hönöily onnistuu nuorilta miehiltä vallan mainiosti julkisella paikallakin, jopa ilman tupsulakkia.

Kukaan ei ole vaatinut kaiken miesporukalla tapahtuvan aktiviteetin lopettamista, ei liioin kaikkien yhdistysten avaamista kaikille. Nyt ei puhuta eräretkistä kavereiden kanssa, vaan kukin saa nostaa teltan pystyyn ihan kenen kanssa hyvältä tuntuu. Aiheena ovat kerhot, jotka ovat suhteellisen elimellinen osa teekkarikulttuuria ja erityisesti sen näkyvintä osaa, wapun viettoa. Ei ole aivan sama, miten ne toimivat ja miten niiden jäsenet käyttäytyvät; niiden toiminta luo ja vahvistaa osaltaan malleja sille, miten teekkareiden oletetaan toimivan. On sääli, jos siihen malliin kuuluu erottamattomasti ihmisten arvottaminen sukupuolen perusteella.

Jos taas kyse on siitä, että halutaan tehdä äijäjuttuja äijäporukassa, niin tervetuloa nykyaikaan: myös naiset tekevät äijäjuttuja. Jos touhu ei oikeasti kestä naisten katsetta, ei se kestä päivänvaloa ylipäätään.

Kuten joku saattaa aavistaa, minulla ei ole pienintäkään käsitystä, mitä Luolamiehet tai Sitsimiesliitto puuhaavat suljettujen ovien takana, ei oikeastaan edes siitä, mitä ne puuhaavat näkösällä. Ei se minua totta puhuen edes kiinnosta, ja voi hyvin olla, että ei kiinnosta useimpia naisiakaan. Ei se ole olennaista. Olennaista on, että minä voisin olla jäsen, naisilta se mahdollisuus on synnynnäisen ominaisuuden perusteella evätty. Jos kyseessä olisi ihonväri, tätä keskustelua ei käytäisi.

Kuka tahansa voi perustaa järjestön, laki ei kiellä sukupuolta jäsenyyden perusteena, ja naisilla on omia kerhoja ja kuntosaleja. Kyllä. Naisasialiitto Unioni ei ota jäsenikseen miehiä. Harmin paikka. Ei se tarkoita, etteikö asiasta voisi tai pitäisi keskustella ja etteikö tällaisten sukupuolen perusteella suljettujen kerhojen olemassaoloa ylipäätään voisi kyseenalaistaa.

Ennen kuin siirretään maali niihin naisten kerhoihin, kannattaa kuitenkin muistaa, että pörssiyhtiöiden johtajista 99 % on miehiä. Pörssiyhtiöiden hallituspaikoista 76 % on edelleen miehiä. Puolueiden puheenjohtajat ovat lähes poikkeuksetta miehiä. Naiset puolestaan pistävät uransa hyllylle ja käyttävät 94 % vanhempainvapaista.

Mikään näistä ei ole kiveen kirjoitettu pakko, mutta sukupuoliroolit ja kullekin sukupuolelle "sopivat" tehtävät on kirjoitettu niin syvälle kulttuurimme kudokseen, että ihmiset sukupuolesta riippumatta tuppaavat toimimaan niiden mukaan. Niin hieno yhteiskunta kuin meillä onkin, niin edistyneitä kuin ehkä maailman mittakaavalla olemmekin, olemme edelleen kaukana tasa-arvosta.

Yksi osa tätä kulttuurin kudelmaa on teekkariporukan puuhastelu, joka on näkyvimmillään juuri nyt, ja jonka keskiöön naiset eivät mahdu. Olisikohan oikeasti aika tuulettaa?

P.S. Toistaiseksi keskustelu aiheesta on keskittynyt Otaniemeen. En varmasti tiedä, miten Tampereella Tamppia puuhaava Blebeijit toimii tänä päivänä. Ainut verkosta löytämäni maininta on Ylioppilaslehden jutun kommenteissa ja vuodelta 2009, ja sen mukaan naisia ei seuraan oteta. Samaisen lähteen mukaan lappeen Rannassa Hässiä julkaiseva Polytekninen Willimiesklubi ottaa jäsenikseen myös naisia.

P.P.S. Ehkä ihan aiheellisesti on myös kyselty, kuinka suuri mainittujen kerhojen vaikutus loppujen lopuksi on. En tiedä, mutta jos niiden kritisointi johtaa esimerkiksi Facebook-sivujen alasottoon, niin ilmeisesti ainakin jossain piireissä ne koetaan kovinkin puolustamisen arvoisiksi. Tämän päivän Huomenta Suomessa teekkareita muuten edustivat Tamppi ja Äpy.

P.P.P.S. Ai niin. Keskustelussa on tullut esiin myös härskit puheet ja käytös, joka naisseurassa saattaisi johtaa syytöksiin esimerkiksi sovinismista. Jumaliste, jätkät, herätkää nyt jo! Missä maailmassa on ok oletus, että poikaporukalla tea bagging ja naista alistavat vitsit ovat automaattisesti hyväksyttyjä? Missä maailmassa niiden edes pitäisi olla sitä?

Seksuaalinen puuhastelu on ok, jos se tapahtuu kaikkien omasta tahdosta, ilman pakottamista tai ryhmän painetta. Koen olevani sen verran sinut oman seksuaalisuuteni kanssa, että voin varmasti sanoa, että siihen ei missään seurassa kuulu hikiset nyytit kasvoillani. Lähden siitä oletuksesta, että tätä eivät pyytämättä kaipaa myöskään kanssaveljeni tai -sisareni.

Jos tuntuu siltä, että käytös saattaa johtaa syytöksiin tai jopa syytteisiin, ei ongelma ole naiset. Ongelma olette te.

2015-04-27

Edustava otos

Helsingin Sanomat uutisoi tänään näyttävästi, kuinka Viroon muuttaminen kannattaa: elämä on makeaa, baarit halpoja, ympäristö täynnä pöhinää. Elinkustannukset ovat Suomea matalammat, joten rahaa riittää.

Omaan silmääni kuitenkin tarttui seuraava lause:

Otos on edustava, sillä liki 300 kyselyyn vastannutta suomalaista muodostavat vajaat viisi prosenttia noin 6 300:sta virallisesti Virossa asuvasta Suomen kansalaisesta.

Niinkö?

Ketkä tutkimukseen vastasivat

Jos halutaan saada aidosti edustava kysely, siihen liittyy muutakin kuin osanottajien määrä. Kyselyn pitäisi olla myös koostumuksen osalta kohderyhmäänsä edustava. Esimerkiksi Ylen puoluekannatusmittauksiin käytetty Taloustutkimuksen Telebus-palvelu antaa vihjeitä siitä, miten homma toimii, kun tutkimusryhmänä on koko väestö.

Helsingin Sanomien faktalaatikon mukaan uutisen pohjana oleva kysely tehtiin verkkokyselynä, josta levitettiin tietoa:

  • Suomalais-virolaisen liikemiesyhdistyksen FECC:n kautta.
  • Laajalle yksityiselle sähköpostirekisterille.
  • Vironsuomalaisten Facebook-sivustolla.
  • Suomenkielisessä SSS-radiossa.
  • Satamissa jaettavassa Baltic Guide -ilmaisjakelulehdessä.

Verkkokysely rajaa jo lähtökohtaisesti osan vastaajista pois. Entä edustaako FECC oikeasti tyypillistä Viroon muuttavaa suomalaista? Keitä sähköpostirekisteriin kuuluu? Kuuntelevatko vironsuomalaiset massoina SSS-radiota? Lukevatko he oikeasti sataman ilmaisjakelulehteä? Onko mainittu Facebook-sivusto siis Vironsuomalaiset, jossa tätä kirjoittaessa on 698 jäsentä?

Ketkä kyselyyn vastasivat? Lehdistötiedotteen yhteydessä julkaistun tiivistelmän (PDF) mukaan 287 20–70 -vuotiasta, Virossa asuvaa suomalaista. Kyseessä on suhteellisen erikoistunut porukka, kuten HS:kin kertoo:

Vironsuomalaisten tyytyväisyyttä selittää osin vastaajien ammatillinen asema: Enemmistö työskentelee johtajina (38 prosenttia) tai asiantuntijoina (28 prosenttia). Kolmannes on yrittäjiä. Tietotekniikka ja kaupan ala työllistivät monia.

Rasti seinään: Viroon muuttanut pomohko, ilmeisen hyvin toimeentuleva henkilö on tyytyväinen oloonsa ja ilmaisee sen liikemiesyhdistyksen mainostamassa verkkokyselyssä.

Entäpä ne, joilla Viron bisnekset eivät menneet aivan putkeen? Tavoittiko kysely sellaisia henkilöitä, jotka asuivat Virossa mutta päätyivät palaamaan syystä tai toisesta Suomeen? Yritettiinkö edes? Onko sellaisia?

Jutun kannalta ehkä olennaisinta onkin faktalaatikon kaksi viimeistä kohtaa:

Viestintätoimisto Wolfcom Oy:n toteuttaman kyselyn tilasi Viron elinkeinoelämän edistämissäätiö EAS.

Tarkoitus on kannustaa suomalaisia etsimään uusia työmahdollisuuksia myös Virosta.

Kyse on siis käytännössä Viron valtion mainoksesta, jolla pyritään saamaan maahan työllistäjiä, työntekijöitä ja veronmaksajia. Ja mikäs siinä, Viro saattaa ainakin tietylle kansanosalle olla vallan erinomainen paikka olla ja elää. Kyselystä annettujen tietojen perusteella vastaajat eivät kuitenkaan taida edustaa Virossa asuvia suomalaisia eivätkä varsinkaan Helsingin Sanomien lukijoita.

P.S. Voi olla, että kysely on tehty todella taitavasti, vastaajakunta on vakioitu täsmäämään niiden 6 300 Virossa asuvan suomalaisen profiiliin. Voi olla, että myös paluumuuttajat on otettu kyselyssä huomioon. Mikään aiheesta toistaiseksi julkaistu uutinen (joita on julkaissut esim. Verkkouutiset, Kauppalehti ja Talouselämä) ei kuitenkaan viittaa tähän suuntaan. Hiukan kiusallisempaa on, että missään uutisessa asiaan ei edes suuremmin kiinnitetä huomiota.

P.P.S. Kyselyn mukaan kaksi prosenttia vastaajista ei suosittele Viroon muuttamista. Kaksi prosenttia vastaajista on työttömiä. Sattumaa? Voi hyvinkin olla, erityisesti kun kaksi prosenttia tarkoittaa siis noin kuutta vastaajaa.

P.P.P.S. Siitä vuolaasta virrasta suomalaisia, joka jatkuvasti muuttaa Suomenlahden eteläpuolelle: jos nyt oikein Tilastokeskuksen taulukoita tulkitsen, vuonna 2013 Viroon muuttaneita suomalaisia oli noin 350. Virosta takaisin Suomeen puolestaan muutti 250 suomalaista. Aivovuodosta on ehkä syytä olla jossain määrin huolissaan, mutta ei tämä maa ihan vielä tyhjene.

2015-04-24

Äänivyöryllä oppositioon

Helsingin Sanomat kuunteli tarkalla korvalla SDP:n päättäjiä, ja lopputulos on ilmeisesti selvä: puolueen johdossa on runsain mitoin halua hiipiä oppositioon.

Eikä siinä mitään. Keneltäkään on tuskin unohtunut, että SDP:n Kari Rajamäki kaatoi hallituksen hyväksymän lakialoitteen, ilmeisesti vieläpä valheellisin perustein. Ehkä hallitustyöskentelyä olisi siinä mielessä syytä harjoitella hetki ihan omalla porukalla.

Oppositiohalukkuuden kaikki perustelut eivät kuitenkaan oikein pidä vettä:

Elämme demokratiassa, joten vaalien tulosta pitää kunnioittaa, sanoo puoluevaltuuston jäsen Miikka Lönnqvist Sdp:n Hämeen-piiristä.

Vaikka tarjottaisiin hallitusohjelmassa mansikoita ja kermavaahtoa, sinne ei tällä vaalituloksella pidä mennä, sanoo puoluevaltuutettu Jouni Martiskin Pohjois-Karjalasta.

Taisin olla pois siitä kansanäänestyksestä, jossa päätettiin SDP:n hallitukseen menosta.

Katsos, Miikka, kun nythän on niin, että vaaleissa äänestäjä riipustaa lippuun oman suosikkinsa numeron, ja edustuksellisessa demokratiassa kansan valta loppuu aika tarkkaan siihen. Vaalien tulosta kunnioitetaan parhaiten siten, että pyritään sen jälkeen edustamaan kansaa ja omaa äänestäjäkuntaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Entä tiedätkö, Jouni, millaisella vaalituloksella ei mennä hallitukseen? Sellaisella, jonka esimerkiksi Piraattipuolue (0,8 %), Itsenäisyyspuolue (0,4 %) tai Köyhien asialla -puolue (0,0 %) sai.

SDP sen sijaan on valtakunnan neljänneksi suurin puolue 16,5 % ääniosuudella. Onhan se toki 2,6 % vähemmän kuin edellisellä kerralla, mikä puolestaan oli 2,3 % vähemmän kuin sitä edellisellä. Keskustan vuoden 2011 kaltaisesta vapaasta pudotuksesta (-6,5 % ja 16 edustajapaikkaa) ei kuitenkaan puhuta; itse näkisin, että hidas vajoaminen viittaa ennemmin siihen, että juuri nyt puolueen sanoma ei vain kiinnosta.

Lisäperspektiiviä saa muista puolueista. Vihreät nousivat vaalivoittoon 8,5 % kannatuksella ja 15 edustajapaikalla; sen suosio nyt, kukkeimmillaan, on siis noin puolet SDP:stä. Ääniosuuslogiikalla kristillisdemokraattien (3,5 %) tai RKP:n (4,9 %) ei ikinä pitäisi olla hallituksessa. Jos taas oppositiopaikan peruste on kannatuksen lasku, niin hallituksessa nähdään ainoina nousijoina Keskusta, Vihreät ja RKP.

Puolueen varapuheenjohtajat Sanna Marin ja Krista Kiuru kannattavat hekin oppositioon menoa. Marin oli koko Pirkanmaan äänikuningatar (10 911 ääntä). Kiuru jäi Satakunnassa kolmanneksi (7 561 ääntä) – edelle nimittäin ehti toinen SDP:n edustaja Kristiina Salonen (9 560 ääntä) sekä perussuomalaisten Laura Huhtasaari (9 259 ääntä). Ovatko nämä lukemat tosiaan signaaleja oppositiopolitiikan kaipuusta?

Totuus oppositioon haikailulle taitaakin löytyä hiukan raadollisesta suunnasta, kuten toiset kommentit paljastavat:

Ei kannattaisi mennä hallitukseen kyykyttämään huono-osaisia, sanoo puoluevaltuuston jäsen Irma Marttila Helsingin piiristä.

Omalle kannattajakunnalle voi tulla kylmää kyytiä hallituksessa, pohtii Hämeen piirin puheenjohtaja Jouni Mäkelä.

SDP:ssä siis arvioidaan, että hallituksessa täytyisi tehdä ikäviä päätöksiä, jotka osuisivat kipeästi myös omaan kannattajakuntaan. Parempi siis jäädä huutelemaan oppositioon ja toivoa, että Joku Muu korjaa taloustilanteen, mielellään tietysti ennen seuraavia vaaleja.

Saattaa hyvin olla, että uudessa eduskunnassa SDP istuu oppositiossa – sitä itse veikkailin alkuviikosta. Syynä ei kuitenkaan ole äänestäjät vaan ihan puolue itse.

P.S. Tiedättekö, miten vaalien tulosta puolestaan ei kunnioiteta? Esimerkiksi siten, että asetutaan ehdolle ja jätetään paikka sitten jäähylle. Vaikka ei tuossa mitään yllättävää ole, Paavo Väyrystä (kesk) äänestäneet kyllä tiesivät täsmälleen, mitä saavat.

Edit (24.4.2015 18:30): Helsingin Sanomat on julkaissut uutiseensa oikaisun, jonka mukaan Kiuru on lieventänyt lausuntojaan ja Marin vain pitää oppositiota mahdollisena. Pahoittelen käpyä, erehdyin luottamaan sanomalehteen.

2015-04-20

Maahanmuuttajataustaisia edustajia

Ylen vaalivalvojaisissa haastateltiin tuoreeltaan eilen Suomen ensimmäistä maahanmuuttajataustaista kansanedustajaa, Nasima Razmyaria (sd). Helsingin Sanomat ehtivät seuraavaan aaltoon ja kertoivat, kuinka eduskuntaan nousee ensimmäistä kertaa maahanmuuttajataustaisia edustajia, ja oikein kaksin kappalein; tähän lähetykseen ehti mukaan myös Ozan Yanar (vihr).

Muistatteko vuoden 2007 Ahvenanmaan kansanedustajan, nyt rannalle jääneen Elisabeth Nauclérin? Nauclér on syntynyt Ruotsissa, hänen isänsä on ruotsalainen ja äiti norjalainen.

Ai ei. Entäpä Hella Wuolijoki? Wuolijoki syntyi Virossa ja toimi kansanedustajana 1946–1947. Tai mennäänkö vielä pidemmälle? Kaisa Kyläkoski ehdottaa blogissaan ensimmäiseksi maahanmuuttajataustaiseksi kansanedustajaksi Mauritz Hallbergia, joka oli syntynyt Ruotsissa ja toimi kansanedustajana 1910–1911.

Ehkä kyse on pakolaistaustasta; Yanar tosin ei taida sopia tähän määritelmään, eikä Razmyar hänkään diplomaatin tyttärenä ole aivan tyypillisin pakolainen, mutta hänet on kuitenkin valittu vuoden pakolaisnaiseksi 2010. Tosin tällöinkin ensimmäisen tittelistä kisaisi suhteellisen vahvoilla meriiteillä esimerkiksi Jutta Zilliacus (rkp); vaikka Zilliacus on syntynyt Suomessa, hänen virolaiset vanhempansa pakenivat tänne Venäjän vallankumousta.

Eihän tämä tietenkään ole turhan tarkkaa, mutta ehkä aavistuksen verran häiritsee, että viestimissä viskotaan huoletta sanaa, jota ei ole sen tarkemmin määritelty eikä faktoja tarkastettu. Ei nimittäin tarvita kovin kummoisia Google-taitoja, jotta löytää vaikkapa Kari Haakanan blogikirjoituksen vuoden 2007 vaaleista, jolloin Zahra Abdulla (vihr) melkein pääsi (virheellisesti) ensimmäiseksi maahanmuuttajataustaiseksi kansanedustajaksi. Kommenteissa huomautetaan myös, että esimerkiksi Ben Zyskowiczin (kok) isä oli puolalainen, joten häntäkin voisi hyvin kuvailla maahanmuuttajataustaiseksi. Toisessa kommentissa Abdulla täydennetään lähes ensimmäiseksi tummaihoiseksi kansanedustajaksi. Tämän määreen täytti sittemmin Jani Toivola (vihr), joten siihenkään ei nyt valitun parivaljakon kohdalla viitata.

Mistä tässä siis todellisuudessa puhutaan? Ulkomailla ulkomaisille vanhemmille syntynyt, valtaväestöstä poikkeavaa etnistä ryhmää edustava henkilö ei varsinaisesti solju kieleltä, mutta sen lyhentäminen maahanmuuttajataustaiseksi on yksiselitteisesti virheellistä. Tämä virheellinen uutisointi puolestaan saa esimerkiksi filosofi Timo Airaksisen tuntemaan häpeää, aiheetta.

Mitäpä jos jätettäisiin siis ennätystehtailut muihin yhteyksiin ja oltaisiin tyytyväisiä siihen, että Helsingin seudulta saatiin eduskuntaan kaksi uutta, nuorta ja innokasta kansanedustajaa.

P.S. Vakavasti ottaen, totta kai eduskuntaan kaivataan vähemmistöjen edustajia. Vaan ei kai noita uutisia ihan mahdotonta olisi kirjoittaa ilman, että sosiaalisen median täytyy toimia faktantarkistajana.

Vaalilasi on puoliksi täynnä

Eduskuntavaalit on käyty, ja uuteen kauteen lähdetään odotetusti keskustan johdolla. Voitto ei ollut aivan niin veretseisauttava kuin kannatuskyselyt lupasivat, mutta kuitenkin riittävä varmistamaan puolueen paikan pääministeripuolueena. Juha Sipilän yli 30 000 henkilökohtaisen äänen vaalikuninkuus vain vahvistaa miehen mandaattia.

Puoluekannatuskyselyt olivat väärässä myös toisessa suhteessa: perussuomalaisten gallupeissa näkynyt lievä alamäki paljastui niin lieväksi, että 1,4 prosenttiyksikön pudotus edellisistä vaaleista nosti puolueen kakkossijalle.

Omassa sosiaalisen median kuplassani vaalitulos näytti aiheuttavan lähes samanlaisen maansurun kuin perussuomalaisten jytky neljä vuotta sitten. Itse pidän tulosta ehkä parhaana saavutettavissa olevana. Jos nyt oikeasti katsotaan meikäläistä puoluekenttää, olisiko parempaa tulosta ollut realistisesti edes saavutettavissa?

Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen kärkikolmikko lupaa ehkä jonkinlaista voittoa konservatismille, mutta katsotaanpa asiaa positiivisesti:

  • Edellisen vaalikauden puuhastelusta maksettiin: sekä kokoomuksen että SDP:n kannatus laski, ansaitusti. Yllättävää on lähinnä se, että kumpikin selvisi vaalikaudesta näinkin vähillä vammoilla.
  • Puuhastelusta aivan varmasti myös opittiin: tulevaa hallitusta tuskin kootaan kahden suuren puolueen ympärille. Nykytilanteessa se ei riitä.
  • ... Ja se ei riitä, koska keskustan voitto ei ollut niin suuri, että se voisi sanella vapaasti ehtonsa. Keskusta tarvitsee vetoapua muilta isoilta puolueilta ja tietää sen.
  • Kolmen suuren hallitus tarkoittaa, että yksi häviäjistä istuu hallituksessa. Se on tietysti tavallaan ikävää, mutta ei millään tasolla oikeusmurha. Pelkkien voittajien muodostama hallitus (kesk, rkp, vihr) tuskin 73 paikallaan kauan seisoisi.
  • Vasemmistopuolueiden vaalitappio antaa paremmat eväät yhtenäisen hallituksen muodostamiseen. Tämä epäilemättä aiheuttaa hammasten kiristystä, mutta toisaalta se helpottaa tarpeellisten päätösten tekemistä. Hallituksen toimintakyky lienee aika korkealla tärkeysjärjestyksessä, kun neuvotteluihin ryhdytään, ja varsin aiheellisesti.
  • Sipilä nousi kannatusmittausten kärkeen pitkälti sillä, että hän ei juurikaan ottanut kantaa oikeastaan mihinkään. Äänestäjän kannalta tämä on ikävää, mutta vaalien jälkeen se on valtti: suurimman puolueen puheenjohtaja ei ole rakentanut omilla puheillaan vastakkainasettelua, joka estäisi toimivan hallituksen muodostamisen.
  • Perussuomalaisten kakkossija vakiinnuttaa sen aseman suurena puolueena ja toisaalta tarkoittaa, että nyt on sen aika nousta hallitusvastuuseen. Edellisellä kierroksella siitä vielä luistettiin, nyt siihen ei ole enää varaa.

Voisiko enempää edes toivoa?

Salkkuja jakelemassa

Jos nyt pitää lähteä veikkaamaan, uusi hallitus muodostetaan keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen voimin. Pieniä puolueita saattaa tulla kylkeen, mutta ne eivät ole välttämättömiä eivätkä kaikilta osin edes toivottavia. Jo kolmella suurella tuloksena olisi 124 paikkaa ja reilusti edellisen hallituksen loppuvaiheita tukevampi enemmistö.

Näillä eväillä saataisiin myös aika kivasti asiansa osaavia ministereitä hallitukseen. Miettikääpä vaikka näitä:

  • Alexander Stubb (kok) hyppäisi takaisin ulkoministeriöön, vähintäänkin ulkomaankauppaministeriksi. Kova verkostoituja pääsisi jälleen edustamaan Suomea ulkomailla ja vähentämään kansakunnan keulakuvana patsastelua.
  • Jussi Niinistö (ps) puolustusministeriksi. Niinistö on jo toiminut puolustusvaliokunnan puheenjohtajana, MPKK-tausta ei ainakaan heikennä uskottavuutta.
  • Juhana Vartiainen (kok) valtiovarainministerinä olisi aidosti kova luu. Hänen mielipiteistään ei välttämättä pidetä, mutta se ei tarkoita, että hän olisi väärässä.
  • Anne Berner (kesk) on hankkinut kannuksensa yrityselämässä ja hallitusammattilaisena. Työ- ja elinkeinoministeriössä olisi luultavasti käyttöä hänen kaltaisensa henkilön osaamiselle. Toista salkkua kantamaan voitaisiin nostaa vaikkapa Jari Lindström (ps), jolloin myös työmiehen ääni pääsisi kuuluviin.

Onhan tuoksessa toki negatiivisiakin puolia. Tässä hallituksessa esimerkiksi tasa-arvoinen avioliittolaki olisi vastatuulessa. Toisaalta on hyvä jälleen muistaa politiikan realiteetit: niin se oli edellisessäkin hallituksessa. Samojen realiteettien perusteella on vaikea uskoa, että mikään hallitus avaisi kansalaisaloitteella alkunsa saanutta ja kertaalleen hyväksyttyä lakia uudestaan. Translakia ei ehkä käsitellä, mutta olisiko sitä käsitellyt mikään muukaan odotettavissa ollut hallitus?

Samoin ympäristöasioissa on odotettavissa lievää takapakkia: jatkossa edetään entistä tiukemmin (maa-)talous ja työpaikat edellä, jolloin ympäristön nouseminen kärkiasioiden joukkoon edellyttäisi vahvaa taloudellista tulokulmaa. Haluttaessa sellainen löytyisi vaikkapa cleantechista, mutta suhteellisen sisällötön hypesana tuskin vakuuttaa sen paremmin poliitikkoja kuin kansaakaan.

Ympäristöasioita ja ylipäätään hallituksen tasapainoa voisi parantaa ottamalla hallitukseen mukaan myös vihreät. Perusteitakin olisi – keskustan ohella kyseessä on vaalien selkein voittaja – mutta tietoinen profiloituminen perussuomalaisten vastavoimaksi tekee tässä kohtaa hallaa, eikä edellisestä hallituksesta ulos marssiminen paranna tilannetta. Niin mielelläni kuin näkisinkin Jyrki Kasvin tietoyhteiskuntaministerinä ja Ville Niinistön luonnonvaraministerinä, toiveeni lienee turha.

Vaalituloksen kauhistelun sijaan kannattaa siis ottaa ilo sieltä, mistä se on saatavilla. Keskustan ja perussuomalaisten nousuun ja toisaalta vasemmiston laskuun on syynsä. Viholliskuvien kehittelyn sijaan kannattaa ennemmin miettiä, mikä oman maailmankuvan mukaisessa politiikassa on mennyt pieleen, jos se ei suurta yleisöä houkuttele.

P.S. Eri hallitusvaihtoehtoja voi mallailla vaikkapa Helsingin Sanomien tulospalvelussa. Samalla saa myös hiukan näkymää mahdollisten hallituspuolueiden ajatuksiin vaalikonekysymysten vinkkelistä.

P.P.S. Ehdottamassani hallituspohjassa on myös negatiivisia puolia, joista merkittävimpänä ehkä se, ketkä jäävät oppositioon. Ammattiyhdistysliikkeestä vihjailtiin jo pari päivää sitten, että porvarihallitus tietää lakkoilua. Antti Rinne profiloitui ainakin omissa mielikuvissani valtiovarainministeriaikanaankin enemmän ay- kuin valtakunnanpoliitikkona. Jos SDP päätyy oppositioon, tämä voi tarkoittaa maan kannalta huonoa.

P.P.P.S. Uudessa Suomessa kerrotaan, kuinka kokoomus voi vielä nousta perussuomalaisten ohi. Ehkä. Olennainen kysymys on: mitä sitten?

2015-04-08

Valailta kuultua

Yleisradio uutisoi tänään, kuinka valaat kertoivat intiaaniheimolle tulevasta luonnonmullistuksesta. Quileute-intiaanit ottivat isojen nisäkkäiden neuvosta vaarin ja päättivät siirtää kylänsä puolen kilometrin päähän ylämaalle. Rakennustöissä apuun rientää Aalto-yliopisto.

Uutinen on epäilemättä loistava suomalaiselle osaamisviennille, mutta meikäläisen journalismin suoritus ei välttämättä ole ihan niin vahva. Tiedon valaiden vihjailusta kertoo Aalto-yliopiston Trev Harris, joka juuri palasi työryhmänsä kanssa heimon kanssa käydyistä neuvotteluista:

Intiaaniheimo pitää vuosittain rituaalin, jossa jokainen nainen, mies ja lapsi kutsuu rumpujen avulla rantaan valaita, delfiinejä, haita, hylkeitä ja muita merieläimiä.

Harrisin mukaan rummutus luo "hypnoottisen äänimaailman", joka houkuttelee merieläimet paikalle.

Sitten heimon päällikkö kahlaa eläinten sekaan, ja ilmeisesti hän osaa tulkita kalojen äänimaailmaa. Tämä on heimon kertomaa, ja ilmeisesti on syytä uskoa se, Harris sanoo.

Tällä metodilla on päästy siihen lopputulokseen, että operaation pitäisi olla suoritettu vuoden 2017 aikana, ennen kuin uhka ilmestyy.

Jutussa on kuitenkin pari pientä ongelmaa. Jos vuosittainen rituaali kuulostaa muinaiselta perinteeltä, se on puhdas vahinko, sillä paikallisen koulun järjestämä seremonia pidettiin tänä vuonna kahdeksatta kertaa. Esimerkiksi viime vuoden seremoniassa valaita nähtiin merellä (PDF), mutta ihan eläinten kanssa kylpemisestä ei puhuta.

Quileutet saivat uuden kylän maa-alueet valtiolta vuonna 2012, ja silloin valaiden ennustuksesta ei puhuttu. Sen sijaan puhuttiin edellisenä vuonna tapahtuneesta Japanin maanjäristyksestä ja tsunamista, talvisista tulvista ja vain pari viikkoa aiemmin läheisellä Vancouver-saarella havaitusta maanjäristyksestä. Nämä ovat peijoonin hyviä syitä harkita muuttoa. Lisäpotkua muuttoaikeisiin epäilemättä tuo se, että heimo asuu Cascadian alueella, jonne ennustetaan kohtalaisella todennäköisyydellä isohkoa maanjäristystä lähivuosikymmeninä.

Quileutet ovat vanhoja valaanpyytäjiä, ja harmaavalaiden muuttoreitti kulkee keväisin Pohjois-Amerikan länsirannikkoa pitkin, joten valailla on varmasti ollut suuri merkitys heimolle niin arjessa kuin rituaaleissakin. Nykyinen seremonia vaikuttaa kuitenkin lähinnä turistinähtävyydeltä – se järjestettiin ensimmäisen kerran sopivasti vuonna 2008, jolloin heimo pääsi myös valkokankaille Twilight-elokuvassa. Muutto on epäilemättä ollut pinnalla myös seremoniassa, mutta ehkä merkittävämpi kimmoke kylän siirtämiselle on kuitenkin jatkuvasti karttuva tieteellinen näyttö siitä, että pikapuoliin rytisee.

"Asiantuntijoita" ja asiantuntijoita

Koska aihe on merkittävä, Yleisradio on luonnollisesti kuullut myös asiantuntijaa. Helsingin yliopiston professori ja valasharrastaja Rauno Lauhakangas pitää valaiden kuuntelemista aivan järkevänä:

Se kuulostaa järkiperäiseltä toiminnalta. Ihmiset havainnoivat luontoa ja varsinkin alkuperäiskansat, jotka lukevat aika tarkkaan luonnonmerkkejä, ovat voineet havaita valaiden käyttäytymisessä jotain omituista, Lauhakangas sanoo.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi norsut reagoivat etukäteen Kaakkois-Aasiaan muutama vuosi sitten iskeneeseen tsunamiin siirtymällä nopeasti rannalta poispäin.

Muuttaminen riskialttiilta alueelta on toki hyvinkin järkiperäistä toimintaa. Väite, että vinkki siihen tuli valailta, puolestaan ei ole.

Kaakkois-Aasian tsunamin yhteydessä nähtiin tosiaan muutamia raportteja, joiden mukaan yksittäisten eläinten nähtiin juoksevan poispäintuntia ennen tsunamin rantautumista. Vaatii melkoista mentaalista loikkaa käyttää näitä anekdootteja perusteena sille, että intiaanipäällikkö keskustelee valaan kanssa ja saa siltä ennusteen vuosien päästä tapahtuvasta maanjäristyksestä.

Toki Yle haastattelee myös ihan oikeaa asiantuntijaa: seismologi Päivi Mäntyniemi kertoo länsirannikon maanjäristysriskistä erillisessä uutisessa.

Tämä uutisten ketjuttaminen pieniksi paloiksi alkaa hiljalleen nyppiä. Erityisen ikävää se on, kun julkaistaan lennokas hörhöilyuutinen, josta tulee lukijalle hyvä mieli ja lämmin tunne sydänalaan, ja eriytetään faktat sitten toiseen uutiseen. Ja sehän toimii: tätä kirjoittaessa valaiden ennustus on Ylen luetuin uutinen ja seismologikin on ehtinyt jo kolmanneksi. Vaan kun erityisesti Yleisradiolla ei ymmärtääkseni ole aivan pohjatonta tarvetta klikkien metsästämiselle, mitä jos silpun sijaan tehtäisiin yksi hyvä artikkeli?

P.S. Ei, en todellakaan ole Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön asiantuntija, joten voi toki olla, että quileutet järjestävät piilossa toisenkin rituaalin, jossa vetten väki tulee kahville ja loihtii päällikölle etiäisiä.

P.P.S. Muita esimerkkejä ketjutuksesta: Yle julkaisi viime viikolla sairauslomatilastoista kymmenkunta uutista, joista yhdessä työntekijä tulee sairaana töihin, toisessa sairauslomien väheneminen johtuu parantuneista työoloista, kolmannessa esimies on terveysriski, ja lopuissa näytettiin samaa tilastoa maakuntakohtaisilla otsikoilla. Helsingin Sanomat puolestaan ulkoisti pilkkomisen: ensin päästettiin Matti Apunen trollaamaan pääkirjoitussivulle, sitten annettiin sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Leo Suomaan korjata faktat. Käyhän se näinkin.