Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaiosiossaan kaksi mielipidettä pakkoruotsista. Verkkoversiossa kysellään mielipidettä ennen ja jälkeen; ajatuksena lienee mitata, vaikuttavatko argumentit lukijoiden kantaan. Voin vain toivoa, että ei.
Raija Orasen ydinargumentti on, että englanti on paljon tärkeämpi ja sitä pitäisi opiskella. Ilmeisesti Oraselta on päässyt unohtumaan, että englantia opiskellaan nyt jo, pääosin ensimmäisenä vieraana kielenä. Ruotsin statuksella ei liene käytännössä minkäänlaista vaikutusta sen oppimiseen.
Juha Itkonen puolestaan puolustaa pakkoruotsia sillä, että ei se oikeastaan ole kovin vaikeaa eikä kuulostakaan pahalta. Vaan entäpä, jos se on vaikeaa? Ja mikä vielä tärkeämpää: mitä, jos olisi akuutti tarve opetella jotakin muuta?
Molemmat kirjoittajat keskittyvät lähinnä fiilistelemään omia kokemuksiaan sen sijaan että esittäisivät mitään edes likimain objektiivista. Terkkuina Raijalle: itse olen pärjännyt eteläsuomalaisella kouluruotsilla vallan mainiosti pohjoismaisten kollegojen kanssa. Ja Juhalle: ruotsin opettaminen ilmeisestikään ei ole itsestäänselvä vahvuus, jos lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista haluaa siitä vapaaehtoista. En kuitenkaan pidä sen paremmin omaa kielitaitoani kuin Ylen kyselyäkään kelvollisena perusteena ruotsin opiskelusta päätettäessä.
Lapin Kansa kirjoitti pääkirjoituksessaan ruotsin olevan Pohjois-Suomessa silta rajan yli länteen ja pohjoiseen. Vallan peijoonin hyvä argumentti ruotsin opiskelulle, mutta huono sen pakottamiselle kaikkiin kouluihin. Itärajalla olisi akuuttia tarvetta venäjälle, mutta syystä tai toisesta venäjää ei silti opeteta pakollisena.
Twitterissä väki on ymmärrettävästi vauhkona, sillä määritelmän mukaisesti Twitterissä pitää aina olla ainakin vähän vauhkona.
@moiotto @winninghelix Höpö höpö! Kouluruotsi avaa oven mm. saksan oppimiseen helpommin. Kouluruotsilla voi lukea tanskalaisia uutisia.
— Lauri Törhönen (@torhonen) August 25, 2013
Otto Moilasen argumentti on melko kehno siinä mielessä, että kaikki mittarit eivät ole kovinkaan objektiivisia. Ruotsi on ihan oikeasti tärkeä kieli ja sille suo kyllä merkittävän aseman suomalaisessa koululaitoksessa. Vaan tiedättekö, mikä avaa oven saksan oppimiseen vielä hivenen ruotsia paremmin? Saksan opiskelu.
Kouluruotsilla voi lukea Södergranin, Runebergin ja Ågrenin runoja alkukielellä. Elämän onnenhippusia. @torhonen @moiotto
— Cristina Andersson (@winninghelix) August 25, 2013
Toisaalta, kouluvenäjällä voisi lukea Tšehovia, koulusaksalla Goethea ja Wittgensteinia, ja koulukiinalla voisi tarttua Kungfutseen. En näkisi näitäkään vaihtoehtoja huonoina.
@JaanaMikkonen25 @MarcusPetaja Matematiikkaa tarvitaan kaikkialla maailmassa, ruotsia ei.
— pakkoruotsi (@pakkoruotsi) July 18, 2013
Saattaa olla, mutta sillä ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, tarvitaanko ruotsia Suomessa. Täällä tarvitaan myös suomea, vaikka maailmanlaajuisesti sitä puhuvat hukkuvat pyöristysvirheisiin.
Mainittakoon; Ruotsinsuomalaisia on noin 470 000, siis paljon enemmän kuin suomenruotsalaisia. @ottosimola @soalmila @psykeiju @ptrepo
— Heikki Ojala (@HeikkiOjala) August 25, 2013
Tämä tweetti olkoon jonkinlainen esimerkki vertailusta Ruotsiin, mitä aina välillä näkee – räikeämpiä esimerkkejäkin löytyy. Suomen kielen asemalla Ruotsissa ei kuitenkaan ole vaikutusta meikäläiseen koulutuspolitiikkaan. Ei ainakaan pitäisi olla.
@winninghelix @torhonen @KajKunnas Yksikään Kiihtelysvaaran yläasteen luokkatovereistani ei osaa ruotsia. Ei koe upeaa kirjaa tai leffaa.
— Mikko Silvennoinen (@Mikkosi) August 25, 2013
@KarhunenRiikka Ottamatta tässä kantaa kielikiistaan niin motivaatio unohtui. Se on A ja O. Jos se on kova, oppii mitä vain! Ja päinvastoin.
— Ulla Appelsin (@AppelsinUlla) August 25, 2013
Nämä tweetit kuulunevat olennaisesti yhteen. Kaikilla korkeakoulutetuilla – joita Suomessa on yhä enemmän – on virkamiesruotsi suoritettuna, mutta siitä huolimatta ruotsin kielen taito on kehno. Syy löytynee Ulla Appelsinin mainitsemasta motivaatiosta ja toisaalta käytön puutteesta. Jos tarvetta on, motivaatiokin löytyy. En kiistä, etteikö jo vuosia kestäneellä pakkoruotsikeskustelulla olisi vaikutusta myös tuohon opiskelumotivaatioon.
Miksi pakkoruotsikeskustelu on vain joo/ei? Järkevintä olisi pitää pakko, vähentää tunteja ja siirtää fokusta kulttuurin tuntemiseen.
— Jussi Pullinen (@JussiPullinen) August 25, 2013
Toinen vaihtoehto olisi poistaa pakkoruotsi mutta säilyttää pakkokieli. Jos esimerkiksi alueellisesti on tunnistettavissa muita tärkeitä kieliä, miksi niitä ei voisi opettaa? Mitäpä, jos valkattaisiin kielipaletti, josta olisi pakko valita kaksi vierasta kieltä opiskeltavaksi koko peruskoulun ajaksi? Otetaan mukaan lähinaapurien kielet ja merkittävimmät maailmankielet. Jos siltä tuntuu ja pienten ihmisten päät kestävät, opetetaan vaikka kahden kuukauden "Hyvää päivää, kirvesvartta" -tyyppiset alkeet jokaisesta ja valitaan sitten ne, mihin lähdetään syventymään.
Itse asiassa Alexander Stubbin (kok) ajatukset Helsingin Sanomien artikkelissa täsmäävät omiini melko hyvin. Keskustelu on tarpeettoman polarisoitunutta. Stubbin ehdotukset kieltenopetuksen aikaistamisesta ja alueellisesta vaihtelusta ovat kaiken kaikkiaan mainioita.
Vaikka kirjoitukseni voi ehkä lukea pakkoruotsivastaisena, itselläni ei ole oikeastaan asiaan vahvaa mielipidettä; keskustelussa häiritsee argumentoinnin säädyttömän heikko taso. Minulla ei ole myöskään ole harhakuvia ruotsin asemasta, jos pakko-opetus poistetaan: ilman muuta sen opiskelu kouluissa vähenisi. Ongelmaa voisi korjata tarjoamalla ennemmin porkkanaa kuin keppiä. Ei ruotsinkaan markkinoinnin aivan mahdotonta luulisi olevan.
Jos ruotsi muutettaisiin valinnaiseksi, olennainen kysymys olisi, mitä tulee tilalle. Carl Haglund (r) kommentoi asiaa MTV3:lle ja osui ehkä osittain tahtomattaan olennaiseen. Peruskoulu ei tosiaan perustu vapaaehtoisuuteen, enkä ole ollenkaan varma siitä, onko suunta laajempaan valinnaisuuteen edes toivottava. Mitä enemmän valinnaisuutta tarjotaan, sitä rikkonaisemmaksi koulu muodostuu. Peruskoulun tarkoituksena on tarjota jokseenkin yhtäläiset eväät kokonaiselle ikäluokalle, ja sellaisena soisin sen myös säilyvän: yleissivistävänä ja vahvan pohjan tarjoavana.
Pelkään, että valinnaisuuden myötä tulee entistä helpommaksi valita se polku, jonka päästä ei löydy oikein minkään valtakunnan osaamista. Se ei ainakaan edistä Suomen kilpailukykyä, ei nosta Pisa-tuloksia, eikä vähennä syrjäytymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti