Epäuskon asioita

Helsingin Sanomat julkaisi tänään uutisen aikuisia hämmentävistä lasten Jumala-kysymyksistä. Nykyperheet ovat siinä määrin maallistuneita, että kun lapsi sitten vaappuu innostuneena päiväkodista ja alkaa kysellä Jumalasta, menee vanhemmilla sormi suuhun.

Jostain syystä juttu ei hetkeäkään ihmettele, miten päiväkodissa ylipäätään päädyttiin pyhäkouluun sanaa kuulemaan. Esimerkkiperhe sen sijaan näyttää lehden alustuksesta huolimatta hoitaneen asian ainakin osapuilleen kunnialla: uskontoa pohdittiin urakalla ja ajauduttiin miettimään myös muumipeikkojen olemassaoloa.

Artikkelin asetelma on kaiken kaikkiaan jokseenkin kummallinen. Aikuisilla ei siis ole vakaumusta ja he kokevat uskonkysymykset vieraiksi. Niinpä Helsingin Sanomat ojentaa auttavan kätensä ja kysyy seurakunnan työntekijöiltä, miten kysymyksiin pitäisi suhtautua. Kirjoituksen ainut neutraali haastateltu on Hämeenlinnan perheneuvolan psykologi Sirpa Seppänen, joka yksinkertaisesti kehottaa olemaan lapsille rehellinen. Niin, ei kai sen pitäisi niin hämmentävää olla.

Jutun edetessä kristillisen leiman saa muun muassa hyvät käytöstavat ja toisten arvostaminen. Onhan selvää, ettei moisia malleja voi syntyä uskonnottomalla arvopohjalla, saati sitten jonkin muun uskonnon innoittamana.

Kuulostaako vaahtoamiselta? No ehkä vähän, mutta artikkeli kuvastaa osaltaan oivasti sitä ajatusmaailmaa, joka edelleen elää vahvana: moraali kumpuaa uskonnosta, ja epävarmuuden keskellä on hyvä turvautua kirkkoon. Viimeinen kappale on paljon puhuva.

Tavoite on, että uskonto toisi turvaa. Lapselle kannattaa korostaa, että Jumala on huolehtiva ja rakastava.

Jutussa siis lähdetään liikkeelle maallistuneiden vanhempien kohtaamista kysymyksistä, ja päädytään vakuuttamaan lapselle, että Jumala on huolehtiva ja rakastava. Onkohan se aivan varmasti viesti, jota vanhemmat haluavat jakaa? Onko se edes totta?

Minkään muun uskonnon jumalia ei kirjoituksessa käsitellä. Suomen uskontojakauma huomioon ottaen tämä ei ole varsinainen yllätys, mutta päiväkodissa saattaa tulla vastaan muitakin käsityksiä kuin evankelisluterilaisen kirkon virallinen linja. Haastateltujen kommentit ovat pääosin maltillisia, ongelmana on koko artikkelin lähtökohtaisen kristillinen näkövinkkeli.

Uskonnoista pitää puhua. Vaikka asiaa ei kotona erityisesti käsiteltäisi, vanhempien on syytä valmistautua siihen, että jossain vaiheessa uskon kysymykset tulevat esiin. Vaan onko tosiaan niin, että Herran vuonna 2014 maallistuneelle perheelle ei löydy maallistuneita asiantuntijoita Helsingin Sanomien haastateltaviksi?

P.S. Lisävahvistusta kirkon eettiseen yksinoikeuteen löytyy vaikkapa valtiovarainministeriöstä: ministeriön tammikuussa järjestämän Voiko etiikkaa ja taloutta yhdistää? -keskustelutilaisuuden paneeliin mahtuivat arkkipiispa Kari Mäkinen, metropoliitta Ambrosius, piispa Teemu Sippo sekä valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.). Sekä eettinen että talousosaaminen olivat siis vahvasti ja monipuolisesti edustettuina.