Tampereella on menneenä kesänä kokeiltu uusia ratkaisuja Hämeenkadun kevyelle liikenteelle. Kyseessä on perinteisesti tunteita nostattava asia — holtittomat pyöräilijät ovat Aamulehden mielipidesivujen jokakesäinen kestoaihe.
Lehtiä lukiessa ja keskusteluja seuratessa tuntuu, että kaikissa kaupungeissa menee huonommin kuin muualla. Helsingissä käyvät tamperelaiset tuovat suuren maailman tuulahduksina terveisiä siitä, kuinka pääkaupungissa autoilijat ovat kohteliaita. Tukholmaan asti eksyneet tietävät autoilijoiden ottavan lakinkin päästä kävelijän kulkiessa ohi, puhumattakaan muusta Euroopasta, jonka liikennekulttuuri on vanhaa, koeteltua, huomioon ottavaa ja sujuvaa. Paikalliset useimmiten pitävät liikennettä vähintään yhtä ongelmallisena kuin turisteina seikkailevat tamperelaiset omaansa.
Kaiken uhallakin väitän, että kyse on pitkälti tiellä liikkujan omasta asenteesta. Jos on henkilökohtaisesti valmistautunut sotaan eri liikkujaryhmien välillä, niin virheitä kyllä löytyy suunnasta jos toisestakin. On punaisia päin ajavia autoilijoita, laput silmillä kurvailevia pyöräilijöitä ja alle loikkivia jalankulkijoita.
Itselläni ei ilmeisesti ole riittävän kiire eikä tarpeeksi kokemusta, sillä viime viikoilta en muista liikenteestä yhtään törttöilijää. Sen sijaan muistan useammankin autoilijan pysäyttäneen vapaaehtoisesti valottoman suojatien eteen päästääkseen minut yli. Muistan kävelyvauhtia ajelleen pyöräilijän kilautelleen kelloa ilmoittaakseen tulostaan. Minulla on jopa selkeä mielikuva käsimerkeillä autolle tilaa antaneesta jalankulkijasta.
Hämeenkadun käytäville piirretyt viivat tuskin keskustelua hiljentävät niin kauan, kun ne määrittelevät ihmisten mielikuvissa oikeuksia: viivat näyttävät pyöräilijälle avoimen väylän nirvanaan ja jalankulkijalle sen karsinan, jossa putkikamelien on syytä pysyä, ja piru periköön sen kerettiläisen, joka kulkeutuu väärälle puolelle viivaa.
Loppujen lopuksi liikenteeseen pätee sama kultainen sääntö kuin elämään yleensäkin. Jos ei kanssakulkijoiden toimintaan voikaan vaikuttaa, niin omaan toilailuunsa kuitenkin. Oikeuksista kiinni pitämisen sijaan kannattaisi ottaa askel taaksepäin, vetää henkeä ja vilkaista vastaantulijaa silmiin. Jousta vähän. Ensi kerralla on ehkä vastaantulijan vuoro.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti