Demokratiaa (mutta vain tietyillä ehdoilla)

Helsingin Sanomissa kerrottiin viime viikolla ruotsalaisesta patsaskiistasta. Växjön kunnassa on pohdittu, onko asiallista pystyttää patsasta, jossa hurjistunut nainen näyttää lyövän jotakuta käsilaukulla.

Tarkemmin sanoen kyseinen hurjistunut nainen oli Danuta Danielsson, ja lyönnin kohteena oli uusnatsien mielenosoitukseen osallistunut kuulapää. Paikallinen keskustapoliitikko kyseenalaisti patsaan: En voi ottaa kontolleni sitä, että tämä nainen kohtaa eri tavalla ajattelevat ihmiset lyömäaseella, kättä pidemmällä.

Helsingin Sanomien uutinen oli hyvin patsasta puolustava, ja uutisen kirjoittanut Pirkko Kotirinta intoutui kirjoittamaan aiheesta myös lauantaiesseen. Essee keskittyy Danielssoniin henkilönä, mutta samalla se myös toistaa käsityksen Danielssonista siviilirohkeuden ikonina ja onnistuu vieläpä tekemään jonkinlaisen rinnastuksen presidentti Tarja Haloseen.

Ruotsalaista keskustapoliitikkoa syytettiin uutisessa kontekstin puutteesta, joten lainataan tähän hiukan kontekstia:

Mielenosoituksessa, josta valokuva otettiin, pieni joukko [Nordiska rikspartiet -] puolueen jäseniä osoitti mieltään kuolemanleirien puolesta.

Mielenosoitus sai puolalaissyntyisen Danuta Danielssonin (1948–1988) pois tolaltaan osittain epäilemättä siksi, että hänen äitinsä kärsi keskitysleireillä toisen maailmansodan aikana.

Tätä taustaa vasten ajatus siitä, että Danuta Danielsson olisi kohtaamassa eri tavalla ajattelevat ihmiset lyömäase kädessään tuntuu vähintäänkin oudolta.

Miten Danielssonin siviilirohkeus siis ilmeni? Kuvan ja kuvauksen perusteella hän kävi mielenosoitukseen osallistuneen uusnatsin kimppuun käyttäen kättä pidempää ja hyökkäämällä takaapäin. Uusnatsien esittämät ajatukset saattavat olla vastenmielisiä ja Danielssonilla erityisen vahva syy natsismin vastustamiseen, mutta kuvaus erilaisten ajatusten kohtaamisesta lyömäase kädessä vaikuttaa hyvinkin paikkansapitävältä.

Lainataan vielä esseetä:

Saa­ma­ni pa­lau­te oli sa­man­hen­kis­tä, veis­tos­ta tu­ke­vaa. To­sin eräs lu­ki­ja pa­hek­sui uu­tis­ta: On jok­seen­kin kä­sit­tä­mä­tön­tä, jos HS:n toi­mi­tus pi­tää täl­lais­ta po­liit­tis­ta vä­ki­val­taa ihan­noi­ta­va­na sen vä­häi­ses­tä mää­räs­tä huo­li­mat­ta. Kir­joit­ta­ja tul­kit­si yk­si­se­lit­tei­ses­ti, et­tä kä­si­lauk­ku on lyö­mäa­se.

Täl­lai­nen kir­joit­te­lu pu­dot­taa poh­jan täy­sin esim. Pri­de-kul­kuee­seen koh­dis­tu­van hy­vin tuo­mit­ta­van vä­ki­val­lan tuo­mit­se­mi­sel­ta, säh­kö­pos­ti jat­kui.

Teh­dään nyt he­ti sel­väk­si: En to­del­la­kaan puo­lus­ta vä­ki­val­taa. Mut­ta en myös­kään pi­dä kä­si­lauk­kua asee­na.

(En­kä myös­kään oi­kein ym­mär­rä kuo­le­man­lei­re­jä puo­lus­ta­van nat­si­mie­len­osoi­tuk­sen ja su­vait­se­vai­suut­ta puo­lus­ta­van Pri­de-mie­le­no­soi­tuk­sen rin­nas­ta­mis­ta.)

Lukijan palautteessa ei ole kyse mielenosoituksen aiheesta tai iskun mittakaavasta vaan periaatteesta: hyökkäyksestä lailliseen mielenosoitukseen osallistuvan marssijan kimppuun. Växjön uusnatsismi saattaa aiheuttaa inhoa, mutta ei sen silti pitäisi estää abstraktia ajattelua.

Jos tilanne olisi päinvastainen, Helsingin Sanomissa ei pohdittaisi, onko käsilaukku ase. Sitä ei myöskään pidettäisi väkivallan vastaisena symbolina, kuten patsaan tehnyt taiteilija Susanna Arwin muotoili. Tosiasia on, että Danielsson piti uusnatsien ajatuksia niin kauhistuttavina että päätti käydä fyysisesti sen esittäjien kimppuun. Se, että väkivalta sattui osumaan yhteiskunnallisesti hyväksyttävään kohteeseen, ei varsinaisesti muuta tilannetta: Danielssonin hyökkäyksen selittely ja sen glorifioiminen siviilirohkeudeksi on nimenomaan väkivallan puolustamista.

Olen eri mieltä kanssasi, mutta olen valmis kuolemaan sen puolesta, että sinulla on oikeus sanoa se.

Voltaire

Kyse ei ole uusnatseista. Kyse on siitä, että vapaassa, demokraattisessa yhteiskunnassa saa esittää myös epämiellyttäviä ajatuksia. Noam Chomskyn sanoin: Jos kannatat sananvapautta, se tarkoittaa erityisesti sananvapautta sinulle vastenmielisille näkökulmille.

Kyse on yleisestä kokoontumisoikeudesta, sananvapaudesta, poliittisen toiminnan ja henkilökohtaisen koskemattomuuden suojasta. Tällaisten asioiden luulisi olevan tärkeitä toimittajallekin, erityisesti viimeaikaisten Ranskan ja Tanskan iskujen jälkimainingeissa. Mutta niinhän se on, että tasa-arvoisessa yhteiskunnassakin toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

P.S. Växjön sankaroinnista tulee mieleen viime lokakuussa uutiskynnyksen ylittäneet Suomen Vastarintaliikkeen Helsingin katuja kiertäneet turvapartiot. Natsihtavan järjestön partioiden kimppuun kävi ainakin kertaalleen ylpeyttä uhkuvat antifasistit. En ihan keksi, miksi antifasistinen oman käden oikeus olisi hyväksyttävämpää kuin fasistinen.

P.P.S. Otsikko on lainaa Ismo Alangolta.