Äänivyöryllä oppositioon

Helsingin Sanomat kuunteli tarkalla korvalla SDP:n päättäjiä, ja lopputulos on ilmeisesti selvä: puolueen johdossa on runsain mitoin halua hiipiä oppositioon.

Eikä siinä mitään. Keneltäkään on tuskin unohtunut, että SDP:n Kari Rajamäki kaatoi hallituksen hyväksymän lakialoitteen, ilmeisesti vieläpä valheellisin perustein. Ehkä hallitustyöskentelyä olisi siinä mielessä syytä harjoitella hetki ihan omalla porukalla.

Oppositiohalukkuuden kaikki perustelut eivät kuitenkaan oikein pidä vettä:

Elämme demokratiassa, joten vaalien tulosta pitää kunnioittaa, sanoo puoluevaltuuston jäsen Miikka Lönnqvist Sdp:n Hämeen-piiristä.

Vaikka tarjottaisiin hallitusohjelmassa mansikoita ja kermavaahtoa, sinne ei tällä vaalituloksella pidä mennä, sanoo puoluevaltuutettu Jouni Martiskin Pohjois-Karjalasta.

Taisin olla pois siitä kansanäänestyksestä, jossa päätettiin SDP:n hallitukseen menosta.

Katsos, Miikka, kun nythän on niin, että vaaleissa äänestäjä riipustaa lippuun oman suosikkinsa numeron, ja edustuksellisessa demokratiassa kansan valta loppuu aika tarkkaan siihen. Vaalien tulosta kunnioitetaan parhaiten siten, että pyritään sen jälkeen edustamaan kansaa ja omaa äänestäjäkuntaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Entä tiedätkö, Jouni, millaisella vaalituloksella ei mennä hallitukseen? Sellaisella, jonka esimerkiksi Piraattipuolue (0,8 %), Itsenäisyyspuolue (0,4 %) tai Köyhien asialla -puolue (0,0 %) sai.

SDP sen sijaan on valtakunnan neljänneksi suurin puolue 16,5 % ääniosuudella. Onhan se toki 2,6 % vähemmän kuin edellisellä kerralla, mikä puolestaan oli 2,3 % vähemmän kuin sitä edellisellä. Keskustan vuoden 2011 kaltaisesta vapaasta pudotuksesta (-6,5 % ja 16 edustajapaikkaa) ei kuitenkaan puhuta; itse näkisin, että hidas vajoaminen viittaa ennemmin siihen, että juuri nyt puolueen sanoma ei vain kiinnosta.

Lisäperspektiiviä saa muista puolueista. Vihreät nousivat vaalivoittoon 8,5 % kannatuksella ja 15 edustajapaikalla; sen suosio nyt, kukkeimmillaan, on siis noin puolet SDP:stä. Ääniosuuslogiikalla kristillisdemokraattien (3,5 %) tai RKP:n (4,9 %) ei ikinä pitäisi olla hallituksessa. Jos taas oppositiopaikan peruste on kannatuksen lasku, niin hallituksessa nähdään ainoina nousijoina Keskusta, Vihreät ja RKP.

Puolueen varapuheenjohtajat Sanna Marin ja Krista Kiuru kannattavat hekin oppositioon menoa. Marin oli koko Pirkanmaan äänikuningatar (10 911 ääntä). Kiuru jäi Satakunnassa kolmanneksi (7 561 ääntä) – edelle nimittäin ehti toinen SDP:n edustaja Kristiina Salonen (9 560 ääntä) sekä perussuomalaisten Laura Huhtasaari (9 259 ääntä). Ovatko nämä lukemat tosiaan signaaleja oppositiopolitiikan kaipuusta?

Totuus oppositioon haikailulle taitaakin löytyä hiukan raadollisesta suunnasta, kuten toiset kommentit paljastavat:

Ei kannattaisi mennä hallitukseen kyykyttämään huono-osaisia, sanoo puoluevaltuuston jäsen Irma Marttila Helsingin piiristä.

Omalle kannattajakunnalle voi tulla kylmää kyytiä hallituksessa, pohtii Hämeen piirin puheenjohtaja Jouni Mäkelä.

SDP:ssä siis arvioidaan, että hallituksessa täytyisi tehdä ikäviä päätöksiä, jotka osuisivat kipeästi myös omaan kannattajakuntaan. Parempi siis jäädä huutelemaan oppositioon ja toivoa, että Joku Muu korjaa taloustilanteen, mielellään tietysti ennen seuraavia vaaleja.

Saattaa hyvin olla, että uudessa eduskunnassa SDP istuu oppositiossa – sitä itse veikkailin alkuviikosta. Syynä ei kuitenkaan ole äänestäjät vaan ihan puolue itse.

P.S. Tiedättekö, miten vaalien tulosta puolestaan ei kunnioiteta? Esimerkiksi siten, että asetutaan ehdolle ja jätetään paikka sitten jäähylle. Vaikka ei tuossa mitään yllättävää ole, Paavo Väyrystä (kesk) äänestäneet kyllä tiesivät täsmälleen, mitä saavat.

Edit (24.4.2015 18:30): Helsingin Sanomat on julkaissut uutiseensa oikaisun, jonka mukaan Kiuru on lieventänyt lausuntojaan ja Marin vain pitää oppositiota mahdollisena. Pahoittelen käpyä, erehdyin luottamaan sanomalehteen.