Toimin iltapuhteina taideyhteisö Aukea.netin valokuvapuolen yhtenä ylläpitäjänä. Viime aikoina keskusteluissa on jälleen pyöritty määritelmien ympärillä. Erään kuvan julkaisu osion etusivulla kirvoitti keskustelua muun muassa moraalin, oikean ja väärän määritelmästä.
Sivuston kestosuosikki on kuitenkin taiteen määritelmä. Sen kimppuun on käyty päätä pahkaa lukuisien viestiketjujen voimin. Niiden ohella aihe pomppaa esiin silloin tällöin eri keskustelujen ja kommenttien sivulauseissa.
Yhteisenä tekijänä monille esitetyille taiteen määritelmille tuntuu olevan, että se on jollain lailla ylevää. Taidetta taiteen takia, utopistisen luomisen pakon ilmentymä. Hyvänä esimerkkinä on vaikkapa keskustelu mainoksista ja taiteesta, jossa taidetta verrataan sakramenttin. Aivan toisenlaisessa mainoskeskustelussa puolestaan nimimerkki M asettaa taiteen ehdoksi vapauden ja pitää propagandaa taiteen turmana. Taiteen määritelmää on haettu myös tekijän motiivien mukaan.
Itse olen vahvasti sitä mieltä, että taiteen määrittelee puhtaasti konteksti: teos on taidetta, jos riittävä auktoriteetti sen sellaisena esittää. Auktoriteetiksi riittää tyypillisesti vaikkapa taidegalleria, ja varmaa taidetta tulee siinä vaiheessa, kun tekijänä on aiemmin kannuksensa ansainnut taiteilija.
Esimerkkejä? John Cagen kuuluisin sävellys on 4′33″. Neljä ja puoli minuuttia hiljaisuutta, hyvät ihmiset. Niin viiltävän postmodernia, uutta ja ennen kaikkea taiteellista ajatusta ei epäilemättä kukaan muu olisi keksinyt esittää. Hiljentyisin hämmästelemään, mutta näin julkisesti tehtynä saattaisin rikkoa kyseisen mestariteoksen tekijänoikeutta. Rafael Wardi maalasi tasavallan presidentin muotokuvan; naivistin teokset kiertävät näyttelyissä ympäri maailmaa. Jostain syystä pikkulasten naivistisia tuherruksia pidetään... tuherruksina.
Nykytaiteen pitäisi myös olla vapaata — taiteilijan pitäisi antaa sisäisen luomisvoimansa pulputa jonkinlaisessa tyhjiössä. Taiteentuntijat löytävät kyllä teoksista piilomerkityksiä ja vaikutteita, mutta teos ei saa välittää ideologiaa, tai auta armias, kaupallista viestiä. Minunkin soittolistoiltani löytyvä CMX myi sielunsa jossain neljännen albumin tienoilla, kun yhtye sai ensimmäisen radiohitin. Eläinten vallankumous lakkasi olemasta taidetta, kun sitä käytettiin propagandistisiin tarkoituksiin, ja sosialistinen realismi on monellakin tapaa oksymoroni.
Taide kaiken sallivana käsitteenä johtaa loppujen lopuksi eroosioon. Jos mikä tahansa voi olla taidetta, mikään ei ole taidetta: on vain mielivaltainen leimasin, jota käyttävät ne, joilla on eniten ääntä. En tarkoita, että taiteella pitäisi olla yksiselitteinen määritelmä, sellaista ei tokikaan löydy. Sen sijaan esimerkiksi Aukeaa jossain määrin vaivaavasta linjattomuudesta pitäisi päästä eroon.
Kirjoituksen alussa mainittu M totesi osapuilleen, että Aukean julkaisupolitiikan määrittelevät ylläpitäjät ja heihin vaikuttava yleisö. Kaikille avoimen, kaiken kelpuuttavan julkaisupaikan nimi ei ole Aukea.net, vaan Internet. Olisiko Aukean aika ottaa itselleen taiteen määrittävän auktoriteetin asema?