Valailta kuultua

Yleisradio uutisoi tänään, kuinka valaat kertoivat intiaaniheimolle tulevasta luonnonmullistuksesta. Quileute-intiaanit ottivat isojen nisäkkäiden neuvosta vaarin ja päättivät siirtää kylänsä puolen kilometrin päähän ylämaalle. Rakennustöissä apuun rientää Aalto-yliopisto.

Uutinen on epäilemättä loistava suomalaiselle osaamisviennille, mutta meikäläisen journalismin suoritus ei välttämättä ole ihan niin vahva. Tiedon valaiden vihjailusta kertoo Aalto-yliopiston Trev Harris, joka juuri palasi työryhmänsä kanssa heimon kanssa käydyistä neuvotteluista:

Intiaaniheimo pitää vuosittain rituaalin, jossa jokainen nainen, mies ja lapsi kutsuu rumpujen avulla rantaan valaita, delfiinejä, haita, hylkeitä ja muita merieläimiä.

Harrisin mukaan rummutus luo "hypnoottisen äänimaailman", joka houkuttelee merieläimet paikalle.

Sitten heimon päällikkö kahlaa eläinten sekaan, ja ilmeisesti hän osaa tulkita kalojen äänimaailmaa. Tämä on heimon kertomaa, ja ilmeisesti on syytä uskoa se, Harris sanoo.

Tällä metodilla on päästy siihen lopputulokseen, että operaation pitäisi olla suoritettu vuoden 2017 aikana, ennen kuin uhka ilmestyy.

Jutussa on kuitenkin pari pientä ongelmaa. Jos vuosittainen rituaali kuulostaa muinaiselta perinteeltä, se on puhdas vahinko, sillä paikallisen koulun järjestämä seremonia pidettiin tänä vuonna kahdeksatta kertaa. Esimerkiksi viime vuoden seremoniassa valaita nähtiin merellä (PDF), mutta ihan eläinten kanssa kylpemisestä ei puhuta.

Quileutet saivat uuden kylän maa-alueet valtiolta vuonna 2012, ja silloin valaiden ennustuksesta ei puhuttu. Sen sijaan puhuttiin edellisenä vuonna tapahtuneesta Japanin maanjäristyksestä ja tsunamista, talvisista tulvista ja vain pari viikkoa aiemmin läheisellä Vancouver-saarella havaitusta maanjäristyksestä. Nämä ovat peijoonin hyviä syitä harkita muuttoa. Lisäpotkua muuttoaikeisiin epäilemättä tuo se, että heimo asuu Cascadian alueella, jonne ennustetaan kohtalaisella todennäköisyydellä isohkoa maanjäristystä lähivuosikymmeninä.

Quileutet ovat vanhoja valaanpyytäjiä, ja harmaavalaiden muuttoreitti kulkee keväisin Pohjois-Amerikan länsirannikkoa pitkin, joten valailla on varmasti ollut suuri merkitys heimolle niin arjessa kuin rituaaleissakin. Nykyinen seremonia vaikuttaa kuitenkin lähinnä turistinähtävyydeltä – se järjestettiin ensimmäisen kerran sopivasti vuonna 2008, jolloin heimo pääsi myös valkokankaille Twilight-elokuvassa. Muutto on epäilemättä ollut pinnalla myös seremoniassa, mutta ehkä merkittävämpi kimmoke kylän siirtämiselle on kuitenkin jatkuvasti karttuva tieteellinen näyttö siitä, että pikapuoliin rytisee.

"Asiantuntijoita" ja asiantuntijoita

Koska aihe on merkittävä, Yleisradio on luonnollisesti kuullut myös asiantuntijaa. Helsingin yliopiston professori ja valasharrastaja Rauno Lauhakangas pitää valaiden kuuntelemista aivan järkevänä:

Se kuulostaa järkiperäiseltä toiminnalta. Ihmiset havainnoivat luontoa ja varsinkin alkuperäiskansat, jotka lukevat aika tarkkaan luonnonmerkkejä, ovat voineet havaita valaiden käyttäytymisessä jotain omituista, Lauhakangas sanoo.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi norsut reagoivat etukäteen Kaakkois-Aasiaan muutama vuosi sitten iskeneeseen tsunamiin siirtymällä nopeasti rannalta poispäin.

Muuttaminen riskialttiilta alueelta on toki hyvinkin järkiperäistä toimintaa. Väite, että vinkki siihen tuli valailta, puolestaan ei ole.

Kaakkois-Aasian tsunamin yhteydessä nähtiin tosiaan muutamia raportteja, joiden mukaan yksittäisten eläinten nähtiin juoksevan poispäin – tuntia ennen tsunamin rantautumista. Vaatii melkoista mentaalista loikkaa käyttää näitä anekdootteja perusteena sille, että intiaanipäällikkö keskustelee valaan kanssa ja saa siltä ennusteen vuosien päästä tapahtuvasta maanjäristyksestä.

Toki Yle haastattelee myös ihan oikeaa asiantuntijaa: seismologi Päivi Mäntyniemi kertoo länsirannikon maanjäristysriskistä erillisessä uutisessa.

Tämä uutisten ketjuttaminen pieniksi paloiksi alkaa hiljalleen nyppiä. Erityisen ikävää se on, kun julkaistaan lennokas hörhöilyuutinen, josta tulee lukijalle hyvä mieli ja lämmin tunne sydänalaan, ja eriytetään faktat sitten toiseen uutiseen. Ja sehän toimii: tätä kirjoittaessa valaiden ennustus on Ylen luetuin uutinen ja seismologikin on ehtinyt jo kolmanneksi. Vaan kun erityisesti Yleisradiolla ei ymmärtääkseni ole aivan pohjatonta tarvetta klikkien metsästämiselle, mitä jos silpun sijaan tehtäisiin yksi hyvä artikkeli?

P.S. Ei, en todellakaan ole Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön asiantuntija, joten voi toki olla, että quileutet järjestävät piilossa toisenkin rituaalin, jossa vetten väki tulee kahville ja loihtii päällikölle etiäisiä.

P.P.S. Muita esimerkkejä ketjutuksesta: Yle julkaisi viime viikolla sairauslomatilastoista kymmenkunta uutista, joista yhdessä työntekijä tulee sairaana töihin, toisessa sairauslomien väheneminen johtuu parantuneista työoloista, kolmannessa esimies on terveysriski, ja lopuissa näytettiin samaa tilastoa maakuntakohtaisilla otsikoilla. Helsingin Sanomat puolestaan ulkoisti pilkkomisen: ensin päästettiin Matti Apunen trollaamaan pääkirjoitussivulle, sitten annettiin sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Leo Suomaan korjata faktat. Käyhän se näinkin.

Keinomakeaa mahan täydeltä

Internetissä pyörii parhaillaan joukko uutisartikkeleita, joissa kerrotaan keinotekoisten makeutusaineiden ja diabeteksen välisestä yhteydestä. Esimerkiksi Helsingin Sanomien mukaan Tutkimus väittää: Keinotekoiset makeutusaineet voivat lisätä diabetesriskiä. Samoilla linjoilla on myös muun muassa The Guardian (Artificial sweeteners may promote diabetes, claim scientists), kun taas IFLScience (Artificial Sweeteners Associated With Glucose Intolerance) on otsikoinnissaan huomattavasti tarkempi.

Eikä siinä mitään, tutkijat tosiaan esittävät keinotekoisten makeutusaineiden aiheuttavan diabetesta:

[...] Together with other major shifts that occurred in human nutrition, this increase in NAS [Non-caloric Artificial Sweeteners] consumption coincides with the dramatic increase in the obesity and diabetes epidemics. Our findings suggest that NAS may have directly contributed to enhancing the exact epidemic that they themselves were intended to fight. [...]

Artificial sweeteners induce glucose intolerance by altering the gut microbiota, Suez et al., Nature (doi:10.1038/nature13793)

Itse tutkimuksen mukaan sakariini näyttäisi muokkaavan suoliston bakteerikantaa siten, että glukoosin sietokyky heikkenee. Sakariinin nauttiminen saa siis verensokerin nousemaan entistä korkeammalle ja pysymään ylhäällä pitkään; ääritapauksessa tämä saattaa johtaa jopa diabetekseen.

Ekstrapoloimalla hyvä tulee

Mutta hetkinen... Sekä uutisissa että itse artikkelin otsikossa puhutaan keinotekoisista makeutusaineista, ja meikäläinen vaan horisee joutavia sakariinista. Luetaankohan tässä nyt edes samaa paperia?

No kyllä, tekijät vain ovat tehneet tuloksistaan hiukan odotettua laajempia johtopäätöksiä. Artikkelin ensimmäisessä osassa nimittäin joukolle hiiriä annettiin kolmea eri makeutusainetta: sakariinia, sukraloosia ja aspartaamia. Näistä sakariini aiheutti kovimman vasteen, joten tutkijat päättivät napata sen jatkotutkimuksiin prototyyppisenä keinotekoisena makeutusaineena.

Itse tutkimus on sinällään ihan mielenkiintoinen: hiirille siis syötettiin sakariinia ja todettiin sen vaikuttavan verensokeriin. Tämän jälkeen hiirien ruuansulatuskanavan mikrobikanta murjottiin antibiooteilla matalaksi ja niille syötettiin uudemman kerran sakariinia, jolloin makeutusaineen verensokeria nostava vaikutus näytti katoavan. Hypoteesille haettiin vielä lisävahvistusta siirtämällä makeutusainetta syöneiltä hiiriltä (ja itse asiassa myös ihmisiltä) ulostetta puhtaiden hiirten suolistoon. Glukoosiherkkyys seurasi mukana. Kaiken kaikkiaan näyttää siis vahvasti siltä, että glukoosin käsittely on yhteydessä suoliston bakteeritoimintaan.

Ihmisistä puhuttaessa tutkimus siirtyykin sitten heikolle jäälle. Tutkijat kävivät läpi aiemman ravintotutkimuksensa (Personal Nutrition Project) tiedot makeutusainelasit silmillä, ja tuloksia löytyi: keinotekoisten makeutusaineiden käytöllä oli yhteys useisiin indikaattoreihin, kuten esimerkiksi painoon, keskivartalolihavuuteen, glukoosiyliherkkyyteen ja tiettyihin piirteisiin suolistofloorassa. Syy-seuraussuhdetta ja varsinkaan sen suuntaa tutkimus ei kuitenkaan kykene osoittamaan.

Lopuksi tutkimuksessa tehtiin sakariinikokeita myös ihmisillä. Tarkemmin sanoen koeryhmässä oli seitsemän henkilöä, joille annettiin viikon ajan suurin sallittu annos sakariinia. Näistä kolme ei reagoinut kokeeseen mitenkään, neljällä mitattiin kohonnut verensokeri ja muutoksia suoliston bakteeristossa. Kiinnostavaa, ehkä, mutta ei tällä vielä myyntikieltoja pystytetä.

Käsissä on siis aika näppärä tutkimus sakariinin vaikutuksesta hiirten sokerisietoon suolistobakteerien kautta. Tämä on kuitenkin paisutettu koskemaan myös ihmisiä sekä kaikkia keinotekoisia makeutusaineita. Ilkeämielinen voisi ajatella, että valitsemalla päätutkimuskohteeksi todennäköisimmän ongelmavalmisteen ja otsikoimalla hiukan yli saatiin tutkimus, joka kiinnostaa myös suurta yleisöä.

Itsehän en ole minkään sortin kemisti, en ravintotieteilijä enkä makeutusaineasiantuntija, mutta tutkimuksen luettuani minulle heräsi muutamia kysymyksiä.

• Onko kolmella mainitulla makeutusaineella (sakariini, sukraloosi, aspartaami) mitään muuta yhteyttä kuin niiden tuottama makea aistimus?
• Onko muilla makeutusaineilla kuin sakariinilla vaikutusta glukoosinsietoon?
• Miksi puhutaan juuri keinotekoisista makeutusaineista? Eikö esimerkiksi stevia vaikuta vastaavalla tavalla?
• Vaikuttavatko makeutusaineet verensokeriin myös ihmisillä?

Osaan kysymyksistä löytynee suoraan vastaus, osa lienee herännyt myös tutkijoille ja saamme aiheesta lisätutkimuksta. Vaan miksi näitä kysymyksiä ei herää toimittajissa?

P.S. Tutkimuksessa muuten käytetään paitsi puhdasta sakariinia, myös kaupallisia makeutusainevalmisteita. Tarkemmin sanoen osa sakariinikokeista tehtiin valmisteella, jossa on viisi prosenttia sakariinia ja 95% glukoosia. Myös sukraloosi- ja aspartaamikokeissa suurin osa valmisteesta oli jotain ihan muuta kuin varsinaista makeutusainetta.

P.P.S. Toisin kuin Helsingin Sanomat väittää, hiirille ei syötetty makeutusainecocktaileja. Jokainen makeutusaine testattiin (tietenkin) omassa ryhmässään. Annosvaihtelukin on vähintään kyseenalaista.

P.P.P.S. Koska ette kuitenkaan usko, myös Steven Novella käsittelee tutkimusta blogikirjoituksessaan.

Ei telepatiaa näillä nurkilla, ei edes Intiassa

Mutanttien aika on alkamassa! Meediot eivät olleetkaan väärässä! Telepatia toimii!

Tai ehkä ei ihan, mutta Yleisradion uutisen mukaan viestejä välitettiin aivoista aivoihin.

Aivan Charles Xavierin kaltaisesta ilmiöstä ei kuitenkaan ole, vaan Intiassa ja Ranskassa istuvien koehenkilöiden välissä oli pari aivosähkökypärää ja internet. Annetaan Ylen kertoa:

Intialaisessa laboratoriossa olleen koehenkilön päähän oli asennettu aivosähkökäyrää eli EEG:tä mittaava laite, joka oli yhdistetty internetiin. Henkilö ajatteli yksinkertaista viestiä, joka oli tässä tapauksessa tervehdys "hei!".

Laite purki ajatellun viestin binäärikoodiksi, joka lähetettiin Ranskassa olleelle toiselle koehenkilölle, hänen päähänsä asennettuun purkulaitteeseen. Laite sai aikaan aivostimuloinnin, mikä näkyi vastaanottajan silmissä näkökentän laidalla pieninä valonvälähdyksinä. Vastaanottaja pystyi tulkitsemaan viestin sisällön.

Jo tässä vaiheessa ollaan aika kaukana telepatiasta: puhutaankin siis vain yksinkertaisista viesteistä, eikä kyseinen viesti edes ilmaannu kallon sisään sanoina tai ajatuksina, vaan vastaanottaja joutuu tulkitsemaan ääreisnäössä vilkkuvia kipinöitä.

Hiukan kiusallisempaa uutisen kannalta on, että lähettäjäkään ei itse asiassa ajatellut sanaa Hei. Tarkemmin katsoen vastaanottajakaan ei oikeastaan tulkinnut viestiä.

Itse asiassa kokeessa lähettäjä tuijotti Pongin tyyppistä kuvaruutua ja ohjasi kädellä ja jalalla palloa kohti maalilätkää; näistä liikkeistä muodostuvat aivoimpulssit tulkittiin sitten ykkösiksi ja nolliksi. Vastaanottajapäässä puolestaan koehenkilö istui laput silmillä, kun päähän kohdistettiin magneettimanipulointia, ja jännäsi, kipinöikö silmissä. Kipinöinti tarkoitti ykköstä, pimeys nollaa.

Vasemmalla lähettävä koehenkilö ajattelee ankarasti. Oikealla vastaanottaja keskittyy vastaanottamaan tervehdyksiä.

Yle ei ole uutisoinnissaan aivan yksin: Bloomberg View kertoo koneen lukevan ajatuksia, maalailee kauhukuvia väärinkäytöksistä ja mainostaa vapaita markkinoita. Telegraph puolestaan toistaa Ylenkin käyttämää AFP:n uutista ja kertoo koneen lukeneen sanan koehenkilön aivoista.

Julkisuushakuinen tutkimusasetelma

Mistä media sai idean ajatuksia lukevasta koneesta? No, aika pitkälti tutkijoilta itseltään. Itse artikkelissa kerrotaan, kuinka sanoja Hola ja Ciao käytettiin syötteenä, kun lähetettävää viestiä muodostettiin:

[...] In both cases, the transmitted pseudo-random sequences carried encrypted messages encoding a word – hola (hello in Catalan or Spanish) in the first transmission, ciao (hello or goodbye in Italian) in the second. Words were encoded using a 5-bit Bacon cipher (employing 20 bits) and replicated for redundancy 7 times (for a total of 140 bits). The resulting bit streams were then randomized using random cyphers selected to produce balanced pseudo-random sequences of 0's and 1's (for subject blinding and proper statistical analysis purposes in addition to providing word-coding). On reception, de-cyphering and majority voting from the copies of the word were used to decode the message.

Lyhyesti: sanojen kirjaimet muutettiin viisibittisiksi koodeiksi, toistettiin sen seitsemän kertaa ja kaupan päälle salattiin.

Lopputuloksena syntyi lähes satunnainen 140 bitin jono, joka ohjasi lähettäjäpään Pong-peliä, joka vilkutti lähettäjän aivoja, joita luettiin EEG-laitteella, josta lähetettiin bittejä sähköpostilla, jotka vastaanotti robotti, joka heilutti magneettikenttää, joka aiheutti fosfeenejä, jotka aisti vastaanottaja, joka kertoi nähneensä kipinöitä, jotka tulkitsi biteiksi tutkija, joka epäilemättä asui talossa, jonka rakensi Jussi.

Toisin sanoen koehenkilöt eivät välttämättä edes tienneet, että viestinä oli jokin sana. Se ei ollut missään luettavassa muodossa viestissä, ei myöskään sen paremmin lähettäjän kuin vastaanottajankaan aivoissa. Sanan ainut merkitys on, että vastaanottajapäässä viestin oikeellisuus tarkastettiin purkamalla salaus ja lukemalla sana. Oikeaksi sanaksi tulkittiin se, joka toistui useimmin noilla seitsemällä toistokerralla.

Koska tämä ei kuitenkaan kuulosta kovin mediaseksikkäältä, Harvardin lehdistötiedote jättää muutaman väliportaan mainitsematta ja kertoo lähettäjän koodanneen tervehdyksen binäärikoodiksi ja vastaanottajan dekoodanneen viestin sisällön ja [...] vastaanottaneen tervehdyksen.

Lehdistötiedote viittaa myös pikaviestintään ja päättyy lainaukseen tutkimusjohtaja Alvaro Pascual-Leonelta:

Käyttämällä kehittynyttä neuroteknologiaa, kuten langatonta EEG-lukua ja robotti-TMS-laitteita, pystyimme lähettämään ajatuksen suoraan henkilöltä toiselle, ilman että heidän tarvitsi puhua tai kirjoittaa. Tämä itsessään on jo merkittävä askel kommunikaatiossa, mutta se, että pystyimme välittämään ajatuksen tuhansien kilometrien päähän on tärkeä todiste niistä periaatteista, joilla aivoista-aivoihin-kommunikaatiota kehitetään. Pidämme tätä koetta tärkeänä ensiaskeleena tutkimuksessa, jolla täydennetään tai ohitetaan kokonaan perinteinen kielellinen tai motorinen kommunikaatio.

Otapa nyt Alvaro kynä käteen ja alleviivaa tutkimuspaperista se kohta, jossa todistetaan kenenkään lähettäneen tai vastaanottaneen ensimmäistäkään ajatusta. Siinä samalla voit selittää, miten tiedon lähettäminen sähköpostilla Intiasta Ranskaan millään merkityksellisellä tavalla eroaa siitä, että sama koe tehtäisiin lähettäjän ja vastaanottajan istuessa vierekkäisissä huoneissa.

Yleisradiolle myönnän isot pisteet siitä, että uutisessa on linkki suoraan tutkimuspaperiin. Aika iso osa niistä pisteistä kuitenkin putoaa siksi, että kyseistä paperia ei ilmeisesti ole lainkaan luettu. Ei tätä kuitenkaan voi aivan Ylen piikkiin pistää, sillä aika moni muukin media ympäri maailmaa on jo uutiseen haksahtanut. Eikä ihme, sillä yliopiston lehdistötiedote on julkisuushakuisuudessaan hävettävän harhaanjohtava.

P.S. Tiedonsiirron nopeus koko ketjussa oli noin kaksi bittiä minuutissa. Bloombergin toimittaja vertaa lähetystapaa morsetukseen. On onni, että menneiden aikojen merenkulkijoilla ei ollut käytössään Harvardissa kehitettyä telepatiaa; tällä menetelmällä SOS:n lähettämiseen kuluisi viitisen minuuttia.

P.P.S. Lehdistötiedotteen voi toki tulkita siten, että lähettäjä on lähetettävän sanan keksinyt tutkija, vastaanottaja puolestaan toisessa päässä bittejä purkanut tutkimusassistentti. Samalla tosin kypäräpäiset koehenkilöt redusoituvat vain (kuvaannollisesti) aivottomiksi osasiksi viestinvälitysketjussa – mitä he tietysti pitkälti olivatkin.

P.P.P.S. Otsikosta huolimatta tutkimuksessa ei siis saatu aikaan Telepatiaa. Aivosähköä sen sijaan mittailtiin enemmänkin.

Homeopaattista journalismia

Yle julkaisi tiistaina 25.3.2014 uutisen, jossa lääkäri Juha-Pekka Kaukonen kritisoi kovin sanoin vaihtoehtohoitoja. Aloitan heti kärkeen uutisen surkuhupaisimmalla lainauksella:

Virallisen koululääketieteen edustajat perustavat toimintansa tieteelliseen tutkimukseen. Vaihtoehtoisesten hoitomuotojen tehosta ei ole näyttöä, muistuttaa Kaukonen. Hänestä on harmillista, miten paljon vaihtoehtolääketiede saa esimerkiksi palstatilaa mediassa.

Vastapuolella on laaja tieteellinen tieto ja toisella puolella pöytää jonkin suppean huuhaatiedon omaaja. Ja heitä kohdellaan tasa-arvoisesti. Silloin tulee vaikeuksia hahmottaa asioita. Monet lääkärit vierastavat tällaisia tilanteita.

Surkuhupaisaa lainauksesta ei tee sen sisältö vaan asiayhteys. Kaukonen siis harmittelee, kuinka vaihtoehtohoitoja käsitellään mediassa lääketieteen kanssa tasaveroisina. Miten tähän vastaa toimittaja? Hakee aiheeseen vastakommentit homeopaatilta!

En voi oikein sanoin kuvailla, kuinka amatöörimäisen kuvan juttu antaa tekijöistään. Kun haastateltava kritisoi median toimintaa, median edustaja päättää toimia juuri kritisoidulla tavalla. Ja koska objektiivisuuden harhaan pitää sitoutua sataprosenttisesti, homeopaatin kommentit iskettiin suodattamattomina suoraan juttuun.

Lainataan siis Suomen homeopaattien yhdistyksen Satu Järvilehtoa:

Suomen homeopaattien yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Satu Järvilehto pitää Kaukosen kommentteja kyseenalaisina. Samaa mieltä hän on kuitenkin esimerkiksi siitä, että koululääketieteen ja vaihtoehtohoitojen käsitteleminen tasavertaisina vaihtoehtoina ei kannata.

Ei voi verrata omenoita ja päärynöitä. Molempia tarvitaan. Sydäninfarktissa koululääketiede on ylivertainen, homeopatia taas aivan lyömätön lasten korvatulehduksissa tai vaikka allergisessa ihottumassa, Järvilehto sanoo.

Tässä kohtaa toimittaja olisi voinut esimerkiksi kysellä hiukan näytön perään. Lyömättömät parannuskeinot kelpaisivat lääkäreillekin, vaikka Järvilehto onkin sopivasti valinnut suhteellisen harmittomat sairaudet, jotka toki ovat kiusallisia mutta joilla on tapana tulla ja mennä ja parantua myös lääkkeittä.

Samalla olisi voinut kysäistä kommenttia esimerkiksi PLOS Onessa julkaistuun seurantatutkimukseen Comparative Effectiveness of Homoeopathic vs. Conventional Therapy in Usual Care of Atopic Eczema in Children: Long-Term Medical and Economic Outcomes. Paperin mukaan lasten atooppinen ekseema ei hoitunut homeopatialla sen paremmin kuin perinteisellä hoidollakaan, mutta homeopatian hoitokulut kyllä olivat suuremmat.

Käypä hoito -ohjeet eivät muuten tunne atooppiselle iholle tehokkaita vaihtoehtohoitoja. Homeopaattien yhdistykseltä epäilemättä löytyy kasapäin viitteitä päteviin vertaisarvioituihin kaksoissokkotutkimuksiin, joten julkisen palvelun hengessä nämä olisi voinut listata artikkelin perään.

Suomen homeopaattien yhdistyksen Satu Järvilehto sanoo, että vaikka esimerkiksi homeopatian vaikutusmekanismia ei ole tieteellisesti todistettu, se ei tarkoita, etteikö hoitomuoto toimisi.

Se kertoo siitä, että tiede ei ole vielä tarpeeksi edistynyttä. Homeopatiaa on käytetty satoja vuosia, joten vaikuttavuus on kokemuksen perusteella todistettu moneen kertaan.

Tässä taas toimittaja olisi voinut kysyä ihan keneltä tahansa tieteelliseen metodiin edes auttavasti perehtyneeltä apua. Vaikka vaikutusmekanismista ei olisi minkään valtakunnan käsitystä, tehon voi kyllä tutkia, monesti vaikkapa tuolla kaksoissokkotutkimuksella. Se on vallan tuttua tekniikkaa, siihen tiede kykenee vallan mainiosti – ja se on testi, jota homeopatia ei läpäise. Kun ei ole vaikutusta, ei tuon vaikutusmekanisminkaan todistelulla tarvitse pitää niin kiirettä.

Satu Järvilehto huomauttaa, että vaihtoehtohoitoja on turha niputtaa yhteen, koska ne ovat täysin erilaisia hoitomuotoja.

Kritisoijien ongelma on, että he eivät alkuunkaan ymmärrä esimerkiksi homeopatiaa vaan sekoittavat sen vaikka yrtteihin ja rohdoksiin. Homeopatia on integroitu terveydenhuoltojärjestelmiin useissa Euroopan maissa, joissa se on myös sairausvakuutuksen piirissä, Järvilehto sanoo.

Ne voi niputtaa yhteen siinä mielessä, että näyttöä niiden vaikutuksesta ei ole. Toki osa vaihtoehtohoidoista saattaa olla ihan oikeasti, aktiivisesti vaarallisia kohteilleen, kun taas osa vie vain rahat ja antaa taudin viedä terveyden.

Homeopatia on tosiaan paikoitellen integroitu terveydenhuoltojärjestelmiin. Tyypillisesti tässä yhteydessä tuodaan esille Saksa, joka on perinteisesti vahva homeopatian maa, mutta vilkaistaan toki muuallekin.

Esimerkiksi Isossa-Britanniassa on jopa homeopaattisia sairaaloita, vaikkakin Wikipedian mukaan homeopatian käyttö on vähentynyt reilusti. Paikallinen terveysviranomainen NHS kertoo sivuillaan, että homeopaattiset valmisteet vastaavat vaikutukseltaan plaseboa, ja periaatteet, joihin homeopatia pohjautuu, ovat tieteellisesti epäuskottavia. Parlamentti on julkaissut asiasta laajan katsauksen (PDF).

Sveitsissä puolestaan valtio lopetti homeopatian vakuutuskorvaukset vuonna 2005 todettuaan, että homeopatiasta ei ole hyötyä. Sveitsissä kuitenkin kansa saa päättää ja kansa haluaa huuhaata, joten vuoden 2009 kansanäänestyksessä homeopatia palautettiin korvattavaksi. Äänestyksen jälkeen Sveitsi teetti arvioinnin, joka julisti homeopatian tehokkaaksi; raportin tekijät tosin paljastuivat yhtä lukuunottamatta homeopaateiksi, ja tuotoksen laadusta on esitetty rankkaa kritiikkiä.

Terveydenhoitojärjestelmään integroituminen ei siis kerro mitään homeopatian tehosta. Se kertoo ainoastaan, että muuallakin Euroopassa uskotaan huuhaahan, ja joskus se pääsee vaikuttamaan myös terveyspolitiikkaan.

Yleisradion terveysuutisoinnilla ei mene kovin vahvasti. Virtsakurlaus voi karkoittaa kurkkukivun, Syöpä on upea lahja, Syyllinen on vehnä, Sähkösaasteen sairastuttama jää heitteille, Jäsenkorjauksella vähennetty satoja leikkauksia. Uutistyötä näyttää vaivaavan omanlaisensa homeopatia: kun jatkuvasti laimennetaan ja laimennetaan, ei lopputuotteessa ole journalismista enää jälkeäkään.

Ei poika viinistä parane

Olen aina silloin tällöin blogissani viitannut Kemikaalicocktailiin, joka on siis arjen kemikaaleihin – ravintoon, kosmetiikkaan, vaatteisiin jne – keskittynyt blogi.

Kelailin tänään läpi viime aikojen postauksia, ja silmiini sattui lause mahdollisista uutiskirjeen aiheista:

Jos leikitään ajatuksella, että olisin lähettänyt teille uutiskirjeen marraskuussa [...]

Olisin saattanut tarjota ale-koodin joihinkin luonnonkosmetiikan nettikauppoihin ja kertonut, että tanskalaistutkimuksen mukaan viiniä raskausaikana nauttivat saavat paremmin käyttäytyviä lapsia.

Jaa siis mitä? Vaikka kyse on vain yhdestä lauseesta, sen sisältämä viesti on jokseenkin häkellyttävä. Lyhyesti: ei hitossa.

Mainittu tanskalaistutkimus on siis tarkalleen ottaen osa Janni Niclasenin väitöstä, jossa Niclasen tutki raskaana olevien naisten alkoholinkäytön ja heidän lastensa henkisen tilan yhteyttä. Linkkejä tutkimuksiin on kerätty Kööpenhaminan yliopiston uutissivulle, tässä yhteydessä merkittävin lienee Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä julkaistu Prenatal exposure to alcohol, and gender differences on child mental health at age seven years (PDF).

Tutkija siis huomasi, että vähäisestä alkoholinkäytöstä raskauden aikana on jonkin verran ristiriitaisia tutkimustuloksia, ja päätti selvittää, mistä se johtuu. Tutkimuksessa 37 152 aiempaan alkoholinkäyttötutkimukseen osallistuneen naisen lasta testattiin seitsenvuotiaana SDQ-testillä, joka mittaa lasten käytöstä, tunne-elämää ja ihmissuhteita.

Mikä sitten oli lopputulos? Lainataanpa paperista:

Results Controlling for relevant confounders, small positive associations were observed between binge drinking and internalising (relative change in mean: 1.04–1.06), externalising scores (relative change in mean: 1.01–1.07), and conduct scores (OR 1.12 to 1.23) for boys. No associations were observed with
lower doses of alcohol.

Conclusions Exposure to binge drinking is weakly associated with impaired behavioural and emotional development measured at age seven. Large differences in background characteristics were observed between the groups defined by cumulated alcohol exposure, leaving the interpretations of findings uncertain.

Suomennettuna: äidin humalahakuinen juominen näyttäisi olevan lievästi yhteydessä käyttäytymishäiriöihin ja tunne-elämän kehittymisen ongelmiin seitsenvuotiaana. Henkilöiden taustat vaihtelevat niin paljon, että mitään suurisuuntaisia tulkintoja löydöstä ei voi tehdä.

Paperin keskusteluosiossa kuitenkin käydään läpi myös korrelaatioita vastakkaiseen suuntaan. Suurisuuntaisiksi ne valitettavasti muuttuvat siinä vaiheessa, kun Niclasen esittelee asian yliopiston lehdistötiedotteessa:

My study shows, among other things, that the children of mothers who drank small quantities of alcohol – 90 units or more – during their pregnancies show significantly better emotional and behavioural outcomes at age seven compared to children of mothers who did not drink at all. At first sight this makes no sense, since alcohol during pregnancy is not seen as beneficial to child behaviour. But when you look at the lifestyle of the mothers, you find an explanation. Mothers who drank 90 units or more of alcohol turn out to be the most well educated and healthiest lifestyle over all, says Janni Niclasen.

Jos nyt unohdetaan lainauksen sekavuus – 90 tai enemmän annosta raskauden aikana on vähintään pari lasia viikossa, jonka vähäisyydestä voi olla monta mieltä – Niclasen siis toteaa, että raskauden aikana hiukan alkoholia nauttineiden äitien lapset olivat tutkimusten kermaa. Nyt tarkkana: Tämä ei kerro mitään alkoholista, vaan äideistä; kyseinen joukko on keskimääräistä paremmin koulutettua ja heillä on yleisesti ottaen paremmat elämäntavat.

Toinen Niclasenin paperi, Alcohol and Alcoholism -lehdessä julkaistu Drinking or Not Drinking in Pregnancy: The Multiplicity of Confounding Influences käsittelee tavallaan juuri tätä aihetta. Alkohonlinkäyttö on vain yksi osatekijä. Ryhmittelemällä äidit sen perusteella muodostuu ryhmiä, joilla on monia muitakin yhtäläisyyksiä: tanskalaistutkimuksessa esimerkiksi absolutistit olivat muita nuorempia, vähemmän koulutettuja, lihavampia ja enemmän tupakoivia.

Toisin sanoen, kyse on jälleen kerran korrelaatiosta, ei kausaatiosta. Vaan varovainenkin viesti värittyy, kun se siirretään tutkimuksesta lehdistötiedotteeseen ja siitä edelleen uutisartikkeliin. Niinpä tätäkin tutkimusta luultavasti käytetään perusteena sille, että viinin litkiminen voi raskaana jatkua siinä missä ennenkin. Turvallista rajaa ei kuitenkaan tunneta, eikä tämäkään tutkimus sellaista väitä.

Entä mitä tutkimuksen tekijä suosittelee? Kaikesta alkoholista pidättäytymistä.

P.S. Kappas vain. Talouselämäkin kirjoitti aiheesta uutisen, joka lytätään täysin Kaksplussan blogissa.

P.P.S. Jos ette minua usko, niin lukekaa tuo Kaksplussan kirjoitus. Siinä on mukana kommentit THL:n tutkimusprofessori Mika Gissleriltä.

Pilatun maidon paluu

Yle esitti pari viikkoa sitten Silminnäkijä -sarjassaan dokumentin Pilattu maito. Kommentoin esitystä jo silloin lyhyesti. Dokumentin toimittaneen Noora Shinglerin blogissa keskustelu on kuitenkin jatkunut kiivaana, joten ajattelin keräillä omia kommenttejani ihan erilliseen kirjoitukseen.

Ohjelmassa ei juuri tutkimustuloksista puhuttu: käytännössä ainoa tutkimus, johon viitattiin, oli Valion tutkimus, jota kuvattiin surkeaksi. Kemikaalicocktailin mukaan on pöyristyttävää, että tämän tason potentiaalista terveyshaittaa on tutkittu Suomessa vain yhden tutkimuksen verran ja vieläpä todella ylimalkaisesti – ja silti tutkimukseen vedotaan pätevänä, tieteellisenä sellaisena.

Nyt vain pääsi käymään niin, että tutkimuksia on enemmän kuin yksi. Alkuun pääsee vaikkapa metsästämällä Helsingin Yliopiston opinnäytetietokannasta papereita sopivilla hakusanoilla – "milk hypersensitivity" on aika hyvä alku.

Kovin pitkälle ei tarvitse kaivaa, kun vastaan tulee Laura Paajasen väitöskirja. Väitös on merkityksellinen siksi, että se koostuu kuudesta maitoyliherkkyyttä koskevasta tutkimuksesta, joista ensimmäinen on tuo sama, johon Silminnäkijässä viitataan. Tutkimuksia löytyy siis useita jopa samalta tekijältä, ja kolme noista kuudesta tutkimuksesta koskee juuri homogenoinnin vaikutuksia. Listaa selaamalla löytyy nippu muitakin maitoyliherkkyystutkimuksia.

Valion tutkimus

Tutkimusta on siis tehty laajemminkin, mutta keskitytään siitä huolimatta tuohon Silminnäkijän silmätikuksi ottamaan julkaisuun. Jälleen Shingleriä lainaten:

Se ei ole pätevä tutkimus siksi, että Valio ei valvonut testiryhmän ruokailuja, vaan luotti ihmisten omaan sanaan siitä, mitä ovat pistäneet suuhunsa. Pelkästään se, että joi testimaitoa on yksi juttu. Toinen on se, kuinka tarkkana kukin testiryhmäläinen oli kaiken sen kanssa, mitä söi töissä, juhlissa jne. Homogenoitua maitoa ei saisi saada mistään elintarvikkeesta edes pieniä määriä silloin, kun halutaan oikeasti tietää, vaikuttaako maitolaadun vaihto vai ei. 40 testiryhmäläisestä ei voida olla täysin varmoja, mitä he söivät ja paljonko, koska tutkimusta ei tehty valvotuissa olosuhteissa. Lisäksi maitolaatujen vaihto oli niin tiheää, että koehenkilöiden oireet eivät ehtineet parantua välissä.

Tutkimus eteni osapuilleen näin:

1. Otetaan 44 henkilöä, joille homogenoitu maito on aiheuttanut vatsaongelmia ja homogenoimaton ei.
2. Henkilöitä seurataan seitsemän päivän ajan.
3. Koehenkilöt juovat viiden päivän ajan testimaitoa, 4dl päivässä.
4. Yhdeksän päivän tauko.
5. Toinen viiden päivän maitosessio, 4dl päivässä toista testimaitoa.
6. Kootaan tulokset ja ihmetellään.

Valio ei tosiaan valvonut testiryhmän ruokailuja. Selän takana ei ollut intendenttiä eivätkä osallistujat majailleet suljetulla osastolla, vaan testiryhmäläiset raportoivat päivittäin niin ruokavaliostaan kuin mahdollisista oireista ja suolen liikkeistä. Maito ja terveys tietää kertoa, että koeaikana noudatettiin lähes maidotonta dieettiä, mutta sen tarkempaa speksiä minulla ei valitettavasti ole saatavilla.

Mietitään siis hetki lähtötilannetta. Tutkimukseen osallistui 44 henkilöä, jotka oman ilmoituksensa mukaan sietävät paremmin homogenoimatonta kuin homogenoitua maitoa; puhutaan siis ihmisistä, jotka ovat tunnistaneet ongelman ja löytäneet siihen ratkaisun. Miksi ihmeessä nuo ihmiset lähtisivät tutkimuksen aikana kittaamaan prosessoitua maitoa ihan vain pakkaa sekoittaakseen?

Jos nyt unohdetaan se, mitä tapahtui testijärjestelyn ulkopuolella, lopputulos oli kuitenkin seuraavanlainen: kummallakin viiden päivän testimaitojaksolla kaikkien koehenkilöiden oireet lisääntyivät, jälkimmäisellä jaksolla enemmän kuin ensimmäisellä.

Merkittävää tässä kohtaa on se, että oireet lisääntyivät riippumatta siitä, mitä maitoa juotiin.
Heti ensimmäisellä testijaksolla puolet koehenkilöistä – oman todistuksensa mukaan homogenoimatonta maitoa sietävistä – joivat homogenoimatonta testimaitoa ja voivat huonosti. Toinen puoli joi tavallista kaupan maitoa... ja voi ihan yhtä huonosti. Eroa homogenoidun ja homogenoimattoman maidon välillä ei todettu.

Nooran mukaan yhdeksän päivän tauko maitotestien välissä ei ole riittävä, vaan testijaksojen vaikutukset sekoittuivat toisiinsa. Voi olla, mutta pidän hivenen epätodennäköisenä, että jälkimmäisen jakson juomingit suuremmin pääsivät vaikuttamaan ensimmäiseen testijaksoon.

Lisäksi on huomattava, että koehenkilöiden oman todistuksen mukaan aika oli vallan riittävä: iho-oireita lukuunottamatta maidon aiheuttamat oireet katosivat koehenkilöiltä vuorokauden kuluessa maidon nauttimisesta. Tutkimuksen oireseurannan mukaan yhdeksän päivän väliajalla koehenkilöiden kokemat oireet putosivat samalle tasolle kuin ennen ensimmäistä maitojaksoa. Tutkija itse muuten esittää hypoteesin siitä, mistä ilmiö saattaa johtua; kannattaa lukea.

Entäpä Raija Tukkinen, eräs Silminnäkijän vieraista ja maitotutkimuksen koehenkilöistä? Nooran mukaan hänen oireensa yltyivät niin pahoiksi, että hän joutui keskeyttämään testin. Perin ikävää, mutta niin kävi kahdelle muullekin testiryhmäläiselle. Kahdelle näistä kolmesta oireet aiheutti homogenoitu maito, yhdelle homogenoimaton.

Totta kai tutkimus voisi olla paremmin tehty. Koehenkilöitä voisi olla enemmän, seuranta-aika pidempi ja kontrolli tarkempaa. Testijärjestelykin voisi olla aukottomampi. Kovin mielelläni myös näkisin tarkempaa dataa, mutta valitettavasti alkuperäinen tutkimus on maksumuurin takana. Väitöksessä viitataan tutkimuksiin, joissa koe-eläimillä on havaittu eroja homogenoidun ja homogenoimattoman maidon välillä, joten olisi mielenkiintoista löytää samat erot myös ihmisellä.

Tutkimuksen ja teollisuuden suhteita voi ja pitääkin nostaa esille, mutta valitettavasti tilanne on se, että yliopistoissa joudutaan yhä enemmän luottamaan ulkopuoliseen rahoitukseen. Lähtökohtaisesti kuitenkin aika moni tutkija olisi peijoonin mielissään jos pystyisi todistamaan valtavirran näkemyksen vääräksi. Silminnäkijässä mainittu tutkimus ei siinä onnistunut, ei myöskään saman väitöskirjan toinen, hiukan erilaisella asetelmalla toteutettu homogenointitutkimus. Väitöksessä viitataan myös muutamiin aiempiin tutkimuksiin, joissa niissäkin on vedetty vesiperä; toistaiseksi tulokset ovat siis sangen johdonmukaisia. Tutkimuksen laadussa voi olla kritisoitavaa, mutta perusteeksi ei riitä pelkästään se, että sen tulos ei ollut lukijalle mieluinen.

Tutkimus vastaan kokemus

Silminnäkijän ja Kemikaalicocktailin artikkelien yhtenä juonteena ovat mainitun Tukkisen kokemukset Karjalohjan terveyskeskuksessa. Terveydenhoitajana toimiessaan hän omin käsin johdatti kymmeniä ihmisiä homogenoimattoman maidon pariin, hyvin tuloksin.

Nyt on kuitenkin valittaen todettava, että kyseessä on kertomus, ei tutkimus. Ihmisten kokemukset saattavat olla tosia ja Tukkisen yhteenveto tilanteesta kohdallaan, mutta se ei tarkoita, että edes näille vaivoistaan parantuneille ongelman ratkaisu oli homogenoimaton maito. Plasebo-vaikutus on vahva, ja ihmismieli on loistava löytämään syy-seuraussuhteita sieltäkin, missä niitä ei ole. Sen paremmin maallikot, terveydenhoitohenkilökunta kuin tutkijatkaan eivät ole näille ilmiöille immuuneja.

Otetaan siis esimerkki lääketieteestä. 1930-luvulta 1950-luvulle asti sepelvaltimotautia hoidettiin leikkauksella, jossa joitakin verisuonia sidottiin umpeen. Teoria oli, että sulkemalla suonia veri löytäisi vaihtoehtoisia reittejä sydänlihakseen ja sydämen hapensaanti paranee. Potilaiden kokemukset olivat loistavia: eräässä tutkimuksessa 73 prosenttia potilaista sai merkittävää hyötyä leikkauksesta.

No miksi sitten näin tehokas hoitotapa lopetettiin? Siksi, että samaisessa tutkimuksessa toista potilasryhmää hoidettiin leikkauksella, jossa rintakehä avattiin ja suljettiin saman tien. Ei siis operaatioita verisuonille, lopputuloksena vain arpi rintakehässä. Näistä potilaista 83 prosenttia sai leikkauksesta hyötyä.

Toisin sanoen: ihmisillä on kokemuksia, ja ne voivat olla hyvinkin todellisia. Ne eivät kuitenkaan ole luotettavia, eivätkä niiden syyt ole yksiselitteisiä. Tieteellisessä menetelmässä muodostetaan hypoteeseja ja vahvistetaan teorioita systemaattisilla havainnoilla ja toistettavilla kokeilla. Yksittäiset kokemukset eivät ole kumpaakaan.

Joillekin saattaa olla fysiikan tunneilta tuttu lausahdus, että havainnointi muuttaa myös kohdetta, ja sama pätee myös lääke- ja ravitsemustieteessä. Tätä yritetään kampittaa käyttämällä kaksoissokkokoetta. Käyttäjätodistukset puolestaan ovat vaihtoehtohoitojen ja Ostos-TV:n vakiotavaraa. Paajasen maitotestit muuten olivat kaksoissokkokokeita.

Asenteellisuus

Kun tutkimuskritiikistä kyseltiin perusteita ja lisätietoa, vastaus oli useamman kerran jotain tällaista:

Jos haluat lisää tietoa, osaa Raija Tukkinen vastata hyvin seikkaperäisesti. Hän oli yksi tutkimuksessa mukana olleista.

Ei kiitos. En halua haastatella Raija Tukkista, hän pääsi ääneen jo Silminnäkijässä. Sen sijaan haluaisin kuulla ihmistä, joka olisi tehnyt alalla tutkimusta.

Valitettavasti tämä ei kuulu Silminnäkijän konseptiin, sillä Shinglerin mukaan Silminnäkijä ei halua ruutuun tutkijoita, poliitikkoja tms. vaan ihmisiä, jotka kokevat ja kertovat. Sen sijaan kameran eteen marssitettiin raakamaidon tuottaja, myyjä ja nippu juojia. Syystä tai toisesta myös lääkäri Olli Sovijärvi sopi Silminnäkijän formaattiin puhumaan homogenoimattoman maidon puolesta.

Lopputulos näkyy niin Kemikaalicocktailin kuin Ylen sivujenkin kommenteissa. Jo ennestään kaupan maitoa epäilleet saavat vahvistusta uskolleen, ja vastaavasti skeptisesti asiaan suhtautuneet ovat entistä skeptisempiä, koska ohjelma ei edes yrittänyt olla tasapuolinen. Jos väitteille ei esitetä perusteita eikä ruutuun uskalleta päästää edes tutkijaa, saati suoraa epäilijää, kuinka luotettavana ohjelmaa voi pitää?

Päivitys: Hups, olinpa sitkeästi kirjoittanut Nooran sukunimen useampaan kertaan väärin. Pahoitteluni.