Jätteen määrä ja rikkinäinen puhelin

Eilispäivänä vietin pienimuotoista lepohetkeä Twitterissä, kun silmiini osui vihreiden varapuheenjohtaja Anne Blandin tweetti:

Jäte ei ole ongelma vaan raaka-aine. 98% kaupasta ostettu päätyy ½ v päästä kaatopaikalle. Siksi #kiertotalous #kestäväkehitys #kestävyys

— Anne Bland (@AnneBland) January 28, 2015

Intuitio väittäisi lukeman olevan uskomaton. Tämähän tarkoittaisi, että yli puoli vuotta kestävät kestokulutushyödykkeet – pääosin vaikkapa kaikki autot, huonekalut, viihde-elektroniikka, ... – biojäte ja kaikenlainen kierrätys muodostaisivat vain kaksi prosenttia siitä, mitä kotiin kuljetetaan. Niinpä lausahdin epäilyni ääneen, pyysin lähdettä ja tavallaan sainkin:

@sami_sundell @Luodetlahti Mulle annettiin tällainen rapsa lähteeksi: Sitran vastuullisuus - 20 esimerkkiä keskisuurista yrityksistä (2013).

— Anne Bland (@AnneBland) January 28, 2015

Tarkkaan ottaen julkaisun nimi on Strateginen vastuullisuus: 20 esimerkkiä keskisuurista yrityksistä, Sitran Demos Helsingiltä tilaama selvitys, jossa keskityttiin edelläkävijäyrityksiin, jotka ovat tehneet merkittäviä vastuullisuusvalintoja bisneslähtöisesti. Julkaisu on vapaasti ladattavissa.

Mitä tutkimuksessa sitten sanotaan kaatopaikalle päätyvästä tavarasta? Tutkimuksen puolesta ei yhtään mitään: raportti kertoo tarinoita vastuullisuudesta eri muodoissa esimerkiksi globaalina kilpailutekijänä. Kaatopaikat kuitenkin esiintyvät julkaisussa, sillä yksi yrityksistä, ZenRobotics, kehittää tekoälykästä jätteenkäsittelyjärjestelmää. Sieltä löytyy myös lainauksen lähde:

Maailman raaka-ainepulaa harva asiantuntija kyseenalaistaa. Joitain metalleja, kuten kromia ja platinaa löytyy nykyään erittäin niukasti ja niiden hinta on noussut 2000-luvun aikana moninkertaiseksi. Ongelmaan on puututtu kehittämällä entistä vähemmän raaka-aineita tarvitsevia tuotteita – saadaan aikaiseksi enemmän vähemmällä. 98 prosenttia siitä, mitä kaupasta ostetaan joutuu puolen vuoden kuluessa kaatopaikalle, [Jufo] Peltomaa sanoo. Poimitaan nyt hyvänen aika ne hyvät tavarat sieltä pois!

ZenRoboticsin toiminta perustuu siihen, että tuotteen arvoketjun mielletään jatkuvan jätteenkäsittelyyn ja tehdään ketjun loppupäästä yhtä tehokas kuin alkupäästä.

Kyse on siis ZenRoboticsin markkinointiväittämästä.

Alkulähteille

Peltomaan lausahdus löytyy myös ZenRoboticsin omilta sivuilta, jossa sille on annettu lähde: Paul Hawkenin, Amory Lovinsin ja L. Hunter Lovinsin kirja Natural Capitalism.

Natural Capitalism on siitä mukava teos, että se on vapaasti ladattavissa verkossa. Mikäli oikein selailin, aiheen kannalta olennainen osuus on neljäs luku, Making the World (PDF), jossa sanotaan seuraavasti:

In short, the whole concept of industry’s dependence on ever faster once-through flow of materials from depletion to pollution is turning from a hallmark of progress into a nagging signal of uncompetitiveness. [...] only one percent of the total North American materials flow ends up in, and is still being used within, products six months after their sale. That roughly one percent materials efficiency is looking more and more like a vast business opportunity.

Kirjassa ei siis puhuta pelkästään kotiin kannetusta, vaan kyse on tuotteiden koko elinkaaresta alkaen raaka-aineiden hankinnasta. Toisin sanoen: kun ostat iPhonen, itse puhelin saattaa olla käytössä vuosia, mutta jäteprosentti on hurja, koska siihen lasketaan mukaan myös vaikkapa lantaanikaivoksen hukkakivi, kuljetuskaluston pakokaasut sekä jätteeksi päätyvä pakkausmateriaali. Tällä matematiikalla vain yksi prosentti kaikesta materiaalista päättyy lopputuotteisiin.

Näin siis 15 vuotta sitten julkaistussa kirjassa esitetty väite päätyi ensin markkinointimateriaaliin ja sai sitten Sitran sädekehän. Samalla väitteen kohde vaihtui tuotantoketjun hukkamateriaalista yksittäisten kuluttajien kotitalousjätteeksi, ja loppusijoituspaikkakin yleisestä luontoon päästämisestä kaatopaikaksi.

Kierrätys on kannatettava asia, jätteiden hyötykäyttö peijoonin loistava ja tarpeellinen tavoite, ZenRobotics kunnianhimoinen firma ja Twitter hankala media. Siitä huolimatta olisi kivaa, jos hyviä asioita pyrittäisiin edistämään iskulauseilla, jotka pitävät paikkansa.

P.S. Pitääkö kirjan väite paikkaansa? Ei mitään käryä; kirjassa tuolle ei ole merkitty lähdettä, enkä pienellä googlellakaan tuollaisia lukemia löytänyt. World Resources Instituten Material Flows in The United States: A Physical Accounting of the U.S. Industrial Economy (PDF) arvioi materiaalikulutusta tietyillä teollisuuden aloilla ja aineilla. Sen mukaan vuonna 2000 Yhdysvaltain kokonaismateriaalikulutus oli noin 23,7 miljardia tonnia ja jätettä muodostui kaikkiaan 18,5 miljardia tonnia. Luvut ovat valtavia eikä kyseessä varmasti ole koko totuus, mutta ollaan kuitenkin suhteellisen kaukana yhden prosentin hyötysuhteesta.

Ruokakorivertailua

Helsingin Sanomat julkaisi tänään uutisen, jonka mukaan Lidl pesi kilpailijansa ruokakorivertailussa. Tässähän ei sinällään ole mitään uutta, niinhän tuo Lidl on tupannut tekemään vertailussa jos toisessakin. Aloitetaan heti kärkeen lainauksella:

Tavoitteena oli kerätä mahdollisimman samansisältöiset ruokakassit. Tavoite ei täysin toteutunut, sillä samoja tuotteita ei löytynyt kaikista kaupoista.

Hinnat eivät ole täysin vertailukelpoisia.

Tavoite ei toteutunut, hinnat eivät ole täysin vertailukelpoisia, mutta päätitte sitten kuitenkin tehdä jutun, jossa Lidl pesee kilpailijansa.

Itseäni alkoi aavistuksen verran kismittää, kuinka Lidlin tuotteista kolmannes on jotain muuta kuin ruokakoriin määriteltyä, toisin sanoen kaupan omia tuotteita. Niinpä ajattelin nopeasti pukata kasaan oman taulukon samasta korista, jossa tuotteet on valkattu joko Lidlistä löytyviksi (esim. oluena Lapin Kulta Sandelsin sijaan), tai jos Lidlissä on käytetty kaupan omaa tuotetta, käytetään myös S-ryhmässä vastaavaa Kotimaista- tai Rainbow-tuotetta. Tuolloin taulukko näyttää tältä:

	Prisma Malmi	Lidl Malmi	Prisma Kaleva
Appelsiini(täys)mehu 1l	1.29	0.69	0.75
Rasvaton maito 1 l	0.65	0.78	0.65
Tomaatti(rasia) 6 kpl 500g	1.29	1.90	1.29
(Suomalainen) kurkku 400 g	1.26	1.28	1.28
Banaani 700 g	0.83	0.83	0.90
Oltermanni-juusto 17%, 900g	4.95	5.27	4.95
Becel-margariini 400g	1.99	1.99	2.09
Riisimuro 375g	1.94	2.02	1.94
Kanafile 4 kpl 450g	6.18	4.49	6.18
Jauheliha 400g	1.99	2.89	1.99
Tuore basilika ruukussa	1.89	1.49	1.89
Spagetti 500g	0.79	0.44	0.89
Vaasan Ruispalat 6 kpl	1.15	1.15	1.39
Juhla Mokka suodatinjauhatus	3.79	3.69	3.79
Cola 1,5l	1.36	0.96	1.45
Lapin Kulta 8 x 0,33l	11.44	11.44	11.52
Findus Classic Wok-vihannes 500g	2.29	2.59	2.29
Ässä Mix-karkkipussi 200g	1.55	1.55	1.77
Sensodyne (Gentle) Whitening 75 ml	2.59	2.59	2.59
Elvital Shampoo 250ml	2.89	2.89	2.89
Yhteensä	52.11	50.93	52.48
Lidl halvempi	2.27%	0.00%	2.96%

Lidlin Lauri Sipponen valitteli aiemmassa Helsingin Sanomien uutisessa, kuinka S-ryhmän hinnat vaihtelevat alueittain ja liikkeittäin. Syystä tai toisesta HS ei katsonut tarpeelliseksi mitenkään varmentaa näitä Sipposen mukaan merkittäviäkin eroja vaikkapa S-ryhmältä. Minä kuitenkin nohevana poikana lisäsin hintavertailuun Kalevan Prisman Tampereelta.

Analyyshiä

Aivan aluksi on todettava, että tämäkin vertailu on tietenkin vain suuntaa-antava. En usko, että minulla on koskaan ollut tämänkaltaista ruokakoria, ja ainut syy sen käytölle on, että nämä tuotteet olivat HS:n listalla; koska Lidlin nettisivut ovat tietosisällöltään perin köyhät, en lähtenyt rakentamaan kokonaan uutta koria.

Toinen tietosisällöltään köyhä heikko lenkki vertailussa on HS:n listaus. Mitä mahtaa olla Valio tuoremehu, ja onko Lidlin Fairbone siihen verrattavaa tavaraa? Entä onko toimittaja mahtanut koskaan käydä jauheliha-hyllyllä katsomassa, kuinka monta kymmentä tuotevaihtoehtoa tuon yleisnimikkeen alta löytyy? Sama pätee moneen muuhunkin nimikkeeseen.

Paremman tiedon puutteessa arvasin, joten Valion tuoremehu vaihtui appelsiinitäysmehuksi (joita Prismassa on Rainbow-nimikkeellä tarjolla kaksi; Malmilla haaviin osui vain kalliimpaa, Kalevassa oli myynnissä toinen, edullisempi purnukka). Prisman valikoimasta jauhelihaksi valikoitu Kotimaista-sarjan sika-nauta, ja Kanafile on 400 gramman paketti Kotimaista-broilerifilettä höystettynä kertoimella, jotta hinta on vertailukelpoinen Lidlin (oletettavasti) 450 gramman paketin kanssa. Ässä Mixin hinta Malmilla on HS:n taulukosta, Kalevan Prisma puolestaan on laskettu valikoimasta löytyvän 180 gramman pussin mukaan. Spagetti on Prismassa Rainbow-täysjyväspagettia, Lidlissä sitä mitä HS:n tiimi on koriinsa kerännyt.

Näillä eväillä Helsingin Sanomien vertailussa ollut kahdeksan euron ero Malmin Prisman ja Lidlin välillä kutistuukin euroksi. Prismojen hinnoissa on tosiaan eroa, mutta ainakin näissä tuotteissa puhutaan ennemmin senteistä kuin edes euroista.

Mitä ei huomioitu

Kun hinta lasketaan kaupan merkkien mukaan, herää tietenkin aina kysymys laadusta. S-ryhmän X-tra kilpailee puhtaasti hinnalla, Rainbow yrittää pitää ainakin jonkinlaista tasoa, ja Kotimaista on nimensä mukaisesti kotimaista. Ensimmäisen pudotin kokonaan vertailusta, mutta tämän pidemmälle en lähde kaupan merkkejä arvottamaan – on kyse sitten Lidlistä, K-kaupasta tai S-ryhmästä, tuotevalikoimasta löytyy varmasti niin hyviä kuin huonojakin tuotteita, ja tässä tarvotaan sangen syvälle makuasioiden maailmaan. Yksi asia kuitenkin on selvä: merkkituotteessa maksetaan aina myös merkistä, ja jos sitä ei oteta huomioon, Lidl saa ansaitsematonta etua.

En ota vertailussa huomioon myöskään Lidlin ilmoitettuja tämänpäiväisiä hinnanalennuksia. Olisin ottanut, jos kaupalla olisi hinnat verkossa, mutta niin kauan, kun sieltä löytyy vain tarjouslehtiä, olen tyytyväinen Helsingin Sanomien tekemään työhön. Vastapainoksi vertailussa ei oteta huomioon myöskään S-bonuksen vaikutusta. Sen määrä riippuu luonnollisesti ostosten määrästä, omista tottumuksista ja keskitysinnokkuudesta, joten todetaan vain, että se voi parhaimmillaan olla merkittävä.

Henkilökohtaisella tasolla todettakoon, että en ole tainnut koskaan tehdä yhtäkään kauppareissua, jossa olisin selvinnyt pelkästään Lidlissä käymällä. Perheeni tarpeet ja Lidlin valikoima eivät selvästikään kohtaa, sillä vaikka en ole turhan tarkka merkin suhteen, en vain parhaalla tahdollakaan saa omaa henkilökohtaista koriani kasattua Lidlin tuotteista. Useampaa kauppaa käyttämällä ja tarjouksia metsästämällä epäilemättä saa ruokakuluja pudotettua merkittävästikin, mutta itse en päivittäistavaroissa jaksa tuohon optimointiin yleensä lähteä.

HS:n tuloksista

Jutun leipätekstissä on mukana hiukan hämärä lause:

Malmin Lidlissä ruokakassin hinnaksi tuli alle 30 euroa, kun hinta seuraavaksi edullisimmassa kaupassa oli selvästi kalliimpi.

Ilmeisesti Hesarilla on nyt ollut jotain ihan muuta ruokakassissa kuin nuo jutussa listatut tuotteet. Omien laskelmieni mukaan nimittäin Lidl on kyllä halvin, mutta ostoskorin hinnaksi tulee 52,08 euroa. Ettei nyt vaan olisi käynyt niin, että taulukkoon siirrettäessä toimittajalla on jäänyt huomaamatta, että taulukkolaskentaohjelma ei laske summaan mukaan niitä soluja, joissa hinnan perässä on huomautuksia – Lidlillä näitä riittää, ja tällä tapaa väärin laskettuna ruokakorin hinnaksi tosiaan tulee 28,75 euroa.

Ruokakorivertailut ovat aina jossain määrin ongelmallisia, ja Helsingin Sanomat listaa jutussaan sinällään asiallisesti niitä ongelmakohtia. Väittäisin kuitenkin, että valmistelulla ja huolellisuudella vertailusta olisi saanut ainakin jollain tasolla mielekkään. Nyt jutusta jää hutiloinnin maku.

P.S. Tosiaan, S-ryhmä taitaa olla kauppaketjuista ainut, jonka hinnat on verkossa. Foodie.fi tarjoaa syvänäkymän oman lähikaupan valikoimiin, ei muuta kuin tekemään omaa vertailua.

P.P.S. Räikein esimerkki siitä valmistelun tarpeesta: miksi ihmeessä juttuun on valittu hammastahnaksi Colgate Whitening, jota ei löydy suurimmasta osasta vertailun kaupoista?

P.P.P.S. Päivitys 13:40. Tihrustettuani paperilehteä kävi ilmi, että muun hyvän lisäksi Hesarin nettitaulukossa on shampoon hinta ilmeisesti väärin. Korjattu.

Bisfenolia purkissa

Eilen maailmalle levisi tieto, että tölkkivirvokkeet nostavat verenpainetta. Syyllinen on bisfenoli A, muun muassa muoveissa ja lämpöpaperissa käytetty aine, jota saattaa olla myös säilyke- ja virvoitusjuomatölkkien sisäpinnotteissa.

Tutkimuksessa koehenkilöille juotettiin soijamaitoa joko lasipullosta tai tölkistä, jonka jälkeen testiryhmältä mitattiin virtsan bisfenolipitoisuus sekä verenpaine. Samat henkilöt hörppivät soijamaitoa eri astioista, ja näitä tuloksia sitten verrattiin keskenään. Lopputulos oli, että tölkistä juominen nosti virtsan bisfenolipitoisuutta huimasti, ja samalla myös systolinen verenpaine nousi.

Vaikuttaa vakuuttavalta, mutta koska olen luonteeltani utelias, lähdin metsästämään lisätietoa. Itse tutkimus on maksumuurin takana, eikä pelkällä abstraktilla pitkälle pötkitä. Pientä pohdintaa tässä vaiheessa herättää koeryhmä: kaikki koehenkilöt ovat yli 60-vuotiaita korealaisia ja ilmeisesti pääosin naisia. Vaikka tällä ei olisi tuloksiin olennaista merkitystä, se saattaa heikentää tulosten yleistettävyyttä. Toinen silmiinpistävä asia on käytetty juoma: vaikka juoma ehkä on suosittu Koreassa, soijamaitoa ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa tyypilliseksi virvoitusjuomaksi.

Artikkelia on uutisoitu laajalti, mutta tarkemmin sisältöä on kommentoitu vain vähän. Yksi paperiin kriittisesti suhtautuvista tahoista on American Chemistry Council (ACC), yhdysvaltalainen kemian teollisuuden etujärjestö. ACC julkaisi lehdistötiedotteen, joka syyttää tutkimuksen tekijöitä tulosten ja niiden merkityksen liioittelusta:

Kirjoittajien johtopäätökset tästä ylitulkitsevat merkittävästi pienen tutkimuksen mittaustuloksia. Kuten kirjoittajat itsekin toteavat, kolmen ryhmän välillä ei ollut tilastollisesti merkittävää verenpaine-eroa, juotiin soijamaitoa sitten lasipullosta tai tölkistä.

Lisäksi tutkimuksen oheismateriaali antaa ymmärtää, että BPA-altistuminen minkä tahansa tölkkivirvoitusjuoman kautta voi nostaa verenpainetta. Tutkimuksen tulokset eivät tue näitä lausuntoja, joten ne vain huolestuttavat kuluttajia turhaan. Tutkimuksessa tutkittiin ainoastaan soijamaitoa, jota ei voi pitää tyypillisenä virvoitusjuomana.

Kuten tutkijat itse toteavat, estrogeenireseptorien uskotaan säätelevän verenpainetta. On tunnettua, että soijamaito luonnostaan sisältää vaihtelevia määriä estrogeenisiä aineita, joten soijamaidon käyttö tutkimuksessa sotkee tuloksia. BPA puolestaan on vain heikosti estrogeeninen, ja ruokavaliossa havaittujen BPA-jäämätasojen on todettu olevan aivan liian pieniä aiheuttaakseen estrogeenisiä vaikutuksia. Tutkimuksessa havaitut pienet erot verenpaineessa voivat aiheutua soijamaidosta itsestään eivätkä luultavasti johdu BPA-jäämistä.

Tässä vaiheessa on muuten huomattava, että Helsingin Sanomien jutun mukaan BPA on hormonihäirikkö, sillä sen epäillään häiritsevän ihmisen hormonitoimintaa. Koska soija sisältää estrogeenin kaltaisesti vaikuttavia isoflavoneja, sitä voisi itse asiassa kuvata samoilla sanoilla. ACC puolestaan kuvailee BPA:n vaikutuksia melko vähättelevin sanakääntein. Käytännössä soijan vaikutukset näyttävät olevan vähäisiä ja BPA:kin nykytiedolla ja altistustasoilla turvallista. Sanavalinnoilla luodaan mielikuvia, molempiin suuntiin.

Toistaiseksi vastaan tulleen uutisoinnin mielenkiintoisin tieto löytyy kuitenkin ABC:n uutisesta. Siitä käy ilmi, että kun soijamaitoa juotiin lasipullosta, systolinen verenpaine laski 7,9 elohopeamillimetriä. Kun maito juotiin tölkistä, lasku oli 2,9 elohopeamillimetriä. Toisin kuin useimmissa uutisissa ja itse tutkimuksessa otsikoidaan, kaikissa koetapauksissa soijamaidon juominen siis laski verenpainetta, tölkistä juodessa vain vähemmän kuin lasipullosta.

Nähdäkseni he [korealaiset tutkijat] ovat osoittaneet, että tölkistä juominen heikentää soijajuoman verenpainetta alentavaa vaikutusta.

Mark Nelson (High Blood Pressure Research Council, Australia)

On melko rohkeaa päätellä tämän perusteella tölkistä juotavien virvoitusjuomien yleisesti nostavan verenpainetta.

Bisfenoli ja käsidesi

Jutussa Helsingin Sanomat viittaa myös aiemmin uutisoituun tutkimukseen, jonka mukaan käsidesin käyttäminen saattaa lisätä bisfenoli A:n imeytymistä jopa satakertaisesti. Tällä kertaa on onni matkassa, sillä tämä tutkimus on julkaistu avoimessa PLOS ONE -julkaisussa.

Paperissa esitellään useita koeasetelmia, joista olennaisin testaa käsidesin vaikutusta BPA:n irtoamiseen kuitista. Kokeessa seitsemän hengen koeryhmä jaettiin kahteen osaan. Kolme henkilöä piteli kuittia käsissään vaihtelevan mittaisen ajan välittömästi käsidesiä käytettyään, neljä henkilöä puolestaan piteli kuitteja vastaavan ajan kuivin käsin.

Tässä kohtaa kannattaa pysähtyä miettimään. Koe tehtiin siis ainoastaan muutaman henkilön koeryhmällä, joten tulokset, selvätkin, jättävät aina kysymysmerkkejä. Huomattavasti olennaisempaa kuitenkin on, että toisen koeryhmän kädet olivat käsidesistä märät. Kyse ei siis ollut pelkästä käsidesin käyttämisestä: kuitti otettiin käteen välittömästi käsidesin hieromisen jälkeen.

Merkillepantavaa on myös, että tässä kokeessa ei testattu BPA:n imeytymistä, vaan BPA-pitoisuudet mitattiin iholta. Asian voi ilmaista toisinkin: kuitteja käsiteltiin alkoholista kosteilla käsillä ja sitten tarkasteltiin, kuinka paljon BPA:ta käsiin tarttui. Sinällään vitsikkäästi BPA kerättiin pyyhkimällä ihoa tämän jälkeen... alkoholiin kostutetulla pyyhkeellä.

Kaiken kaikkiaan tutkimuksessa havaitaan kyllä bisfenolin imeytyvän tehokkaammin käsidesin käyttämisen jälkeen, mutta eri tekijöiden kontrollointi ja tulosten esittäminen ovat vähintäänkin epämääräisiä. Ainakin itselleni jää epäselväksi, imeytyykö bisfenoli tehokkaammin vai johtuvatko kohonneet pitoisuudet vain siitä, että sitä jää kosteaan ihoon enemmän kuin kuivaan. Edelleen epäselvää on, johtuuko bisfenolin liukeneminen kuitista nimenomaan käsidesistä vai riittääkö vaikkapa pelkästään vedestä kosteat kädet.

Sekä uutisoinnissa että itse artikkelissa imeytyminen liitetään käsidesin lisäksi myös ihonhoitotuotteisiin. Tälle ei kuitenkaan ole artikkelissa mitään perusteita. Tutkimukset tehdään ainoastaan runsaasti alkoholia sisältävällä käsidesillä, vieläpä ainoastaan yhdellä tuotteella (Purell, sisältää 70 % etanolia). Vaikka tutkimuksessa viitataan imeytymistä edistäviin aineisiin, näitä ei mitenkään eritellä.

Mitä tästä opimme?

Bisfenoli A on laajalti käytetty muovin komponentti, jolla saattaa olla negatiivisia vaikutuksia terveyteen. FDA:n kesällä julkaisema tutkimuskatsaus löysi joitakin mahdollisia vaikutuksia mutta myös useita ongelmia monissa BPA:ta käsittelevissä tutkimuksissa. Wikipedian mukaan sekä FDA että EFSA ovat tutkineet aihetta paljon ja pitävät nykyisä ohjearvoja turvallisina. Jos ja kun vaihtoehtoja kuitenkin on, pidän BPA:n poistamista lasten ruoka-astioista ja leluista hyvänä ajatuksena, eikä itseäänkään kannata sille ehdoin tahdoin altistaa.

Samaan aikaan BPA näyttää herättäneen tutkijoiden, median ja suuren yleisön mielenkiinnon. Hetkittäin tämä mielenkiinto sitten johtaa otsikoihin ja johtopäätöksiin, joita tutkimustieto ei välttämättä puolla. Jos siis yllä mainituista tutkimuksista haluaa vetää vahvoja johtopäätöksiä, tässä pari ehdotusta otsikoksi:

BPA vähentää soijamaitoa juovien seniorikorealaisten verenpaineen laskua

Bisfenoli A neutraloi soijamaidon verenpainevaikutukset iäkkäillä naisilla

Käsidesistä kosteat kädet? Älä koske kuittiin!

Tekniset liuottimet ja lämpöpaperikuitit eivät sovi samaan käteen

Ehdotuksiani saa vapaasti käyttää tulevassa uutisoinnissa.

P.S. Kiinnitin kuittitutkimukseen huomiota vasta, kun Skeptics with a K käsitteli asiaa. Kiitokset siis Merseysiden suuntaan.

P.P.S. Avoimesti teollisuuden palveluksessa olevan ACC:n lisäksi tutkimusta näyttää kritisoivan myös Center for Accountability in Science, joka hienosta nimestään huolimatta haiskahtaa teollisuuden lobbarilta; keskuksen takana on ilmeisesti Richard Berman. Kritiikkiinkin on syytä suhtautua kriittisesti.

Lahja itselle, lahja kaikille

Taannoin kirjoitin, mitä katson tuotteista tehdessäni ostoksia. Nyt ajattelin siirtyä aineettomaan maailmaan ja ehdottaa muutamia kohteita, joihin voi näin joulun lähestyessä syytää hyvillä mielin rahaa.

Koska olen hieno ja sivistynyt ihminen, haluan tarjota kanssaihmisille mahdollisuuden tulla vähintään yhtä hienoiksi ja sivistyneiksi. Niinpä listalla on podcasteja ja luettavaa. Olkaa hyvät.

Serial

Serial on, lyhyesti kuvaten, jatkokertomus murhatutkimuksesta. Kyse ei kuitenkaan ole fiktiosta, ei myöskään poliisitutkinnasta, vaan kovan luokan tutkivasta journalismista. This American Life -radio-ohjelman Sarah Koenig käy läpi vuonna 1999 tapahtuneen murhan oikeudenkäyntiä ja poliisitutkinnassa kerättyjä todisteita, seuraa johtolankoja, haastattelee murhaan liittyviä henkilöitä ja asiantuntijoita. Aihe saattaa kuulostaa karulta ja kuvaus puisevalta, mutta totuus on vallan toista. Tarina on koukuttava, ja lisäpotkua tuo tieto siitä, että kyse on todellisesta tapahtumasta, eikä tutkimuksen lopputulosta vielä tiedä edes Koenig itse.

Viime viikon jaksossa Koenig pyysi lahjoituksia, jotta Serialista tehtäisiin myös toinen tuotantokausi. Ilmeisesti tavoitteeseen päästiin samantien ja toinen tuotantokausi on varmistunut, mutta ei lisä pahaa tee: ei muuta kuin lahjoittamaan.

Hardcore History

Dan Carlin on toimittaja ja historian harrastaja, joka muutaman viime vuoden on keskittynyt tekemään pitkiä podcasteja historiallisista aiheista. Aiheet ovat mielenkiintoisia, ja teemasta riippumatta Carlinin asiantunteva, perinpohjainen, vakuuttava ja intohimoinen esiintyminen vetää mukaansa. Mukan mahtuu myös mielenkiintoista pohdintaa – koko sarja itse asiassa alkoi Aleksanteri Suuren ja Hitlerin vertailusta (Alexander versus Hitler) Ilmaiseksi pääsee kuuntelemaan esimerkiksi sarjaa mongolivalloituksista (Wrath of the Khans, germaaneista (Thor's Angels), sodankäynnin moraalista (Logical Insanity)... Käynnissä oleva, ensimmäistä maailmansotaa käsittelevä Blueprint for Armageddon uhkaa paisua mammutiksi, mutta se sisältää tuntitolkulla pureutumista sotaan ja sen syihin tavalla, joka pakottaa kuuntelemaan vielä vähän.

Kun sitten on kuunnellut nuo ilmaiset jaksot, mieli tekee tietenkin lisää. Ensimmäiset 39 jaksoa käsittelevät muun muassa puunilaissotia (Punic Nightmares, siis sitä touhua, jossa Hannibal ja muut Karthagon kaverit kaivoivat verta nenästään), Rooman tasavaltaa (Death Throes of the Republic) ja ehkä koko podcast-maailman kovimman kertomuksen, toisen maailmansodan itärintamaa käsittelevän Ghosts of the Ostfront -paketin. Muutamalla kympillä saa kymmeniä tunteja kuunneltavaa.

Long Play

Long Play on suomalainen yritys tehdä vakavasti otettavaa, pitkää journalismia. Kovin hitti lienee edelleen Himasen etiikka, mutta sen jälkeen on kirjoitettu myös kalloleikkauksista, pahuudesta, Amerikasta, Alzheimerista... Niin ja Talvivaarasta. Aiheet vaihtelevat mutta kynä on terävä.

Jos vaikka ihan jokainen juttu ei kiinnostaisikaan, hanke on kannatettava: Long Play pyrkii osoittamaan, että Suomessakin ollaan kiinnostuneita tutkivasta journalismista, ja että sitä voi tehdä suurten kustantajien ulkopuolella, digitaalisesti. Juuri tällä hetkellä Long Play tarjoaa 44 eurolla 12 seuraavaa numeroa ja pääsyn koko juttuarkistoon.

Science Based Medicine ja The Skeptic's Guide to the Universe

Science Based Medicine on lääkärijoukkion ylläpitämä blogi, joka käsittelee nimensä mukaisesti lääketiedettä siitä tieteellisestä näkökulmasta. Blogissa käsitellään erilaisia huuhaa-hoitoja, vaihtoehtolääkintää, ravintolisiä ja ihan oikeaakin tiedettä. Yksi SBM:n perustajista, neurologi Steven Novella, juontaa myös Skeptic's Guide to the Universe -podcastia, jossa harrastetaan kriittistä ajattelua hiukan lääketiedettä laajemmassa mittakaavassa.

SBM:ää kannattaa lukea ja SGU on hauskaa kuunneltavaa, mutta suositukseni varsinainen pihvi on itse asiassa hiukan sivussa molemmista. Novella ja hänen yhtiönsä on haastettu oikeuteen, sillä hän erehtyi kritisoimaan nimeltä mainiten erään lääkärin hoitotoimenpiteitä. Niinpä nyt on käynnissä varainkeruu puolustuksen järjestämiseksi. On suhteellisen huolestuttavaa, jos kriittisiä blogisteja yritetään vaientaa oikeussalin kautta, joten apua tarvitaan ja sitä kannattaa antaa.

Long Playta lukuunottamatta kaikki suositukseni tarjoavat runsain mitoin ilmaista sisältöä, joten kyse on ennen kaikkea kannatuksen ilmaisemisesta ja työn tukemisesta. Yllämainittujen kaltaista sisältöä tarvitaan, ja sitä toivoisi enemmänkin. On sääli, että listaan ei osunut enempää suomalaisia palveluita; ehdotuksia voi kaikin mokomin pukata kommentteihin.

P.S. Joku voisi väittää, että listaukseni on itsekäs – rahathan menevät rikkaille länsimaalaisille, jotka vain sattuvat tuottamaan minua kiinnostavaa sisältöä. Totta sekin, vaikka pidän kyseisen sisällön merkitystä henkilökohtaista mielihyvää laajempana ilmiönä. Jos joulu kuitenkin johdattaa ajatukset hyväntekeväisyyteen, kannattaa tarkastaa esimerkiksi Give Well. Hyväntekeväisyyttäkin voi harrastaa fiksusti.

P.P.S. Dan Carlin julkaisee myös ajankohtaisiin aiheisiin keskittynyttä Common Sense -podcastia. Aiheet ovat usein globaaleja mutta amerikkalaisella painotuksella, ote on poliittisempi kuin historialähetyksissä ja esityksessä on hetkittäin jossain määrin valtamedian vastainen vire. Suomalaisellekin Carlin onnistuu kuitenkin tarjoamaan runsain mitoin ajattelemisen aihetta.

Koodi on uusi vasara

Viime aikoina on puhuttu paljon koodaamisesta. Softanikkarit pelastavat maailman, tai vähintäänkin Suomen, ja niinpä siihen kelkkaan on parempi nousta ennemmin kuin myöhemmin. Helsingin Sanomissa aiheesta on kolumnoitu ja pääkirjoiteltu ahkerasti. Lokakuun alussa työikäisten piti tarttua näppäimistöön, tämän viikon torstaina puhuttiin varovasti pelien puolesta ja muistutettiin koodaamisen naisikoneista.

Eikä siinä mitään, aihetta on hyvä pitää pinnalla. Jyrki Kasvi on puhunut aiheesta paljon; viimeisimmässä Tiedosta-lehden kolumnissaan (PDF) hän listaa tylyjä faktoja siitä, miten Suomen tietoyhteiskuntakehitys on pysähtynyt.

Samaan aikaan, aiheen pulputessa joka tuutista, tulee mieleen Arthur C. Clarken kolmas laki:

Mikä tahansa tarpeeksi edistynyt teknologia näyttää taikuudelta.

Kukaan tuskin pitää koodausta tarpeeksi edistyneenä, mutta jonkinlaista yhteiskunnallis-taloudellista magiaa siinä oletetaan olevan. Kun edellisestä Nokiasta selvittiin, alettiin etsiä uutta Nokiaa, ja nyt kun siitä ei oikein kehtaa enää puhua, pyritään löytämään uusi Supercell tai Rovio. Yritetään koodata taikatemppu, jolla Suomi lähtee nousuun.

Voin kuitenkin kertoa salaisuuden: Supercelliä ei synny pelaamalla eikä Roviota koulun ATK-tunneilla. Ne vaativat rautaista osaamista, peijoonisti työtä, rutkasti tuuria – ja siitä huolimatta ne tuovat lähinnä lottovoiton muutamille ja hetkellisen työpaikan vähän laajemmalle porukalle. Se, että nämä muutamat antavat hyvän kiertää, maksavat veroja ja auttavat vuorostaan muita yrittäjiä, on kerrassaan hieno asia, mutta sillä ei ihan vielä nosteta koko kansakuntaa.

Pieniä puroja pitää löytää paljon, ja niitä pitää löytää muualtakin kuin mobiilipeleistä. Aloittaa voi vaikka Hesarin kolumnin esimerkistä: jos sisustusliikkeen verkkokauppasovellus vaatii ohjelmointiosaamista, oikea ratkaisu ei ole opettaa koko kansa koodaamaan. Sen sijaan pitäisi tehdä parempi verkkokauppasovellus.

Tämä ei tarkoita, etteikö opetusta voisi ja pitäisi uudistaa, ja etteikö sinne pitäisi saada myös koodausta. Olennaista ei kuitenkaan ole, osaako lapsi – tai aikuinen – koodata, vaan onko hän edes tietoinen tarjolla olevista mahdollisuuksista. Koodausta ei tarvita erikseen opetettavana aineena, vaan se pitää tuoda kouluun työkaluna. Sillä siitä on kyse: tietokone, ohjelmat, ohjelmointi ovat työkaluja, joilla päästään haluttuun päämäärään. Opettajan ja aikuisen tehtävä on vihjailla noista työkaluista, herättää kiinnostusta, olla tukena ja pukata vauhtia, jos kiinnostus kasvaa... ja olla tarkka siitä, ettei lannista intoa omalla asenteella.

Omalla vaatimattomalla urallani yksi asia on ollut suhteellisen selvää alusta asti: ohjelmointiosaamisella itsessään ei tee yhtään mitään. Jotta missään projektissa pääsee edes alkuun, tarvitaan ainakin auttava määrä toimialaosaamista. Sitä taas on helpompi hankkia, jos ajukopassa velloo edes jonkinasteinen yleissivistys ja halu selvittää itselleen asioita sekä kyky omaksua uutta nopeasti. Pitäisi siis opettaa perusasioita, tarjota työkaluja ja kylvää oppilaisiin uteliasta asennetta. Näistä on hyötyä huomattavasti laajemminkin kuin vain koodaamisen apuna.

Mitä se koodaaminen muuten edes on? Ohjelmointikielet tulevat ja menevät, tietokoneiden arkkitehtuurit vaihtuvat ja softa-alalla trendit seuraavat toistaan. Muistelkaapa siis, miten HS:n kolumnissa mainittu maailman ensimmäinen ohjelmoija, Ada Lovelace, vihkiytyi alalle.

Hän opiskeli matematiikkaa.

P.S. Vantaa päätti hankkia koululaisilleen tabletit. Uuden teknologian tuominen opetukseen on sinällään positiivista, mutta samalla on myös syytä huomata, että tabletit ovat edelleen ennen kaikkea sisällön kuluttamisen välineitä. Jos diginatiivin kansalaistaidoiksi katsotaan jotain syvällisempää kuin nettisivujen selaaminen, painopisteen toivoisi ehkä olevan sisällöntuotannon puolella.

P.P.S. Pari viikkoa sitten julkaistun tutkimuksen mukaan ainakin Yhdysvalloissa opettajat ovat tietotekniikassa huomattavasti oppilaitaan osaavampia. Osaaminen ei uutu pelkästään valmiita palveluita käyttämällä.

Linkkejä Suomen Terveysjärjestölle

Yleisradio esitti perjantaina 24.10. A-studion otsikolla Luontaishoitajien ja energiaterapeuttien suut tukkoon? Otsikon mukaisesti ohjelmassa käsiteltiin sitä, miten vaihtoehtohoitoja pitäisi esittää mediassa vai pitäisikö niistä jopa vaieta. Jaakko Loikkasen juontamassa ohjelmassa olivat keskustelemassa kirjailija Tiina Raevaara, toimittaja Ulla Järvi, lääkäri Tapani Kiminkinen sekä homeopaatti Merja Lindström.

Puolessa tunnissa ei kovin syvälle päästä, ja keskustelu oli paikoitellen ehkä hivenen asenteellista, joten ei liene ihme, että vaihtoehtohoitojen puolesta puhuvan Suomen terveysjärjestö -yhdistyksen puheenjohtaja Lindström koki tulleensa kaltoin kohdelluksi. Tiistaina hän julkaisikin yhdistyksen sivulla kirjoituksen, jossa hän kertoo, mitä jäi kertomatta.

Sivulla hän viittaa muun muassa WHO:n perinteishoitostrategiaan (PDF). En lähde käymään tuota läpi: WHO ainakin esittelyssä haluaa yhdistää vaihtoehtohoidot yleiseen terveydenhuoltoon, ja heti, kun nuo hoidot todistetaan toimiviksi, kannatan asiaa lämpimästi. Todettakoon kuitenkin, että esimerkiksi Skotlannissa valtio maksoi viime vuonna homeopaattiselle 1,3 miljoonaa puntaa 355 potilaan hoitamisesta. Melko iso summa hoidolle, jonka toimivuudesta ei ole todisteita eikä vaikutusmekanismissa ole varsinaisesti järkeä.

Vaan hupsis pupsis, Lindström mainitsi A-studiossa todisteita vaihtoehtohoitojen toimivuudesta olevan vaikka kuinka, ja STJ:n sivuilla oleva artikkeli listaakin tutkimuksia, joita Lindström olisi halunnut esitellä. Koska olen kaiken kaikkiaan perin joviaali heppu, ajattelin laajentaa linkkilistaa. Seuraavassa siis käsiteltyjä aiheita, linkkejä ja pohdintaa.

Ubikinonin terveysvaikutuksia ei saa mainostaa, vaikka se on todettu tehokkaaksi sydänpotilaiden hoidossa.

Madmani et al (The Cochrane Library): Coenzyme Q10 for heart failure. Loppupäätelmä: arvioidut tutkimukset ovat liian pieniä, puutteellisia ja vaihtelevia.
Larry Husten (Forbes): Interpretations Differ Over Study Of Coenzyme Q10 In Heart Failure: artikkeli käsittelee juuri STJ:n mainitsemaa Q-Symbio-tutkimusta ja sen ongelmia.
Molemmat artikkelit on julkaistu ennen kuin STJ:n viittaama artikkeli, mikä ei ole varsinaisesti ihme, koska Q-Symbio-paperi näyttää tulleen ulos tässä kuussa. Vaikka artikkeli siis todettaisiin päteväksi, ihan näin nopeasti ei lupaa terveysvaikutusmainoksiin heltiä.

Kuuban leptospiroosi-homeopatiatutkimus: annettiin homeopaattinen rokote, joka vähensi leptospiroosin esiintymistä.

Peter Lipson (Science Based Medicine): Homeoprophylaxis: An idea whose time has come—and gone ja A P Gaylard: Much ado about nothing
Ennaltaehkäisevää hoitoa annettiin tiettyjen alueiden koko väestölle ja verrattiin sitä muuhun Kuubaan. Jos tautia esiintyisi tasaisesti kaikkialla homma olisi semi-ok, mutta niin ei ole, ja ajallinenkin esiintyvyys vaihtelee reilusti. Lisäksi tehoa arvioitiin ajallisesti käyttäen tarkemmin kuvaamatonta ennustemallia, jota testattiin 2000–2004 -datalla, mutta jo 2005–2007 -data käyttäytyi aivan eri tavalla. Toisin sanoen todellista kontrolliryhmää ei ollut, ja siten hoidon tehoa on vaikea arvioida. Lyhyeen lukemiseen ensimmäinen linkki, perinpohjaisempaan perkaukseen jälkimmäinen.

Kroonisesti sairaat ovat tyytyväisiä homeopaattiseen hoitoon: Witt et al (BMC Public Health): How healthy are chronically ill patients after eight years of homeopathic treatment? – Results from a long term observational study

Tutkimuksesta siis nostetaan esiin asiakkaiden tyytyväisyys homeopaattiseen hoitoon.

Voitaisiin myös nostaa se, että yleisimmät sairaudet olivat heinänuha, pääkipu, atooppinen ihottuma ja lasten toistuvat tulehdukset – kaikki vaivoja, joiden vakavuus vaihtelee ja jopa katoaa ihan ilman hoitoakin.

Tai voitaisiin nostaa esiin se, että asiakkaat saivat käyttää homeopatian rinnalla mitä tahansa hoitoa – myös lääkehoitoa, jota käytti noin 40 % asiakkaista. Tai se, että 26 prosenttia asiakkaista koki, että homeopaatilta ei saanut apua.

Voitaisiin nostaa esiin se, että hoidon tehokkuutta arvioi lähinnä asiakas itse, eikä kontrolliryhmää ollut. Tai se, että todennäköisimmin parani lasten tulehduskierre; ei ihme, niillä on kahdeksan vuoden kuluessa tapana parantua.

Voitaisiin myös nostaa esiin, että tutkijat itsekin tunnustavat, että tässä ei tutkittu homeopatian tehoa, koetun paranemisen taso vaihtelee rajusti, plaseboefektiä tai muita vaikuttavia tekijöitä ei voitu tai edes haluttu kontrolloida, muiden hoitojen vaikutusta ei voi erottaa eikä edes arvioida.

Mutta ei. 40 % potilaista oli hoitoon tyytyväisiä, joten mennään sillä.

Pycnogenolin (männynkuoriuutteen?) käyttö kuukautiskipuihin.

Esitetyn tutkimuksen mukaan uute toimii siis vaikeisiin kuukausikipuihin. Tutkimus näyttää asiaa tuntemattoman korvaan melko suppealta, mutta voi hyvin toimiakin – niin yllättävää kuin se onkin, luonnosta ihan oikeasti löytyy tehokkaita aineita.
Heitetään kuitenkin ilmaan Cochrane-arvio Pycnogenolin käytöstä kroonisiin sairauksiin, Schoonees et al: Pycnogenol® (extract of French maritime pine bark) for the treatment of chronic disorders: tutkimukset pieniä ja vaihtelevia, tarvitaan laadukkaita tutkimuksia ennen kuin voi tehdä päätelmiä mihinkään suuntaan. STJ:n mainitsemasta tutkimuksesta pääsen lukemaan ainoastaan abstraktin, mutta saattaa olla, että mainittu tutkimus menisi samaan laariin.

Suomen Terveysjärjestö saa kaikin mokomin lisätä antamani linkit katsaukseensa.

P.S. Esimerkiksi Liinan blogissa on osittain ihan paikallaan olevaakin kritiikkiä. Liinan esittämät tutkimukset vahvistavat sitä, että jos ei muuta, potilaat kaipaavat ainakin enemmän kädestä pitämistä; potilaan kohtaamisessa lääketieteellä on aivan varmasti parantamisen varaa.

Samaan aikaan on kuitenkin todettava, että Liinan näkemys vaihtoehtohoidoistakin on aika ruusuinen. Ei siitä ole kuin pari kuukautta, kun ihan kotimainen homeopaatti Satu Järvilehto tarjoili homeopaattista ennaltaehkäisyä ebolaa vastaan. Tuohon hoitoon tarttuminen on oikeasti vaarallista.

Väitteitä maidosta

Päivän kuuma perna on uutinen ruotsalaistutkimuksesta, jonka mukaan maito ei suojaakaan osteoporoosilta, ja itse asiassa runsas maidon juonti saattaa johtaa ennenaikaiseen hautaan.

En ole kahlannut koko tutkimusta läpi, mutta pikaisena huomiona todettakoon, että vaikutuksia havaittiin siis lähinnä naisissa – miesten luunmurtumiin tai kuolemiin maidolla ei ollut kovin merkittävää vaikutusta. Lisäksi kyse oli nimenomaan maidon juonnista: esimerkiksi hapatetuilla maitotuotteilla ja juustoilla havaittiin olevan päinvastaisia, siis positiivisia vaikutuksia.

Ei siis ihme, että tutkijaryhmä toivoo kokeiden toisintamista ennen kuin lähdetään rukkaamaan ravintosuosituksia. Ei myöskään ihme, että Kemikaalicocktail kirjoitti välittömästi aiheesta.

Unohdetaan kuitenkin hetkeksi itse tutkimus ja tarkastellaan muutamia useilla foorumeilla tämänkin uutisen yhteydessä esitettyjä väitteitä.

Maito ei kuulu normaaliin ruokavalioon

Aivan ensiksi pitäisi määritellä, mikä on normaali. Wikipedia tietää kertoa, että vuonna 2011 maitoa tuotettiin maailmanlaajuisesti 730 miljoonaa tonnia ja maitotuotteita käyttää yli kuusi miljardia ihmistä. Maitoa alettiin käyttää ravintona suurin piirtein 10 000 vuotta sitten.

Normaali ei siis viittaa yleisyyteen, sillä lähes koko maailman väestö käyttää maitotuotteita. Se ei viittaa myöskään ikään, sillä maitoa on käytetty pitkään. Maidon juonti on hiukan harvinaisempaa, mutta sitäkin harrastaa ainakin jossain mittakaavassa vähintään koko läntinen maailma.

Saman argumentin variaatio on väite, jonka mukaan maito on tarkoitettu vasikan, ei ihmisen juomaksi. Aivan totta. Samoin omenat ovat vain omenapuun väline siemeniensä levittämiseen, hunaja on mehiläisten henkilökohtaiseen käyttöönsä keräämää, sienet ovat lisääntymistarkoitukseen kyhättyjä itiöinstallaatioita ja kananmunista ei uskalla edes puhua. Harva ihmisen käyttämä ravintoaine on alunperin nimenomaan ihmisen nautittavaksi tarkoitettu.

Vaikka kokonaan oman postauksensa voisi tehdä erilaisista maidon korvikkeista. Soija-, kaura- ja riisimaidot eivät nekään liene osa normaalia ruokavaliota, ei liioin chiasiemenhyytelö.

Kyse on teollisesta maidosta

Teollinen maito viittaa naturalistiseen kuvitelmaan, jonka mukaan luonto osaa homman ja esimerkiksi homogenointi tekee maidolle jotain peruuttamattoman tuhoisaa. Perusteina tälle on yleensä anekdootteja, sillä syystä tai toisesta tutkimuksissa näitä tuhoisia elementtejä ei yleisesti ottaen ole havaittu. Olen kirjoittanut aiheesta pari kertaa aiemminkin.

Siinä mielessä tässä voi olla perää, että koska happamilla maitotuotteilla havaittiin positiivisia vaikutuksia, voisi ajatella bakteerikannan vaikuttavan tulokseen. Tutkimus ei tähän ota kantaa, ja toisaalta hapatusprosessi on sekin teollinen ja kontrolloitu, kun taas raakamaidon bakteerit ovat sitä, mitä tilalla sattuu elämään – vaikkapa yersiniaa.

Sinällään vitsikkäästi ruotsalaistutkimuksen voi tulkita niinkin, että maidon juojien pitäisi suosia nimenomaan teollisia maitoja. Tutkijat nimittäin spekuloivat ennenaikaisten kuolemien johtuvan ainakin jossain määrin laktoosista, jota taas meikäläisissä viimeisen päälle prosessoiduissa vähälaktoosisissa ja laktoosittomissa tuotteissa ei ole nimeksikään.

Suomessa juodaan maailman eniten maitoa ja johdamme osteoporoositilastoja

Tämä väite on yleinen, mutta en oikein löytänyt sille sen paremmin järkevää lähdettä kuin perusteitakaan. Suomessa juodaan kyllä paljon maitoa, mutta niin tehdään myös muissa länsimaissa. Osteoporoosi on valitettavan yleinen, mutta on eri asia, johtuuko se maidon juonnista.

Maa	Väkiluku	Maidon kulutus l/hlö	Osteoporoosi- tapauksia	Luun heikkoudesta johtuvat murtumat / v
Kreikka	10 8162 86	47,6	640 000	86 000
Belgia	11 198 638	48,9	600 000	80 000
Ranska	66 616 416	52,6	3 480 000	377 000
Saksa	80 219 695	52,6	5 020 000	725 000
Tsekki	10 436 530	56,7	530 000	72 000
Brasilia	202 656 788	57,2	10 000 000	–
Uusi-Seelanti	4 242 048	65,2	–	87 000
Yhdysvallat	318 968 000	74,0	10 000 000	1 500 000
Venäjä	143 800 000	76,4	14 000 000	–
Kanada	33 476 688	77,0	1 400 000	–
Slovenia	2 061 085	77,6	590 000	16 000
Espanja	46 815 916	80,6	2 450 000	204 000
Tanska	5 639 719	87,2	280 000	66 000
Ruotsi	9 658 301	89,2	520 000	107 000
Iso-Britannia	63 181 775	102,9	3 210 000	536 000
Australia	21 507 707	105,9	2 200 000	–
Suomi	5 470 828	128,3	400 000	40 000
Irlanti	4 588 252	135,6	300 000	–
Romania	20 121 641	185,6	590 000	94 000

Lähteet: Väkiluvuille Wikipedia; maitomäärille CDIC, Index Mundi sekä Slovenian tilastokeskus; osteoporoosille Kansainvälinen osteoporoosisäätiö, Irlannin osteoporoosiyhdistys sekä Suomen Reumaliitto.

Koska maailman tilastointikäytännöt vaihtelevat ja osteoporoosin tunnistaminen vaihtelee, löytämäni lukemat ovat melko suurpiirteisiä arvioita. Slovenian ja Uuden-Seelannin luvut ovat jo sen verran epärealistisen suuria, että graafeista ne pudotin pois, taulukosta ne voi edelleen lukea.

Näyttää kuitenkin siltä, että ainakaan länsimaissa aivan päivänselvää yhteyttä osteoporoosin ja maidon juonnin välillä ei ole, ei myöskään maidon ja luun heikkoudesta johtuvien murtumien välillä. Aasian maista ei juuri ole tietoa, mutta Osteoporoosisäätiön mukaan osteoporoosi on siellä massiivisen alidiagnosoitu sairaus. Lähi-itää ja Afrikkaa puolestaan vaivaa riisitauti.

Ennakoivana huomiona myös todettakoon, että nk. A2-maidon mallimaat Uusi-Seelanti ja Australia tarjoavat nihkeästi dataa, mutta ne numerot, mitä sieltä on saatavissa, ovat isompia kuin Suomessa. Tämän hyvin epätieteellisen analyysin perusteella kyytönmaidolla ei siis meikäläisiä luita pelasteta.

Ehkä on jossain määrin syytä hyväksyä, että osteoporoosi on muun ohella myös elintasosairaus. Kalsiumin lisäksi tarvitaan vähintäänkin D-vitamiinia ja liikuntaa, ja varsinkin jälkimmäisestä on monessa länsimaassa puutetta.

Tästä muuten päästään lievällä aasinsillalla taas ruotsalaistutkimuksen suuntaan: Suomen tavoin Ruotsissakin maitoon lisätään D-vitamiinia, mutta en aivan saanut varmuutta, koska tuo käytäntö on aloitettu. Suomessa D-vitamiinia on lisätty maitoon vuodesta 2003. Mahtaako tuolla olla vaikutusta tulevien sukupolvien luuntiheyteen?

Maidonjuonti on maitoteollisuuden salajuoni

Tätä ajatusta on hetkittäin varovaisesti ehdotellut muun muassa Yle. Aikajana ei kuitenkaan oikein täsmää: jos maitoa on juotu kymmenen tuhatta vuotta, idea lienee saanut alkunsa piirun verran ennen teollisuutta tai salaliittoja.

Maailman maitoteollisuus makaa sellaisissa maissa kuin Sveitsi, Ranska, Uusi-Seelanti, Tanska, Saksa, USA, Japani... Osa maista on innokkaita maidonjuojia, osa vähemmän innokkaita, Valio ei vaikuttajien listalle mahdu. Maito ja terveys ry:n mukaan maidon kulutus on pudonnut alle puoleen 1950-luvulta. Jos kyse on teollisuuden lobbauksesta, se on tehnyt jo vuosikymmenien ajan kelvotonta työtä.

Esitänkin varovasti vaihtoehtoisen hypoteesin: mitäpä jos maitoteollisuus ei luonut maidonjuontia, vaan juonti loi teollisuuden? Euroopassa on ollut lypsykelpoisia kotieläimiä, ja perimään on pesiytynyt kohtalainen laktoosinsieto, joten ei liene ihme, että maitoa on päädytty käyttämään ravintona. Teollisuus syntyi siinä samalla, kun teollistuminen ylipäätään eteni ja väestö alkoi valua kaupunkeihin.

Ei ole mitenkään yllättävää, että ravintosuosituksissa tarjotaan aineita, joita yleisesti tuotetaan. Toki mukana on poliittinen aspekti, mutta se on myös käytännöllistä: jos tuote on ennestään tuttu ja se sattuu vielä olemaan terveellistä, suositusten noudattaminen on peijoonin paljon helpompaa kuin kokonaan uuden ainesosan esittely.

Saattaa olla, että Michaëlssonin ja kumppaneiden tutkimus pitää paikkansa ja maidon juontia on syytä hillitä. Voi olla, että maitorasva lisää kakkostyypin diabeteksen esiintymistä. Kummankaan tutkimuksen tekijät eivät edes itse ota kovin vahvaa kantaa asiaan, mutta saa niiden pohjalle toki henkilökohtaisen ruokavalionsa perustaa. On kuitenkin väsyttävää lukea jokaisen uutisen yhteydestä vuodesta toiseen toistuvat, perusteettomat kommentit maidonjuonnin paheellisuudesta.

P.S. Yksi vitsikkäimmistä maidonkorvikkeista on Muufri. Muufri on laktoositonta ja sen voinee luokitella vegaaniseksi, mutta geenimanipuloituun hiivaan perustuva valmistusprosessi saattaa aiheuttaa hiukan toisenlaisia nikotuksia.

P.P.S. Helsingin Sanomien tutkimusta koskevassa uutisessa on oikaisu: Toisin kuin alkuperäisestä uutisen otsikosta saattoi ymmärtää, maidonkulutuksella ei ole tutkimuksen mukaan vaikutusta luunmurtumien riskiin. Väärinymmärryksen vaara oli tosiaan olemassa, sillä alkuperäinen otsikko kuului: Tutkimus: Runsas maidonjuonti saattaa jopa lisätä luunmurtumia.

Valintoja kaupan hyllyltä

Eilen tuli vastaan kirjoitus sokerista lapsille suunnatuissa elintarvikkeissa, ja sitä lueskellessani tuli sitten mieleen, miten itsekin nykyään kyylään tuoteselosteita melko tarkkaan.

Pääasiallisesti katselen sokeri- ja suolapitoisuuksia sekä valmistusmaata, mutta välillä tulee vastaan muutakin. Tässäpä siis joitakin huomioita.

Arlan rahkaisa jogurtti

Rahkaisa jogurtti on pehmeää, täyteläistä... ja valmistettu suomalaisesta ja ruotsalaisesta maidosta. Voin ilomielin ostaa vaikkapa ruotsalaisia juustoja, koskapa esimerkiksi Skånen suunnalla tunnutaan tekevän kovia (ja suolaisia ;) juustoja, joita ei meiltäpäin juuri löydy. Sen sijaan en keksi yhtään syytä, miksi maitoa tai jogurttia pitäisi laivata Pohjanlahden yli. Korvikkeeksi ei kuitenkaan kelpaa...

Rainbow-jogurtit ja -viilit

Ainakin osa pikkupurkeista tehdään Suomessa suomalaisen ja ruotsalaisen maidon seoksesta, litran tölkeistä moni puolestaan valmistetaan Virossa paikallisesta maidosta, riisiviritykset näyttävät olevan tanskalaisia ja turkkilainen jogurtti tulee tietenkin Saksasta. On siellä puhtaasti kotimaisiakin tuotteita, mutta toistaiseksi koko sarja saa olla pannassa.

Lidlin leivänpäälliset

Jos aikomuksena on laittaa leivän päälle muutakin kuin rasvaa ja ylähuuli, Lidlissä mukana tulee aina reippaasti suolaa. Kaikki kaupan omat merkit tuntuvat olevan voimakassuolaisia; ei tönkkösuolatulla tasolla, mutta sitä lähestyen.

Varrasleivät

Varrasleipä on peijoonin addiktiivista kamaa, jota pitää aina olla kaapissa, ja perinteinen valinta on tietenkin Linkosuo. On kuitenkin jokseenkin vaikea perustella itselleen Linkosuon pakettia, kun vieressä on neljänneksen halvempi Rainbow-varrasleipä – jonka valmistaja on Linkosuo.

Valion Arkimaitojuoma

Kuten nimikin kertoo, tässä tuotteessa maitoa on räplätty sen verran, että sitä ei saa enää kutsua maidoksi. Tarkemmin sanoen proteiinipitoisuus on tasattu – siis tyypillisesti siitä on riipaistu siivu, oletettavasti rahakkaampiin tarkoituksiin. Odotan edelleen ensimmäistä kuluttajaa, joka oikeasti koki tarvitsevansa tätä tuotetta.

Ruokakermat

Eläinrasvat saattavat olla paha asia – vähintäänkin niillä saa rasvasodan aikaiseksi – mutta siitä huolimatta ruokakerma on melko jännittävää tavaraa. En ilmeisesti kuulu kohdeyleisöön, kun koen jotenkin ongelmalliseksi kerman, jota ensin laimennetaan vedellä ja sitten sakeutetaan maissi- ja tapiokatärkkelyksellä.

Pekoni

On se peijooni, kun kotimaasta ei tunnu irtoavan enää edes pekonia. Pouttu laivaa pekoninsa Hollannista, Atrian siat siivutetaan Ruotsissa, HK:n Amerikan pekoni tehdään kotimaisesta lihasta Puolassa. Tulipeista ja X-troista ei viitsi edes puhua.
Päivitys: Yleisövihjeenä sain kuulla, että Pajuniemen luomupekoni valmistetaan Suomessa, ja asia vahvistetaan pari vuotta vanhassa Facebook-päivityksessä. Pajuniemen markkinoinnissa viljellään muotisanoja (luomu, ei natriumglutamaattia, soijaton, GMO-vapaa), joten sitä voi punnita, kuinka paljon hippeilyä on valmis sietämään suomalaisen pekonin saamiseksi.

Snellmanin tuotteet

Snellman on tehnyt ison numeron siitä, että sen liha on GM-vapaata. Viis siitä, että ne eläimet eivät ole geenimanipuloituja muuallakaan. Tai siitä, että näyttöä geenimanipuloidun rehun vaikutuksista ei ole näkynyt; itse asiassa viime kuussa julkaistun laajan katsauksen mukaan GM-rehulla ei ole ollut vaikutusta tuotantoeläinten terveyteen. Snellman vetoaa mainonnallaan ihmisten perusteettomiin pelkoihin ja jatkaa sitä nyt muun muassa työntämällä suoleen lisäaineetonta lenkkiä, joka on maustettu aidolla merisuolalla. Hämäräksi jää, miten tämä aitous ja merellisyys tuotteen maussa tai laadussa ilmenee. Jos vain mahdollista, valitsen aina jonkun muun valmistajan lihaa.

Pakettikoot

Margariinilaatikko on perinteisesti 400 grammaa... Paitsi, jos ostaa esimerkiksi Keijuriinia, jossa samankokoiseen pakettiin onkin isketty rasvaa vain 300 grammaa. Pauligin kahvipaketeissa taas on purujen laadusta riippuen 500 g (Juhlamokka ja kumppanit), 450 g (Presidentti Gold Label) tai 400 g (Parisien). Viimeksi paketteja rinnakkain mallaillessani ulkoinen koko oli aika lailla sama.

Semimaustamattomat lihat

Näitä on ilmaantunut kauppojen hyllyille aivan viime aikoina, esimerkkeinä K-Menu porsaanlihasuikale ja Kotimaista Broilerin fileesuikale. Maustamattomilta näyttävissä lihoissa on mukana vähintäänkin suolaa ja vettä. On huomattavasti helpompi tarjota edullista vaihtoehtoa, jos lihaa onkin paketista vain 85 prosenttia.

Kahta jälkimmäistä voi pitää jo pienimuotoisena huijauksena, jossa käytetään hyväksi kuluttajan tottumuksia; tuotteiden koko, muoto ja ulkonäkö ovat niin tuttuja, että sisältöä ei tule tarkistettua, vaikka nimenomainen tuote olisi ennestään tuntematon.

Noin muuten kyse on lähinnä huomioista, joiden mukaan ainakin osittain navigoin ruokakaupassa asioidessani. En tunne ostoksia tehdessäni suunnatonta isänmaallisuutta, en liioin käytä kaikkialla punaista maitoa ja meijerivoita. Syön iloisesti lisäaineita ja olen vain tyytyväinen, jos teuraseläimestä käytetään viimeisetkin jänteet hyödyksi.

Olen kuitenkin siinä onnellisessa asemassa, että voin tehdä muitakin kuin hinnan tai ruoka-aineallergian sanelemia valintoja. Niinpä syynään valmistusmaan, tarkastelen ainesosia, ärsyynnyn mainoskampanjoista ja lievästä epärehellisyydestä – ja äänestän lompakollani.

P.S. Jos kotimaisen suosiminen kiinnostaa, Helsingin Sanomat kirjoitti elokuussa kotimaiselta tuntuvien tuotteiden valmistusmaista.

P.P.S. Lapsille tuputettavaa sokeria käsitteli taannoin myös Ylen Sanna Ukkola blogikirjoituksessaan Sokerilla kyllästetyt lapset.

Päivitys 20.10.2014 20:05: Lisätty maininta Pajuniemen pekonista.

Ebolavirus lisää lukijakuntaa

Ebola tulee, viimeinen sammuttakoon valot! Tämä on ainakin Tekniikka & Talouden viesti, kun se päätti julkaista jutun, jonka otsikko on Matemaatikkojen karu päätelmä: Taistelu Ebolaa vastaan on jo hävitty - Sairastuneiden määrä 2-kertaistuu 3 viikon välein. Jos jätetään huomiotta otsikon jäätävän kauhistuttava kirjoitusasu, se on lähes oikeassa: pieleen menee vain päätelmä ja sen tekijät.

Tekniikka & Talous esittelee innovaation: virheelliselläkin kohuotsikolla saa klikkauksia.

Juttu alkaa hyvin – tai tarkemmin sanoen, se onnistuu lainaamaan lähteenä käytettyä Washington Postin artikkelia ainakin osapuilleen oikein. Vetoa lyövistä matemaatikoista Washington Post ei tosin puhu, mutta ensimmäiset isommat virheet ilmaantuvat vasta, kun puhutaan epidemian hillitsemisestä:

[...] Matemaatikot ovat laskeneet, että maailman pelastaminen Ebolalta vaatii kolme lukua: 70, 70 ja 60.

70 tarkoittaa, että niin monta prosenttia kuolleiden Ebola-potilaiden hautajaisista on suoritettava turvallisesti.

70 toisen perään tarkoittaa, että niin monen prosentin sairastuneista pitää päästä hoitoon.

60 tarkoittaa, kuinka monessa päivässä hoitoon pitää päästä.

Luvut on kertonut Ernest Bai Koroma, joka on Sierra Leonen presidentti. Maa tarvitsee kipeästi 750 lääkäriä, 3 000 sairaanhoitajaa, 1 500 hygienistiä ja muuta apua.

Matemaatikkojen karu päätelmä: Taistelu Ebolaa vastaan on jo hävitty - Sairastuneiden määrä 2-kertaistuu 3 viikon välein, Tekniikka & Talous, 17.10.2014

Voi olla, että luvut on laskenut matemaatikko, mutta niiden esitystapa alkuperäisessä uutisessa on hiukan toinen:

[WHO:n apulaispääjohtaja Bruce] Aylward oli saapunut Länsi-Afrikkaan vain muutamia tunteja aikaisemmin. Hän esitti kolme lukua: 70, 70 ja 60. Jotta epidemia saataisiin hallintaan, vähintään 70 prosenttia ebolaviruksen uhreista pitää saada haudattua turvallisesti, ja vähintään 70 prosenttia sairastuneista pitää saada hoitoon [seuraavien] 60 päivän sisällä.

The ominous math of the Ebola epidemic, The Washington Post, 9.10.2014

Lukuja ei siis esitellyt Sierra Leonen presidentti vaan WHO:n pomo Bruce Aylward. T&T:n esittämä 60 päivän hoitoonpääsy on yksittäiselle potilaalle täysin merkityksetöntä, sillä siinä vaiheessa sairastunut on tyypillisesti ollut jo kuukauden verran kuopassa. Sen sijaan seuraavan kahden kuukauden aikana pitää päästä tilanteeseen, jossa 70 prosenttia sairastuneista saadaan hoitoon.

WHO:n mukaan Länsi-Afrikassa on todettu yli 8 000 tautitapausta ja 3 865 kuolemaa. Nykyisellä leviämistahdilla tautitapauksia on 1,4 miljoonaa tammikuuhun mennessä.

Lausahdus sinällään pitää paikkansa, mutta se jättää pois äärimmäisen olennaisen jatkon: kyseessä on tasaisen vauhdin taulukolla laskettu ekstrapolaatio alun räjähdysmäisestä kasvusta, kun epidemian hillitsemiseksi ei vielä ollut ehditty tehdä mitään. Vaikka Washington Postin jutussa sinällään maalaillaan synkkää kuvaa Länsi-Afrikan maiden reagointikyvystä, ja vaikka maailmakin liikkuu hitaasti, pyörät kuitenkin pyörivät. Yhdysvallat rakentaa parhaillaan hoitokeskuksia, joilla pyritään hidastamaan taudin leviämistä. Suomikin antaa ebolan vastaiseen taisteluun kymmenen miljoonaa euroa. Jos sillä ei saada minkäänlaista vastausta aikaiseksi seuraavan kolmen kuukauden aikana, ebola ehkä ansaitseekin voittaa.

WP:n artikkeli haastattelee myös Arizonan osavaltion yliopiston matemaattista epidemiologia Gerardo Chowellia, joka laski uutisen alussa mainitun ebolan leviämiskertoimen. Hänen mukaansa leviämiskertoimen saaminen nykyisestä 1,5–2:sta jonnekin 1,2–1,3:n nurkille saattaisi antaa sen verran lisäaikaa, että epidemia saadaan kontrolliin. Tämä on kuitenkin liian optimistista Tekniikka & Talouden uutisessa julkaistavaksi.

Ehkä jutun pahin väärinymmärrys tulee kuitenkin lopussa:

Ebolan itämisaika on yleensä 7–10 päivää, joten sinä aikana ihmiset voivat tietämättään levittää virusta toisiin ihmisiin.

No ei. Ebola on siinä mielessä kiitollinen sairaus, että se leviää vasta, kun tartunnan saaneelle ilmaantuu oireita. Itämisaikana ympäristö on turvassa.

Tämä kyllä sanotaan myös Washington Postin jutussa. Itämisajan ongelma on, että virukselle altistuneiden ihmisten seuraaminen vaatii työtä: koska oireiden ilmaantumiseen saattaa kulua jopa kolme viikkoa, tartunnan saaneiden tunnistaminen on vaikeaa ja vaatii samojen ihmisten toistuvaa seurantaa.

Artikkelissa ilmeisesti oli alunperin enemmänkin virheitä, sillä kommenteissa listataan virheitä ja kehotetaan muun muassa lukemaan WHO:n ebola-sivua. Ei kuitenkaan hätää, sillä jutusta on

14:45 Korjattu muutamia kohtia

Kaiken kaikkiaan siis kyseessä on pelkoa lietsova artikkeli, jonka teho perustuu otsikolle, jolle ei ole pohjaa sekä muutamalle melko oleelliselle väärinymmärrykselle lähdemateriaalista. Tämä kuitenkin näyttää olevan sitä, mitä ihmiset haluavat, sillä kyseessä on Tekniikka & Talouden tämän viikon luetuin ja kuukauden toiseksi luetuin artikkeli. Näin se journalismi kuolee.

P.S. Ebolavirus suositellaan kirjoittamaan pienellä ja yhteen. Tuomas Aivelo kirjoittaa blogissaan, kuinka kielenhuolto saattaa aiheuttaa sekaannuksia.

P.P.S. Jaa että kuka sen päätelmän tekee? Ainakaan alkuperäisestä artikkelista en T&T:n tasoista tappiomielialaa tehnyt, ja jutussa seikkaileva matemaatikkokin on ennustuksissaan ainakin puolittain optimisti. Eiköhän päätelmän tehnyt toimittaja ihan itse.

Vanhemman valinta

Tänään sekä Savon että Helsingin Sanomissa käsitellään äitiyttä, isyyttä, vanhemmuutta. Aivan ensimmäiseksi suosittelenkin lukemaan Eeva Lankolaisen kolumnin Sata prosenttia kaaosta ja Katja Lahden Äitimyytti kannattaa haastaa lapsen edun takia. Molemmat ovat rautaisia kirjoituksia tärkeästä asiasta. Aihe koskettaa melko läheltä omaa elämää, sillä oma poika on nyt reilun vuoden ikäinen. Nyt viimeistään on aika miettiä kotihoitoa, päivähoitoa, työrytmiä ja lapsen kanssa olemista.

Kirjoitin reilu vuosi sitten siitä, kuinka Kela, työpaikat ja muu yhteiskunta ovat teorian tasolla kovasti huolissaan vanhemmuuden epätasa-arvoisuudesta, mutta käytännössä vanhempia pukataan monilla tahoilla hienovaraisesti perinteisiin rooleihin.

Niin Lahti kuin Lankolainenkin puhuvat siitä tekosyystä, että miesten työelämä ei jousta. Totta kai se joustaa, eihän sillä ole edes vaihtoehtoa: perhevapaiden pitäminen on oikeus, johon työnantajalla ei ole juurikaan vastaansanomista.

Jollakulla ilmeisesti kuitenkin on, sillä vuonna 2013 äidit käyttivät vanhempainrahapäivistä 91 prosenttia (Lähde: Kelan lapsiperhe-etuustilasto). Vaikka äitiysrahaa maksetaankin isäkautta pidempään, on suhdeluku aika synkeä. Vielä piirun synkeämmäksi se muuttuu, kun tarkastellaan kotihoidon tukea – Helsingin Sanomien selvityksen mukaan kotihoidon tuen saajista 94,2 prosenttia on naisia.

Mutta moderni mieshän on kuitenkin kotia hoitava pehmo, eikö vain? No ei aivan niinkään. Tilastokeskuksen Naiset ja miehet Suomessa 2014 -raportin mukaan 1980-lukuun verrattuna kotitöitä tehdään hiukan tasaisemmin, mutta vetovastuu on edelleen selvästi naisilla. Erityisen naispainotteisia ovat perinteiset naisten työt: ruuanlaitto, siivous, ja – niin – lastenhoito.

Kotitöiden jakautuminen naisten ja miesten välillä. Todella tasaiselta näyttää.

Saman tutkimuksen mukaan muuten miesten kiireisintä aikaa on eläkeikä: eniten aikaa kotitöihin käyttävät 65 vuotta täyttäneet. Naisten korkein piikki osuu 25–34-vuotiaisiin, josta lähtien sitten tehdään jatkuvasti kotitöitä enemmän kuin miehet kiireisimmilläänkään. Mahtaakohan kukaan keksiä syytä?

On mieheydessäkin on toki omat haasteensa. Kuten Antti Leikas hiljan kirjoitti, miehen pitää osata kokata ja huoltaa öljypoltin. Vaikka tunnistan ilmiön, käytännössä dilemma esiintyy kuitenkin pitkälti mielikuvatasolla. Miehen malli on ehkä muuttumassa ja elokuvien uroot asettavat uudenlaisia ulkonäköpaineita, mutta yhteiskunnallista painostusta ei todellisuudessa juuri näy. Siinä, missä äideiltä kysellään imetyksestä, päivähoidosta, töihin palaamisesta ja urasuunnitelmista, kukaan ei ole kuluneen vuoden aikana sanallakaan ihmetellyt, miksi minä en ole kotona hoitamassa lasta. Auto- tai keittiöremontin voin nekin huoletta teettää ulkopuolisilla ilman, että kukaan suuremmin kyseenalaistaa miehuuttani. Itseruoskintaa saatan kyllä hetkittäin harrastaa.

Taloudelliset seikat toki saattavat vaikuttaa perheen päätökseen vanhempainvapaiden pitämisestä, mutta kuinka todellinen syy se on? Ihmiset sopeutuvat työttömyyteen, pätkätöihin, pääkaupunkiseudun poskettomiin asuinkustannuksiin, opiskeluun, yksinhuoltajuuteen... On se peijooni, jos parempipalkkaisen vanhemman jääminen lasta hoitamaan on juuri se korsi, joka suomalaisessa perheessä katkaisee kamelin selän.

Ei tilanne oikeasti tietenkään ole lainkaan huono. Sekä isät että äidit viettävät lasten kanssa aikaa, ehkä enemmän kuin koskaan. Lapset ymmärretään kehittyviksi ihmistaimiksi, joiden kehitykselle vanhempien läheisyys ja pysyvyys on ensiarvoisen tärkeää. Nämä ovat juttuja, joita ei vanhoina hyvinä aikoina juuri mietitty. Samaan aikaan paljon on kuitenkin parannettavaa.

Suomi on perhearvojen suhteen hyvin konservatiivinen maa, jossa äitimyytti voi hyvin. Isän osallistuminen perheprojektiin on edelleen vapaaehtoista.

Katja Lahti: Äitimyytti kannattaa haastaa lapsen edun takia

Vuoden vanhemmuuden jälkeen en voi kuin yhtyä Katja Lahden sanoihin. En puhu yhteiskunnasta, vaan itsestäni. Niin edistyksellinen kuin sitä ajatteleekin olevansa, vaivihkaa meidänkin perheessämme on ajauduttu muottiin, jossa äiti hoitaa lasta kotona, kun isä tuo leivän pöytään. Työelämän sijaan oma pää ei jousta; kukaan ei ole estänyt pitämästä lomia.

Ei kyse tietenkään ole siitä, että olisin yksiselitteisesti kieltäytynyt isyyslomasta tai kotiin jäämisestä. Ei myöskään siitä, että vaimo olisi vaatinut jäädä kotiin lasta hoitamaan. Päinvastoin, kaikki on sujunut sulassa sovussa, keskustellen, lähes automaattisesti. Sehän tästä pelottavaa tekeekin.

P.S. Yhdenlaisia kuvauksia työn ja perheen yhdistämisestä voi lukea vaikkapa Yleisradion sivuilta. Kolumni löytyy sekä nais- että miesnäkökulmasta. Molempien vahva marttyyrivivahde lienee sattumaa.

Keinomakeaa mahan täydeltä

Internetissä pyörii parhaillaan joukko uutisartikkeleita, joissa kerrotaan keinotekoisten makeutusaineiden ja diabeteksen välisestä yhteydestä. Esimerkiksi Helsingin Sanomien mukaan Tutkimus väittää: Keinotekoiset makeutusaineet voivat lisätä diabetesriskiä. Samoilla linjoilla on myös muun muassa The Guardian (Artificial sweeteners may promote diabetes, claim scientists), kun taas IFLScience (Artificial Sweeteners Associated With Glucose Intolerance) on otsikoinnissaan huomattavasti tarkempi.

Eikä siinä mitään, tutkijat tosiaan esittävät keinotekoisten makeutusaineiden aiheuttavan diabetesta:

[...] Together with other major shifts that occurred in human nutrition, this increase in NAS [Non-caloric Artificial Sweeteners] consumption coincides with the dramatic increase in the obesity and diabetes epidemics. Our findings suggest that NAS may have directly contributed to enhancing the exact epidemic that they themselves were intended to fight. [...]

Artificial sweeteners induce glucose intolerance by altering the gut microbiota, Suez et al., Nature (doi:10.1038/nature13793)

Itse tutkimuksen mukaan sakariini näyttäisi muokkaavan suoliston bakteerikantaa siten, että glukoosin sietokyky heikkenee. Sakariinin nauttiminen saa siis verensokerin nousemaan entistä korkeammalle ja pysymään ylhäällä pitkään; ääritapauksessa tämä saattaa johtaa jopa diabetekseen.

Ekstrapoloimalla hyvä tulee

Mutta hetkinen... Sekä uutisissa että itse artikkelin otsikossa puhutaan keinotekoisista makeutusaineista, ja meikäläinen vaan horisee joutavia sakariinista. Luetaankohan tässä nyt edes samaa paperia?

No kyllä, tekijät vain ovat tehneet tuloksistaan hiukan odotettua laajempia johtopäätöksiä. Artikkelin ensimmäisessä osassa nimittäin joukolle hiiriä annettiin kolmea eri makeutusainetta: sakariinia, sukraloosia ja aspartaamia. Näistä sakariini aiheutti kovimman vasteen, joten tutkijat päättivät napata sen jatkotutkimuksiin prototyyppisenä keinotekoisena makeutusaineena.

Itse tutkimus on sinällään ihan mielenkiintoinen: hiirille siis syötettiin sakariinia ja todettiin sen vaikuttavan verensokeriin. Tämän jälkeen hiirien ruuansulatuskanavan mikrobikanta murjottiin antibiooteilla matalaksi ja niille syötettiin uudemman kerran sakariinia, jolloin makeutusaineen verensokeria nostava vaikutus näytti katoavan. Hypoteesille haettiin vielä lisävahvistusta siirtämällä makeutusainetta syöneiltä hiiriltä (ja itse asiassa myös ihmisiltä) ulostetta puhtaiden hiirten suolistoon. Glukoosiherkkyys seurasi mukana. Kaiken kaikkiaan näyttää siis vahvasti siltä, että glukoosin käsittely on yhteydessä suoliston bakteeritoimintaan.

Ihmisistä puhuttaessa tutkimus siirtyykin sitten heikolle jäälle. Tutkijat kävivät läpi aiemman ravintotutkimuksensa (Personal Nutrition Project) tiedot makeutusainelasit silmillä, ja tuloksia löytyi: keinotekoisten makeutusaineiden käytöllä oli yhteys useisiin indikaattoreihin, kuten esimerkiksi painoon, keskivartalolihavuuteen, glukoosiyliherkkyyteen ja tiettyihin piirteisiin suolistofloorassa. Syy-seuraussuhdetta ja varsinkaan sen suuntaa tutkimus ei kuitenkaan kykene osoittamaan.

Lopuksi tutkimuksessa tehtiin sakariinikokeita myös ihmisillä. Tarkemmin sanoen koeryhmässä oli seitsemän henkilöä, joille annettiin viikon ajan suurin sallittu annos sakariinia. Näistä kolme ei reagoinut kokeeseen mitenkään, neljällä mitattiin kohonnut verensokeri ja muutoksia suoliston bakteeristossa. Kiinnostavaa, ehkä, mutta ei tällä vielä myyntikieltoja pystytetä.

Käsissä on siis aika näppärä tutkimus sakariinin vaikutuksesta hiirten sokerisietoon suolistobakteerien kautta. Tämä on kuitenkin paisutettu koskemaan myös ihmisiä sekä kaikkia keinotekoisia makeutusaineita. Ilkeämielinen voisi ajatella, että valitsemalla päätutkimuskohteeksi todennäköisimmän ongelmavalmisteen ja otsikoimalla hiukan yli saatiin tutkimus, joka kiinnostaa myös suurta yleisöä.

Itsehän en ole minkään sortin kemisti, en ravintotieteilijä enkä makeutusaineasiantuntija, mutta tutkimuksen luettuani minulle heräsi muutamia kysymyksiä.

• Onko kolmella mainitulla makeutusaineella (sakariini, sukraloosi, aspartaami) mitään muuta yhteyttä kuin niiden tuottama makea aistimus?
• Onko muilla makeutusaineilla kuin sakariinilla vaikutusta glukoosinsietoon?
• Miksi puhutaan juuri keinotekoisista makeutusaineista? Eikö esimerkiksi stevia vaikuta vastaavalla tavalla?
• Vaikuttavatko makeutusaineet verensokeriin myös ihmisillä?

Osaan kysymyksistä löytynee suoraan vastaus, osa lienee herännyt myös tutkijoille ja saamme aiheesta lisätutkimuksta. Vaan miksi näitä kysymyksiä ei herää toimittajissa?

P.S. Tutkimuksessa muuten käytetään paitsi puhdasta sakariinia, myös kaupallisia makeutusainevalmisteita. Tarkemmin sanoen osa sakariinikokeista tehtiin valmisteella, jossa on viisi prosenttia sakariinia ja 95% glukoosia. Myös sukraloosi- ja aspartaamikokeissa suurin osa valmisteesta oli jotain ihan muuta kuin varsinaista makeutusainetta.

P.P.S. Toisin kuin Helsingin Sanomat väittää, hiirille ei syötetty makeutusainecocktaileja. Jokainen makeutusaine testattiin (tietenkin) omassa ryhmässään. Annosvaihtelukin on vähintään kyseenalaista.

P.P.P.S. Koska ette kuitenkaan usko, myös Steven Novella käsittelee tutkimusta blogikirjoituksessaan.

Ei telepatiaa näillä nurkilla, ei edes Intiassa

Mutanttien aika on alkamassa! Meediot eivät olleetkaan väärässä! Telepatia toimii!

Tai ehkä ei ihan, mutta Yleisradion uutisen mukaan viestejä välitettiin aivoista aivoihin.

Aivan Charles Xavierin kaltaisesta ilmiöstä ei kuitenkaan ole, vaan Intiassa ja Ranskassa istuvien koehenkilöiden välissä oli pari aivosähkökypärää ja internet. Annetaan Ylen kertoa:

Intialaisessa laboratoriossa olleen koehenkilön päähän oli asennettu aivosähkökäyrää eli EEG:tä mittaava laite, joka oli yhdistetty internetiin. Henkilö ajatteli yksinkertaista viestiä, joka oli tässä tapauksessa tervehdys "hei!".

Laite purki ajatellun viestin binäärikoodiksi, joka lähetettiin Ranskassa olleelle toiselle koehenkilölle, hänen päähänsä asennettuun purkulaitteeseen. Laite sai aikaan aivostimuloinnin, mikä näkyi vastaanottajan silmissä näkökentän laidalla pieninä valonvälähdyksinä. Vastaanottaja pystyi tulkitsemaan viestin sisällön.

Jo tässä vaiheessa ollaan aika kaukana telepatiasta: puhutaankin siis vain yksinkertaisista viesteistä, eikä kyseinen viesti edes ilmaannu kallon sisään sanoina tai ajatuksina, vaan vastaanottaja joutuu tulkitsemaan ääreisnäössä vilkkuvia kipinöitä.

Hiukan kiusallisempaa uutisen kannalta on, että lähettäjäkään ei itse asiassa ajatellut sanaa Hei. Tarkemmin katsoen vastaanottajakaan ei oikeastaan tulkinnut viestiä.

Itse asiassa kokeessa lähettäjä tuijotti Pongin tyyppistä kuvaruutua ja ohjasi kädellä ja jalalla palloa kohti maalilätkää; näistä liikkeistä muodostuvat aivoimpulssit tulkittiin sitten ykkösiksi ja nolliksi. Vastaanottajapäässä puolestaan koehenkilö istui laput silmillä, kun päähän kohdistettiin magneettimanipulointia, ja jännäsi, kipinöikö silmissä. Kipinöinti tarkoitti ykköstä, pimeys nollaa.

Vasemmalla lähettävä koehenkilö ajattelee ankarasti. Oikealla vastaanottaja keskittyy vastaanottamaan tervehdyksiä.

Yle ei ole uutisoinnissaan aivan yksin: Bloomberg View kertoo koneen lukevan ajatuksia, maalailee kauhukuvia väärinkäytöksistä ja mainostaa vapaita markkinoita. Telegraph puolestaan toistaa Ylenkin käyttämää AFP:n uutista ja kertoo koneen lukeneen sanan koehenkilön aivoista.

Julkisuushakuinen tutkimusasetelma

Mistä media sai idean ajatuksia lukevasta koneesta? No, aika pitkälti tutkijoilta itseltään. Itse artikkelissa kerrotaan, kuinka sanoja Hola ja Ciao käytettiin syötteenä, kun lähetettävää viestiä muodostettiin:

[...] In both cases, the transmitted pseudo-random sequences carried encrypted messages encoding a word – hola (hello in Catalan or Spanish) in the first transmission, ciao (hello or goodbye in Italian) in the second. Words were encoded using a 5-bit Bacon cipher (employing 20 bits) and replicated for redundancy 7 times (for a total of 140 bits). The resulting bit streams were then randomized using random cyphers selected to produce balanced pseudo-random sequences of 0's and 1's (for subject blinding and proper statistical analysis purposes in addition to providing word-coding). On reception, de-cyphering and majority voting from the copies of the word were used to decode the message.

Lyhyesti: sanojen kirjaimet muutettiin viisibittisiksi koodeiksi, toistettiin sen seitsemän kertaa ja kaupan päälle salattiin.

Lopputuloksena syntyi lähes satunnainen 140 bitin jono, joka ohjasi lähettäjäpään Pong-peliä, joka vilkutti lähettäjän aivoja, joita luettiin EEG-laitteella, josta lähetettiin bittejä sähköpostilla, jotka vastaanotti robotti, joka heilutti magneettikenttää, joka aiheutti fosfeenejä, jotka aisti vastaanottaja, joka kertoi nähneensä kipinöitä, jotka tulkitsi biteiksi tutkija, joka epäilemättä asui talossa, jonka rakensi Jussi.

Toisin sanoen koehenkilöt eivät välttämättä edes tienneet, että viestinä oli jokin sana. Se ei ollut missään luettavassa muodossa viestissä, ei myöskään sen paremmin lähettäjän kuin vastaanottajankaan aivoissa. Sanan ainut merkitys on, että vastaanottajapäässä viestin oikeellisuus tarkastettiin purkamalla salaus ja lukemalla sana. Oikeaksi sanaksi tulkittiin se, joka toistui useimmin noilla seitsemällä toistokerralla.

Koska tämä ei kuitenkaan kuulosta kovin mediaseksikkäältä, Harvardin lehdistötiedote jättää muutaman väliportaan mainitsematta ja kertoo lähettäjän koodanneen tervehdyksen binäärikoodiksi ja vastaanottajan dekoodanneen viestin sisällön ja [...] vastaanottaneen tervehdyksen.

Lehdistötiedote viittaa myös pikaviestintään ja päättyy lainaukseen tutkimusjohtaja Alvaro Pascual-Leonelta:

Käyttämällä kehittynyttä neuroteknologiaa, kuten langatonta EEG-lukua ja robotti-TMS-laitteita, pystyimme lähettämään ajatuksen suoraan henkilöltä toiselle, ilman että heidän tarvitsi puhua tai kirjoittaa. Tämä itsessään on jo merkittävä askel kommunikaatiossa, mutta se, että pystyimme välittämään ajatuksen tuhansien kilometrien päähän on tärkeä todiste niistä periaatteista, joilla aivoista-aivoihin-kommunikaatiota kehitetään. Pidämme tätä koetta tärkeänä ensiaskeleena tutkimuksessa, jolla täydennetään tai ohitetaan kokonaan perinteinen kielellinen tai motorinen kommunikaatio.

Otapa nyt Alvaro kynä käteen ja alleviivaa tutkimuspaperista se kohta, jossa todistetaan kenenkään lähettäneen tai vastaanottaneen ensimmäistäkään ajatusta. Siinä samalla voit selittää, miten tiedon lähettäminen sähköpostilla Intiasta Ranskaan millään merkityksellisellä tavalla eroaa siitä, että sama koe tehtäisiin lähettäjän ja vastaanottajan istuessa vierekkäisissä huoneissa.

Yleisradiolle myönnän isot pisteet siitä, että uutisessa on linkki suoraan tutkimuspaperiin. Aika iso osa niistä pisteistä kuitenkin putoaa siksi, että kyseistä paperia ei ilmeisesti ole lainkaan luettu. Ei tätä kuitenkaan voi aivan Ylen piikkiin pistää, sillä aika moni muukin media ympäri maailmaa on jo uutiseen haksahtanut. Eikä ihme, sillä yliopiston lehdistötiedote on julkisuushakuisuudessaan hävettävän harhaanjohtava.

P.S. Tiedonsiirron nopeus koko ketjussa oli noin kaksi bittiä minuutissa. Bloombergin toimittaja vertaa lähetystapaa morsetukseen. On onni, että menneiden aikojen merenkulkijoilla ei ollut käytössään Harvardissa kehitettyä telepatiaa; tällä menetelmällä SOS:n lähettämiseen kuluisi viitisen minuuttia.

P.P.S. Lehdistötiedotteen voi toki tulkita siten, että lähettäjä on lähetettävän sanan keksinyt tutkija, vastaanottaja puolestaan toisessa päässä bittejä purkanut tutkimusassistentti. Samalla tosin kypäräpäiset koehenkilöt redusoituvat vain (kuvaannollisesti) aivottomiksi osasiksi viestinvälitysketjussa – mitä he tietysti pitkälti olivatkin.

P.P.P.S. Otsikosta huolimatta tutkimuksessa ei siis saatu aikaan Telepatiaa. Aivosähköä sen sijaan mittailtiin enemmänkin.

Lääke vaatii lumetta

Helsingin Sanomat julkaisi tänään (19.8.) uutisen, jossa pohditaan, miten masennusta oikeastaan pitäisi hoitaa. Juttu on saanut kimmokkeensa Mielenterveys ja medikalisaatio -seminaarista, jonka pääpuhuja Peter Gøtzsche pitää masennuslääkkeitä tehottomina ja suorastaan vaarallisina.

Tässä ei sinällään ole mitään uutta; maailmassa on ainakin jonkinmoinen joukko tutkijoita, psykiatreja ja psykologeja, jotka kiistävät koko masennuksen kemiallisen mallin tai vähintäänkin siihen perustuvan, välittäjäaineita sorkkivan lääkehoidon. Yksi näistä vastarannan kiiskeistä on plasebo-tutkija Irving Kirsch, jonka kirjasta Emperor's New Drugs kirjoitin muutama vuosi sitten. Suomessa viime aikojen näkyvin lääkkeiden vastustaja on Aku Kopakkala, jonka mielipiteitä saatiin viimeksi lukea Iltalehdestä. Vitsikkäästi saman lehden blogisti Hanna Markuksela kritisoi omassa kirjoituksessaan jutun kehnoa journalistista tasoa.

Oma mielenkiintoni kiinnittyy kuitenkin lähinnä psykiatrian professori Erkki Isometsän lausahduksiin Helsingin Sanomien jutussa.

Isometsän mukaan kiistoja syntyy kysymyksestä, onko vähäinenkin lääkkeistä saatava hyöty lievässä masennuksessa hoidollisesti merkittävä. Isometsän mielestä on, vaikka asia on välillä suhteellinen.

Lääkkeiden tehoa ei tulisi Isometsän mukaan verrata lumelääkkeisiin, sillä niitä ei voida hoitokeinona käyttää. Tulisi tarkastella eroa siihen, ettei hoideta ollenkaan.

Isometsän puhe vetää hiljaiseksi. Onko nyt tosiaan niin, että Käypä hoito -suosituksia kehittävän työryhmän puheenjohtaja esittää lumevertailun unohtamista, jotta masennuslääkkeiden teho saattaisiin näyttämään merkittävämmältä?

Image-lehdessä vuonna 2010 julkaistussa Iso ei -artikkelissa Isometsä myöntää suoremmin, että kyse on oikeastaan hoidon järjestämisen puutteista:

Missä reaalitilanteessa Suomessa ollaan, meillä ei ole sellaista psykoterapian saatavuutta, missä se olisi laajalti masennuksen hoidolle vaihtoehto. Vaikka lääkkeiden vaikutus on vähäinen, se on parempi kuin ei mitään.

On taas kerran syytä pysähtyä hetkeksi. Siis Käypä hoito -suosituksissa suositellaan lääkkeitä, joiden teho tiedetään vähäiseksi, koska sekin on parempi kuin ei mitään – mitä monessa tapauksessa olisi muuten tarjolla. Vaan onko tämä oikea tapa kirjoittaa suosituksia? Iltalehden jutun mukaan masennuslääkkeitä syö 430 000 suomalaista ja 4 500 suomalaista jää vuosittain masennuksen takia sairaseläkkeelle. Lukemat ovat siinä määrin merittäviä, että hoitosuositusten toivoisi keskittyvän tehokkuuteen ja jättävän kannattavuuslaskelmat vaikka kansantaloustieteilijöille.

Jos sitten kaikesta huolimatta haetaan kustannustehokkuutta pillereistä, minulla on uutisia Isometsälle: ei tehottoman lääkkeen syöttäminen ole yhtään sen sallitumpaa hoitoa kuin lumelääkkeidenkään. Lumelääkkeillä hoitamisen kieltohan ei ole lähtöisin laista, vaan kyse on ammattietiikasta, jota ilmaisevat esimerkiksi Lääkäriliiton eettiset ohjeet.

Lääkärin tulee pitää yllä ja kartuttaa tietojaan ja taitojaan, ja hänen tulee suositella vain lääketieteellisen tiedon ja kokemuksen perusteella tehokkaina ja tarkoituksenmukaisina pidettyjä tutkimuksia ja hoitoja.

Jos siis oletetaan, että masennuslääkkeiden teho on vähäinen tai olematon, lumelääkkeen ja varsinaisen lääkkeen eroksi jää se, että masennuslääkettä markkinoidaan hoitovaikutuksella. Harmi kyllä eettisissä ohjeissa ei puhuta mitään markkinoinnista.

P.S. Huomattakoon, että minulla ei ole kompetenssia antaa vahvoja arvioita masennuslääkkeiden tehosta. Sen sijaan olen kyllä sitä mieltä, että lääkkeen teho mitataan juurikin vertaamalla sitä lumelääkkeeseen. Jos lääkkeen teho ei ole sokeripilleriä kummempi, kannattaa käyttää sitä sokeripilleriä.

P.P.S. Mitä tulee lääketieteelliseen tietoon ja kokemukseen, lumelääke voi olla hoitona hyvinkin tehokas – jopa silloin, kun potilas tietää syövänsä plaseboa.