2014-10-31

Linkkejä Suomen Terveysjärjestölle

Yleisradio esitti perjantaina 24.10. A-studion otsikolla Luontaishoitajien ja energiaterapeuttien suut tukkoon? Otsikon mukaisesti ohjelmassa käsiteltiin sitä, miten vaihtoehtohoitoja pitäisi esittää mediassa vai pitäisikö niistä jopa vaieta. Jaakko Loikkasen juontamassa ohjelmassa olivat keskustelemassa kirjailija Tiina Raevaara, toimittaja Ulla Järvi, lääkäri Tapani Kiminkinen sekä homeopaatti Merja Lindström.

Puolessa tunnissa ei kovin syvälle päästä, ja keskustelu oli paikoitellen ehkä hivenen asenteellista, joten ei liene ihme, että vaihtoehtohoitojen puolesta puhuvan Suomen terveysjärjestö -yhdistyksen puheenjohtaja Lindström koki tulleensa kaltoin kohdelluksi. Tiistaina hän julkaisikin yhdistyksen sivulla kirjoituksen, jossa hän kertoo, mitä jäi kertomatta.

Sivulla hän viittaa muun muassa WHO:n perinteishoitostrategiaan (PDF). En lähde käymään tuota läpi: WHO ainakin esittelyssä haluaa yhdistää vaihtoehtohoidot yleiseen terveydenhuoltoon, ja heti, kun nuo hoidot todistetaan toimiviksi, kannatan asiaa lämpimästi. Todettakoon kuitenkin, että esimerkiksi Skotlannissa valtio maksoi viime vuonna homeopaattiselle 1,3 miljoonaa puntaa 355 potilaan hoitamisesta. Melko iso summa hoidolle, jonka toimivuudesta ei ole todisteita eikä vaikutusmekanismissa ole varsinaisesti järkeä.

Vaan hupsis pupsis, Lindström mainitsi A-studiossa todisteita vaihtoehtohoitojen toimivuudesta olevan vaikka kuinka, ja STJ:n sivuilla oleva artikkeli listaakin tutkimuksia, joita Lindström olisi halunnut esitellä. Koska olen kaiken kaikkiaan perin joviaali heppu, ajattelin laajentaa linkkilistaa. Seuraavassa siis käsiteltyjä aiheita, linkkejä ja pohdintaa.

Ubikinonin terveysvaikutuksia ei saa mainostaa, vaikka se on todettu tehokkaaksi sydänpotilaiden hoidossa.
Madmani et al (The Cochrane Library): Coenzyme Q10 for heart failure. Loppupäätelmä: arvioidut tutkimukset ovat liian pieniä, puutteellisia ja vaihtelevia.
Larry Husten (Forbes): Interpretations Differ Over Study Of Coenzyme Q10 In Heart Failure: artikkeli käsittelee juuri STJ:n mainitsemaa Q-Symbio-tutkimusta ja sen ongelmia.
Molemmat artikkelit on julkaistu ennen kuin STJ:n viittaama artikkeli, mikä ei ole varsinaisesti ihme, koska Q-Symbio-paperi näyttää tulleen ulos tässä kuussa. Vaikka artikkeli siis todettaisiin päteväksi, ihan näin nopeasti ei lupaa terveysvaikutusmainoksiin heltiä.
Kuuban leptospiroosi-homeopatiatutkimus: annettiin homeopaattinen rokote, joka vähensi leptospiroosin esiintymistä.
Peter Lipson (Science Based Medicine): Homeoprophylaxis: An idea whose time has come—and gone ja A P Gaylard: Much ado about nothing
Ennaltaehkäisevää hoitoa annettiin tiettyjen alueiden koko väestölle ja verrattiin sitä muuhun Kuubaan. Jos tautia esiintyisi tasaisesti kaikkialla homma olisi semi-ok, mutta niin ei ole, ja ajallinenkin esiintyvyys vaihtelee reilusti. Lisäksi tehoa arvioitiin ajallisesti käyttäen tarkemmin kuvaamatonta ennustemallia, jota testattiin 2000–2004 -datalla, mutta jo 2005–2007 -data käyttäytyi aivan eri tavalla. Toisin sanoen todellista kontrolliryhmää ei ollut, ja siten hoidon tehoa on vaikea arvioida. Lyhyeen lukemiseen ensimmäinen linkki, perinpohjaisempaan perkaukseen jälkimmäinen.
Kroonisesti sairaat ovat tyytyväisiä homeopaattiseen hoitoon: Witt et al (BMC Public Health): How healthy are chronically ill patients after eight years of homeopathic treatment? – Results from a long term observational study

Tutkimuksesta siis nostetaan esiin asiakkaiden tyytyväisyys homeopaattiseen hoitoon.

Voitaisiin myös nostaa se, että yleisimmät sairaudet olivat heinänuha, pääkipu, atooppinen ihottuma ja lasten toistuvat tulehdukset – kaikki vaivoja, joiden vakavuus vaihtelee ja jopa katoaa ihan ilman hoitoakin.

Tai voitaisiin nostaa esiin se, että asiakkaat saivat käyttää homeopatian rinnalla mitä tahansa hoitoa – myös lääkehoitoa, jota käytti noin 40 % asiakkaista. Tai se, että 26 prosenttia asiakkaista koki, että homeopaatilta ei saanut apua.

Voitaisiin nostaa esiin se, että hoidon tehokkuutta arvioi lähinnä asiakas itse, eikä kontrolliryhmää ollut. Tai se, että todennäköisimmin parani lasten tulehduskierre; ei ihme, niillä on kahdeksan vuoden kuluessa tapana parantua.

Voitaisiin myös nostaa esiin, että tutkijat itsekin tunnustavat, että tässä ei tutkittu homeopatian tehoa, koetun paranemisen taso vaihtelee rajusti, plaseboefektiä tai muita vaikuttavia tekijöitä ei voitu tai edes haluttu kontrolloida, muiden hoitojen vaikutusta ei voi erottaa eikä edes arvioida.

Mutta ei. 40 % potilaista oli hoitoon tyytyväisiä, joten mennään sillä.

Pycnogenolin (männynkuoriuutteen?) käyttö kuukautiskipuihin.
Esitetyn tutkimuksen mukaan uute toimii siis vaikeisiin kuukausikipuihin. Tutkimus näyttää asiaa tuntemattoman korvaan melko suppealta, mutta voi hyvin toimiakin – niin yllättävää kuin se onkin, luonnosta ihan oikeasti löytyy tehokkaita aineita.
Heitetään kuitenkin ilmaan Cochrane-arvio Pycnogenolin käytöstä kroonisiin sairauksiin, Schoonees et al: Pycnogenol® (extract of French maritime pine bark) for the treatment of chronic disorders: tutkimukset pieniä ja vaihtelevia, tarvitaan laadukkaita tutkimuksia ennen kuin voi tehdä päätelmiä mihinkään suuntaan. STJ:n mainitsemasta tutkimuksesta pääsen lukemaan ainoastaan abstraktin, mutta saattaa olla, että mainittu tutkimus menisi samaan laariin.

Suomen Terveysjärjestö saa kaikin mokomin lisätä antamani linkit katsaukseensa.

P.S. Esimerkiksi Liinan blogissa on osittain ihan paikallaan olevaakin kritiikkiä. Liinan esittämät tutkimukset vahvistavat sitä, että jos ei muuta, potilaat kaipaavat ainakin enemmän kädestä pitämistä; potilaan kohtaamisessa lääketieteellä on aivan varmasti parantamisen varaa.

Samaan aikaan on kuitenkin todettava, että Liinan näkemys vaihtoehtohoidoistakin on aika ruusuinen. Ei siitä ole kuin pari kuukautta, kun ihan kotimainen homeopaatti Satu Järvilehto tarjoili homeopaattista ennaltaehkäisyä ebolaa vastaan. Tuohon hoitoon tarttuminen on oikeasti vaarallista.

2014-10-29

Väitteitä maidosta

Päivän kuuma perna on uutinen ruotsalaistutkimuksesta, jonka mukaan maito ei suojaakaan osteoporoosilta, ja itse asiassa runsas maidon juonti saattaa johtaa ennenaikaiseen hautaan.

En ole kahlannut koko tutkimusta läpi, mutta pikaisena huomiona todettakoon, että vaikutuksia havaittiin siis lähinnä naisissa – miesten luunmurtumiin tai kuolemiin maidolla ei ollut kovin merkittävää vaikutusta. Lisäksi kyse oli nimenomaan maidon juonnista: esimerkiksi hapatetuilla maitotuotteilla ja juustoilla havaittiin olevan päinvastaisia, siis positiivisia vaikutuksia.

Ei siis ihme, että tutkijaryhmä toivoo kokeiden toisintamista ennen kuin lähdetään rukkaamaan ravintosuosituksia. Ei myöskään ihme, että Kemikaalicocktail kirjoitti välittömästi aiheesta.

Unohdetaan kuitenkin hetkeksi itse tutkimus ja tarkastellaan muutamia useilla foorumeilla tämänkin uutisen yhteydessä esitettyjä väitteitä.

Maito ei kuulu normaaliin ruokavalioon

Aivan ensiksi pitäisi määritellä, mikä on normaali. Wikipedia tietää kertoa, että vuonna 2011 maitoa tuotettiin maailmanlaajuisesti 730 miljoonaa tonnia ja maitotuotteita käyttää yli kuusi miljardia ihmistä. Maitoa alettiin käyttää ravintona suurin piirtein 10 000 vuotta sitten.

Normaali ei siis viittaa yleisyyteen, sillä lähes koko maailman väestö käyttää maitotuotteita. Se ei viittaa myöskään ikään, sillä maitoa on käytetty pitkään. Maidon juonti on hiukan harvinaisempaa, mutta sitäkin harrastaa ainakin jossain mittakaavassa vähintään koko läntinen maailma.

Saman argumentin variaatio on väite, jonka mukaan maito on tarkoitettu vasikan, ei ihmisen juomaksi. Aivan totta. Samoin omenat ovat vain omenapuun väline siemeniensä levittämiseen, hunaja on mehiläisten henkilökohtaiseen käyttöönsä keräämää, sienet ovat lisääntymistarkoitukseen kyhättyjä itiöinstallaatioita ja kananmunista ei uskalla edes puhua. Harva ihmisen käyttämä ravintoaine on alunperin nimenomaan ihmisen nautittavaksi tarkoitettu.

Vaikka kokonaan oman postauksensa voisi tehdä erilaisista maidon korvikkeista. Soija-, kaura- ja riisimaidot eivät nekään liene osa normaalia ruokavaliota, ei liioin chiasiemenhyytelö.

Kyse on teollisesta maidosta

Teollinen maito viittaa naturalistiseen kuvitelmaan, jonka mukaan luonto osaa homman ja esimerkiksi homogenointi tekee maidolle jotain peruuttamattoman tuhoisaa. Perusteina tälle on yleensä anekdootteja, sillä syystä tai toisesta tutkimuksissa näitä tuhoisia elementtejä ei yleisesti ottaen ole havaittu. Olen kirjoittanut aiheesta pari kertaa aiemminkin.

Siinä mielessä tässä voi olla perää, että koska happamilla maitotuotteilla havaittiin positiivisia vaikutuksia, voisi ajatella bakteerikannan vaikuttavan tulokseen. Tutkimus ei tähän ota kantaa, ja toisaalta hapatusprosessi on sekin teollinen ja kontrolloitu, kun taas raakamaidon bakteerit ovat sitä, mitä tilalla sattuu elämään – vaikkapa yersiniaa.

Sinällään vitsikkäästi ruotsalaistutkimuksen voi tulkita niinkin, että maidon juojien pitäisi suosia nimenomaan teollisia maitoja. Tutkijat nimittäin spekuloivat ennenaikaisten kuolemien johtuvan ainakin jossain määrin laktoosista, jota taas meikäläisissä viimeisen päälle prosessoiduissa vähälaktoosisissa ja laktoosittomissa tuotteissa ei ole nimeksikään.

Suomessa juodaan maailman eniten maitoa ja johdamme osteoporoositilastoja

Tämä väite on yleinen, mutta en oikein löytänyt sille sen paremmin järkevää lähdettä kuin perusteitakaan. Suomessa juodaan kyllä paljon maitoa, mutta niin tehdään myös muissa länsimaissa. Osteoporoosi on valitettavan yleinen, mutta on eri asia, johtuuko se maidon juonnista.

Maa Väkiluku Maidon kulutus
l/hlö
Osteoporoosi-
tapauksia
Luun heikkoudesta
johtuvat murtumat / v
Kreikka 10 8162 86 47,6 640 000 86 000
Belgia 11 198 638 48,9 600 000 80 000
Ranska 66 616 416 52,6 3 480 000 377 000
Saksa 80 219 695 52,6 5 020 000 725 000
Tsekki 10 436 530 56,7 530 000 72 000
Brasilia 202 656 788 57,2 10 000 000 –
Uusi-Seelanti 4 242 048 65,2 – 87 000
Yhdysvallat 318 968 000 74,0 10 000 000 1 500 000
Venäjä 143 800 000 76,4 14 000 000 –
Kanada 33 476 688 77,0 1 400 000 –
Slovenia 2 061 085 77,6 590 000 16 000
Espanja 46 815 916 80,6 2 450 000 204 000
Tanska 5 639 719 87,2 280 000 66 000
Ruotsi 9 658 301 89,2 520 000 107 000
Iso-Britannia 63 181 775 102,9 3 210 000 536 000
Australia 21 507 707 105,9 2 200 000 –
Suomi 5 470 828 128,3 400 000 40 000
Irlanti 4 588 252 135,6 300 000 –
Romania 20 121 641 185,6 590 000 94 000

Koska maailman tilastointikäytännöt vaihtelevat ja osteoporoosin tunnistaminen vaihtelee, löytämäni lukemat ovat melko suurpiirteisiä arvioita. Slovenian ja Uuden-Seelannin luvut ovat jo sen verran epärealistisen suuria, että graafeista ne pudotin pois, taulukosta ne voi edelleen lukea.

Näyttää kuitenkin siltä, että ainakaan länsimaissa aivan päivänselvää yhteyttä osteoporoosin ja maidon juonnin välillä ei ole, ei myöskään maidon ja luun heikkoudesta johtuvien murtumien välillä. Aasian maista ei juuri ole tietoa, mutta Osteoporoosisäätiön mukaan osteoporoosi on siellä massiivisen alidiagnosoitu sairaus. Lähi-itää ja Afrikkaa puolestaan vaivaa riisitauti.

Ennakoivana huomiona myös todettakoon, että nk. A2-maidon mallimaat Uusi-Seelanti ja Australia tarjoavat nihkeästi dataa, mutta ne numerot, mitä sieltä on saatavissa, ovat isompia kuin Suomessa. Tämän hyvin epätieteellisen analyysin perusteella kyytönmaidolla ei siis meikäläisiä luita pelasteta.

Ehkä on jossain määrin syytä hyväksyä, että osteoporoosi on muun ohella myös elintasosairaus. Kalsiumin lisäksi tarvitaan vähintäänkin D-vitamiinia ja liikuntaa, ja varsinkin jälkimmäisestä on monessa länsimaassa puutetta.

Tästä muuten päästään lievällä aasinsillalla taas ruotsalaistutkimuksen suuntaan: Suomen tavoin Ruotsissakin maitoon lisätään D-vitamiinia, mutta en aivan saanut varmuutta, koska tuo käytäntö on aloitettu. Suomessa D-vitamiinia on lisätty maitoon vuodesta 2003. Mahtaako tuolla olla vaikutusta tulevien sukupolvien luuntiheyteen?

Maidonjuonti on maitoteollisuuden salajuoni

Tätä ajatusta on hetkittäin varovaisesti ehdotellut muun muassa Yle. Aikajana ei kuitenkaan oikein täsmää: jos maitoa on juotu kymmenen tuhatta vuotta, idea lienee saanut alkunsa piirun verran ennen teollisuutta tai salaliittoja.

Maailman maitoteollisuus makaa sellaisissa maissa kuin Sveitsi, Ranska, Uusi-Seelanti, Tanska, Saksa, USA, Japani... Osa maista on innokkaita maidonjuojia, osa vähemmän innokkaita, Valio ei vaikuttajien listalle mahdu. Maito ja terveys ry:n mukaan maidon kulutus on pudonnut alle puoleen 1950-luvulta. Jos kyse on teollisuuden lobbauksesta, se on tehnyt jo vuosikymmenien ajan kelvotonta työtä.

Esitänkin varovasti vaihtoehtoisen hypoteesin: mitäpä jos maitoteollisuus ei luonut maidonjuontia, vaan juonti loi teollisuuden? Euroopassa on ollut lypsykelpoisia kotieläimiä, ja perimään on pesiytynyt kohtalainen laktoosinsieto, joten ei liene ihme, että maitoa on päädytty käyttämään ravintona. Teollisuus syntyi siinä samalla, kun teollistuminen ylipäätään eteni ja väestö alkoi valua kaupunkeihin.

Ei ole mitenkään yllättävää, että ravintosuosituksissa tarjotaan aineita, joita yleisesti tuotetaan. Toki mukana on poliittinen aspekti, mutta se on myös käytännöllistä: jos tuote on ennestään tuttu ja se sattuu vielä olemaan terveellistä, suositusten noudattaminen on peijoonin paljon helpompaa kuin kokonaan uuden ainesosan esittely.

Saattaa olla, että Michaëlssonin ja kumppaneiden tutkimus pitää paikkansa ja maidon juontia on syytä hillitä. Voi olla, että maitorasva lisää kakkostyypin diabeteksen esiintymistä. Kummankaan tutkimuksen tekijät eivät edes itse ota kovin vahvaa kantaa asiaan, mutta saa niiden pohjalle toki henkilökohtaisen ruokavalionsa perustaa. On kuitenkin väsyttävää lukea jokaisen uutisen yhteydestä vuodesta toiseen toistuvat, perusteettomat kommentit maidonjuonnin paheellisuudesta.

P.S. Yksi vitsikkäimmistä maidonkorvikkeista on Muufri. Muufri on laktoositonta ja sen voinee luokitella vegaaniseksi, mutta geenimanipuloituun hiivaan perustuva valmistusprosessi saattaa aiheuttaa hiukan toisenlaisia nikotuksia.

P.P.S. Helsingin Sanomien tutkimusta koskevassa uutisessa on oikaisu: Toisin kuin alkuperäisestä uutisen otsikosta saattoi ymmärtää, maidonkulutuksella ei ole tutkimuksen mukaan vaikutusta luunmurtumien riskiin. Väärinymmärryksen vaara oli tosiaan olemassa, sillä alkuperäinen otsikko kuului: Tutkimus: Runsas maidonjuonti saattaa jopa lisätä luunmurtumia.

2014-10-20

Valintoja kaupan hyllyltä

Eilen tuli vastaan kirjoitus sokerista lapsille suunnatuissa elintarvikkeissa, ja sitä lueskellessani tuli sitten mieleen, miten itsekin nykyään kyylään tuoteselosteita melko tarkkaan.

Pääasiallisesti katselen sokeri- ja suolapitoisuuksia sekä valmistusmaata, mutta välillä tulee vastaan muutakin. Tässäpä siis joitakin huomioita.

Arlan rahkaisa jogurtti
Rahkaisa jogurtti on pehmeää, täyteläistä... ja valmistettu suomalaisesta ja ruotsalaisesta maidosta. Voin ilomielin ostaa vaikkapa ruotsalaisia juustoja, koskapa esimerkiksi Skånen suunnalla tunnutaan tekevän kovia (ja suolaisia ;) juustoja, joita ei meiltäpäin juuri löydy. Sen sijaan en keksi yhtään syytä, miksi maitoa tai jogurttia pitäisi laivata Pohjanlahden yli. Korvikkeeksi ei kuitenkaan kelpaa...
Rainbow-jogurtit ja -viilit
Ainakin osa pikkupurkeista tehdään Suomessa suomalaisen ja ruotsalaisen maidon seoksesta, litran tölkeistä moni puolestaan valmistetaan Virossa paikallisesta maidosta, riisiviritykset näyttävät olevan tanskalaisia ja turkkilainen jogurtti tulee tietenkin Saksasta. On siellä puhtaasti kotimaisiakin tuotteita, mutta toistaiseksi koko sarja saa olla pannassa.
Lidlin leivänpäälliset
Jos aikomuksena on laittaa leivän päälle muutakin kuin rasvaa ja ylähuuli, Lidlissä mukana tulee aina reippaasti suolaa. Kaikki kaupan omat merkit tuntuvat olevan voimakassuolaisia; ei tönkkösuolatulla tasolla, mutta sitä lähestyen.
Varrasleivät
Varrasleipä on peijoonin addiktiivista kamaa, jota pitää aina olla kaapissa, ja perinteinen valinta on tietenkin Linkosuo. On kuitenkin jokseenkin vaikea perustella itselleen Linkosuon pakettia, kun vieressä on neljänneksen halvempi Rainbow-varrasleipä – jonka valmistaja on Linkosuo.
Valion Arkimaitojuoma
Kuten nimikin kertoo, tässä tuotteessa maitoa on räplätty sen verran, että sitä ei saa enää kutsua maidoksi. Tarkemmin sanoen proteiinipitoisuus on tasattu – siis tyypillisesti siitä on riipaistu siivu, oletettavasti rahakkaampiin tarkoituksiin. Odotan edelleen ensimmäistä kuluttajaa, joka oikeasti koki tarvitsevansa tätä tuotetta.
Ruokakermat
Eläinrasvat saattavat olla paha asia – vähintäänkin niillä saa rasvasodan aikaiseksi – mutta siitä huolimatta ruokakerma on melko jännittävää tavaraa. En ilmeisesti kuulu kohdeyleisöön, kun koen jotenkin ongelmalliseksi kerman, jota ensin laimennetaan vedellä ja sitten sakeutetaan maissi- ja tapiokatärkkelyksellä.
Pekoni
On se peijooni, kun kotimaasta ei tunnu irtoavan enää edes pekonia. Pouttu laivaa pekoninsa Hollannista, Atrian siat siivutetaan Ruotsissa, HK:n Amerikan pekoni tehdään kotimaisesta lihasta Puolassa. Tulipeista ja X-troista ei viitsi edes puhua.
Päivitys: Yleisövihjeenä sain kuulla, että Pajuniemen luomupekoni valmistetaan Suomessa, ja asia vahvistetaan pari vuotta vanhassa Facebook-päivityksessä. Pajuniemen markkinoinnissa viljellään muotisanoja (luomu, ei natriumglutamaattia, soijaton, GMO-vapaa), joten sitä voi punnita, kuinka paljon hippeilyä on valmis sietämään suomalaisen pekonin saamiseksi.
Snellmanin tuotteet
Snellman on tehnyt ison numeron siitä, että sen liha on GM-vapaata. Viis siitä, että ne eläimet eivät ole geenimanipuloituja muuallakaan. Tai siitä, että näyttöä geenimanipuloidun rehun vaikutuksista ei ole näkynyt; itse asiassa viime kuussa julkaistun laajan katsauksen mukaan GM-rehulla ei ole ollut vaikutusta tuotantoeläinten terveyteen. Snellman vetoaa mainonnallaan ihmisten perusteettomiin pelkoihin ja jatkaa sitä nyt muun muassa työntämällä suoleen lisäaineetonta lenkkiä, joka on maustettu aidolla merisuolalla. Hämäräksi jää, miten tämä aitous ja merellisyys tuotteen maussa tai laadussa ilmenee. Jos vain mahdollista, valitsen aina jonkun muun valmistajan lihaa.
Pakettikoot
Margariinilaatikko on perinteisesti 400 grammaa... Paitsi, jos ostaa esimerkiksi Keijuriinia, jossa samankokoiseen pakettiin onkin isketty rasvaa vain 300 grammaa. Pauligin kahvipaketeissa taas on purujen laadusta riippuen 500 g (Juhlamokka ja kumppanit), 450 g (Presidentti Gold Label) tai 400 g (Parisien). Viimeksi paketteja rinnakkain mallaillessani ulkoinen koko oli aika lailla sama.
Semimaustamattomat lihat
Näitä on ilmaantunut kauppojen hyllyille aivan viime aikoina, esimerkkeinä K-Menu porsaanlihasuikale ja Kotimaista Broilerin fileesuikale. Maustamattomilta näyttävissä lihoissa on mukana vähintäänkin suolaa ja vettä. On huomattavasti helpompi tarjota edullista vaihtoehtoa, jos lihaa onkin paketista vain 85 prosenttia.

Kahta jälkimmäistä voi pitää jo pienimuotoisena huijauksena, jossa käytetään hyväksi kuluttajan tottumuksia; tuotteiden koko, muoto ja ulkonäkö ovat niin tuttuja, että sisältöä ei tule tarkistettua, vaikka nimenomainen tuote olisi ennestään tuntematon.

Noin muuten kyse on lähinnä huomioista, joiden mukaan ainakin osittain navigoin ruokakaupassa asioidessani. En tunne ostoksia tehdessäni suunnatonta isänmaallisuutta, en liioin käytä kaikkialla punaista maitoa ja meijerivoita. Syön iloisesti lisäaineita ja olen vain tyytyväinen, jos teuraseläimestä käytetään viimeisetkin jänteet hyödyksi.

Olen kuitenkin siinä onnellisessa asemassa, että voin tehdä muitakin kuin hinnan tai ruoka-aineallergian sanelemia valintoja. Niinpä syynään valmistusmaan, tarkastelen ainesosia, ärsyynnyn mainoskampanjoista ja lievästä epärehellisyydestä – ja äänestän lompakollani.

P.S. Jos kotimaisen suosiminen kiinnostaa, Helsingin Sanomat kirjoitti elokuussa kotimaiselta tuntuvien tuotteiden valmistusmaista.

P.P.S. Lapsille tuputettavaa sokeria käsitteli taannoin myös Ylen Sanna Ukkola blogikirjoituksessaan Sokerilla kyllästetyt lapset.

Päivitys 20.10.2014 20:05: Lisätty maininta Pajuniemen pekonista.

2014-10-18

Ebolavirus lisää lukijakuntaa

Ebola tulee, viimeinen sammuttakoon valot! Tämä on ainakin Tekniikka & Talouden viesti, kun se päätti julkaista jutun, jonka otsikko on Matemaatikkojen karu päätelmä: Taistelu Ebolaa vastaan on jo hävitty - Sairastuneiden määrä 2-kertaistuu 3 viikon välein. Jos jätetään huomiotta otsikon jäätävän kauhistuttava kirjoitusasu, se on lähes oikeassa: pieleen menee vain päätelmä ja sen tekijät.


Tekniikka & Talous esittelee innovaation: virheelliselläkin kohuotsikolla saa klikkauksia.

Juttu alkaa hyvin – tai tarkemmin sanoen, se onnistuu lainaamaan lähteenä käytettyä Washington Postin artikkelia ainakin osapuilleen oikein. Vetoa lyövistä matemaatikoista Washington Post ei tosin puhu, mutta ensimmäiset isommat virheet ilmaantuvat vasta, kun puhutaan epidemian hillitsemisestä:

[...] Matemaatikot ovat laskeneet, että maailman pelastaminen Ebolalta vaatii kolme lukua: 70, 70 ja 60.

70 tarkoittaa, että niin monta prosenttia kuolleiden Ebola-potilaiden hautajaisista on suoritettava turvallisesti.

70 toisen perään tarkoittaa, että niin monen prosentin sairastuneista pitää päästä hoitoon.

60 tarkoittaa, kuinka monessa päivässä hoitoon pitää päästä.

Luvut on kertonut Ernest Bai Koroma, joka on Sierra Leonen presidentti. Maa tarvitsee kipeästi 750 lääkäriä, 3 000 sairaanhoitajaa, 1 500 hygienistiä ja muuta apua.


Matemaatikkojen karu päätelmä: Taistelu Ebolaa vastaan on jo hävitty - Sairastuneiden määrä 2-kertaistuu 3 viikon välein, Tekniikka & Talous, 17.10.2014

Voi olla, että luvut on laskenut matemaatikko, mutta niiden esitystapa alkuperäisessä uutisessa on hiukan toinen:

[WHO:n apulaispääjohtaja Bruce] Aylward oli saapunut Länsi-Afrikkaan vain muutamia tunteja aikaisemmin. Hän esitti kolme lukua: 70, 70 ja 60. Jotta epidemia saataisiin hallintaan, vähintään 70 prosenttia ebolaviruksen uhreista pitää saada haudattua turvallisesti, ja vähintään 70 prosenttia sairastuneista pitää saada hoitoon [seuraavien] 60 päivän sisällä.


Lukuja ei siis esitellyt Sierra Leonen presidentti vaan WHO:n pomo Bruce Aylward. T&T:n esittämä 60 päivän hoitoonpääsy on yksittäiselle potilaalle täysin merkityksetöntä, sillä siinä vaiheessa sairastunut on tyypillisesti ollut jo kuukauden verran kuopassa. Sen sijaan seuraavan kahden kuukauden aikana pitää päästä tilanteeseen, jossa 70 prosenttia sairastuneista saadaan hoitoon.

WHO:n mukaan Länsi-Afrikassa on todettu yli 8 000 tautitapausta ja 3 865 kuolemaa. Nykyisellä leviämistahdilla tautitapauksia on 1,4 miljoonaa tammikuuhun mennessä.

Lausahdus sinällään pitää paikkansa, mutta se jättää pois äärimmäisen olennaisen jatkon: kyseessä on tasaisen vauhdin taulukolla laskettu ekstrapolaatio alun räjähdysmäisestä kasvusta, kun epidemian hillitsemiseksi ei vielä ollut ehditty tehdä mitään. Vaikka Washington Postin jutussa sinällään maalaillaan synkkää kuvaa Länsi-Afrikan maiden reagointikyvystä, ja vaikka maailmakin liikkuu hitaasti, pyörät kuitenkin pyörivät. Yhdysvallat rakentaa parhaillaan hoitokeskuksia, joilla pyritään hidastamaan taudin leviämistä. Suomikin antaa ebolan vastaiseen taisteluun kymmenen miljoonaa euroa. Jos sillä ei saada minkäänlaista vastausta aikaiseksi seuraavan kolmen kuukauden aikana, ebola ehkä ansaitseekin voittaa.

WP:n artikkeli haastattelee myös Arizonan osavaltion yliopiston matemaattista epidemiologia Gerardo Chowellia, joka laski uutisen alussa mainitun ebolan leviämiskertoimen. Hänen mukaansa leviämiskertoimen saaminen nykyisestä 1,5–2:sta jonnekin 1,2–1,3:n nurkille saattaisi antaa sen verran lisäaikaa, että epidemia saadaan kontrolliin. Tämä on kuitenkin liian optimistista Tekniikka & Talouden uutisessa julkaistavaksi.

Ehkä jutun pahin väärinymmärrys tulee kuitenkin lopussa:

Ebolan itämisaika on yleensä 7–10 päivää, joten sinä aikana ihmiset voivat tietämättään levittää virusta toisiin ihmisiin.

No ei. Ebola on siinä mielessä kiitollinen sairaus, että se leviää vasta, kun tartunnan saaneelle ilmaantuu oireita. Itämisaikana ympäristö on turvassa.

Tämä kyllä sanotaan myös Washington Postin jutussa. Itämisajan ongelma on, että virukselle altistuneiden ihmisten seuraaminen vaatii työtä: koska oireiden ilmaantumiseen saattaa kulua jopa kolme viikkoa, tartunnan saaneiden tunnistaminen on vaikeaa ja vaatii samojen ihmisten toistuvaa seurantaa.

Artikkelissa ilmeisesti oli alunperin enemmänkin virheitä, sillä kommenteissa listataan virheitä ja kehotetaan muun muassa lukemaan WHO:n ebola-sivua. Ei kuitenkaan hätää, sillä jutusta on

14:45 Korjattu muutamia kohtia

Kaiken kaikkiaan siis kyseessä on pelkoa lietsova artikkeli, jonka teho perustuu otsikolle, jolle ei ole pohjaa sekä muutamalle melko oleelliselle väärinymmärrykselle lähdemateriaalista. Tämä kuitenkin näyttää olevan sitä, mitä ihmiset haluavat, sillä kyseessä on Tekniikka & Talouden tämän viikon luetuin ja kuukauden toiseksi luetuin artikkeli. Näin se journalismi kuolee.

P.S. Ebolavirus suositellaan kirjoittamaan pienellä ja yhteen. Tuomas Aivelo kirjoittaa blogissaan, kuinka kielenhuolto saattaa aiheuttaa sekaannuksia.

P.P.S. Jaa että kuka sen päätelmän tekee? Ainakaan alkuperäisestä artikkelista en T&T:n tasoista tappiomielialaa tehnyt, ja jutussa seikkaileva matemaatikkokin on ennustuksissaan ainakin puolittain optimisti. Eiköhän päätelmän tehnyt toimittaja ihan itse.

2014-10-15

Vanhemman valinta

Tänään sekä Savon että Helsingin Sanomissa käsitellään äitiyttä, isyyttä, vanhemmuutta. Aivan ensimmäiseksi suosittelenkin lukemaan Eeva Lankolaisen kolumnin Sata prosenttia kaaosta ja Katja Lahden Äitimyytti kannattaa haastaa lapsen edun takia. Molemmat ovat rautaisia kirjoituksia tärkeästä asiasta. Aihe koskettaa melko läheltä omaa elämää, sillä oma poika on nyt reilun vuoden ikäinen. Nyt viimeistään on aika miettiä kotihoitoa, päivähoitoa, työrytmiä ja lapsen kanssa olemista.

Kirjoitin reilu vuosi sitten siitä, kuinka Kela, työpaikat ja muu yhteiskunta ovat teorian tasolla kovasti huolissaan vanhemmuuden epätasa-arvoisuudesta, mutta käytännössä vanhempia pukataan monilla tahoilla hienovaraisesti perinteisiin rooleihin.

Niin Lahti kuin Lankolainenkin puhuvat siitä tekosyystä, että miesten työelämä ei jousta. Totta kai se joustaa, eihän sillä ole edes vaihtoehtoa: perhevapaiden pitäminen on oikeus, johon työnantajalla ei ole juurikaan vastaansanomista.

Jollakulla ilmeisesti kuitenkin on, sillä vuonna 2013 äidit käyttivät vanhempainrahapäivistä 91 prosenttia (Lähde: Kelan lapsiperhe-etuustilasto). Vaikka äitiysrahaa maksetaankin isäkautta pidempään, on suhdeluku aika synkeä. Vielä piirun synkeämmäksi se muuttuu, kun tarkastellaan kotihoidon tukea – Helsingin Sanomien selvityksen mukaan kotihoidon tuen saajista 94,2 prosenttia on naisia.

Mutta moderni mieshän on kuitenkin kotia hoitava pehmo, eikö vain? No ei aivan niinkään. Tilastokeskuksen Naiset ja miehet Suomessa 2014 -raportin mukaan 1980-lukuun verrattuna kotitöitä tehdään hiukan tasaisemmin, mutta vetovastuu on edelleen selvästi naisilla. Erityisen naispainotteisia ovat perinteiset naisten työt: ruuanlaitto, siivous, ja – niin – lastenhoito.


Kotitöiden jakautuminen naisten ja miesten välillä. Todella tasaiselta näyttää.

Saman tutkimuksen mukaan muuten miesten kiireisintä aikaa on eläkeikä: eniten aikaa kotitöihin käyttävät 65 vuotta täyttäneet. Naisten korkein piikki osuu 25–34-vuotiaisiin, josta lähtien sitten tehdään jatkuvasti kotitöitä enemmän kuin miehet kiireisimmilläänkään. Mahtaakohan kukaan keksiä syytä?

On mieheydessäkin on toki omat haasteensa. Kuten Antti Leikas hiljan kirjoitti, miehen pitää osata kokata ja huoltaa öljypoltin. Vaikka tunnistan ilmiön, käytännössä dilemma esiintyy kuitenkin pitkälti mielikuvatasolla. Miehen malli on ehkä muuttumassa ja elokuvien uroot asettavat uudenlaisia ulkonäköpaineita, mutta yhteiskunnallista painostusta ei todellisuudessa juuri näy. Siinä, missä äideiltä kysellään imetyksestä, päivähoidosta, töihin palaamisesta ja urasuunnitelmista, kukaan ei ole kuluneen vuoden aikana sanallakaan ihmetellyt, miksi minä en ole kotona hoitamassa lasta. Auto- tai keittiöremontin voin nekin huoletta teettää ulkopuolisilla ilman, että kukaan suuremmin kyseenalaistaa miehuuttani. Itseruoskintaa saatan kyllä hetkittäin harrastaa.

Taloudelliset seikat toki saattavat vaikuttaa perheen päätökseen vanhempainvapaiden pitämisestä, mutta kuinka todellinen syy se on? Ihmiset sopeutuvat työttömyyteen, pätkätöihin, pääkaupunkiseudun poskettomiin asuinkustannuksiin, opiskeluun, yksinhuoltajuuteen... On se peijooni, jos parempipalkkaisen vanhemman jääminen lasta hoitamaan on juuri se korsi, joka suomalaisessa perheessä katkaisee kamelin selän.

Ei tilanne oikeasti tietenkään ole lainkaan huono. Sekä isät että äidit viettävät lasten kanssa aikaa, ehkä enemmän kuin koskaan. Lapset ymmärretään kehittyviksi ihmistaimiksi, joiden kehitykselle vanhempien läheisyys ja pysyvyys on ensiarvoisen tärkeää. Nämä ovat juttuja, joita ei vanhoina hyvinä aikoina juuri mietitty. Samaan aikaan paljon on kuitenkin parannettavaa.

Suomi on perhearvojen suhteen hyvin konservatiivinen maa, jossa äitimyytti voi hyvin. Isän osallistuminen perheprojektiin on edelleen vapaaehtoista.


Vuoden vanhemmuuden jälkeen en voi kuin yhtyä Katja Lahden sanoihin. En puhu yhteiskunnasta, vaan itsestäni. Niin edistyksellinen kuin sitä ajatteleekin olevansa, vaivihkaa meidänkin perheessämme on ajauduttu muottiin, jossa äiti hoitaa lasta kotona, kun isä tuo leivän pöytään. Työelämän sijaan oma pää ei jousta; kukaan ei ole estänyt pitämästä lomia.

Ei kyse tietenkään ole siitä, että olisin yksiselitteisesti kieltäytynyt isyyslomasta tai kotiin jäämisestä. Ei myöskään siitä, että vaimo olisi vaatinut jäädä kotiin lasta hoitamaan. Päinvastoin, kaikki on sujunut sulassa sovussa, keskustellen, lähes automaattisesti. Sehän tästä pelottavaa tekeekin.

P.S. Yhdenlaisia kuvauksia työn ja perheen yhdistämisestä voi lukea vaikkapa Yleisradion sivuilta. Kolumni löytyy sekä nais- että miesnäkökulmasta. Molempien vahva marttyyrivivahde lienee sattumaa.

2014-09-19

Keinomakeaa mahan täydeltä

Internetissä pyörii parhaillaan joukko uutisartikkeleita, joissa kerrotaan keinotekoisten makeutusaineiden ja diabeteksen välisestä yhteydestä. Esimerkiksi Helsingin Sanomien mukaan Tutkimus väittää: Keinotekoiset makeutusaineet voivat lisätä diabetesriskiä. Samoilla linjoilla on myös muun muassa The Guardian (Artificial sweeteners may promote diabetes, claim scientists), kun taas IFLScience (Artificial Sweeteners Associated With Glucose Intolerance) on otsikoinnissaan huomattavasti tarkempi.

Eikä siinä mitään, tutkijat tosiaan esittävät keinotekoisten makeutusaineiden aiheuttavan diabetesta:

[...] Together with other major shifts that occurred in human nutrition, this increase in NAS [Non-caloric Artificial Sweeteners] consumption coincides with the dramatic increase in the obesity and diabetes epidemics. Our findings suggest that NAS may have directly contributed to enhancing the exact epidemic that they themselves were intended to fight. [...]


Itse tutkimuksen mukaan sakariini näyttäisi muokkaavan suoliston bakteerikantaa siten, että glukoosin sietokyky heikkenee. Sakariinin nauttiminen saa siis verensokerin nousemaan entistä korkeammalle ja pysymään ylhäällä pitkään; ääritapauksessa tämä saattaa johtaa jopa diabetekseen.

Ekstrapoloimalla hyvä tulee

Mutta hetkinen... Sekä uutisissa että itse artikkelin otsikossa puhutaan keinotekoisista makeutusaineista, ja meikäläinen vaan horisee joutavia sakariinista. Luetaankohan tässä nyt edes samaa paperia?

No kyllä, tekijät vain ovat tehneet tuloksistaan hiukan odotettua laajempia johtopäätöksiä. Artikkelin ensimmäisessä osassa nimittäin joukolle hiiriä annettiin kolmea eri makeutusainetta: sakariinia, sukraloosia ja aspartaamia. Näistä sakariini aiheutti kovimman vasteen, joten tutkijat päättivät napata sen jatkotutkimuksiin prototyyppisenä keinotekoisena makeutusaineena.

Itse tutkimus on sinällään ihan mielenkiintoinen: hiirille siis syötettiin sakariinia ja todettiin sen vaikuttavan verensokeriin. Tämän jälkeen hiirien ruuansulatuskanavan mikrobikanta murjottiin antibiooteilla matalaksi ja niille syötettiin uudemman kerran sakariinia, jolloin makeutusaineen verensokeria nostava vaikutus näytti katoavan. Hypoteesille haettiin vielä lisävahvistusta siirtämällä makeutusainetta syöneiltä hiiriltä (ja itse asiassa myös ihmisiltä) ulostetta puhtaiden hiirten suolistoon. Glukoosiherkkyys seurasi mukana. Kaiken kaikkiaan näyttää siis vahvasti siltä, että glukoosin käsittely on yhteydessä suoliston bakteeritoimintaan.

Ihmisistä puhuttaessa tutkimus siirtyykin sitten heikolle jäälle. Tutkijat kävivät läpi aiemman ravintotutkimuksensa (Personal Nutrition Project) tiedot makeutusainelasit silmillä, ja tuloksia löytyi: keinotekoisten makeutusaineiden käytöllä oli yhteys useisiin indikaattoreihin, kuten esimerkiksi painoon, keskivartalolihavuuteen, glukoosiyliherkkyyteen ja tiettyihin piirteisiin suolistofloorassa. Syy-seuraussuhdetta ja varsinkaan sen suuntaa tutkimus ei kuitenkaan kykene osoittamaan.

Lopuksi tutkimuksessa tehtiin sakariinikokeita myös ihmisillä. Tarkemmin sanoen koeryhmässä oli seitsemän henkilöä, joille annettiin viikon ajan suurin sallittu annos sakariinia. Näistä kolme ei reagoinut kokeeseen mitenkään, neljällä mitattiin kohonnut verensokeri ja muutoksia suoliston bakteeristossa. Kiinnostavaa, ehkä, mutta ei tällä vielä myyntikieltoja pystytetä.

Käsissä on siis aika näppärä tutkimus sakariinin vaikutuksesta hiirten sokerisietoon suolistobakteerien kautta. Tämä on kuitenkin paisutettu koskemaan myös ihmisiä sekä kaikkia keinotekoisia makeutusaineita. Ilkeämielinen voisi ajatella, että valitsemalla päätutkimuskohteeksi todennäköisimmän ongelmavalmisteen ja otsikoimalla hiukan yli saatiin tutkimus, joka kiinnostaa myös suurta yleisöä.

Itsehän en ole minkään sortin kemisti, en ravintotieteilijä enkä makeutusaineasiantuntija, mutta tutkimuksen luettuani minulle heräsi muutamia kysymyksiä.

  • Onko kolmella mainitulla makeutusaineella (sakariini, sukraloosi, aspartaami) mitään muuta yhteyttä kuin niiden tuottama makea aistimus?
  • Onko muilla makeutusaineilla kuin sakariinilla vaikutusta glukoosinsietoon?
  • Miksi puhutaan juuri keinotekoisista makeutusaineista? Eikö esimerkiksi stevia vaikuta vastaavalla tavalla?
  • Vaikuttavatko makeutusaineet verensokeriin myös ihmisillä?

Osaan kysymyksistä löytynee suoraan vastaus, osa lienee herännyt myös tutkijoille ja saamme aiheesta lisätutkimuksta. Vaan miksi näitä kysymyksiä ei herää toimittajissa?

P.S. Tutkimuksessa muuten käytetään paitsi puhdasta sakariinia, myös kaupallisia makeutusainevalmisteita. Tarkemmin sanoen osa sakariinikokeista tehtiin valmisteella, jossa on viisi prosenttia sakariinia ja 95% glukoosia. Myös sukraloosi- ja aspartaamikokeissa suurin osa valmisteesta oli jotain ihan muuta kuin varsinaista makeutusainetta.

P.P.S. Toisin kuin Helsingin Sanomat väittää, hiirille ei syötetty makeutusainecocktaileja. Jokainen makeutusaine testattiin (tietenkin) omassa ryhmässään. Annosvaihtelukin on vähintään kyseenalaista.

P.P.P.S. Koska ette kuitenkaan usko, myös Steven Novella käsittelee tutkimusta blogikirjoituksessaan.

2014-09-05

Ei telepatiaa näillä nurkilla, ei edes Intiassa

Mutanttien aika on alkamassa! Meediot eivät olleetkaan väärässä! Telepatia toimii!

Tai ehkä ei ihan, mutta Yleisradion uutisen mukaan viestejä välitettiin aivoista aivoihin.

Aivan Charles Xavierin kaltaisesta ilmiöstä ei kuitenkaan ole, vaan Intiassa ja Ranskassa istuvien koehenkilöiden välissä oli pari aivosähkökypärää ja internet. Annetaan Ylen kertoa:

Intialaisessa laboratoriossa olleen koehenkilön päähän oli asennettu aivosähkökäyrää eli EEG:tä mittaava laite, joka oli yhdistetty internetiin. Henkilö ajatteli yksinkertaista viestiä, joka oli tässä tapauksessa tervehdys "hei!".

Laite purki ajatellun viestin binäärikoodiksi, joka lähetettiin Ranskassa olleelle toiselle koehenkilölle, hänen päähänsä asennettuun purkulaitteeseen. Laite sai aikaan aivostimuloinnin, mikä näkyi vastaanottajan silmissä näkökentän laidalla pieninä valonvälähdyksinä. Vastaanottaja pystyi tulkitsemaan viestin sisällön.

Jo tässä vaiheessa ollaan aika kaukana telepatiasta: puhutaankin siis vain yksinkertaisista viesteistä, eikä kyseinen viesti edes ilmaannu kallon sisään sanoina tai ajatuksina, vaan vastaanottaja joutuu tulkitsemaan ääreisnäössä vilkkuvia kipinöitä.

Hiukan kiusallisempaa uutisen kannalta on, että lähettäjäkään ei itse asiassa ajatellut sanaa Hei. Tarkemmin katsoen vastaanottajakaan ei oikeastaan tulkinnut viestiä.

Itse asiassa kokeessa lähettäjä tuijotti Pongin tyyppistä kuvaruutua ja ohjasi kädellä ja jalalla palloa kohti maalilätkää; näistä liikkeistä muodostuvat aivoimpulssit tulkittiin sitten ykkösiksi ja nolliksi. Vastaanottajapäässä puolestaan koehenkilö istui laput silmillä, kun päähän kohdistettiin magneettimanipulointia, ja jännäsi, kipinöikö silmissä. Kipinöinti tarkoitti ykköstä, pimeys nollaa.


Vasemmalla lähettävä koehenkilö ajattelee ankarasti. Oikealla vastaanottaja keskittyy vastaanottamaan tervehdyksiä.

Yle ei ole uutisoinnissaan aivan yksin: Bloomberg View kertoo koneen lukevan ajatuksia, maalailee kauhukuvia väärinkäytöksistä ja mainostaa vapaita markkinoita. Telegraph puolestaan toistaa Ylenkin käyttämää AFP:n uutista ja kertoo koneen lukeneen sanan koehenkilön aivoista.

Julkisuushakuinen tutkimusasetelma

Mistä media sai idean ajatuksia lukevasta koneesta? No, aika pitkälti tutkijoilta itseltään. Itse artikkelissa kerrotaan, kuinka sanoja Hola ja Ciao käytettiin syötteenä, kun lähetettävää viestiä muodostettiin:

[...] In both cases, the transmitted pseudo-random sequences carried encrypted messages encoding a word – hola (hello in Catalan or Spanish) in the first transmission, ciao (hello or goodbye in Italian) in the second. Words were encoded using a 5-bit Bacon cipher (employing 20 bits) and replicated for redundancy 7 times (for a total of 140 bits). The resulting bit streams were then randomized using random cyphers selected to produce balanced pseudo-random sequences of 0's and 1's (for subject blinding and proper statistical analysis purposes in addition to providing word-coding). On reception, de-cyphering and majority voting from the copies of the word were used to decode the message.

Lyhyesti: sanojen kirjaimet muutettiin viisibittisiksi koodeiksi, toistettiin sen seitsemän kertaa ja kaupan päälle salattiin.

Lopputuloksena syntyi lähes satunnainen 140 bitin jono, joka ohjasi lähettäjäpään Pong-peliä, joka vilkutti lähettäjän aivoja, joita luettiin EEG-laitteella, josta lähetettiin bittejä sähköpostilla, jotka vastaanotti robotti, joka heilutti magneettikenttää, joka aiheutti fosfeenejä, jotka aisti vastaanottaja, joka kertoi nähneensä kipinöitä, jotka tulkitsi biteiksi tutkija, joka epäilemättä asui talossa, jonka rakensi Jussi.

Toisin sanoen koehenkilöt eivät välttämättä edes tienneet, että viestinä oli jokin sana. Se ei ollut missään luettavassa muodossa viestissä, ei myöskään sen paremmin lähettäjän kuin vastaanottajankaan aivoissa. Sanan ainut merkitys on, että vastaanottajapäässä viestin oikeellisuus tarkastettiin purkamalla salaus ja lukemalla sana. Oikeaksi sanaksi tulkittiin se, joka toistui useimmin noilla seitsemällä toistokerralla.

Koska tämä ei kuitenkaan kuulosta kovin mediaseksikkäältä, Harvardin lehdistötiedote jättää muutaman väliportaan mainitsematta ja kertoo lähettäjän koodanneen tervehdyksen binäärikoodiksi ja vastaanottajan dekoodanneen viestin sisällön ja [...] vastaanottaneen tervehdyksen.

Lehdistötiedote viittaa myös pikaviestintään ja päättyy lainaukseen tutkimusjohtaja Alvaro Pascual-Leonelta:

Käyttämällä kehittynyttä neuroteknologiaa, kuten langatonta EEG-lukua ja robotti-TMS-laitteita, pystyimme lähettämään ajatuksen suoraan henkilöltä toiselle, ilman että heidän tarvitsi puhua tai kirjoittaa. Tämä itsessään on jo merkittävä askel kommunikaatiossa, mutta se, että pystyimme välittämään ajatuksen tuhansien kilometrien päähän on tärkeä todiste niistä periaatteista, joilla aivoista-aivoihin-kommunikaatiota kehitetään. Pidämme tätä koetta tärkeänä ensiaskeleena tutkimuksessa, jolla täydennetään tai ohitetaan kokonaan perinteinen kielellinen tai motorinen kommunikaatio.

Otapa nyt Alvaro kynä käteen ja alleviivaa tutkimuspaperista se kohta, jossa todistetaan kenenkään lähettäneen tai vastaanottaneen ensimmäistäkään ajatusta. Siinä samalla voit selittää, miten tiedon lähettäminen sähköpostilla Intiasta Ranskaan millään merkityksellisellä tavalla eroaa siitä, että sama koe tehtäisiin lähettäjän ja vastaanottajan istuessa vierekkäisissä huoneissa.

Yleisradiolle myönnän isot pisteet siitä, että uutisessa on linkki suoraan tutkimuspaperiin. Aika iso osa niistä pisteistä kuitenkin putoaa siksi, että kyseistä paperia ei ilmeisesti ole lainkaan luettu. Ei tätä kuitenkaan voi aivan Ylen piikkiin pistää, sillä aika moni muukin media ympäri maailmaa on jo uutiseen haksahtanut. Eikä ihme, sillä yliopiston lehdistötiedote on julkisuushakuisuudessaan hävettävän harhaanjohtava.

P.S. Tiedonsiirron nopeus koko ketjussa oli noin kaksi bittiä minuutissa. Bloombergin toimittaja vertaa lähetystapaa morsetukseen. On onni, että menneiden aikojen merenkulkijoilla ei ollut käytössään Harvardissa kehitettyä telepatiaa; tällä menetelmällä SOS:n lähettämiseen kuluisi viitisen minuuttia.

P.P.S. Lehdistötiedotteen voi toki tulkita siten, että lähettäjä on lähetettävän sanan keksinyt tutkija, vastaanottaja puolestaan toisessa päässä bittejä purkanut tutkimusassistentti. Samalla tosin kypäräpäiset koehenkilöt redusoituvat vain (kuvaannollisesti) aivottomiksi osasiksi viestinvälitysketjussa – mitä he tietysti pitkälti olivatkin.

P.P.P.S. Otsikosta huolimatta tutkimuksessa ei siis saatu aikaan Telepatiaa. Aivosähköä sen sijaan mittailtiin enemmänkin.

2014-08-19

Lääke vaatii lumetta

Helsingin Sanomat julkaisi tänään (19.8.) uutisen, jossa pohditaan, miten masennusta oikeastaan pitäisi hoitaa. Juttu on saanut kimmokkeensa Mielenterveys ja medikalisaatio -seminaarista, jonka pääpuhuja Peter Gøtzsche pitää masennuslääkkeitä tehottomina ja suorastaan vaarallisina.

Tässä ei sinällään ole mitään uutta; maailmassa on ainakin jonkinmoinen joukko tutkijoita, psykiatreja ja psykologeja, jotka kiistävät koko masennuksen kemiallisen mallin tai vähintäänkin siihen perustuvan, välittäjäaineita sorkkivan lääkehoidon. Yksi näistä vastarannan kiiskeistä on plasebo-tutkija Irving Kirsch, jonka kirjasta Emperor's New Drugs kirjoitin muutama vuosi sitten. Suomessa viime aikojen näkyvin lääkkeiden vastustaja on Aku Kopakkala, jonka mielipiteitä saatiin viimeksi lukea Iltalehdestä. Vitsikkäästi saman lehden blogisti Hanna Markuksela kritisoi omassa kirjoituksessaan jutun kehnoa journalistista tasoa.

Oma mielenkiintoni kiinnittyy kuitenkin lähinnä psykiatrian professori Erkki Isometsän lausahduksiin Helsingin Sanomien jutussa.

Isometsän mukaan kiistoja syntyy kysymyksestä, onko vähäinenkin lääkkeistä saatava hyöty lievässä masennuksessa hoidollisesti merkittävä. Isometsän mielestä on, vaikka asia on välillä suhteellinen.

Lääkkeiden tehoa ei tulisi Isometsän mukaan verrata lumelääkkeisiin, sillä niitä ei voida hoitokeinona käyttää. Tulisi tarkastella eroa siihen, ettei hoideta ollenkaan.

Isometsän puhe vetää hiljaiseksi. Onko nyt tosiaan niin, että Käypä hoito -suosituksia kehittävän työryhmän puheenjohtaja esittää lumevertailun unohtamista, jotta masennuslääkkeiden teho saattaisiin näyttämään merkittävämmältä?

Image-lehdessä vuonna 2010 julkaistussa Iso ei -artikkelissa Isometsä myöntää suoremmin, että kyse on oikeastaan hoidon järjestämisen puutteista:

Missä reaalitilanteessa Suomessa ollaan, meillä ei ole sellaista psykoterapian saatavuutta, missä se olisi laajalti masennuksen hoidolle vaihtoehto. Vaikka lääkkeiden vaikutus on vähäinen, se on parempi kuin ei mitään.

On taas kerran syytä pysähtyä hetkeksi. Siis Käypä hoito -suosituksissa suositellaan lääkkeitä, joiden teho tiedetään vähäiseksi, koska sekin on parempi kuin ei mitään – mitä monessa tapauksessa olisi muuten tarjolla. Vaan onko tämä oikea tapa kirjoittaa suosituksia? Iltalehden jutun mukaan masennuslääkkeitä syö 430 000 suomalaista ja 4 500 suomalaista jää vuosittain masennuksen takia sairaseläkkeelle. Lukemat ovat siinä määrin merittäviä, että hoitosuositusten toivoisi keskittyvän tehokkuuteen ja jättävän kannattavuuslaskelmat vaikka kansantaloustieteilijöille.

Jos sitten kaikesta huolimatta haetaan kustannustehokkuutta pillereistä, minulla on uutisia Isometsälle: ei tehottoman lääkkeen syöttäminen ole yhtään sen sallitumpaa hoitoa kuin lumelääkkeidenkään. Lumelääkkeillä hoitamisen kieltohan ei ole lähtöisin laista, vaan kyse on ammattietiikasta, jota ilmaisevat esimerkiksi Lääkäriliiton eettiset ohjeet.

Lääkärin tulee pitää yllä ja kartuttaa tietojaan ja taitojaan, ja hänen tulee suositella vain lääketieteellisen tiedon ja kokemuksen perusteella tehokkaina ja tarkoituksenmukaisina pidettyjä tutkimuksia ja hoitoja.

Jos siis oletetaan, että masennuslääkkeiden teho on vähäinen tai olematon, lumelääkkeen ja varsinaisen lääkkeen eroksi jää se, että masennuslääkettä markkinoidaan hoitovaikutuksella. Harmi kyllä eettisissä ohjeissa ei puhuta mitään markkinoinnista.

P.S. Huomattakoon, että minulla ei ole kompetenssia antaa vahvoja arvioita masennuslääkkeiden tehosta. Sen sijaan olen kyllä sitä mieltä, että lääkkeen teho mitataan juurikin vertaamalla sitä lumelääkkeeseen. Jos lääkkeen teho ei ole sokeripilleriä kummempi, kannattaa käyttää sitä sokeripilleriä.

P.P.S. Mitä tulee lääketieteelliseen tietoon ja kokemukseen, lumelääke voi olla hoitona hyvinkin tehokas – jopa silloin, kun potilas tietää syövänsä plaseboa.

2014-08-12

Perusteetonta uskonvahvistusta rasvasta nauttiville

Länsiväylä julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan kovat rasvat ovatkin itse asiassa terveellisiä, ja jopa lääkärit ovat asiasta samaa mieltä. Alkuperäinen otsikko kuului ilmeisesti Tutkimus: Maidon kovat rasvat ovat hyväksi – lääkärit samaa mieltä. Pienen pohdinnan jälkeen otsikko kuitenkin muutettiin muotoon Rasvasota alkoi jälleen – lääkärit kovien rasvojen puolella.

Uutinen perustuu Cambridgen yliopiston Lancet-lehdessä julkaistuun tutkimukseen, jonka mukaan tietyillä rasvahapoilla on yhteys alentuneeseen kakkostyypin diabeteksen esiintymiseen. Tarkkaavainen lukija saattaa jo tässä vaiheessa havaita, että Länsiväylän ja yliopiston tutkimuksen viestissä on pieni vivahde-ero.

Länsiväylä yleistää diabetesta koskevassa tutkimuksessa löydetyn korrelaation surutta yleiseksi kovien rasvojen puolustuspuheeksi. Alkuperäisessä otsikossa puhuttiin vielä maidosta, uudemmassa ja itse jutussa päädytään käsittelemään tyydyttyneitä rasvoja yleisesti. Tutkimus ei anna tälle mitään perustetta.

Itse asiassa Cambridgessa vertailtiin siis diabeetikkojen ja ei-diabeetikkojen veren rasvahappokoostumusta. Kyse on seurantatutkimuksesta, jossa isoa joukkoa eurooppalaisia seurattiin vuosia. Näistä valkattiin reilut 12 000 tutkimuksen aikana diabetekseen sairastunutta sekä noin 15 000 henkilön vertailujoukko, ja lähdettiin tutkimaan, millainen rasvahappokoostumus heidän veressään on. Lopputulos lyhyesti on, että henkilöillä, joilla ei ollut diabetesta, oli veressään suhteellisesti enemmän sellaisia rasvahappoja, joissa on pariton määrä hiiliatomeja. Tällaisia rasvahappoja puolestaan on erityisesti maitotuotteissa.

Tutkimuksessa on kuitenkin puutteensa. Ensinnäkin koko analyysi perustuu yhteen verinäytteeseen: rasvahapot analysoitiin tutkimuksen alussa annetusta verinäytteestä. Myöhempiä näytteitä ei ole, joten kyse on yhden mittaushetken tilanteesta. Näytteestä ei myöskään tutkittu rasvahappojen määrää vaan ainoastaan niiden suhteita; tekijöiden mukaan tosin rasvahappojen keskinäiset suhteet ovat validi mittausmenetelmä, joten mikäpä minä olen sitä kiistämään.

Olennaisinta on kuitenkin se, että tutkimus ei koske terveysvaikutuksia yleisesti vaan ainoastaan suhdetta kakkostyypin diabetekseen. Myönteinen havainto ei koske kaikkia kovia rasvoja vaan ainoastaan tiettyjä tyyppejä. Itse asiassa tutkimus ei suoraan kerro edes maitorasvan vaikutuksesta, vaan tutkijat myöntävät itsekin, että myös esimerkiksi kalsiumilla, D-vitamiinilla ja maitotuotteiden hapatuksella voi olla vaikutusta.

Ylipäätään tutkimuksessa jää itselleni hiukan epäselväksi, mistä tutkijat päättelevät juuri tiettyjen rasvahappojen suojaavan diabetekselta. Esimerkiksi tutkimuksessa mainittua pentadekaanihappoa on maidon rasvassa vain reilun prosentin verran, pääosa on niitä parillisen hiiliatomimäärän epäterveellisiä happoja. Tutkimuksen ruokavaliokyselyssä parittoman hiiliatomimäärän rasvahapot yhdistyvät maitotuotteiden lisäksi muun muassa kakkuihin ja kekseihin, mutta myös ennalta terveellisiksi tiedettyihin ruoka-aineisiin kuten pähkinöihin, siemeniin, hedelmiin ja vihanneksiin. Tutkimuksen kohteena ovat rasvahapot, mutta miksi juuri niiden merkitys olisi tässä yhteydessä olennainen? Tähän en saanut oikein tyydyttävää vastausta.

Länsiväylä ei tietenkään vastauksia etsikään, vaan lehti julistaa rasvasodan uudelleen alkaneeksi. Ja miksipä ei julistaisi, kannattavathan lääkäritkin nyt kovia rasvoja!

Paitsi että ei, eivät kannata. Länsiväylä ei katso tarpeelliseksi haastatella ravitsemustieteilijöitä, vaan raudanlujiksi asiantuntijoiksi kovia rasvoja kannattamaan on sen sijaan valittu verisuonikirurgi Taija Somppi sekä ortopedi Antti Heikkilä. Mielipidettä on siis kysytty lääkäreiltä, jotka jo ennestään tunnettiin ravintosuositusten vastustajina ja kovien rasvojen kannattajina. Nyt heidän mielipiteensä nostetaan esiin uuden tutkimuksen yhteydessä ja laajennetaan sitten koko lääkärikunnan yleiseksi mielipiteeksi.

Virallista puolta edustaa THL:n ylijohtaja Erkki Vartiainen, jonka kommentit ovatkin sitten huomattavasti laimeampia: Vartiaisen mukaan tulokset ovat mielenkiintoisia mutta eivät ilman lisätutkimusta anna aihetta ravintosuositusten muokkaamiseen. Kanta on ymmärrettävä – ja se sattuu olemaan myös suora lainaus Cambridgen tutkijoilta.

P.S. Somppi on profiloitunut muun muassa rokoteasiantuntijana, kannattaa Bemer-hoitoja ja toimii muun muassa rokotevastaisen, yleistä huuhaata levittävän Suomen Terveysjärjestön (entinen Suomen Luontaisterveyden liitto) hallituksessa. Luonnehdinta saattaa olla hiukan henkilöönmenevä, mutta tämä historia ei varsinaisesti tee Sompista asiantuntijaa.

P.P.S. Heikkilä on hänkin intoutunut vastustamaan muun muassa HPV-rokotetta, geenimanipulaatiota, ilmastonmuutosta...

P.P.P.S. Olisi tämän jutun voinut tehdä toisinkin, ja esimerkiksi Helsingin Sanomissa ote onkin huomattavasti varovaisempi. Hesari toisaalta myös haastattelee ravitsemustutkijaa, mikä epäilemättä tekee uutisesta joissakin piireissä epäluotettavan.

2014-07-22

Viinaanmenevä jatkojuttu Jazzeilta

Yleisradio julkaisi tänään aamupäivällä uutisen Pori Jazzeista: Miten tässä näin kävi? Omien viinojen kielto lisäsi humalaisten määrää. Jutun otsikko kiteyttää sinällään oivallisesti uutisen sisällön: viranomaiset kielsivät omien viinojen tuonnin, ja sen seurauksena katukuvassa näkyi humalaisia.

Juttu keräsi kohtalaisesti kierroksia niin sosiaalisessa kuin tavallisessakin mediassa, ja miksipä ei – onhan aina mukavaa, kun säätelyvimmainen auktoriteetti saa näpeilleen. Ainut ongelma on, että jutussa ei varsinaisesti ole faktapohjaa nimeksikään.

Uutisen kova ydin on siinä, että tuntematon joukko kokeneita Pori Jazzin kävijöitä oli lähes yksimielisiä siitä, että humalaisia näkyi aiempaa enemmän. Valitettavasti on kuitenkin aika lailla se ja sama, kuinka kokeneita tai yksimielisiä kävijät ovat: yksittäisten kävijöiden subjektiivinen mielikuva ei varsinaisesti tee väitteestä totta.

Myöhemmin päivällä uutinen sai jatkon, jossa Jazz-pomo myöntää: Humalaisia oli paljon. Jazz-pomo tosin myös lisää, että hän oli huomaavinaan sen lähinnä alkupäivinä, jolloin konserttipäivät olivat aiempaa pidempiä.

Ja tässäpä juuri on se ongelma: satunnainen viipottaja tuskin huomasi edes noita pidempiä päiviä, saati sitten muita asiaan mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä. Kuinka paljon yleisöä oli verrattuna aiempiin vuosiin? Erosiko ikäjakauma aiemmasta? Käytiinkö jazzeilla keskimääräistä enemmän tai vähemmän omalla rahalla – edustusmenojen verotuskäytäntöhän muuttui tämän vuoden alusta?

Ja ennen kaikkea: oliko niitä humalaisia oikeasti enemmän? Vai oliko alkoholinkäyttö kenties havainnoijien mielessä uunituoreen juomakiellon vuoksi, ja siksi siihen kiinnitettiin entistä enemmän huomiota? Ylen oman kyselyn mukaan festivaalivieraat, samoin kuin haastateltu Jazz-pomo Juha Miikkulainen, haluaisivat sallia omien juomien tuonnin, joten silmään sattuneet humalikot todennäköisesti pantiin herkästi juomakiellon piikkiin, vaikka asioilla ei yhteyttä olisikaan.

Fiilistelyn ja yhteen suuntaan puolueellisilta tahoilta kyselemisen sijaan oltaisiin toki voitu yrittää löytää asialle mittareita. Otto Peura tiesi Twitterissä kertoa, että vuonna 2008 poliisilla oli 234 tehtävää ja tänä vuonna 400, joten ainakin jotain Jazzeilla tapahtui; toisaalta Yleisradion oman artikkelin mukaan Pori Jazz ja Suomi Areena sujuivat poliisin näkökannalta hyvin, ja muun muassa rattijuopumuksia oli tavanomaista vähemmän. Heikki Sairanen puolestaan mainitsi, että vuonna 2007 humalaisia otettiin kiinni 57, nyt noin 40, joten näillä mittareilla festareilla olikin aiempaa rauhallisempaa.

Asiaa olisi siis voinut kysyä esimerkiksi poliisilta. Samoin oltaisiin voitu kysellä jonkunnäköistä tilastotietoa vaikkapa terveyskeskuksilta. Monenlaiset järjestöt tuppaavat pyörimään yleisötapahtumissa humalaisia, erityisesti nuoria, auttamassa, joten tuolta olisi voinut etsiä lisää datapisteitä. Tai oltaisiin voitu haastatella vaikka nippua pitkän linjan järjestysmiehiä ja kysellä heidän kokemustaan järjestyshäiriöiden määrästä. Samalla oltaisiin voitu pohtia noita aiemmin mainitsemiani muita mahdolliseen humalan tilaan vaikuttavia tekijöitä.

Näistä oltaisiin sitten kenties saatu aikaiseksi ihan oikeita johtopäätöksiä. Ja jos niin sattuisi käymään, että alkuperäisen jutun otsikko piti paikkansa ja alkoholikielto tosiaan lisäsi humalaisten määrää, olisi saatu vähintäänkin oiva kolumnin aihe siitä, mikä ihme saa ihmiset asettamaan humalatilan musiikkikokemuksen edelle.

Mutta ei, tehdään sen sijaan klikkimittarilla epäilemättä hyvin sijoittuvia viranomaistoiminnalle irvailevia mutu-juttuja. Siihenhän voi sitten rustata jatkoa, jos tarve vaatii. Tai vaikka päivittää – kaikkia mainitsemiani juttuja on nimittäin muokattu jälkikäteen.

Ylen jälkimmäisessä jutussa on myös yhdenlainen helmi:

Julkisuudessa on spekuloitu, että humalaisten määrä voi johtua festivaalin uudesta alkoholikäytännöstä. Ensimmäistä kertaa omien alkoholijuomien vieminen konsertteihin oli kiellettyä. Miikkulainen ei osaa sanoa, onko asioilla yhteyttä, mutta hän toivoo, että jatkossa festivaali voisi palata vanhoihin käytäntöihin.

Käsi sydämellä: kuka muu asialla on julkisuudessa spekuloinut kuin Yle Satakunta?

P.S. Niin, sitä yleisöä oli tämän vuoden Jazzeilla enemmän kuin viiteen vuoteen. Kaiken kaikkiaan siis festareilla tuntui menevän ihan kivasti.

2014-07-21

Televisiopalvelu kaipaa kehitystä

Ostin muutama kuukausi sitten television. Vanha kuvaputkihirviö toimi kyllä mainiosti, mutta sisustuselementtinä 32-tuumainen, 70-kiloinen mötikkä on melko tilaa vievä. Niinpä kipaisin kauppaan, ostin Samsungin 48-tuumaisen uutuusmallin ja nostin sen seinälle. Television mukana tuli kolmen kuukauden Total Sport -lahjakortti MTV Katsomoon. Tilauksella näkee kaiken, mitä MTV:n urheilukanavat näyttävät, joten penkkiurheilijalla alkaisi tämän myötä kissanpäivät. Harmi kyllä itse seuraan aktiivisesti ainoastaan UFC:tä, joten alusta asti oli melko selvää, että lahjakuukausien jälkeen palvelun voisi unohtaa.

Kotimaista palvelua myymässä

Ennen kuin jatkan kertomusta, lainaan tammikuista Kotekin tiedotetta:

Televisio hankitaan yhä useammin kodin viihdekeskukseksi, jonka ympärille keskittyvät sekä tv- ja videosisällöistä nauttiminen että pelaaminen ja valokuvien katselu. Perinteinen käsitys televisiosta on muuttumassa, sillä internet- ja verkko-ominaisuuksilla varustetut Smart-tv:t tarjoavat katsojille mahdollisuuden seurata useaa eri lähdettä yhtäaikaisesti sekä hankkia erilaisia ostopalveluita tv-ruudulle.

Suomalaiset mtvkatsomo.fi, ruutu.fi ja areena.yle.fi toimivat moitteettomasti, ja samoin Netflixin, Viaplayn ja HBO:n kaltaisten videosisältöpalveluiden käyttö lisääntyy jatkuvasti. Smart-televisioon on helppo ostaa sisältöä suoraan verkosta, eikä asiakkaan tarvitse sitoutua kuin kuukausi kerrallaan, sanoo Markus Nummisalo (Kotek viihde-elektroniikka).


Palveluja siis riittää, kaikki toimivat moitteetta ja ostaminenkin on kovin helppoa.

Lausahdusta peratessa kannattaa ehkä huomata, että Nummisalo työskentelee Samsungilla. Tästä voi sujuvasti jatkaa vaikkapa Yle Areenan tuettujen laitteiden listaan ja sen useisiin Samsungin televisioiden huonoa tukea valitteleviin kommentteihin. Yleisradio itse asiassa tukeekin ainoastaan Sonyn Bravia-televisioita, ja muissa telkuissa Areena saattaa toimia esimerkiksi selaimella, tai vaihtoehtoisesti olla toimimatta – ja kuten Ylen listan PS3-kommentista näkyy, tuki ihan oikeasti saattaa lakata.

Maksullisena kaikki on pahemmin

Vaan palataan Katsomoon. Suoria ja vähemmän suoria ohjelmia pääsee katsomaan selaimella, kännykkäsovelluksilla ja hyvällä tuurilla jopa televisiolla. Omakin töllöni sisältää oman sovelluksen Katsomon tiirailua varten, joten ei muuta kuin katsomaan!

Nettisivulla Katsomo on näyttävä, mutta televisiosoftan käyttöliittymä vaatisi hiomista. Ongelmat alkavat jo ohjelman löytämisestä: haikailemani UFC täytyy metsästää vapaaottelu-nimikkeellä kaikkien ohjelmien listasta, ja kun listassa on koko MTV:n kanavien tarjonta, ohjelmalista on pitkä kuin nälkävuosi. Palvelussa voi kyllä merkata ohjelmalajeja suosikeiksi, mutta mitään keinoa valita noita suosikkeja televisiossa ei näytä olevan.


Urheilu-osastolla kaikki valikon ohjelmat ovat tulevia ohjelmia, joten tästä listasta ei pääse katsomaan mitään. Vitsikkäästi listan ensimmäisiksi on järjestetty kauimpana tulevaisuudessa olevat lähetykset.

UFC-lähetykset tulevat Suomen aikaa yleensä keskellä yötä, joten niitä harvemmin tulee katsottua suorana. Niinpä vapaaottelu-kategoriaa avatessa kannattaa pistää silmät kiinni: ruudulle tosiaan pamahtaa kaikki vapaaotteluaiheinen sisältö. Torstaiaamuna 04:00 alkanut Cerrone vs. Miller ei nimittäin lomalaisen herätessä ole enää listan uusin ohjelma, vaan sen edelle on kiilannut aamukahdeksalta uutisklippi, jonka otsikko on Cerrone tyrmää Millerin päähän kohdistuneella.... Näin Katsomo säästää tilaajaltaan aikaa, kun pääottelun tulos on kerrottu kätevästi jo ohjelmalistauksessa.


Ohjelmalistassa näkyy niin otteluilta kuin pääottelun tuloksen kertova klippikin. Tulevan Lawler vs. Brown -otteluillan kuvassa muuten ei esiinny sen paremmin Lawler kuin Brownkaan.

Näiden ongelmien kanssa voi vielä elää. Sen sijaan isompi pulma on, että itse lähetys ei toimi. Cerrone vs. Millerin katsoin tietokoneelta tuijottaen kuvaa, joka muistutti VHS-nauhasta tehtyä huonolaatuista digikopiota; ruudun nurkkaan poltettu Max HD -logo olisi naurattanut, jos siitä olisi saanut selvää.

Joskus kuva on kieltämättä loistava. Esimerkiksi sunnuntai-iltapäivällä päätin kannustaa suomalaiset F1-kuljettajat puolitoisvoittoon ja viritin television Katsomon taajuudelle. Kuva oli kaunis kuin postikortti ja hyvin lähellä katselukelpoista – vain vanhaa savianimaatiota muistuttava nykivä ruudunpäivitys esti urheilujuhlaan osallistumisen.

Vaan ei niin pahaa ettei jotain pahempaakin. Samsung muisti televisiota päivityksellä, joten totta kai laitoin uuden ohjelmiston valumaan. Tuoreella 2113-ohjelmistoversiolla ei tarvitse enää kärsiä sen enempää huonosta kuvanlaadusta kuin nykivästä lähetyksestäkään: Katsomo-sovellus ei suostu toistamaan enää ensimmäistäkään videota.

P.S. Lisää käytettävyyskukkasia: suoratoisto ei olisi suoratoistoa, jos lähetys ei katkeaisi vähintään kerran katselusession aikana. Onneksi Samsungin televisiossa pikakelausnappia painamalla pääsee aina puoli minuuttia eteenpäin, joten kolmen tunnin UFC-lähetyksen katkeaminen loppumetreillä ei vaadi montakaan sataa painallusta. Edellyttäen tietenkin, että se ei katkea uudelleen, minkä se väistämättä tekee. Jos jostain löytyy oikea kelaus- tai hyppytoiminto, otan mielelläni tiedon vastaan.

P.P.S. Ei tietenkään sovi unohtaa, että Katsomo käyttää videon toistamiseen Microsoft Silverlightia, joten ohjelmaa ei pääse katsomaan esimerkiksi Linuxilla. Ja kun Macin Chromeen ei tällä hetkellä saa Silverlight 5 -pluginia, ei ohjelmia katsota silläkään.

P.P.S. Huijasin vähän tuon päivityksen jälkeisessä videotoistossa. Televisio toistaa iloisesti ilmaissisältöä edeltävän mainoksen.

2014-06-28

Somekuvia mediassa

Helsingin Sanomat uutisoi tänään pääkaupunkiseudun metropolihallinnosta (Metropolihallinto myötätuulessa, HS 28.6.2014, Kaupunki A22). Jutun mukaan isot kaupungit kannattavat metropolihallinnon perustamista.

Juttu sinällään ei ole olennainen, mielenkiintoista on siinä käytetty kuva: Helsingin Sanomat on päätynyt käyttämään jutussaan Lasse Männistön (kok) Instagram-tililtä kaapattua kuvaa Männistöstä ja Mari Puoskarista (vihr). Kuvan kyljessä lukee Kuvakaappaus Instagramista ja kuvatekstinä:

Kokoomuksen ryhmänjohtaja Lasse Männistö ja valtuuston puheenjohtaja Mari Puoskari (vihr) lähtivät yhteistyöhenkisinä Saksaan, mutta metropolihallinnossa vihreät liittoutuivat demarien kanssa.

Muuta mainintaa Saksan matkasta ei ole. Kuvan ainut yhteys uutiseen on, että siinä esiintyvä – ja sen ottanut – Lasse Männistö mainitaan uutisessa. Kuvaajaksi Männistöä ei ole kreditoitu, vaikka kuvakaappauksessa mukana oleva osittainen Instagramin päivitys näin antaa ymmärtää.

En tiedä, onko Helsingin Sanomat pyytänyt Männistöltä lupaa kuvan käyttämiseen tai onko hänelle maksettu siitä palkkiota. Koskapa kuvassa ei ole käytäntöjen mukaista kuvaajamerkintää, oletan, että Hesari on nyysinyt kuvan omine lupineen. Instagramin käyttöehdot eivät ainakaan suoralta kädeltä anna lupaa kopioida kuvia sinne tänne; harrastavat sitä toki muutkin, mutta ei se ole puolustus.

Kirjoitin helmikuussa, kuinka Helsingin Sanomat julkaisi venäläisen valokuvaajan kuvan ja nimesi sen ruutukaappaukseksi. Näköjään sama meno jatkuu, tällä kertaa kopioinnin kohteeksi pääsi kotimainen poliitikko. Miksi tavalliset kansalaiset kunnioittaisivat tekijänoikeuksia, kun valtakunnan päälehti ei sitä tee?

P.S. Aikaisemmassa blogauksessani mainitsin Vivas.fi:n, joka kopioi huoletta sisältöä ympäri nettiä. Toiminta näköjään kannattaa, sillä firma sai juuri 300 000 euroa ulkomaiden valloitukseen. Ossi Jääskeläinen onkin kysellyt Twitterissä kuvien oikeuksien perään.


Kannattaa klikata koko Twitter-keskustelu auki, sanailussa on vähintäänkin vitsikkäitä piirteitä.

P.P.S. Parin päivän takaisessa kirjoituksessani kritisoin linkkien jakamista huonoon journalismiin. Noudatan omaa ohjettani enkä siis linkitä. Ja koska kyselen kuvan käyttöoikeuksien perään, en laita edes ruutukaappausta.

2014-06-26

Älä jaa turhia linkkejä

Pari viikkoa sitten Ylen Kari Haakana lanseerasi Twitterissä #säästitklikin -hashtagin. Ajatuksena on taistella kelvotonta otsikointia vastaan – otsikon pitäisi kertoa uutisen olennaisin osa, ei toimia pelkkänä klikkimagneettina.

Ihmiset innostuivat ideasta ja ryhtyivät innolla perkaamaan sensaatio- ja vähän vähemmänkin sensaatiolehdistön uutisia. Hetken maailma näytti paremmalta.

Tänään Iltalehti julkaisi ilmeisen vastenmielisen uutisen, jossa noin olennaisesti kerrotaan kuvin naisyleisurheilijoiden pakaroista. Samat henkilöt, jotka viime viikolla suolsivat #säästitklikin-tweettejä, kritisoivat nyt tuhisten Iltalehden seksististä lähestymistä naisiin. Osapuilleen jokaisessa kritisoivassa tweetissä on mukana linkki juttuun.

Miten tässä nyt näin kävi? Klikkijournalismiin kyllästyneet ihmiset – mukaan lukien journalistit – paheksuvat kovaan ääneen uutista ja linkittävät sen sitten eteenpäin höystettynä viestillä, joka ei kunnolla aukea klikkaamatta linkkiä.

Julkaisijalle tai mainostajalle ei viime kädessä kuitenkaan ole merkitystä sillä, tuleeko lukija sivulle hyvän otsikon, huonon otsikon, korjatun otsikon tai kritiikin kautta. Kaikki ne näkyvät vain klikkeinä, ja tämän rikkinäisen mainonnan (ja journalismin) aikana klikeillä on merkitystä.

#säästitklikin ei auta, jos korjatun otsikon kyljessä tarjotaan linkki, joka vie edelleen siihen huonoon uutiseen. Likasankojournalismi ei muutu yhtään paremmaksi, jos sitä edelleen tullaan lukemaan, vaikka se tapahtuisi kritisoivan tweetin kautta. Jos tavoitteena on kannustaa hyvään journalismiin ja asiallisiin otsikoihin, kritiikki kannattaa tehdä jotenkin muuten kuin ohjaamalla uutiseen lisää liikennettä.

Kansalaisaktivismi on kannatettavaa, kritiikki tervetullutta. Vaan mitäpä jos harjoitettaisiin sitä niin, että se näkyisi myös viivan alla? Kirjoitetaan kriittisiä tweettejä, lähetetään palautetta toimituksiin, ruikutetaan asiasta blogissa ja höystetään valitusta tarpeen vaatiessa kuvakaappauksin. Mutta ei tueta huonoa journalismia jakamalla siihen linkkejä.

P.S. Iltalehden sormi oli somen valtimolla ja urheilu-uutinen on poistettu. Jaettujen linkkien päässä kuitenkin näkyvät Iltalehden sivut ja mainokset ihan niin kuin ennenkin – kritisoitu sisältö poistui, linkin taloudellinen hyöty jäi.

P.P.S. Näppärä vihje #säästitklikin-kampanjaan: jos julkaisun nimi alkaa sanalla Ilta, jutussa on todennäköisesti rikki muutakin kuin otsikko. Säästä klikki.

2014-05-24

Miten politiikka toimii

Tämän päivän Helsingin Sanomissa kokoomuksen Jan Vapaavuori ihmettelee, miksi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteelle on povailtu työministerin salkkua valtiovarainministerin sijaan. Uskon hänen ymmärtävän, miten suomalainen politiikka toimii [...] Vapaavuori toteaa.

Niin, miten suomalainen politiikka toimii?

No, se toimii esimerkiksi siten, että eduskuntavaalien jälkeen suurimman puolueen puheenjohtaja aloittaa hallitustunnustelut. Kahdella suurimmalla puolueella ei kuitenkaan ole riittävästi paikkoja eduskunnassa ja kaksi seuraavaa puolestaan jättäytyvät vapaaehtoisesti oppositioon. Niinpä hallitusneuvottelut vääntyvät kaksi kuukautta kestäväksi farssiksi, jonka lopputuloksena syntyy kuuden puolueen sillisalaatti. Hallitus kirjoittaa tunnetun historian pisimmän hallitusohjelman mutta ei kykene päätöksiin, joita ohjelman noudattaminen edellyttäisi.

Se toimii siten, että hallituksessa vaihdetaan ministereitä ihan vaan siksi, kun puolueen kanssa niin sovittiin.

Se toimii siten, että pääministeri ilmoittaa luopuvansa puolueensa puheenjohtajuudesta, ja tämä johtaa automaattisesti myös luopumiseen pääministeriydestä. Ei siksi, että niin olisi määrätty, vaan siksi, että näin suomalainen politiikka toimii.

Se toimii siten, että pääministeri ilmoittaa lähtevänsä ministerin paikalta, ja itse asiassa myös eduskunnasta, Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi. Tai siten, että elinkeinoministeri ryhtyy elinkeinoelämän lobbariksi. Tavallinen sukankuluttaja lusii määräaikaiset pätkätyösuhteensa loppuun vaikka kuinka sylettäisi; suomalainen politiikka kuitenkin toimii niin, että vaaleilla annettuun luottamustehtävään ei tarvitse sitoutua eikä eturistiriitoja pohtia.

Se toimii siten, että useampikin istuva ministeri ilmoittautuu eurovaaliehdokkaaksi ja siis halukkaiksi luopumaan kansanedustajuudesta. Innostus eurovirkoihin on epäilemättä suurta, mutta lähes yhtä todennäköistä on, että osa samoista, valituksi tulevistakin naamoista on ehdolla myös ensi kevään eduskuntavaaleissa. Sillä mikään ei ole tärkeämpää kuin kerätä puolueelle ääniä.

Se toimii siten, että eduskunnan lisäksi samat jampat istuvat myös kunnanvaltuustoissa. Demokraattinen päätöksen teko on niin raskasta hommaa, että sitä kannattaa saman tien harrastaa useammalla tasolla.

Niin, ja se toimii myös siten, että kritisoidaan hallituskumppanipuolueen puheenjohtajaa siitä, että mies olisi halukas ottamaan itselleen ministerinsalkun, jonka hoitamiseen hänellä olisi kompetenssia. Suomalainen politiikka ei näet toimi siten, että tehtävät jaettaisiin osaamisen mukaan.

P.S. Euroedustajuus on muuten asevelvollisuuden ohella ainut erikseen perustuslaissa mainittu peruste kansanedustajan työn keskeytymiselle. Muuten ero voidaan myöntää hyväksyttävän syyn takia. Käytännössä kaikki käy.

2014-03-26

Homeopaattista journalismia

Yle julkaisi tiistaina 25.3.2014 uutisen, jossa lääkäri Juha-Pekka Kaukonen kritisoi kovin sanoin vaihtoehtohoitoja. Aloitan heti kärkeen uutisen surkuhupaisimmalla lainauksella:

Virallisen koululääketieteen edustajat perustavat toimintansa tieteelliseen tutkimukseen. Vaihtoehtoisesten hoitomuotojen tehosta ei ole näyttöä, muistuttaa Kaukonen. Hänestä on harmillista, miten paljon vaihtoehtolääketiede saa esimerkiksi palstatilaa mediassa.

Vastapuolella on laaja tieteellinen tieto ja toisella puolella pöytää jonkin suppean huuhaatiedon omaaja. Ja heitä kohdellaan tasa-arvoisesti. Silloin tulee vaikeuksia hahmottaa asioita. Monet lääkärit vierastavat tällaisia tilanteita.

Surkuhupaisaa lainauksesta ei tee sen sisältö vaan asiayhteys. Kaukonen siis harmittelee, kuinka vaihtoehtohoitoja käsitellään mediassa lääketieteen kanssa tasaveroisina. Miten tähän vastaa toimittaja? Hakee aiheeseen vastakommentit homeopaatilta!

En voi oikein sanoin kuvailla, kuinka amatöörimäisen kuvan juttu antaa tekijöistään. Kun haastateltava kritisoi median toimintaa, median edustaja päättää toimia juuri kritisoidulla tavalla. Ja koska objektiivisuuden harhaan pitää sitoutua sataprosenttisesti, homeopaatin kommentit iskettiin suodattamattomina suoraan juttuun.

Lainataan siis Suomen homeopaattien yhdistyksen Satu Järvilehtoa:

Suomen homeopaattien yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Satu Järvilehto pitää Kaukosen kommentteja kyseenalaisina. Samaa mieltä hän on kuitenkin esimerkiksi siitä, että koululääketieteen ja vaihtoehtohoitojen käsitteleminen tasavertaisina vaihtoehtoina ei kannata.

Ei voi verrata omenoita ja päärynöitä. Molempia tarvitaan. Sydäninfarktissa koululääketiede on ylivertainen, homeopatia taas aivan lyömätön lasten korvatulehduksissa tai vaikka allergisessa ihottumassa, Järvilehto sanoo.

Tässä kohtaa toimittaja olisi voinut esimerkiksi kysellä hiukan näytön perään. Lyömättömät parannuskeinot kelpaisivat lääkäreillekin, vaikka Järvilehto onkin sopivasti valinnut suhteellisen harmittomat sairaudet, jotka toki ovat kiusallisia mutta joilla on tapana tulla ja mennä ja parantua myös lääkkeittä.

Samalla olisi voinut kysäistä kommenttia esimerkiksi PLOS Onessa julkaistuun seurantatutkimukseen Comparative Effectiveness of Homoeopathic vs. Conventional Therapy in Usual Care of Atopic Eczema in Children: Long-Term Medical and Economic Outcomes. Paperin mukaan lasten atooppinen ekseema ei hoitunut homeopatialla sen paremmin kuin perinteisellä hoidollakaan, mutta homeopatian hoitokulut kyllä olivat suuremmat.

Käypä hoito -ohjeet eivät muuten tunne atooppiselle iholle tehokkaita vaihtoehtohoitoja. Homeopaattien yhdistykseltä epäilemättä löytyy kasapäin viitteitä päteviin vertaisarvioituihin kaksoissokkotutkimuksiin, joten julkisen palvelun hengessä nämä olisi voinut listata artikkelin perään.

Suomen homeopaattien yhdistyksen Satu Järvilehto sanoo, että vaikka esimerkiksi homeopatian vaikutusmekanismia ei ole tieteellisesti todistettu, se ei tarkoita, etteikö hoitomuoto toimisi.

Se kertoo siitä, että tiede ei ole vielä tarpeeksi edistynyttä. Homeopatiaa on käytetty satoja vuosia, joten vaikuttavuus on kokemuksen perusteella todistettu moneen kertaan.

Tässä taas toimittaja olisi voinut kysyä ihan keneltä tahansa tieteelliseen metodiin edes auttavasti perehtyneeltä apua. Vaikka vaikutusmekanismista ei olisi minkään valtakunnan käsitystä, tehon voi kyllä tutkia, monesti vaikkapa tuolla kaksoissokkotutkimuksella. Se on vallan tuttua tekniikkaa, siihen tiede kykenee vallan mainiosti – ja se on testi, jota homeopatia ei läpäise. Kun ei ole vaikutusta, ei tuon vaikutusmekanisminkaan todistelulla tarvitse pitää niin kiirettä.

Satu Järvilehto huomauttaa, että vaihtoehtohoitoja on turha niputtaa yhteen, koska ne ovat täysin erilaisia hoitomuotoja.

Kritisoijien ongelma on, että he eivät alkuunkaan ymmärrä esimerkiksi homeopatiaa vaan sekoittavat sen vaikka yrtteihin ja rohdoksiin. Homeopatia on integroitu terveydenhuoltojärjestelmiin useissa Euroopan maissa, joissa se on myös sairausvakuutuksen piirissä, Järvilehto sanoo.

Ne voi niputtaa yhteen siinä mielessä, että näyttöä niiden vaikutuksesta ei ole. Toki osa vaihtoehtohoidoista saattaa olla ihan oikeasti, aktiivisesti vaarallisia kohteilleen, kun taas osa vie vain rahat ja antaa taudin viedä terveyden.

Homeopatia on tosiaan paikoitellen integroitu terveydenhuoltojärjestelmiin. Tyypillisesti tässä yhteydessä tuodaan esille Saksa, joka on perinteisesti vahva homeopatian maa, mutta vilkaistaan toki muuallekin.

Esimerkiksi Isossa-Britanniassa on jopa homeopaattisia sairaaloita, vaikkakin Wikipedian mukaan homeopatian käyttö on vähentynyt reilusti. Paikallinen terveysviranomainen NHS kertoo sivuillaan, että homeopaattiset valmisteet vastaavat vaikutukseltaan plaseboa, ja periaatteet, joihin homeopatia pohjautuu, ovat tieteellisesti epäuskottavia. Parlamentti on julkaissut asiasta laajan katsauksen (PDF).

Sveitsissä puolestaan valtio lopetti homeopatian vakuutuskorvaukset vuonna 2005 todettuaan, että homeopatiasta ei ole hyötyä. Sveitsissä kuitenkin kansa saa päättää ja kansa haluaa huuhaata, joten vuoden 2009 kansanäänestyksessä homeopatia palautettiin korvattavaksi. Äänestyksen jälkeen Sveitsi teetti arvioinnin, joka julisti homeopatian tehokkaaksi; raportin tekijät tosin paljastuivat yhtä lukuunottamatta homeopaateiksi, ja tuotoksen laadusta on esitetty rankkaa kritiikkiä.

Terveydenhoitojärjestelmään integroituminen ei siis kerro mitään homeopatian tehosta. Se kertoo ainoastaan, että muuallakin Euroopassa uskotaan huuhaahan, ja joskus se pääsee vaikuttamaan myös terveyspolitiikkaan.

Yleisradion terveysuutisoinnilla ei mene kovin vahvasti. Virtsakurlaus voi karkoittaa kurkkukivun, Syöpä on upea lahja, Syyllinen on vehnä, Sähkösaasteen sairastuttama jää heitteille, Jäsenkorjauksella vähennetty satoja leikkauksia. Uutistyötä näyttää vaivaavan omanlaisensa homeopatia: kun jatkuvasti laimennetaan ja laimennetaan, ei lopputuotteessa ole journalismista enää jälkeäkään.