2008-09-10

Ruma sana niin kuin se on

Maanantainsessa Aamulehdessä Maila-Katriina Tuominen osoittelee rasisti-sormikkaalla rotu-sanan käyttäjiä. Tuomisen mukaan käsite on antropologien hylkäämä, ja ihmisten jakaminen rotuihin paljastaa ihmisen rasistiset taipumukset.

Tuomisen kirjoitus on saanut kipinänsä muun muassa Yhdysvaltain vaaleja, äärioikeistolaista musiikkia ja urheilua koskevista kirjoituksista, joissa on vilissyt mainintoja rodusta.

Mielenkiintoista on, että kaikesta päätellen yhdessäkään kirjoituksessa ei viitata rotuihin negatiivisessa mielessä, vaan sitä käytetään yleiskäsitteenä. Kolumnistin mielestä tämä kuitenkin paljastaa suomalaisen yhteiskunnan yleisen rasismin.

Poliisin tiedotetta penkoessaan Tuominen moittii sanamuotoa, jossa kerrotaan, kuinka kappaleissa uhataan, panetellaan ja solvataan rodullisia ja uskonnollisia ryhmiä. Seuraava osoite kiukulle lieneekin lainsäätäjä:

Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. (RL 11. §10)

Odotan jännityksellä lakiehdotusta, jossa tuosta kansanryhmää vastaan kiihottamisen pykälästä poistetaan maininta rodusta. Samalla siitä voidaan poistaa muutkin sisällöltään epäselvät ja piilomerkitykselliset sanat, kuten kansallinen, etninen ja uskonnollinen.

Itseäni kiinnostaa lähinnä, mikä saa aikaiseksi moisen reaktion yksittäisen käsitteen käyttäjiä kohtaan. Tuominen on väärässä siinä, että käsite olisi haudattu   rodusta käydään edelleen tieteellistäkin keskustelua. Jo pelkästään käsitteen sisällöstä väännetään kättä, saati sitten sen kelvollisuudesta ihmisiä luokiteltaessa. Ravihevosista Tuominen sallii rotupuheet, mutta ei tarkemmin määrittele, mikä täsmälleen erottaa tässä yhteydessä ihmisen hevosesta.

Rotu ei tosiaan ole niitä selkeimpiä käsitteitä, ja sen välttäminen siinä mielessä on vallan paikallaan. Kategorinen sanan kieltäminen kuitenkin haiskahtaa lähinnä poliittiselta korrektiudelta. Tosiasia on, että ihmisillä on geneettisiä piirteitä, jotka ovat huomattavasti yleisempiä tietyillä alueilla, kansoilla ja ryhmillä. Vaikka kyseessä ei ehkä ole perinteinen biologinen rotu, koko käsitteen poispyyhkiminen kuulostaa ylireagoinnilta.

Vaan onhan tuota nähty ennenkin. Näin palohenkilöiden aikakaudella tahtoo saada jo ahdasmielisen leiman otsaansa, jos erehtyy puhumaan sukupuolista. Kun meissä kaikissa asuu pieni bi, on aika kerettiläistä havaita, että kaikesta huolimatta aika tarkkaan puolet kansasta voi synnyttää ja se toinen puoli harrastaa taskubiljardia.

Ei kommentteja: