2011-10-08

Mikä virastolle nimeksi

Ilta-Sanomat listasi menneellä viikolla Suomen omituisimpia lasten nimiä. Joukkoon mahtuu niin tuotemerkkejä kuin mausteitakin, eikä kaikilla vanhemmilla todellakaan tunnu olevan kaikki inkkarit kanootissa.

Myös suomalaisessa virastomaailmassa kaikki haluavat vaihtaa nimensä identtisellä tavalla persoonallisiksi. Leikkilatinasta napattujen nimien airuena saattoi toimia järjen, oikeinkirjoitussääntöjen ja kielikorvan vastaisesti nimetty Merita Pankki (entinen Kansallis-Osake-Pankki ja Unitas), mutta ennen kaikkea tällä päättömän nimeämisen saralla ovat kunnostautuneet valtiota lähellä olevat tahot.

Viimeisin kummastuksen aihe on viime aikoina hajauttamispolitiikan pelinappulaksi joutunut Fimea. Pienenä vinkkinä vastaisuuden varalle: jos nimeen joudutaan yhdistämään selitys, ja lehdet lisäävät uuden nimen perään toistuvasti päätteen "(entinen Lääkelaitos)", nimen muutos ei ollut kovinkaan onnistunut.

Vastaavia esimerkkejä löytyy 1990-luvulta alkaen lukuisia. Kun suomalainen aseteollisuus koottiin viime vuosituhannen lopulla yhteen yhtiöön, Patrian tieltä kuopattiin muun muassa nimet Vihtavuori, Lapuan patruunatehdas ja Sisu Defence. Destia syntyi, kun Tieliikelaitos päätti ryhtyä kryptiseksi. Inspecta (entinen Teknillinen tarkastuskeskus) on nykyään kansainvälisestikin menestynyt sertifikaattimaakari, Acuta puolestaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ensiaputiski. Helsingin virastoista yhdistetty Palmia palvelee vaihtelevalla menestyksellä. Viestintäalalla toimiva Ficora sentään on nähnyt valon ja esittelee itsensä nykyään asiaankuuluvasti Viestintävirastoksi.

Leonia oli entinen Postipankki ja nykyinen Sampo; erinäiset yhtiöjärjestelyt siirsivät nimihirviön armeliaasti historiaan. Nykyään Sampo-konsernin suurin omistaja on muuten Solidium, Suomen valtion sijoitusyhtiö – perisuomalainen ja kuvaava nimi sekin.

Oppilaitosten listalta löytyvät muun muassa nimet Metropolia (entinen Stadia ja EVTEK), Helia, Novia, Lappia ja Savonia. Arcada on Uudenmaan ruotsalainen ammattikorkeakoulu, jonka pääkoulutusalana ovat ilmeisesti kolikkopelit. Laurea puolestaan oli ennen Espoon-Vantaan ammattikorkeakoulu, nykyään Lohjan alueen urea. Onnea vain ylpeille vanhemmille.

VR:n toiminnasta voidaan olla monta mieltä, mutta ainakin sen nimessä kalskahtaa edelleen ylpeästi Valtion Rautatiet. Lippu-uudistusfiaskon jälkimainingeissa kasvojen pesu lienee kuitenkin paikallaan, joten voi hyvin olla, että jo ensi talvena Suomen raiteilla puksuttaa Ferria.

Ei kommentteja: