2008-10-14

Kahden lautasen poliitikot

Kunnallisvaalit ovat taas vaihteeksi edessä, ja kansa pääsee ihastelemaan kansakunnan kerman valtaisaa työkykyä ja -intoa. Helsingin Sanomien mukaan ainoastaan vihreiden Tarja Cronberg ei ole ehdolla kuntavaaleissa.

Muilla johtajilla ei tunnu olevan ongelmia hoitaa useampaa tonttia yhtä aikaa. Jyrki Katainen touhuaa valtionvarainministerinä, leikkii kansanedustajaa, ja pyrkii siinä sivussa Siilinjärven kunnanvaltuustoon. Vanhasen Matti aikoo kantaa pääministeriyden, kansanedustajuuden ja Keskustan puheenjohtajuuden ohella kortensa kekoon myös Nurmijärven valtuustossa.

Päivi Räsänen kävi juuri leikkauksessa, mutta se ei vauhtia hidasta. Kristillisten puheenjohtajuuden ja kansanedustajan tontin ohella aikaa riittää myös vaalityöhön Riihimäellä. Taannoisessa haastattelussa Räsänen vihjasi myös olevansa käytettävissä tulevissa eurovaaleissa.

Viimeksi kansanedustajien palkkausta pohdittaessa kävi ilmi, kuinka raskasta työ on. Normaalin työpäivän tunnit eivät riitä, kun käsiteltäviin asioihin pitää perehtyä, puheenvuoroja valmistella, kansan huolia kuunnella. Ministereille tulee oma ristinsä hallitusvelvollisuuksista, ja puoluejohtajilla on vielä nekin velvollisuudet hoidettavanaan.

On tietysti hienoa, että kansakunnan terävimmät aivot uhraavat itsensä valtakunnan hyvinvoinnin edistämiseksi, mutta alkaisikohan jo riittää?

Lähetä kommentti