2015-06-01

Julkisuus ei poista tekijänoikeutta

Sosiaalisessa mediassa on tänään pyörinyt kovasti Mari Niinikosken Facebook-päivitys, joka tuo ansiokkaasti esiin sitä, millaisiin raameihin aikuiset lapsia asettavat, ja miten julmasti ja ajattelemattomasti ihmiset toisiaan kohtaan käyttäytyvät. Suosittelen lukemaan.

Se ei kuitenkaan ole kirjoitukseni aihe. Ajattelin sen sijaan puhua tekijänoikeuksista.

Ylen Kioski nimittäin julkaisi koko kirjoituksen omassa uutisessaan (otsikolla Äidin koskettava vetoomus mekkoon pukeutuvan poikansa nimittelijöille: "Lapseni EI ole drag queen. Hän on Lenni". En linkitä.)

Jutussa on ruutukaappaus Facebook-sivulta ja sen perässä tekstiksi kopioituna koko Niinikosken tilapäivitys. Kuvasta on rajattu ulos profiilin nimi, jutussa kirjoittajaan viitataan vain äitinä. Uutisen tekijöiksi on merkitty kaksi Kioskin toimittajaa, mitään mainintaa esimerkiksi yhteydenotosta Facebook-päivityksen kirjoittajaan ei ole.

Koska olen ilkeä ihminen, päätin kysyä asiaa:


Alkuperäinen kirjoittaja on tosiaan tehnyt päivityksestään julkisen ja se on jaettu Facebookissa yli 6 000 kertaa, joten kirjoitus on saanut runsaasti julkisuutta. Oman osansa on tuonyt myös Yle: Kioskin uutista on jaettu Facebookissa yli 4 000 kertaa ja Twitterissäkin yli 200 kertaa. Kyse on siis jo melko messevästä mediatapahtumasta.

Voi olla, että Niinikoskelle on ihan ok, että Yle julkaisee hänen tekstinsä uutisena. Sekin voi olla ok, että hänen nimeään ei jutussa mainita. Yleisemmällä tasolla toiminta on kuitenkin aika kaukana hyväksyttävästä.

Tekijänoikeuslaki sanoo muun muassa seuraavaa:

Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus teokseen, olkoonpa se kaunokirjallinen tahi selittävä kirjallinen tai suullinen esitys, sävellys- tai näyttämöteos, elokuvateos, valokuvateos tai muu kuvataiteen teos, rakennustaiteen, taidekäsityön tai taideteollisuuden tuote taikka ilmetköönpä se muulla tavalla.


Tekijänoikeus tuottaa, jäljempänä säädetyin rajoituksin, yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana, toisessa kirjallisuus- tai taidelajissa taikka toista tekotapaa käyttäen.


Liekin tulkinta ilmeisesti on, että päivityksen julkisuus tekee siitä vapaata riistaa. Näin ei kuitenkaan ole: tekijänoikeudet koskevat Facebookiin kirjoitettua tekstiä ihan siinä missä mitä tahansa muutakin. Facebook toki iskee oman lusikkansa soppaan, mutta eivät senkään käyttöehdot anna vapaata oikeutta kopioida käyttäjien sisältöä kolmannen osapuolen omille sivuille.

Tapauksen kannalta olennaisia ovat myös moraaliset oikeudet:

Kun teoksesta valmistetaan kappale tai teos kokonaan tai osittain saatetaan yleisön saataviin, on tekijä ilmoitettava sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii.

Teosta älköön muutettako tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tahi omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla, älköönkä sitä myöskään saatettako yleisön saataviin tekijää sanotuin tavoin loukkaavassa muodossa tai yhteydessä.

Oikeudesta, joka tekijällä on tämän pykälän mukaan, hän voi sitovasti luopua vain mikäli kysymyksessä on laadultaan ja laajuudeltaan rajoitettu teoksen käyttäminen.


Siis: tekijällä on yksinoikeus teokseensa. Ilman lupaa teosta saa lainata soveltuvin osin vaikkapa arvostelutarkoituksessa tai yksityisessä käytössä. Kopiointi Ylen nuorisopalveluun ei liene kumpaakaan. Tekijä pitää mainita osapuilleen aina, kun se median puolesta on mahdollista.

Voi olla, että Ylellä on luvat kunnossa ja anonyymistä uutisoinnista on sovittu. Tällöin olisi toivottavaa, että asiasta olisi jokin maininta uutisen yhteydessä; Vanhemmat eivät halua esiintyä nimellään. olisi riittänyt – tosin päivityksen saaman suosion takia nimettömyys lienee aikaa sitten unohdettu vaihtoehto.

Päätellen Liekin vastauksesta ja siitä, että juttuun on jälkikäteen lisätty linkki Niinikosken FB-profiiliin, haiskahtaa pahasti siltä, että Ylen uutista tehdessä ei lupia juuri ole kyselty. Hyvä tapa on jotain ihan muuta kuin kopioida sisältöä ja viitata sen kirjoittajaan anonyyminä äitinä.

P.S. Kuten Tiina Kinnunen Twitterissä mainitsi, julkisia ovat myös muun muassa Ylen ja Helsingin Sanomien artikkelit. Harvemmin silti näkee Yleisradion julkaisevan oman toimittajan nimissä HS:ssä ilmestyneitä juttuja.

P.P.S. Helsingin Sanomat julkaisi viime kesänä lehdessään muun muassa Lasse Männistön Instagram-kuvia. Hesari tulkitsi tämän olevan sallittua sitaattioikeuden perusteella. Itse olen aavistuksen eri mieltä, mutta missään tapauksessa sitaattioikeus ei päde Kioskin uutiseen.

Ei kommentteja: