2014-05-24

Miten politiikka toimii

Tämän päivän Helsingin Sanomissa kokoomuksen Jan Vapaavuori ihmettelee, miksi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteelle on povailtu työministerin salkkua valtiovarainministerin sijaan. Uskon hänen ymmärtävän, miten suomalainen politiikka toimii [...] Vapaavuori toteaa.

Niin, miten suomalainen politiikka toimii?

No, se toimii esimerkiksi siten, että eduskuntavaalien jälkeen suurimman puolueen puheenjohtaja aloittaa hallitustunnustelut. Kahdella suurimmalla puolueella ei kuitenkaan ole riittävästi paikkoja eduskunnassa ja kaksi seuraavaa puolestaan jättäytyvät vapaaehtoisesti oppositioon. Niinpä hallitusneuvottelut vääntyvät kaksi kuukautta kestäväksi farssiksi, jonka lopputuloksena syntyy kuuden puolueen sillisalaatti. Hallitus kirjoittaa tunnetun historian pisimmän hallitusohjelman mutta ei kykene päätöksiin, joita ohjelman noudattaminen edellyttäisi.

Se toimii siten, että hallituksessa vaihdetaan ministereitä ihan vaan siksi, kun puolueen kanssa niin sovittiin.

Se toimii siten, että pääministeri ilmoittaa luopuvansa puolueensa puheenjohtajuudesta, ja tämä johtaa automaattisesti myös luopumiseen pääministeriydestä. Ei siksi, että niin olisi määrätty, vaan siksi, että näin suomalainen politiikka toimii.

Se toimii siten, että pääministeri ilmoittaa lähtevänsä ministerin paikalta, ja itse asiassa myös eduskunnasta, Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi. Tai siten, että elinkeinoministeri ryhtyy elinkeinoelämän lobbariksi. Tavallinen sukankuluttaja lusii määräaikaiset pätkätyösuhteensa loppuun vaikka kuinka sylettäisi; suomalainen politiikka kuitenkin toimii niin, että vaaleilla annettuun luottamustehtävään ei tarvitse sitoutua eikä eturistiriitoja pohtia.

Se toimii siten, että useampikin istuva ministeri ilmoittautuu eurovaaliehdokkaaksi ja siis halukkaiksi luopumaan kansanedustajuudesta. Innostus eurovirkoihin on epäilemättä suurta, mutta lähes yhtä todennäköistä on, että osa samoista, valituksi tulevistakin naamoista on ehdolla myös ensi kevään eduskuntavaaleissa. Sillä mikään ei ole tärkeämpää kuin kerätä puolueelle ääniä.

Se toimii siten, että eduskunnan lisäksi samat jampat istuvat myös kunnanvaltuustoissa. Demokraattinen päätöksen teko on niin raskasta hommaa, että sitä kannattaa saman tien harrastaa useammalla tasolla.

Niin, ja se toimii myös siten, että kritisoidaan hallituskumppanipuolueen puheenjohtajaa siitä, että mies olisi halukas ottamaan itselleen ministerinsalkun, jonka hoitamiseen hänellä olisi kompetenssia. Suomalainen politiikka ei näet toimi siten, että tehtävät jaettaisiin osaamisen mukaan.

P.S. Euroedustajuus on muuten asevelvollisuuden ohella ainut erikseen perustuslaissa mainittu peruste kansanedustajan työn keskeytymiselle. Muuten ero voidaan myöntää hyväksyttävän syyn takia. Käytännössä kaikki käy.

Ei kommentteja: