Pari viime viikkoa on kovasti puhuttu marjanpoimijoista. Viitisenkymmentä thaimaalaista marjanpoimijaa heitti Saarijärvellä hanskat tiskiin ja nosti yrittäjää vastaan syytteen ihmiskaupasta. Samainen yrittäjä puolestaan siirsi poimijoiden lennot omin käsin aikaisemmaksi, joten tällä haavaa poimijat ovat maassa ilman tietoa, miten ja koska pääsisivät kotiin.
Syyttäjä ehti jo lopettaa esitutkinnan (PDF), sillä saatujen tietojen perusteella näytti selvältä, että ihmiskaupan määritelmä ei täyty. Poimijoiden lakimies Ville Hoikkala ihmetteli päätöstä, sillä kaikkea näyttöä ei ole esitelty.
Helsingin Sanomissa kerrottiin tänään, että thaipoimijat keräävät nykyään 80–90% yritysten kautta myyntiin tulevista marjoista. Marjayrittäjien mukaan thaimaalaiset ovatkin liiketoiminnalle elinehto:
Ilman thaimaalaisia iso määrä marjojen jatkojalostuksen kehittämiseen käytettyä julkista rahaa menisi hukkaan. Lisäksi monien yritysten toiminta loppuisi, ja luonnonmarjoja jouduttaisiin tuomaan Suomeen, sanoo Arktiset aromit -yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Moisio.
Ilman thaimaalaisia voimme laittaa lapun luukulle, vahvistaa Marja Bothnian vientipäällikkö Ben Strömsten.
City-lehdessä Taneli Hämäläinen kirjoittaa myös poimijoista. Piirtyy osapuilleen seuraavanlainen kuva:
- Thaimaalaiset ovat
yrittäjiä
. Suomalainen marjayritys tosin kutsuu heidät Suomeen ja on viisumissa merkitty työnantajaksi, mutta työsopimusta ei kirjoiteta, luvataan vain ostaa kerätyt marjat. - Yritykset pidättävät automaattisesti palkasta muun muassa majoituskuluja ja auton vuokraa. Tai ei tietenkän palkasta, sillä thaimaalaisethan ovat yrittäjiä.
- Esimerkiksi Suolahden tapauksessa thaimaalaisen poimijan ja meikäläisen marjayrittäjän välissä on 12 porrasta erilaisia alihankkijoita, jotka kukin nappaavat oman siivunsa tuloista.
- Marjasta saatavia tuloja ei makseta poimijalle vaan thaimaalaiselle välittäjälle, joka huolehtii siitä, että velat tulee kuitattua.
Helsingin Sanomien mukaan thaimaalaisten keskituntipalkka on 2,40 euroa. Kuulostaako pieneltä? No niin pitääkin. Se on peijoonin vähän, vaikka valtio ei marjanpoimintaa verotakaan.
Maailmahan on, kuten tunnettua, globaali, joten suomalaisten yrittäjien huoli ulkomailta tulevasta marjasta on aiheellinen. Kuinka siis muualla toimitaan?
Suomalaiset marjat kilpailevat muun muassa Kiinasta, Venäjältä ja Ruotsista tulevan halvemman marjan kanssa.
Ruotsiin thaimaalaiset poimijat tulevat työluvalla eivätkä Suomen tavoin turistiviisumilla ja omalla riskillä. Käytäntö takaa poimijalle noin 2 000 euron kuukausittaisen verotettavan minimiansion.
Suomalaisyrittäjät eivät lämpene käytännölle.
Suomessa on tällä hetkellä maailman paras systeemi ja win-win-tilanne. Poimija ei maksa veroja tuloistaan ja tuo varmasti marjansa metsästä meille joka päivä, toteaa Strömsten.
Suomalaiset marjayritykset eivät siis ole halukkaita ottamaan poimijoita työsuhteeseen tai nostamaan palkkioita, sillä pelkona on markkinat valtaava ruotsalainen halpamarja. Ruotsissa poimijoilla on kuitenkin onnistuttu määrittelemään minimiansio – tosin Ruotsissakin on eurooppalaisia omalla riskillä poimijoita.
Nyt olisi ehkä hyvä hetki pysähtyä miettimään, kuinka elinkelpoinen on toimiala, joka perustuu siihen, että maahan saapuu velkarahalla nimellisiä yrittäjiä, jotka kantavat riskin huonosta sadosta ja huijaavista välikäsistä. Suomalaisen yrittäjän suurin riski puolestaan tuntuu olevan siinä, että maahan ei saadakaan houkuteltua riittävästi kusetettavia. Strömstenin win-win
ilmeisesti viittaa siihen, että voittoja kerätään kaksin käsin.
P.S. HS:n haastattelemat thaimaalaiset ovat tilanteeseen kohtalaisen tyytyväisiä – kotimaan 165 euron kuukausipalkkaan verrattuna marjanpoiminta voi hyvänä vuonna olla varsin kannattavaa. Se ei tee tilanteesta yhtään vähemmän hyväksikäyttöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti