2013-09-29

Design-Kaikkonen

Marimekko-keskustelu on käynyt kuumana. On ollut mielenkiintoista seurata ihmisten tulkintoja siitä, mitä on tapahtunut, onko jotain tehty väärin, ja jos on, niin mitä.

Twitterissä maallikot ja asian harrastajat ihmettelevät valokuvan piiloteltua käyttöä. Luovilla aloilla ja erityisesti suunnittelualalla moni tuntuu kuitenkin pitävän käytäntöä itsestäänselvänä ja hyväksyttävänä.


Niin, Aalto-yliopiston dekaani, entinen Taideteollisen korkeakoulun rehtori Helena Hyvönen tosiaan oli sitä mieltä, että valokuvasta olisi pitänyt mainita. Tosin näkemys on kymmenen vuoden ja ison kohun siloittelema:

Mistä tässä sitten on kyse? Osittain kulttuurin murroksesta. Läpi piirtäminen on saattanut olla ok, ja voi olla, että se on sitä vieläkin, mutta selvästikään tilanne ei ole aivan niin selkeä ja yksinkertainen kuin keskustelussa halutaan antaa ymmärtää.

On tietenkin totta, että taiteessa vaikutteita imetään kaikkialta, eikä sitä tehdä pullossa. Esimerkiksi Anssi Kela on blogissaan avannut monien kappaleidensa syntyhistoriaa, myös vaikutteiden osalta. Toisaalta Bitter Sweet Symphony muuttui yhdessä yössä Verven kappaleesta Rolling Stonesiksi, kun lainaa oli hiukan liikaa.

Vaikutteilla ja vaikutteilla on eroa. On yksi asia piirtää huomaamattaan oman työnsä taustalle Simpsons-pilvet. Välillä alitajunta tekee tepposensa ja omaan teokseen putkahtaa turhan selkeä laina; silloin on syytä nostaa kädet pystyyn ja pyytää anteeksi.

Nyt ei kyse ole alitajunnan myyräntyöstä, vaan valokuvan tyylitellystä toisintamisesta. Teos voi olla uusi ja käytäntö alalla hyväksytty, mutta käsien levittely ja kohun ihmettely – tai sen sysääminen toimittajien harteille – ei avaa tilannetta. Kuten Jussi Pullinen asian ilmaisi:

Tämä on jotain, joka Marimekolta ja joiltakin kommentoijilta on jäänyt täysin huomiotta. On aivan yhdentekevää, mikä on alan sisäinen käytäntö. Nyt ei viestitä alan henkilöille, nyt puhutaan yleisölle.

Olisiko valokuvasta siis pitänyt kertoa? No kyllä, viimeistään siinä vaiheessa, kun kuvion alkuperää epäiltiin. Itselläni ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö Marimekko olisi lehdistötiedotetta rustatessaan tiennyt alkuperäisen kuvan olemassaolosta. Valokuvaa ei mainita sanallakaan, mutta tiedotteessa ei myöskään valehdella; sanavalinnat on tehty siten, että yleisölle syntyy mielikuva Espan puistossa näkymiä tähyilleestä suunnittelijasta.

Tiedotteen peittelevyyttä korostaa se, että sitä varten käytiin erikseen valokuvaamassa näkymä Espalta. Jos jonkun muun ottaman valokuvan käyttäminen kuosin pohjana on kerran täysin hyväksyttävää, Marimekko olisi päässyt huomattavasti helpommalla antamalla tiedotteen kylkeen viitteeksi Lepon alkuperäisen valokuvan. Näin ei kuitenkaan tehty.

Tavallaan Mika Porspakka on oikeassa: tekijänoikeus ei välttämättä ole tässä kohtaa oleellista. Se ei muuta miksikään sitä, että aiheessa ja käytännöissä selkeästi riittää keskusteltavaa.

Vastaavaa esimerkkiä voi hakea vaikkapa valokuvauksen puolelta. Lain kannalta on täysin selvää, että julkisella paikalla saa kuvata lähes mitä tahansa. Laista riippumatta viime vuosina on kuitenkin käyty kovastikin keskustelua valokuvaamisen hyväksyttävyydestä. Selkeimmin tämä on tullut näkyviin lasten kohdalla: nykyään ei liene olemassa sellaista päiväkotia, josta ei kotiin kiikuteltaisi vanhemmilta kuvauslupaa anovia lappuja. Laki ei sellaista vaadi, mutta muuttunut yhteiskunta vaatii.

Täysin toisella elämänalalla mieleen tulee väistämättä Antti Kaikkonen (kesk). Mies tuomittiin taannoin käytännöstä, joka on ollut voimassa vuosikymmeniä. Laki ei ole muuttunut, mutta jossain vaiheessa yhteiskunta ja laintulkinta muuttui.

Saattaa olla, että jatkossa Marimekolla ollaan entistä tarkempia suunnittelijoiden käyttämän materiaalin suhteen, ja ainakin sopii toivoa, että myös viestintä otetaan jossain vaiheessa haltuun. Valitettavasti kohu kiteytyy yhteen yritykseen ja suunnittelijaan. Louekarista on tulossa design-maailman Kaikkonen.

P.S. Nokian entinen innovaatiojohtaja Juhani Risku suomii blogissaan Marimekon suunnittelukulttuuria. Polveilevan jorinan kritiikki olisi vaikuttanut huomattavasti teräväkatseisemmalta, jos viiltävä analyysi Hetkiä-kuosin automalleista olisi kirjoitettu edelliseen, kuosia puolustavaan päivitykseen.

P.P.S. Koko juttu lähti liikkeelle barcelonalaisesta kassista. Miten on, Yle, onko Hetkiä edelleen kassikopio, vai onko luvassa oikaisu? Anteeksi pitäisi pyydellä muuallakin kuin Marimekolla.

Lähetä kommentti