2014-01-09

Lehdelle annettiin tutkimus - näin kävi

Sosiaalisessa mediassa levisi keskiviikkona kulovalkean tavoin Talouselämän nostattava artikkeli Lontoossa tehdyssä kokeesta, jossa asunnottomille annettiin 3 000 puntaa vastikkeetonta rahaa. Rahaa ei tuhlattu, moni löysi asunnon, kaikki meni hienosti.

Koska olen luonteeltani epäileväinen, liian hyvältä kuulostava tarina herättää kysymyksiä. Niinpä menin lähteelle: Joseph Rowntree Foundation julkaisi kokeilusta raportin.

Aloitetaan.

Kokeilussa kolmelletoista kodittomalle annettiin kullekin 3000 puntaa täysin vastikkeetonta rahaa. Heidän ei tarvinnut tehdä sen eteen yhtään mitään, vaan he saivat sen ilman lisäehtoja, käteisenä taskuun.

No ei. Viidelletoista kodittomalle tarjottiin mahdollisuutta henkilökohtaiseen budjettiin ja tukihenkilöön. Tavoitteena oli määritellä, miten henkilöt pääsisivät pois kadulta.

Osana projektia koehenkilön piti tukihenkilönsä kanssa kirjoittaa toimintasuunnitelma: mitä hankitaan ja mitä tehdään, jotta saisi elämän syrjästä kiinni. Toimintasuunnitelma sisälsi myös deadline-päivämäärät tavoitteille. Lappu hyväksytettiin kaupungin koordinaattorilla.

Budjetin katto oli 3 000 puntaa, mutta sitä ei tässä vaiheessa pilottihenkilöille kerrottu. Raha ei kuitenkaan ollut mitenkään korvamerkittyä: koehenkilöt saivat tosiaan itse määritellä, mihin rahaa käytetään ja kuinka paljon. Päätavoitteena oli vain kadulta pois pääseminen.

Kolmetoista henkilöä tarttui tarjoukseen.

Keskimäärin he kuluttivat rahoistaan vain 800 puntaa ensimmäisen vuoden aikana.

Tarkemmin sanoen siis ensimmäisen vuoden jälkeen budjetoituihin hankintoihin oli kulunut keskimäärin 794 puntaa. Hillo ei poltellut takataskussa vaan oli koordinaattorin hallussa.

Lisäksi yksitoista kokeiluun osallistuneesta kodittomista ei enää ollut koditon ensimmäisen vuoden jälkeen – he olivat löytäneet paikan asua.

Itse asiassa seitsemän, ja lisäksi kaksi suunnitteli sisätiloihin muuttamista. 11 kyllä yritti, mutta neljälle asuminen tuotti ongelmia, ja heistä yksi päätyi vankilaan. Koehenkilöistä neljä asui kodittomille tarkoitetuissa hostelleissa, yksi tukiasunnossa, yksi jonkinnäköisessä hoitokodissa, yksi asunnottomille suunnatussa asunnossa ja yksi B&B-huoneessa.

Yksi henkilöistä käytti koko 3 000 puntaa B&B-asumiseen ja palasi sitten takaisin kadulle.

Yksikään kolmestatoista kodittomasta ei käyttänyt rahojaan alkoholiin, huumeisiin tai uhkapeleihin. Sen sijaan he olivat poikkeuksetta säästäväisiä ja käyttivät rahansa päästäkseen pois kadulta.

Niin, koko ohjelman tarkoituksenahan oli päästä pois kadulta; tuskin budjettisuunnitelmaan silloin listataan lavallinen Karhua ja loput herskaa.

Tosielämässä yksi noista neljästä ongelma-asujasta potkittiin ulos asunnosta, irrottautui ohjelmasta ja ryhtyi juomaan entistä enemmän. Muutkaan eivät olleet raittiita; yksi kokeilun positiivista tuloksista oli kyllä vähentynyt alkoholinkäyttö.

Simon kertoo myös onnistuneensa kokeilun aikana pääsemään eroon kaksikymmentä vuotta kestäneestä heroiiniriippuvuudestaan.

Simon oli siis projektin ainut huumeiden käyttäjä, ja raportin haastattelun aikaan hän oli ollut neljä kuukautta metadonihoidossa – tavoitteena toki kuntoutuminen ja lopullinen vieroitus. Simon muuten alkuvaiheessa myi projektibudjetilla ostettuja tavaroita ja osti rahoilla huumeita.

Monet heistä olivat lisäksi löytäneet opiskelu- tai työpaikan.

Raportin mukaan projektin henkilöistä kolme oli ilmoittautunut kurssille. Töiden hakemisesta kyllä puhutaan, ja jo kadulla asuessaan henkilöt olivat tehneet satunnaisia töitä henkensä pitimiksi.

Toisin kuin Talouselämän jutusta ehkä ymmärtää, pilottihenkilöiden tulot eivät jääneet tuohon 3 000 punnan budjettiin. Itse asiassa päinvastoin: yksi ohjelman saavutuksista oli, että viisi koehenkilöistä teki sosiaalitukihakemuksen. Tämä on yksinomaan positiivinen asia: kyse oli ihmisistä, joiden tavoittaminen perinteisillä sosiaalityön tavoilla on ollut poikkeuksellisen hankalaa.

Lisäksi raportissa arvioitiin, että joidenkin kohdalla tukea yksin asumiseen ja elämiseen tarvitaan todennäköisesti vuosiksi eteenpäin. Joillakin koehenkilöillä oli aluksi vaikeuksia määritellä, mitä haluaisivat budjettiinsa laittaa: pahimmillaan 45 vuoden kadulla elämisen jälkeen on vaikea kuvitella, miten muuten voisi elää.

Pilottiprojekti maksoi enemmän kuin perinteinen sosiaalityö keskimäärin – ja sen ennustettiin aiheuttavan myös muita kuluja yhteiskunnalle, muun muassa noiden sosiaalitukien muodossa. Vastaavasti poliisi- ja sairaalakulujen arvioitiin vähenevän. Toiveena kuitenkin on, että tulevina vuosina nämä henkilöt eivät enää tarvitsisi niin intensiivistä tukea ja avustusta, jolloin kokonaisuus kääntyisi plussalle.

Olennaisempaa tietysti on, että pilottiin osallistuneiden elämänlaatu ainakin pääosin parani. Yksiselitteinen menestys se ei ollut, sillä koehenkilöistä viisi oli raportin aikaan, 13 kuukautta aloittamisen jälkeen, enemmän tai vähemmän irtautunut projektista.

Lontoon pilottia ei oikeasti pidä vähätellä: haastateltujen koehenkilöiden mukaan sekä psyykkinen että fyysinen terveys parani, heillä on tulevaisuudensuunnitelmia, he oppivat hiljalleen huolehtimaan itsestään. Olennaista lienee, että ratkaisuja ei tuputettu. Pallo oli henkilöillä itsellään.

Niinpä on hiukan ikävää, että asiasta kirjoitetaan lehtijuttu, joka maalailee kokeilusta epäuskottavan ruusuista kuvaa. Talouselämän lähteenä ollut de Correspondent toki käyttää samaa pensseliä, mutta ei se ole mikään syy jättää kotitehtävät tekemättä. Varsinkin, kun linkki raporttiin löytyy tuosta de Correspondentin jutusta.

P.S. de Correspondentin jutussa on mielenkiintoisia esimerkkejä perustulokokeiluista muun muassa Kanadassa. Niissä olisi ollut aihetta ihan oikeaksikin jutuksi; tosin Lontoon tapauksen perusteella pitänee niissäkin käydä lähteet läpi.

Lähetä kommentti