2015-04-30

Miehistä menoa

Lotta Aarikka kirjoitti viime viikon lopulla, kuinka Otaniemi teki hänestä feministin. Aihetta seurasi jatkokirjoitus, Nyt-lehden haastattelu, Iltalehden haastattelu, Facebook-sivujen sulkeminen... Sitä normaalia, mitä nyt tällaisesta seuraa. Jaana Wessman kirjoitti aiheesta niin oivallisesti, että ajattelin, ettei minun tarvitse.

Kun nyt olen seurannut aiheesta käytyä keskustelua, muutin mieleni.

Aloitetaan siis ilmeisesti olennaisimmalla. Hei! Olen Sami, 38-vuotias heteroseksuaali, valkoinen mies. Valmistuin TKK:lta diplomi-insinööriksi silloin, kun se vielä oli TKK. Olen siis saletisti pätevä.

Kyllä. Keskusteluissa on ihan oikeasti käytetty argumenttina sitä, että aiheesta valittajat eivät ole teekkareita eivätkä siten ymmärrä teknisen poikaporukan hienosyistä dynamiikkaa, jonka naiset peruuttamattomasti rikkoisivat.

Toinen yleinen argumentti on ollut, että miehet käyttäytyvät eri tavalla, kun on naisia läsnä. Tottahan se – mitä sitten? Pitääkö teekkariuden syvimmän ytimen todella olla pidäkkeetöntä hönöilyä? Oman muistikuvani ja teekkareiden maineen perusteella siihen ei tarvita naisilta suljettuja seuroja; itse asiassa hönöily onnistuu nuorilta miehiltä vallan mainiosti julkisella paikallakin, jopa ilman tupsulakkia.

Kukaan ei ole vaatinut kaiken miesporukalla tapahtuvan aktiviteetin lopettamista, ei liioin kaikkien yhdistysten avaamista kaikille. Nyt ei puhuta eräretkistä kavereiden kanssa, vaan kukin saa nostaa teltan pystyyn ihan kenen kanssa hyvältä tuntuu. Aiheena ovat kerhot, jotka ovat suhteellisen elimellinen osa teekkarikulttuuria ja erityisesti sen näkyvintä osaa, wapun viettoa. Ei ole aivan sama, miten ne toimivat ja miten niiden jäsenet käyttäytyvät; niiden toiminta luo ja vahvistaa osaltaan malleja sille, miten teekkareiden oletetaan toimivan. On sääli, jos siihen malliin kuuluu erottamattomasti ihmisten arvottaminen sukupuolen perusteella.

Jos taas kyse on siitä, että halutaan tehdä äijäjuttuja äijäporukassa, niin tervetuloa nykyaikaan: myös naiset tekevät äijäjuttuja. Jos touhu ei oikeasti kestä naisten katsetta, ei se kestä päivänvaloa ylipäätään.

Kuten joku saattaa aavistaa, minulla ei ole pienintäkään käsitystä, mitä Luolamiehet tai Sitsimiesliitto puuhaavat suljettujen ovien takana, ei oikeastaan edes siitä, mitä ne puuhaavat näkösällä. Ei se minua totta puhuen edes kiinnosta, ja voi hyvin olla, että ei kiinnosta useimpia naisiakaan. Ei se ole olennaista. Olennaista on, että minä voisin olla jäsen, naisilta se mahdollisuus on synnynnäisen ominaisuuden perusteella evätty. Jos kyseessä olisi ihonväri, tätä keskustelua ei käytäisi.

Kuka tahansa voi perustaa järjestön, laki ei kiellä sukupuolta jäsenyyden perusteena, ja naisilla on omia kerhoja ja kuntosaleja. Kyllä. Naisasialiitto Unioni ei ota jäsenikseen miehiä. Harmin paikka. Ei se tarkoita, etteikö asiasta voisi tai pitäisi keskustella ja etteikö tällaisten sukupuolen perusteella suljettujen kerhojen olemassaoloa ylipäätään voisi kyseenalaistaa.

Ennen kuin siirretään maali niihin naisten kerhoihin, kannattaa kuitenkin muistaa, että pörssiyhtiöiden johtajista 99 % on miehiä. Pörssiyhtiöiden hallituspaikoista 76 % on edelleen miehiä. Puolueiden puheenjohtajat ovat lähes poikkeuksetta miehiä. Naiset puolestaan pistävät uransa hyllylle ja käyttävät 94 % vanhempainvapaista.

Mikään näistä ei ole kiveen kirjoitettu pakko, mutta sukupuoliroolit ja kullekin sukupuolelle "sopivat" tehtävät on kirjoitettu niin syvälle kulttuurimme kudokseen, että ihmiset sukupuolesta riippumatta tuppaavat toimimaan niiden mukaan. Niin hieno yhteiskunta kuin meillä onkin, niin edistyneitä kuin ehkä maailman mittakaavalla olemmekin, olemme edelleen kaukana tasa-arvosta.

Yksi osa tätä kulttuurin kudelmaa on teekkariporukan puuhastelu, joka on näkyvimmillään juuri nyt, ja jonka keskiöön naiset eivät mahdu. Olisikohan oikeasti aika tuulettaa?

P.S. Toistaiseksi keskustelu aiheesta on keskittynyt Otaniemeen. En varmasti tiedä, miten Tampereella Tamppia puuhaava Blebeijit toimii tänä päivänä. Ainut verkosta löytämäni maininta on Ylioppilaslehden jutun kommenteissa ja vuodelta 2009, ja sen mukaan naisia ei seuraan oteta. Samaisen lähteen mukaan lappeen Rannassa Hässiä julkaiseva Polytekninen Willimiesklubi ottaa jäsenikseen myös naisia.

P.P.S. Ehkä ihan aiheellisesti on myös kyselty, kuinka suuri mainittujen kerhojen vaikutus loppujen lopuksi on. En tiedä, mutta jos niiden kritisointi johtaa esimerkiksi Facebook-sivujen alasottoon, niin ilmeisesti ainakin jossain piireissä ne koetaan kovinkin puolustamisen arvoisiksi. Tämän päivän Huomenta Suomessa teekkareita muuten edustivat Tamppi ja Äpy.

P.P.P.S. Ai niin. Keskustelussa on tullut esiin myös härskit puheet ja käytös, joka naisseurassa saattaisi johtaa syytöksiin esimerkiksi sovinismista. Jumaliste, jätkät, herätkää nyt jo! Missä maailmassa on ok oletus, että poikaporukalla tea bagging ja naista alistavat vitsit ovat automaattisesti hyväksyttyjä? Missä maailmassa niiden edes pitäisi olla sitä?

Seksuaalinen puuhastelu on ok, jos se tapahtuu kaikkien omasta tahdosta, ilman pakottamista tai ryhmän painetta. Koen olevani sen verran sinut oman seksuaalisuuteni kanssa, että voin varmasti sanoa, että siihen ei missään seurassa kuulu hikiset nyytit kasvoillani. Lähden siitä oletuksesta, että tätä eivät pyytämättä kaipaa myöskään kanssaveljeni tai -sisareni.

Jos tuntuu siltä, että käytös saattaa johtaa syytöksiin tai jopa syytteisiin, ei ongelma ole naiset. Ongelma olette te.

2015-04-27

Edustava otos

Helsingin Sanomat uutisoi tänään näyttävästi, kuinka Viroon muuttaminen kannattaa: elämä on makeaa, baarit halpoja, ympäristö täynnä pöhinää. Elinkustannukset ovat Suomea matalammat, joten rahaa riittää.

Omaan silmääni kuitenkin tarttui seuraava lause:

Otos on edustava, sillä liki 300 kyselyyn vastannutta suomalaista muodostavat vajaat viisi prosenttia noin 6 300:sta virallisesti Virossa asuvasta Suomen kansalaisesta.

Niinkö?

Ketkä tutkimukseen vastasivat

Jos halutaan saada aidosti edustava kysely, siihen liittyy muutakin kuin osanottajien määrä. Kyselyn pitäisi olla myös koostumuksen osalta kohderyhmäänsä edustava. Esimerkiksi Ylen puoluekannatusmittauksiin käytetty Taloustutkimuksen Telebus-palvelu antaa vihjeitä siitä, miten homma toimii, kun tutkimusryhmänä on koko väestö.

Helsingin Sanomien faktalaatikon mukaan uutisen pohjana oleva kysely tehtiin verkkokyselynä, josta levitettiin tietoa:

  • Suomalais-virolaisen liikemiesyhdistyksen FECC:n kautta.
  • Laajalle yksityiselle sähköpostirekisterille.
  • Vironsuomalaisten Facebook-sivustolla.
  • Suomenkielisessä SSS-radiossa.
  • Satamissa jaettavassa Baltic Guide -ilmaisjakelulehdessä.

Verkkokysely rajaa jo lähtökohtaisesti osan vastaajista pois. Entä edustaako FECC oikeasti tyypillistä Viroon muuttavaa suomalaista? Keitä sähköpostirekisteriin kuuluu? Kuuntelevatko vironsuomalaiset massoina SSS-radiota? Lukevatko he oikeasti sataman ilmaisjakelulehteä? Onko mainittu Facebook-sivusto siis Vironsuomalaiset, jossa tätä kirjoittaessa on 698 jäsentä?

Ketkä kyselyyn vastasivat? Lehdistötiedotteen yhteydessä julkaistun tiivistelmän (PDF) mukaan 287 20–70 -vuotiasta, Virossa asuvaa suomalaista. Kyseessä on suhteellisen erikoistunut porukka, kuten HS:kin kertoo:

Vironsuomalaisten tyytyväisyyttä selittää osin vastaajien ammatillinen asema: Enemmistö työskentelee johtajina (38 prosenttia) tai asiantuntijoina (28 prosenttia). Kolmannes on yrittäjiä. Tietotekniikka ja kaupan ala työllistivät monia.

Rasti seinään: Viroon muuttanut pomohko, ilmeisen hyvin toimeentuleva henkilö on tyytyväinen oloonsa ja ilmaisee sen liikemiesyhdistyksen mainostamassa verkkokyselyssä.

Entäpä ne, joilla Viron bisnekset eivät menneet aivan putkeen? Tavoittiko kysely sellaisia henkilöitä, jotka asuivat Virossa mutta päätyivät palaamaan syystä tai toisesta Suomeen? Yritettiinkö edes? Onko sellaisia?

Jutun kannalta ehkä olennaisinta onkin faktalaatikon kaksi viimeistä kohtaa:

Viestintätoimisto Wolfcom Oy:n toteuttaman kyselyn tilasi Viron elinkeinoelämän edistämissäätiö EAS.

Tarkoitus on kannustaa suomalaisia etsimään uusia työmahdollisuuksia myös Virosta.

Kyse on siis käytännössä Viron valtion mainoksesta, jolla pyritään saamaan maahan työllistäjiä, työntekijöitä ja veronmaksajia. Ja mikäs siinä, Viro saattaa ainakin tietylle kansanosalle olla vallan erinomainen paikka olla ja elää. Kyselystä annettujen tietojen perusteella vastaajat eivät kuitenkaan taida edustaa Virossa asuvia suomalaisia eivätkä varsinkaan Helsingin Sanomien lukijoita.

P.S. Voi olla, että kysely on tehty todella taitavasti, vastaajakunta on vakioitu täsmäämään niiden 6 300 Virossa asuvan suomalaisen profiiliin. Voi olla, että myös paluumuuttajat on otettu kyselyssä huomioon. Mikään aiheesta toistaiseksi julkaistu uutinen (joita on julkaissut esim. Verkkouutiset, Kauppalehti ja Talouselämä) ei kuitenkaan viittaa tähän suuntaan. Hiukan kiusallisempaa on, että missään uutisessa asiaan ei edes suuremmin kiinnitetä huomiota.

P.P.S. Kyselyn mukaan kaksi prosenttia vastaajista ei suosittele Viroon muuttamista. Kaksi prosenttia vastaajista on työttömiä. Sattumaa? Voi hyvinkin olla, erityisesti kun kaksi prosenttia tarkoittaa siis noin kuutta vastaajaa.

P.P.P.S. Siitä vuolaasta virrasta suomalaisia, joka jatkuvasti muuttaa Suomenlahden eteläpuolelle: jos nyt oikein Tilastokeskuksen taulukoita tulkitsen, vuonna 2013 Viroon muuttaneita suomalaisia oli noin 350. Virosta takaisin Suomeen puolestaan muutti 250 suomalaista. Aivovuodosta on ehkä syytä olla jossain määrin huolissaan, mutta ei tämä maa ihan vielä tyhjene.

2015-04-24

Äänivyöryllä oppositioon

Helsingin Sanomat kuunteli tarkalla korvalla SDP:n päättäjiä, ja lopputulos on ilmeisesti selvä: puolueen johdossa on runsain mitoin halua hiipiä oppositioon.

Eikä siinä mitään. Keneltäkään on tuskin unohtunut, että SDP:n Kari Rajamäki kaatoi hallituksen hyväksymän lakialoitteen, ilmeisesti vieläpä valheellisin perustein. Ehkä hallitustyöskentelyä olisi siinä mielessä syytä harjoitella hetki ihan omalla porukalla.

Oppositiohalukkuuden kaikki perustelut eivät kuitenkaan oikein pidä vettä:

Elämme demokratiassa, joten vaalien tulosta pitää kunnioittaa, sanoo puoluevaltuuston jäsen Miikka Lönnqvist Sdp:n Hämeen-piiristä.

Vaikka tarjottaisiin hallitusohjelmassa mansikoita ja kermavaahtoa, sinne ei tällä vaalituloksella pidä mennä, sanoo puoluevaltuutettu Jouni Martiskin Pohjois-Karjalasta.

Taisin olla pois siitä kansanäänestyksestä, jossa päätettiin SDP:n hallitukseen menosta.

Katsos, Miikka, kun nythän on niin, että vaaleissa äänestäjä riipustaa lippuun oman suosikkinsa numeron, ja edustuksellisessa demokratiassa kansan valta loppuu aika tarkkaan siihen. Vaalien tulosta kunnioitetaan parhaiten siten, että pyritään sen jälkeen edustamaan kansaa ja omaa äänestäjäkuntaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Entä tiedätkö, Jouni, millaisella vaalituloksella ei mennä hallitukseen? Sellaisella, jonka esimerkiksi Piraattipuolue (0,8 %), Itsenäisyyspuolue (0,4 %) tai Köyhien asialla -puolue (0,0 %) sai.

SDP sen sijaan on valtakunnan neljänneksi suurin puolue 16,5 % ääniosuudella. Onhan se toki 2,6 % vähemmän kuin edellisellä kerralla, mikä puolestaan oli 2,3 % vähemmän kuin sitä edellisellä. Keskustan vuoden 2011 kaltaisesta vapaasta pudotuksesta (-6,5 % ja 16 edustajapaikkaa) ei kuitenkaan puhuta; itse näkisin, että hidas vajoaminen viittaa ennemmin siihen, että juuri nyt puolueen sanoma ei vain kiinnosta.

Lisäperspektiiviä saa muista puolueista. Vihreät nousivat vaalivoittoon 8,5 % kannatuksella ja 15 edustajapaikalla; sen suosio nyt, kukkeimmillaan, on siis noin puolet SDP:stä. Ääniosuuslogiikalla kristillisdemokraattien (3,5 %) tai RKP:n (4,9 %) ei ikinä pitäisi olla hallituksessa. Jos taas oppositiopaikan peruste on kannatuksen lasku, niin hallituksessa nähdään ainoina nousijoina Keskusta, Vihreät ja RKP.

Puolueen varapuheenjohtajat Sanna Marin ja Krista Kiuru kannattavat hekin oppositioon menoa. Marin oli koko Pirkanmaan äänikuningatar (10 911 ääntä). Kiuru jäi Satakunnassa kolmanneksi (7 561 ääntä) – edelle nimittäin ehti toinen SDP:n edustaja Kristiina Salonen (9 560 ääntä) sekä perussuomalaisten Laura Huhtasaari (9 259 ääntä). Ovatko nämä lukemat tosiaan signaaleja oppositiopolitiikan kaipuusta?

Totuus oppositioon haikailulle taitaakin löytyä hiukan raadollisesta suunnasta, kuten toiset kommentit paljastavat:

Ei kannattaisi mennä hallitukseen kyykyttämään huono-osaisia, sanoo puoluevaltuuston jäsen Irma Marttila Helsingin piiristä.

Omalle kannattajakunnalle voi tulla kylmää kyytiä hallituksessa, pohtii Hämeen piirin puheenjohtaja Jouni Mäkelä.

SDP:ssä siis arvioidaan, että hallituksessa täytyisi tehdä ikäviä päätöksiä, jotka osuisivat kipeästi myös omaan kannattajakuntaan. Parempi siis jäädä huutelemaan oppositioon ja toivoa, että Joku Muu korjaa taloustilanteen, mielellään tietysti ennen seuraavia vaaleja.

Saattaa hyvin olla, että uudessa eduskunnassa SDP istuu oppositiossa – sitä itse veikkailin alkuviikosta. Syynä ei kuitenkaan ole äänestäjät vaan ihan puolue itse.

P.S. Tiedättekö, miten vaalien tulosta puolestaan ei kunnioiteta? Esimerkiksi siten, että asetutaan ehdolle ja jätetään paikka sitten jäähylle. Vaikka ei tuossa mitään yllättävää ole, Paavo Väyrystä (kesk) äänestäneet kyllä tiesivät täsmälleen, mitä saavat.

Edit (24.4.2015 18:30): Helsingin Sanomat on julkaissut uutiseensa oikaisun, jonka mukaan Kiuru on lieventänyt lausuntojaan ja Marin vain pitää oppositiota mahdollisena. Pahoittelen käpyä, erehdyin luottamaan sanomalehteen.

2015-04-20

Maahanmuuttajataustaisia edustajia

Ylen vaalivalvojaisissa haastateltiin tuoreeltaan eilen Suomen ensimmäistä maahanmuuttajataustaista kansanedustajaa, Nasima Razmyaria (sd). Helsingin Sanomat ehtivät seuraavaan aaltoon ja kertoivat, kuinka eduskuntaan nousee ensimmäistä kertaa maahanmuuttajataustaisia edustajia, ja oikein kaksin kappalein; tähän lähetykseen ehti mukaan myös Ozan Yanar (vihr).

Muistatteko vuoden 2007 Ahvenanmaan kansanedustajan, nyt rannalle jääneen Elisabeth Nauclérin? Nauclér on syntynyt Ruotsissa, hänen isänsä on ruotsalainen ja äiti norjalainen.

Ai ei. Entäpä Hella Wuolijoki? Wuolijoki syntyi Virossa ja toimi kansanedustajana 1946–1947. Tai mennäänkö vielä pidemmälle? Kaisa Kyläkoski ehdottaa blogissaan ensimmäiseksi maahanmuuttajataustaiseksi kansanedustajaksi Mauritz Hallbergia, joka oli syntynyt Ruotsissa ja toimi kansanedustajana 1910–1911.

Ehkä kyse on pakolaistaustasta; Yanar tosin ei taida sopia tähän määritelmään, eikä Razmyar hänkään diplomaatin tyttärenä ole aivan tyypillisin pakolainen, mutta hänet on kuitenkin valittu vuoden pakolaisnaiseksi 2010. Tosin tällöinkin ensimmäisen tittelistä kisaisi suhteellisen vahvoilla meriiteillä esimerkiksi Jutta Zilliacus (rkp); vaikka Zilliacus on syntynyt Suomessa, hänen virolaiset vanhempansa pakenivat tänne Venäjän vallankumousta.

Eihän tämä tietenkään ole turhan tarkkaa, mutta ehkä aavistuksen verran häiritsee, että viestimissä viskotaan huoletta sanaa, jota ei ole sen tarkemmin määritelty eikä faktoja tarkastettu. Ei nimittäin tarvita kovin kummoisia Google-taitoja, jotta löytää vaikkapa Kari Haakanan blogikirjoituksen vuoden 2007 vaaleista, jolloin Zahra Abdulla (vihr) melkein pääsi (virheellisesti) ensimmäiseksi maahanmuuttajataustaiseksi kansanedustajaksi. Kommenteissa huomautetaan myös, että esimerkiksi Ben Zyskowiczin (kok) isä oli puolalainen, joten häntäkin voisi hyvin kuvailla maahanmuuttajataustaiseksi. Toisessa kommentissa Abdulla täydennetään lähes ensimmäiseksi tummaihoiseksi kansanedustajaksi. Tämän määreen täytti sittemmin Jani Toivola (vihr), joten siihenkään ei nyt valitun parivaljakon kohdalla viitata.

Mistä tässä siis todellisuudessa puhutaan? Ulkomailla ulkomaisille vanhemmille syntynyt, valtaväestöstä poikkeavaa etnistä ryhmää edustava henkilö ei varsinaisesti solju kieleltä, mutta sen lyhentäminen maahanmuuttajataustaiseksi on yksiselitteisesti virheellistä. Tämä virheellinen uutisointi puolestaan saa esimerkiksi filosofi Timo Airaksisen tuntemaan häpeää, aiheetta.

Mitäpä jos jätettäisiin siis ennätystehtailut muihin yhteyksiin ja oltaisiin tyytyväisiä siihen, että Helsingin seudulta saatiin eduskuntaan kaksi uutta, nuorta ja innokasta kansanedustajaa.

P.S. Vakavasti ottaen, totta kai eduskuntaan kaivataan vähemmistöjen edustajia. Vaan ei kai noita uutisia ihan mahdotonta olisi kirjoittaa ilman, että sosiaalisen median täytyy toimia faktantarkistajana.

Vaalilasi on puoliksi täynnä

Eduskuntavaalit on käyty, ja uuteen kauteen lähdetään odotetusti keskustan johdolla. Voitto ei ollut aivan niin veretseisauttava kuin kannatuskyselyt lupasivat, mutta kuitenkin riittävä varmistamaan puolueen paikan pääministeripuolueena. Juha Sipilän yli 30 000 henkilökohtaisen äänen vaalikuninkuus vain vahvistaa miehen mandaattia.

Puoluekannatuskyselyt olivat väärässä myös toisessa suhteessa: perussuomalaisten gallupeissa näkynyt lievä alamäki paljastui niin lieväksi, että 1,4 prosenttiyksikön pudotus edellisistä vaaleista nosti puolueen kakkossijalle.

Omassa sosiaalisen median kuplassani vaalitulos näytti aiheuttavan lähes samanlaisen maansurun kuin perussuomalaisten jytky neljä vuotta sitten. Itse pidän tulosta ehkä parhaana saavutettavissa olevana. Jos nyt oikeasti katsotaan meikäläistä puoluekenttää, olisiko parempaa tulosta ollut realistisesti edes saavutettavissa?

Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen kärkikolmikko lupaa ehkä jonkinlaista voittoa konservatismille, mutta katsotaanpa asiaa positiivisesti:

  • Edellisen vaalikauden puuhastelusta maksettiin: sekä kokoomuksen että SDP:n kannatus laski, ansaitusti. Yllättävää on lähinnä se, että kumpikin selvisi vaalikaudesta näinkin vähillä vammoilla.
  • Puuhastelusta aivan varmasti myös opittiin: tulevaa hallitusta tuskin kootaan kahden suuren puolueen ympärille. Nykytilanteessa se ei riitä.
  • ... Ja se ei riitä, koska keskustan voitto ei ollut niin suuri, että se voisi sanella vapaasti ehtonsa. Keskusta tarvitsee vetoapua muilta isoilta puolueilta ja tietää sen.
  • Kolmen suuren hallitus tarkoittaa, että yksi häviäjistä istuu hallituksessa. Se on tietysti tavallaan ikävää, mutta ei millään tasolla oikeusmurha. Pelkkien voittajien muodostama hallitus (kesk, rkp, vihr) tuskin 73 paikallaan kauan seisoisi.
  • Vasemmistopuolueiden vaalitappio antaa paremmat eväät yhtenäisen hallituksen muodostamiseen. Tämä epäilemättä aiheuttaa hammasten kiristystä, mutta toisaalta se helpottaa tarpeellisten päätösten tekemistä. Hallituksen toimintakyky lienee aika korkealla tärkeysjärjestyksessä, kun neuvotteluihin ryhdytään, ja varsin aiheellisesti.
  • Sipilä nousi kannatusmittausten kärkeen pitkälti sillä, että hän ei juurikaan ottanut kantaa oikeastaan mihinkään. Äänestäjän kannalta tämä on ikävää, mutta vaalien jälkeen se on valtti: suurimman puolueen puheenjohtaja ei ole rakentanut omilla puheillaan vastakkainasettelua, joka estäisi toimivan hallituksen muodostamisen.
  • Perussuomalaisten kakkossija vakiinnuttaa sen aseman suurena puolueena ja toisaalta tarkoittaa, että nyt on sen aika nousta hallitusvastuuseen. Edellisellä kierroksella siitä vielä luistettiin, nyt siihen ei ole enää varaa.

Voisiko enempää edes toivoa?

Salkkuja jakelemassa

Jos nyt pitää lähteä veikkaamaan, uusi hallitus muodostetaan keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen voimin. Pieniä puolueita saattaa tulla kylkeen, mutta ne eivät ole välttämättömiä eivätkä kaikilta osin edes toivottavia. Jo kolmella suurella tuloksena olisi 124 paikkaa ja reilusti edellisen hallituksen loppuvaiheita tukevampi enemmistö.

Näillä eväillä saataisiin myös aika kivasti asiansa osaavia ministereitä hallitukseen. Miettikääpä vaikka näitä:

  • Alexander Stubb (kok) hyppäisi takaisin ulkoministeriöön, vähintäänkin ulkomaankauppaministeriksi. Kova verkostoituja pääsisi jälleen edustamaan Suomea ulkomailla ja vähentämään kansakunnan keulakuvana patsastelua.
  • Jussi Niinistö (ps) puolustusministeriksi. Niinistö on jo toiminut puolustusvaliokunnan puheenjohtajana, MPKK-tausta ei ainakaan heikennä uskottavuutta.
  • Juhana Vartiainen (kok) valtiovarainministerinä olisi aidosti kova luu. Hänen mielipiteistään ei välttämättä pidetä, mutta se ei tarkoita, että hän olisi väärässä.
  • Anne Berner (kesk) on hankkinut kannuksensa yrityselämässä ja hallitusammattilaisena. Työ- ja elinkeinoministeriössä olisi luultavasti käyttöä hänen kaltaisensa henkilön osaamiselle. Toista salkkua kantamaan voitaisiin nostaa vaikkapa Jari Lindström (ps), jolloin myös työmiehen ääni pääsisi kuuluviin.

Onhan tuoksessa toki negatiivisiakin puolia. Tässä hallituksessa esimerkiksi tasa-arvoinen avioliittolaki olisi vastatuulessa. Toisaalta on hyvä jälleen muistaa politiikan realiteetit: niin se oli edellisessäkin hallituksessa. Samojen realiteettien perusteella on vaikea uskoa, että mikään hallitus avaisi kansalaisaloitteella alkunsa saanutta ja kertaalleen hyväksyttyä lakia uudestaan. Translakia ei ehkä käsitellä, mutta olisiko sitä käsitellyt mikään muukaan odotettavissa ollut hallitus?

Samoin ympäristöasioissa on odotettavissa lievää takapakkia: jatkossa edetään entistä tiukemmin (maa-)talous ja työpaikat edellä, jolloin ympäristön nouseminen kärkiasioiden joukkoon edellyttäisi vahvaa taloudellista tulokulmaa. Haluttaessa sellainen löytyisi vaikkapa cleantechista, mutta suhteellisen sisällötön hypesana tuskin vakuuttaa sen paremmin poliitikkoja kuin kansaakaan.

Ympäristöasioita ja ylipäätään hallituksen tasapainoa voisi parantaa ottamalla hallitukseen mukaan myös vihreät. Perusteitakin olisi – keskustan ohella kyseessä on vaalien selkein voittaja – mutta tietoinen profiloituminen perussuomalaisten vastavoimaksi tekee tässä kohtaa hallaa, eikä edellisestä hallituksesta ulos marssiminen paranna tilannetta. Niin mielelläni kuin näkisinkin Jyrki Kasvin tietoyhteiskuntaministerinä ja Ville Niinistön luonnonvaraministerinä, toiveeni lienee turha.

Vaalituloksen kauhistelun sijaan kannattaa siis ottaa ilo sieltä, mistä se on saatavilla. Keskustan ja perussuomalaisten nousuun ja toisaalta vasemmiston laskuun on syynsä. Viholliskuvien kehittelyn sijaan kannattaa ennemmin miettiä, mikä oman maailmankuvan mukaisessa politiikassa on mennyt pieleen, jos se ei suurta yleisöä houkuttele.

P.S. Eri hallitusvaihtoehtoja voi mallailla vaikkapa Helsingin Sanomien tulospalvelussa. Samalla saa myös hiukan näkymää mahdollisten hallituspuolueiden ajatuksiin vaalikonekysymysten vinkkelistä.

P.P.S. Ehdottamassani hallituspohjassa on myös negatiivisia puolia, joista merkittävimpänä ehkä se, ketkä jäävät oppositioon. Ammattiyhdistysliikkeestä vihjailtiin jo pari päivää sitten, että porvarihallitus tietää lakkoilua. Antti Rinne profiloitui ainakin omissa mielikuvissani valtiovarainministeriaikanaankin enemmän ay- kuin valtakunnanpoliitikkona. Jos SDP päätyy oppositioon, tämä voi tarkoittaa maan kannalta huonoa.

P.P.P.S. Uudessa Suomessa kerrotaan, kuinka kokoomus voi vielä nousta perussuomalaisten ohi. Ehkä. Olennainen kysymys on: mitä sitten?

2015-04-08

Valailta kuultua

Yleisradio uutisoi tänään, kuinka valaat kertoivat intiaaniheimolle tulevasta luonnonmullistuksesta. Quileute-intiaanit ottivat isojen nisäkkäiden neuvosta vaarin ja päättivät siirtää kylänsä puolen kilometrin päähän ylämaalle. Rakennustöissä apuun rientää Aalto-yliopisto.

Uutinen on epäilemättä loistava suomalaiselle osaamisviennille, mutta meikäläisen journalismin suoritus ei välttämättä ole ihan niin vahva. Tiedon valaiden vihjailusta kertoo Aalto-yliopiston Trev Harris, joka juuri palasi työryhmänsä kanssa heimon kanssa käydyistä neuvotteluista:

Intiaaniheimo pitää vuosittain rituaalin, jossa jokainen nainen, mies ja lapsi kutsuu rumpujen avulla rantaan valaita, delfiinejä, haita, hylkeitä ja muita merieläimiä.

Harrisin mukaan rummutus luo "hypnoottisen äänimaailman", joka houkuttelee merieläimet paikalle.

Sitten heimon päällikkö kahlaa eläinten sekaan, ja ilmeisesti hän osaa tulkita kalojen äänimaailmaa. Tämä on heimon kertomaa, ja ilmeisesti on syytä uskoa se, Harris sanoo.

Tällä metodilla on päästy siihen lopputulokseen, että operaation pitäisi olla suoritettu vuoden 2017 aikana, ennen kuin uhka ilmestyy.

Jutussa on kuitenkin pari pientä ongelmaa. Jos vuosittainen rituaali kuulostaa muinaiselta perinteeltä, se on puhdas vahinko, sillä paikallisen koulun järjestämä seremonia pidettiin tänä vuonna kahdeksatta kertaa. Esimerkiksi viime vuoden seremoniassa valaita nähtiin merellä (PDF), mutta ihan eläinten kanssa kylpemisestä ei puhuta.

Quileutet saivat uuden kylän maa-alueet valtiolta vuonna 2012, ja silloin valaiden ennustuksesta ei puhuttu. Sen sijaan puhuttiin edellisenä vuonna tapahtuneesta Japanin maanjäristyksestä ja tsunamista, talvisista tulvista ja vain pari viikkoa aiemmin läheisellä Vancouver-saarella havaitusta maanjäristyksestä. Nämä ovat peijoonin hyviä syitä harkita muuttoa. Lisäpotkua muuttoaikeisiin epäilemättä tuo se, että heimo asuu Cascadian alueella, jonne ennustetaan kohtalaisella todennäköisyydellä isohkoa maanjäristystä lähivuosikymmeninä.

Quileutet ovat vanhoja valaanpyytäjiä, ja harmaavalaiden muuttoreitti kulkee keväisin Pohjois-Amerikan länsirannikkoa pitkin, joten valailla on varmasti ollut suuri merkitys heimolle niin arjessa kuin rituaaleissakin. Nykyinen seremonia vaikuttaa kuitenkin lähinnä turistinähtävyydeltä – se järjestettiin ensimmäisen kerran sopivasti vuonna 2008, jolloin heimo pääsi myös valkokankaille Twilight-elokuvassa. Muutto on epäilemättä ollut pinnalla myös seremoniassa, mutta ehkä merkittävämpi kimmoke kylän siirtämiselle on kuitenkin jatkuvasti karttuva tieteellinen näyttö siitä, että pikapuoliin rytisee.

"Asiantuntijoita" ja asiantuntijoita

Koska aihe on merkittävä, Yleisradio on luonnollisesti kuullut myös asiantuntijaa. Helsingin yliopiston professori ja valasharrastaja Rauno Lauhakangas pitää valaiden kuuntelemista aivan järkevänä:

Se kuulostaa järkiperäiseltä toiminnalta. Ihmiset havainnoivat luontoa ja varsinkin alkuperäiskansat, jotka lukevat aika tarkkaan luonnonmerkkejä, ovat voineet havaita valaiden käyttäytymisessä jotain omituista, Lauhakangas sanoo.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi norsut reagoivat etukäteen Kaakkois-Aasiaan muutama vuosi sitten iskeneeseen tsunamiin siirtymällä nopeasti rannalta poispäin.

Muuttaminen riskialttiilta alueelta on toki hyvinkin järkiperäistä toimintaa. Väite, että vinkki siihen tuli valailta, puolestaan ei ole.

Kaakkois-Aasian tsunamin yhteydessä nähtiin tosiaan muutamia raportteja, joiden mukaan yksittäisten eläinten nähtiin juoksevan poispäintuntia ennen tsunamin rantautumista. Vaatii melkoista mentaalista loikkaa käyttää näitä anekdootteja perusteena sille, että intiaanipäällikkö keskustelee valaan kanssa ja saa siltä ennusteen vuosien päästä tapahtuvasta maanjäristyksestä.

Toki Yle haastattelee myös ihan oikeaa asiantuntijaa: seismologi Päivi Mäntyniemi kertoo länsirannikon maanjäristysriskistä erillisessä uutisessa.

Tämä uutisten ketjuttaminen pieniksi paloiksi alkaa hiljalleen nyppiä. Erityisen ikävää se on, kun julkaistaan lennokas hörhöilyuutinen, josta tulee lukijalle hyvä mieli ja lämmin tunne sydänalaan, ja eriytetään faktat sitten toiseen uutiseen. Ja sehän toimii: tätä kirjoittaessa valaiden ennustus on Ylen luetuin uutinen ja seismologikin on ehtinyt jo kolmanneksi. Vaan kun erityisesti Yleisradiolla ei ymmärtääkseni ole aivan pohjatonta tarvetta klikkien metsästämiselle, mitä jos silpun sijaan tehtäisiin yksi hyvä artikkeli?

P.S. Ei, en todellakaan ole Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön asiantuntija, joten voi toki olla, että quileutet järjestävät piilossa toisenkin rituaalin, jossa vetten väki tulee kahville ja loihtii päällikölle etiäisiä.

P.P.S. Muita esimerkkejä ketjutuksesta: Yle julkaisi viime viikolla sairauslomatilastoista kymmenkunta uutista, joista yhdessä työntekijä tulee sairaana töihin, toisessa sairauslomien väheneminen johtuu parantuneista työoloista, kolmannessa esimies on terveysriski, ja lopuissa näytettiin samaa tilastoa maakuntakohtaisilla otsikoilla. Helsingin Sanomat puolestaan ulkoisti pilkkomisen: ensin päästettiin Matti Apunen trollaamaan pääkirjoitussivulle, sitten annettiin sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Leo Suomaan korjata faktat. Käyhän se näinkin.

2015-03-29

Rokotehuolta Tanskan maalla

Tanskassa on hätä. Helsingin Sanomien uutisen mukaan Tanska tutkii HPV-rokotteen mahdollisia haittoja, sillä sen epäillään aiheuttaneen vakavia sivuvaikutuksia.

Kohu nousi, kun paikallinen TV2 lähetti menneellä viikolla dokumentin, jonka mukaan sadoille nuorille tytöille on koitunut rokotteesta vakavia sivuvaikutuksia – osa tytöistä on joutunut lopettamaan koulunkäynnin ja istuu pyörätuolissa.

Toisessa HS-artikkelissa haastatellun THL:n Hanna Nohynekin mukaan Suomessa poikkeavia haittavaikutuksia ei toistaiseksi ole havaittu. Puolitoista vuotta sitten aloitettujen nuorten tyttöjen rokotusten jälkeen haittaepäilyjä on ilmoitettu kaikkiaan 158, niistä 26 vakavia. Suomessa rokotteita on annettu 84 000 tytölle vuodessa.

On hyvä huomata heti kärkeen, että Suomen rokoteohjelmassa käytetään kahdelta HPV-muodolta (HPV-16 ja HPV-18) suojaavaa Cervarix-rokotetta, kun taas Tanskassa käytössä on toisen valmistajan, hiukan laajemman suojan antava Gardasil-rokote. Tanskan mahdolliset tulokset eivät siis aivan sellaisenaan yleistyisi Suomeen, vaikka epäilykset vahvistuisivatkin.

Kummassakaan HS:n jutussa ei juurikaan tarjota kontekstia, joten yritetään. Politiken-lehden mukaan rokote on Tanskassa annettu noin puolelle miljoonalle nuorelle tytölle. Dokumentin epäilykset koskevat siis ehkä promillea rokotetuista. On myös hyvä huomata, että kyse on tosiaan epäilyistä, ei vahvistetuista sivuvaikutustapauksista.

Samaisen artikkelin mukaan Tanskassa:

  • 370 naista vuodessa sairastuu kohdunkaulansyöpään
  • Kohdunkaulansyöpään kuolee sata naista vuodessa, ja
  • 6 000 naista operoidaan syövän esiasteiden takia.

Suomessa luvut ovat pienempiä mutta suhde on sama: vuosittain syöpätapauksia on noin 150 ja syöpään kuolee viitisenkymmentä naista vuodessa. Meikäläisiä pieniä lukuja selittää valtakunnallinen papa-seulontajärjestelmä.

Rokote ei tietenkään ole täydellinen: HPV-tyypit 16 ja 18 aiheuttavat arvioiden mukaan 70 prosenttia kohdunkaulansyövistä (ja on merkittävä tekijä myös koko liudassa muita, harvinaisempia syöpätyyppejä) eikä rokote varmastikaan estä näitä kaikkia. Siitä huolimatta puhutaan suhteellisen merkittävästä pudotuksesta syöpätapausten määrissä. Lisäksi säästytään muultakin kiusalta: Gardasil suojaa tehokkaasti myös kahdelta genitaalisyyliä aiheuttavalta virusmuodolta.

Tästä voi sitten lähteä arvottamaan, kumpi on vakavampaa: epäilyt sivuvaikutuksista vai todennetut kuolemantapaukset, syövät ja tuhannet leikkaukset. Samalla kannattaa muistaa, että leikkaukset saattavat johtaa komplikaatioihin, ja onnistunutkin hoito voi vaatia esimerkiksi kohdun poistamista. Rokotteen onnistumisesta on vaikea tehdä tunteisiin vetoavaa tv-dokumenttia – kameran eteen ei voi marssittaa ihmisiä, jotka eivät saaneet syöpää rokotteen ansiosta.

Sen sijaan on helppo tehdä dokumentti nuorista tytöistä, joilla on terveydellisiä ongelmia. On houkuttelevaa liittää siihen epäilys vaietusta salaisuudesta, julkishallinnon mokasta. Ajallinen yhteys ei kuitenkaan tarkoita syy-seuraussuhdetta, eikä edes se ajallinen yhteys ole välttämättä todellinen: ihmismieli on tehokas löytämään yhteyksiä sieltäkin, mistä niitä ei löydy.

Karu tosiasia on, että rokottaminen on tilastomatematiikkaa, jota ihmiset eivät yleensä ymmärrä. Siinä suojaudutaan potentiaaliselta haitalta, kun taas sivuvaikutus on toteutunut haitta. Kukaan ei oleta kuluvansa siihen 0,4 prosenttiin naisista, jotka kohdunkaulansyöpään sairastuvat. Näitä naisia on kuitenkin edelleen se 150–160 vuodessa.

P.S. Politikenin toinen artikkeli tietää kertoa, että toistaiseksi 108 potilasta on hakenut korvauksia sivuvaikutusten takia. Näistä 88 on käsitelty, ja niistä kolme on todettu rokotteesta johtuvaksi. Haastatellun Karen-Inger Bastin mukaan useilla potilailla on ollut oireita jo ennen rokotetta, ja korvaushakemuksissa on ollut mukana muun muassa olkapään sijoiltaan meno ja diabetes.

P.P.S. En ihan ymmärrä, miksi Helsingin Sanomat katsoo tarpeelliseksi julkaista sisällöttämän säikyttelyuutisen, vaikka sitä sitten paikataankin toisen jutun asiantuntijahaastatteluilla. Kummassakaan itse Tanskan tilannetta ei käsitellä juuri muuten kuin kohudokumentin sisällön kautta. Miksi näin?

2015-03-24

Puuhastelua sääntelyn varjolla

Long Play julkaisi viime viikolla Ilkka Kariston kommentin kokoomusministeri Sanni Grahn-Laasosen 13.3. eduskuntaryhmille luovuttamaan puolueiden yhteisen sääntelyryhmän raporttiin. Kuten Karisto toteaa, paperissa on paljon hyvää, ja typeristä säännöistä kannattaa päästä eroon, mutta sääntelyä ei voi käsitellä yhtenä monoliittina. Kaiken sääntelyn poistaminen ei ole hyvästä, eivätkä kaikki ole merkitykseltään samalla tasolla.

Kävin itsekin pikaisesti läpi raportin tulokset, ja ensimmäinen herännyt kysymys oli: mitä ryhmä varsinaisesti teki? Lista lähtee tietenkin suomalaisten lempilapsesta, alkoholista. Alkoholilakiin ja asetuksiin liittyen ehdotetaan seuraavaa:

  • Poistettava vähittäiskaupasta valmistustaparajoite (käymisteitse).
  • Pienpanimotuotteita myytävä suoraan panimolta, pienpanimon raja 20 miljoonaa litraa.
  • Tilayrittäjien saatava myydä liköörejä tilalta.
  • Maaseudun yrittäjyyttä haittaavat typeryydet pois.
  • Sääntely pois – varsinkin aamuisin.
  • Alkoholia saatava myydä silloin, kun myyvä liike on auki.
  • Ulkoilmatapahtumien anniskeluun vapauksia.
  • Todistuksella anniskelupaikan vastaavan hoitajan pätevyydestä saisi suoraan anniskeluoikeudet sellaiseen toimitilaan joka täyttää anniskelupaikalle asetetut kriteerit.
  • Vastaavan hoitajan työkokemusvaatimus lyhennettävä nykyisestä kahdesta vuodesta puoleen vuoteen
  • Poistettava erilliset A-, B- ja C -anniskelulupien koulutusvaatimukset ja säädettävä, että anniskelupassi on riittävä osaamisvaatimus kaikissa em. tapauksissa.
  • Pienpanimoiden tulisi saada myydä tuotteitaan juuri sellaisina millaisiksi ne on tehty 0-15% vapaasti ulos myymälästään. Lisäksi ulosmyyntioikeus tulisi sallia myös viinitilalikööreille.
  • Ravintoloiden aukioloajat tulee vapauttaa ja anniskeluoikeuksien ehtoja lieventää.
  • Sallittava ravintoloille vapaat aukiolot.

Jos lista tuntuu itseään toistavalta, se johtunee siitä, että se on sitä. Kansalaiset saivat ehdottaa sääntelyn purkukohteita Ota kantaa -foorumilla, ja Grahn-Laasosen tiedotteen mukaan ehdotukset luovutettiin eduskuntaryhmille sellaisinaan. Suodattamattoman listan tuuttaaminen eteenpäin herättää kysymyksen koko harjoituksen mielekkyydestä. Valtiovarainministeriölle osoitetut ehdotukset on itse asiassa listattu kahteen kertaan; ehkäpä edes sääntelytyöryhmä ei vaivautunut lukemaan taulukkoa?

Arviot toteuttamiskelpoisuudesta vaihtelevat hurjasti. Osassa kysymyksiä ehdotuksen vaikutuksia pohditaan, osassa mietitään jopa epäsuoria vaikutuksia. Osassa, kuten alkoholia koskevissa kysymyksissä, vastaus on yhden sanan Kyllä; kun alkoholisääntelyä perustellaan kansanterveydellä, tuntuu erikoiselta, että tätä aspektia ei käsitellä dokumentissa sanallakaan. Esimerkiksi itsehoitolääkkeiden tuomista päivittäistavarakauppaan sen sijaan varovasti vastustetaan – sinällään mielestäni varsin asiallisesti – nimenomaan kansanterveydellä: lääkkeiden käytön ja saatavuuden lisääntymisen ei pitäisi olla itsetarkoitus.

Grahn-Laasonen toivoo tiedotteessaan, että listaa käytettäisiin pohjana jatkotyölle tulevassa eduskunnassa, ja että kansalaisilla olisi jatkossakin mahdollisuus kertoa näkemyksensä mahdollisimman suoraan. Lista ja sen käsittely kuitenkin osaltaan paljastavat ongelman: ehdotuksia on helppo heittää, mutta niiden perkaaminen vaatii työtä, ja vaikutusten todellinen arvioiminen kasvattaa vielä työmäärää moninkertaisesti. Kun vain mikroskooppinen osa tuosta työstä on tehty, on sääntelytyöryhmää vaikea väittää menestykseksi.

P.S. Siitä valtiovarainministeriöstä: ilmeisesti eduskunnan kesälaitumet kutsuivat sen verran äänekkäästi, että VM:n kommentit verotusehdotuksiin eivät ehtineet muiden kanssa samaan taulukkoon vaan luovutettiin erillisenä dokumenttina...

P.P.S. Otin vapauden muokata raporttitaulukosta html-version. Ei se kaunis ole, mutta hiukan alkuperäistä PDF:ää lukukelpoisempi kuitenkin ja sisältää myös valtiovarainministeriön verotuskommentit.

2015-03-12

Mistä toimiva eduskunta?

Tällä viikolla on puhuttu kovasti paperittomien terveyspalveluista. Pääsi nimittäin käymään niin, että Kari Rajamäki (sd) aloitti viikkonsa ehdottamalla lapsille ja raskaana oleville naisille tarjottavia terveyspalveluja koskevan lakiehdotuksen jättämistä pöydälle. Koska eduskunta on juuri lopettelemassa valtiopäiviä, käytännössä pöydälle jättäminen tarkoittaa, että lakiehdotus raukeaa – niin kuin kaikki eduskunnan vaihtuessa kesken jääneet asiat. Oman puolueen ministerin, Susanna Huovisen (sd) valmisteleman, koko hallituksen hyväksymän ja parin valiokunnan läpi käyneen aloitteen torppaaminen hallituspuolueen edustajan toimesta herätti hiukan närää SDP:n leirissä.

Itseäni koko tilanne hämmentää. En ota kantaa siihen, onko aloite hyvin vain huonosti valmisteltu – oletan, että se ei olisi mennyt jokaisesta käsittelyvaiheesta läpi, jos se olisi niin kelvoton kuin Rajamäki väittää, mutta se ei ole oleellista. En vain voi käsittää sitä, miten kaksi kansanedustajaa – Rajamäki ja pöydälle jättämistä kannattanut Hanna Mäntylä (ps) – voi tuosta vaan, täysistunnossa, tehdä tyhjäksi enemmistöhallituksen valmistaman ja kannattaman lakiesityksen.

Uutisissa puhutaan herrasmiessopimuksista. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman (sd) toteaa, että jos Rajamäen aikeista olisi tiedetty, olisi paikalla ollut vastaesityksen tekijä ja kannattaja. Arvon epelit siellä Arkadianmäellä, tämä on kuulkaas aivan turhaa jossittelua.

Toistan vielä: asiaa käsiteltiin täysistunnossa. Siinä isossa salissa, johon mahtuu 200 kansanedustajaa ja vähän yleisöäkin. Vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto vaati SDP:ltä selitystä. Itse vaatisin Vihreiltä selitystä, missä olivat heidän edustajansa, kun Rajamäki esityksensä teki? Täysistunnon pöytäkirjaan on merkitty 22 edustajaa poissaoleviksi, mutta tämä ei ilmeisestikään tarkoita, että salissa olisi ollut 178 edustajaa. Se on ainakin selvää, että siellä ei ollut yhtäkään niin oma-aloitteista lakiehdotuksen kannattajaa, että lapa olisi noussut pystyyn hyllytysehdotusta vastustamaan. Mitä tämä kertoo kansanedustajista? Koko järjestelmästä?

Näkemyksestäni paljastunee aika nopeasti, että en edes teeskentele tietäväni, miten eduskunnassa toimitaan. Tämän ja monien muiden tapausten perusteella järjenvastaisesti on aika vahva veikkaus. Jos hallituksen esityksen eteneminen perustuu herrasmiessopimukseen, jonka rikkomalla yksikin edustaja voi estää lain voimaantulon, meillä on ongelma. Jos kansakunnan ylimpien päättäjien kädet ovat niin sidotut, että yhden edustajan yllättävään sooloiluun ei kyetä reagoimaan, meillä on vähän isompi ongelma.

Tilanne kertoo osaltaan myös siitä, millaista teatteria eduskunnan toiminta on. Ilmeisesti tyypillinen asiainkulku tosiaan on, että puhemies juttelee mukavia tyhjälle salille, koputtelee välillä nuijaa ja lopulta todetaan kansan tahdon tapahtuneen. Jos luotetaan sanattomaan sopimukseen, että kukaan ei kaada hallituksen esitystä prosessikikkailulla, tehdään siitä sitten ihan oikea sopimus: jätetään tällaiset turhat manööverit pois ja käytetään sekin aika johonkin hyödylliseen.

Jos tätä teatteria kuitenkin halutaan jatkaa, niin... Ylen uutisessa Backman toteaa, että hallituspuolueet salipäivystävät viimeisissä istunnoissa, jotta vastaavaa ei enää pääse tapahtumaan. Minulla on parempi idea: mitäpä jos tekisitte työtänne ja olisitte siellä salissa niin kuin toimenkuvaan kuuluu.

P.S. Jäykkyyden ja herrasmiessopimusten valitulla linjalla jatketaan, kun puhemiehistö ei kutsu koolle ylimääräistä istuntoa lakialoitteen käsittelemiseksi. Olisihan se perin surkeaa, jos joutuisi tekemään töitä.

P.P.S. Twitterissä tiedettiin kertoa istuntosalin kokoonpanosta seuraavaa:


Puhutaan siis vaalikauden viimeisestä istuntoviikosta. Tekemistä kuulemma riittää, ja eduskunta pitääkin tällä viikolla kaksi ylimääräistä istuntoa lakiruuhkan purkamiseksi. Ja nyt ollaan tilanteessa, jossa lakia käsiteltäessä salissa on pari kourallista edustajia ja kokonaiset kaksi hallituspuolueiden edustajaa. Carl Haglundin (rkp) mukaan Eduskunnan uskottavuus on vaakalaudalla ja Rajamäen käyttäytyminen oli pettymys. Kyllä uskottavuus meni jo aikaa sitten, ja pettymyksen pitäisi olla paljon Rajamäen käytöstä laajempaa.

2015-03-01

Demokratiaa (mutta vain tietyillä ehdoilla)



Helsingin Sanomissa kerrottiin viime viikolla ruotsalaisesta patsaskiistasta. Växjön kunnassa on pohdittu, onko asiallista pystyttää patsasta, jossa hurjistunut nainen näyttää lyövän jotakuta käsilaukulla.

Tarkemmin sanoen kyseinen hurjistunut nainen oli Danuta Danielsson, ja lyönnin kohteena oli uusnatsien mielenosoitukseen osallistunut kuulapää. Paikallinen keskustapoliitikko kyseenalaisti patsaan: En voi ottaa kontolleni sitä, että tämä nainen kohtaa eri tavalla ajattelevat ihmiset lyömäaseella, kättä pidemmällä.

Helsingin Sanomien uutinen oli hyvin patsasta puolustava, ja uutisen kirjoittanut Pirkko Kotirinta intoutui kirjoittamaan aiheesta myös lauantaiesseen. Essee keskittyy Danielssoniin henkilönä, mutta samalla se myös toistaa käsityksen Danielssonista siviilirohkeuden ikonina ja onnistuu vieläpä tekemään jonkinlaisen rinnastuksen presidentti Tarja Haloseen.

Ruotsalaista keskustapoliitikkoa syytettiin uutisessa kontekstin puutteesta, joten lainataan tähän hiukan kontekstia:

Mielenosoituksessa, josta valokuva otettiin, pieni joukko [Nordiska rikspartiet -] puolueen jäseniä osoitti mieltään kuolemanleirien puolesta.

Mielenosoitus sai puolalaissyntyisen Danuta Danielssonin (1948–1988) pois tolaltaan osittain epäilemättä siksi, että hänen äitinsä kärsi keskitysleireillä toisen maailmansodan aikana.

Tätä taustaa vasten ajatus siitä, että Danuta Danielsson olisi kohtaamassa eri tavalla ajattelevat ihmiset lyömäase kädessään tuntuu vähintäänkin oudolta.

Miten Danielssonin siviilirohkeus siis ilmeni? Kuvan ja kuvauksen perusteella hän kävi mielenosoitukseen osallistuneen uusnatsin kimppuun käyttäen kättä pidempää ja hyökkäämällä takaapäin. Uusnatsien esittämät ajatukset saattavat olla vastenmielisiä ja Danielssonilla erityisen vahva syy natsismin vastustamiseen, mutta kuvaus erilaisten ajatusten kohtaamisesta lyömäase kädessä vaikuttaa hyvinkin paikkansapitävältä.

Lainataan vielä esseetä:

Saa­ma­ni pa­lau­te oli sa­man­hen­kis­tä, veis­tos­ta tu­ke­vaa. To­sin eräs lu­ki­ja pa­hek­sui uu­tis­ta: On jok­seen­kin kä­sit­tä­mä­tön­tä, jos HS:n toi­mi­tus pi­tää täl­lais­ta po­liit­tis­ta vä­ki­val­taa ihan­noi­ta­va­na sen vä­häi­ses­tä mää­räs­tä huo­li­mat­ta. Kir­joit­ta­ja tul­kit­si yk­si­se­lit­tei­ses­ti, et­tä kä­si­lauk­ku on lyö­mäa­se.

Täl­lai­nen kir­joit­te­lu pu­dot­taa poh­jan täy­sin esim. Pri­de-kul­kuee­seen koh­dis­tu­van hy­vin tuo­mit­ta­van vä­ki­val­lan tuo­mit­se­mi­sel­ta, säh­kö­pos­ti jat­kui.

Teh­dään nyt he­ti sel­väk­si: En to­del­la­kaan puo­lus­ta vä­ki­val­taa. Mut­ta en myös­kään pi­dä kä­si­lauk­kua asee­na.

(En­kä myös­kään oi­kein ym­mär­rä kuo­le­man­lei­re­jä puo­lus­ta­van nat­si­mie­len­osoi­tuk­sen ja su­vait­se­vai­suut­ta puo­lus­ta­van Pri­de-mie­le­no­soi­tuk­sen rin­nas­ta­mis­ta.)

Lukijan palautteessa ei ole kyse mielenosoituksen aiheesta tai iskun mittakaavasta vaan periaatteesta: hyökkäyksestä lailliseen mielenosoitukseen osallistuvan marssijan kimppuun. Växjön uusnatsismi saattaa aiheuttaa inhoa, mutta ei sen silti pitäisi estää abstraktia ajattelua.

Jos tilanne olisi päinvastainen, Helsingin Sanomissa ei pohdittaisi, onko käsilaukku ase. Sitä ei myöskään pidettäisi väkivallan vastaisena symbolina, kuten patsaan tehnyt taiteilija Susanna Arwin muotoili. Tosiasia on, että Danielsson piti uusnatsien ajatuksia niin kauhistuttavina että päätti käydä fyysisesti sen esittäjien kimppuun. Se, että väkivalta sattui osumaan yhteiskunnallisesti hyväksyttävään kohteeseen, ei varsinaisesti muuta tilannetta: Danielssonin hyökkäyksen selittely ja sen glorifioiminen siviilirohkeudeksi on nimenomaan väkivallan puolustamista.

Olen eri mieltä kanssasi, mutta olen valmis kuolemaan sen puolesta, että sinulla on oikeus sanoa se.

Voltaire

Kyse ei ole uusnatseista. Kyse on siitä, että vapaassa, demokraattisessa yhteiskunnassa saa esittää myös epämiellyttäviä ajatuksia. Noam Chomskyn sanoin: Jos kannatat sananvapautta, se tarkoittaa erityisesti sananvapautta sinulle vastenmielisille näkökulmille.

Kyse on yleisestä kokoontumisoikeudesta, sananvapaudesta, poliittisen toiminnan ja henkilökohtaisen koskemattomuuden suojasta. Tällaisten asioiden luulisi olevan tärkeitä toimittajallekin, erityisesti viimeaikaisten Ranskan ja Tanskan iskujen jälkimainingeissa. Mutta niinhän se on, että tasa-arvoisessa yhteiskunnassakin toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

P.S. Växjön sankaroinnista tulee mieleen viime lokakuussa uutiskynnyksen ylittäneet Suomen Vastarintaliikkeen Helsingin katuja kiertäneet turvapartiot. Natsihtavan järjestön partioiden kimppuun kävi ainakin kertaalleen ylpeyttä uhkuvat antifasistit. En ihan keksi, miksi antifasistinen oman käden oikeus olisi hyväksyttävämpää kuin fasistinen.

P.P.S. Otsikko on lainaa Ismo Alangolta.

2015-01-29

Jätteen määrä ja rikkinäinen puhelin

Eilispäivänä vietin pienimuotoista lepohetkeä Twitterissä, kun silmiini osui vihreiden varapuheenjohtaja Anne Blandin tweetti:


Intuitio väittäisi lukeman olevan uskomaton. Tämähän tarkoittaisi, että yli puoli vuotta kestävät kestokulutushyödykkeet – pääosin vaikkapa kaikki autot, huonekalut, viihde-elektroniikka, ... – biojäte ja kaikenlainen kierrätys muodostaisivat vain kaksi prosenttia siitä, mitä kotiin kuljetetaan. Niinpä lausahdin epäilyni ääneen, pyysin lähdettä ja tavallaan sainkin:

Tarkkaan ottaen julkaisun nimi on Strateginen vastuullisuus: 20 esimerkkiä keskisuurista yrityksistä, Sitran Demos Helsingiltä tilaama selvitys, jossa keskityttiin edelläkävijäyrityksiin, jotka ovat tehneet merkittäviä vastuullisuusvalintoja bisneslähtöisesti. Julkaisu on vapaasti ladattavissa.

Mitä tutkimuksessa sitten sanotaan kaatopaikalle päätyvästä tavarasta? Tutkimuksen puolesta ei yhtään mitään: raportti kertoo tarinoita vastuullisuudesta eri muodoissa esimerkiksi globaalina kilpailutekijänä. Kaatopaikat kuitenkin esiintyvät julkaisussa, sillä yksi yrityksistä, ZenRobotics, kehittää tekoälykästä jätteenkäsittelyjärjestelmää. Sieltä löytyy myös lainauksen lähde:

Maailman raaka-ainepulaa harva asiantuntija kyseenalaistaa. Joitain metalleja, kuten kromia ja platinaa löytyy nykyään erittäin niukasti ja niiden hinta on noussut 2000-luvun aikana moninkertaiseksi. Ongelmaan on puututtu kehittämällä entistä vähemmän raaka-aineita tarvitsevia tuotteita – saadaan aikaiseksi enemmän vähemmällä. 98 prosenttia siitä, mitä kaupasta ostetaan joutuu puolen vuoden kuluessa kaatopaikalle, [Jufo] Peltomaa sanoo. Poimitaan nyt hyvänen aika ne hyvät tavarat sieltä pois!

ZenRoboticsin toiminta perustuu siihen, että tuotteen arvoketjun mielletään jatkuvan jätteenkäsittelyyn ja tehdään ketjun loppupäästä yhtä tehokas kuin alkupäästä.

Kyse on siis ZenRoboticsin markkinointiväittämästä.

Alkulähteille

Peltomaan lausahdus löytyy myös ZenRoboticsin omilta sivuilta, jossa sille on annettu lähde: Paul Hawkenin, Amory Lovinsin ja L. Hunter Lovinsin kirja Natural Capitalism.

Natural Capitalism on siitä mukava teos, että se on vapaasti ladattavissa verkossa. Mikäli oikein selailin, aiheen kannalta olennainen osuus on neljäs luku, Making the World (PDF), jossa sanotaan seuraavasti:

In short, the whole concept of industry’s dependence on ever faster once-through flow of materials from depletion to pollution is turning from a hallmark of progress into a nagging signal of uncompetitiveness. [...] only one percent of the total North American materials flow ends up in, and is still being used within, products six months after their sale. That roughly one percent materials efficiency is looking more and more like a vast business opportunity.

Kirjassa ei siis puhuta pelkästään kotiin kannetusta, vaan kyse on tuotteiden koko elinkaaresta alkaen raaka-aineiden hankinnasta. Toisin sanoen: kun ostat iPhonen, itse puhelin saattaa olla käytössä vuosia, mutta jäteprosentti on hurja, koska siihen lasketaan mukaan myös vaikkapa lantaanikaivoksen hukkakivi, kuljetuskaluston pakokaasut sekä jätteeksi päätyvä pakkausmateriaali. Tällä matematiikalla vain yksi prosentti kaikesta materiaalista päättyy lopputuotteisiin.

Näin siis 15 vuotta sitten julkaistussa kirjassa esitetty väite päätyi ensin markkinointimateriaaliin ja sai sitten Sitran sädekehän. Samalla väitteen kohde vaihtui tuotantoketjun hukkamateriaalista yksittäisten kuluttajien kotitalousjätteeksi, ja loppusijoituspaikkakin yleisestä luontoon päästämisestä kaatopaikaksi.

Kierrätys on kannatettava asia, jätteiden hyötykäyttö peijoonin loistava ja tarpeellinen tavoite, ZenRobotics kunnianhimoinen firma ja Twitter hankala media. Siitä huolimatta olisi kivaa, jos hyviä asioita pyrittäisiin edistämään iskulauseilla, jotka pitävät paikkansa.

P.S. Pitääkö kirjan väite paikkaansa? Ei mitään käryä; kirjassa tuolle ei ole merkitty lähdettä, enkä pienellä googlellakaan tuollaisia lukemia löytänyt. World Resources Instituten Material Flows in The United States: A Physical Accounting of the U.S. Industrial Economy (PDF) arvioi materiaalikulutusta tietyillä teollisuuden aloilla ja aineilla. Sen mukaan vuonna 2000 Yhdysvaltain kokonaismateriaalikulutus oli noin 23,7 miljardia tonnia ja jätettä muodostui kaikkiaan 18,5 miljardia tonnia. Luvut ovat valtavia eikä kyseessä varmasti ole koko totuus, mutta ollaan kuitenkin suhteellisen kaukana yhden prosentin hyötysuhteesta.

2015-01-20

Ruokakorivertailua

Helsingin Sanomat julkaisi tänään uutisen, jonka mukaan Lidl pesi kilpailijansa ruokakorivertailussa. Tässähän ei sinällään ole mitään uutta, niinhän tuo Lidl on tupannut tekemään vertailussa jos toisessakin. Aloitetaan heti kärkeen lainauksella:

Tavoitteena oli kerätä mahdollisimman samansisältöiset ruokakassit. Tavoite ei täysin toteutunut, sillä samoja tuotteita ei löytynyt kaikista kaupoista.

Hinnat eivät ole täysin vertailukelpoisia.

Tavoite ei toteutunut, hinnat eivät ole täysin vertailukelpoisia, mutta päätitte sitten kuitenkin tehdä jutun, jossa Lidl pesee kilpailijansa.

Itseäni alkoi aavistuksen verran kismittää, kuinka Lidlin tuotteista kolmannes on jotain muuta kuin ruokakoriin määriteltyä, toisin sanoen kaupan omia tuotteita. Niinpä ajattelin nopeasti pukata kasaan oman taulukon samasta korista, jossa tuotteet on valkattu joko Lidlistä löytyviksi (esim. oluena Lapin Kulta Sandelsin sijaan), tai jos Lidlissä on käytetty kaupan omaa tuotetta, käytetään myös S-ryhmässä vastaavaa Kotimaista- tai Rainbow-tuotetta. Tuolloin taulukko näyttää tältä:

  Prisma Malmi Lidl Malmi Prisma Kaleva
Appelsiini(täys)mehu 1l 1.29 0.69 0.75
Rasvaton maito 1 l 0.65 0.78 0.65
Tomaatti(rasia) 6 kpl 500g 1.29 1.90 1.29
(Suomalainen) kurkku 400 g 1.26 1.28 1.28
Banaani 700 g 0.83 0.83 0.90
Oltermanni-juusto 17%, 900g 4.95 5.27 4.95
Becel-margariini 400g 1.99 1.99 2.09
Riisimuro 375g 1.94 2.02 1.94
Kanafile 4 kpl 450g 6.18 4.49 6.18
Jauheliha 400g 1.99 2.89 1.99
Tuore basilika ruukussa 1.89 1.49 1.89
Spagetti 500g 0.79 0.44 0.89
Vaasan Ruispalat 6 kpl 1.15 1.15 1.39
Juhla Mokka suodatinjauhatus 3.79 3.69 3.79
Cola 1,5l 1.36 0.96 1.45
Lapin Kulta 8 x 0,33l 11.44 11.44 11.52
Findus Classic Wok-vihannes 500g 2.29 2.59 2.29
Ässä Mix-karkkipussi 200g 1.55 1.55 1.77
Sensodyne (Gentle) Whitening 75 ml 2.59 2.59 2.59
Elvital Shampoo 250ml 2.89 2.89 2.89
Yhteensä 52.11 50.93 52.48
Lidl halvempi 2.27% 0.00% 2.96%

Lidlin Lauri Sipponen valitteli aiemmassa Helsingin Sanomien uutisessa, kuinka S-ryhmän hinnat vaihtelevat alueittain ja liikkeittäin. Syystä tai toisesta HS ei katsonut tarpeelliseksi mitenkään varmentaa näitä Sipposen mukaan merkittäviäkin eroja vaikkapa S-ryhmältä. Minä kuitenkin nohevana poikana lisäsin hintavertailuun Kalevan Prisman Tampereelta.

Analyyshiä

Aivan aluksi on todettava, että tämäkin vertailu on tietenkin vain suuntaa-antava. En usko, että minulla on koskaan ollut tämänkaltaista ruokakoria, ja ainut syy sen käytölle on, että nämä tuotteet olivat HS:n listalla; koska Lidlin nettisivut ovat tietosisällöltään perin köyhät, en lähtenyt rakentamaan kokonaan uutta koria.

Toinen tietosisällöltään köyhä heikko lenkki vertailussa on HS:n listaus. Mitä mahtaa olla Valio tuoremehu, ja onko Lidlin Fairbone siihen verrattavaa tavaraa? Entä onko toimittaja mahtanut koskaan käydä jauheliha-hyllyllä katsomassa, kuinka monta kymmentä tuotevaihtoehtoa tuon yleisnimikkeen alta löytyy? Sama pätee moneen muuhunkin nimikkeeseen.

Paremman tiedon puutteessa arvasin, joten Valion tuoremehu vaihtui appelsiinitäysmehuksi (joita Prismassa on Rainbow-nimikkeellä tarjolla kaksi; Malmilla haaviin osui vain kalliimpaa, Kalevassa oli myynnissä toinen, edullisempi purnukka). Prisman valikoimasta jauhelihaksi valikoitu Kotimaista-sarjan sika-nauta, ja Kanafile on 400 gramman paketti Kotimaista-broilerifilettä höystettynä kertoimella, jotta hinta on vertailukelpoinen Lidlin (oletettavasti) 450 gramman paketin kanssa. Ässä Mixin hinta Malmilla on HS:n taulukosta, Kalevan Prisma puolestaan on laskettu valikoimasta löytyvän 180 gramman pussin mukaan. Spagetti on Prismassa Rainbow-täysjyväspagettia, Lidlissä sitä mitä HS:n tiimi on koriinsa kerännyt.

Näillä eväillä Helsingin Sanomien vertailussa ollut kahdeksan euron ero Malmin Prisman ja Lidlin välillä kutistuukin euroksi. Prismojen hinnoissa on tosiaan eroa, mutta ainakin näissä tuotteissa puhutaan ennemmin senteistä kuin edes euroista.

Mitä ei huomioitu

Kun hinta lasketaan kaupan merkkien mukaan, herää tietenkin aina kysymys laadusta. S-ryhmän X-tra kilpailee puhtaasti hinnalla, Rainbow yrittää pitää ainakin jonkinlaista tasoa, ja Kotimaista on nimensä mukaisesti kotimaista. Ensimmäisen pudotin kokonaan vertailusta, mutta tämän pidemmälle en lähde kaupan merkkejä arvottamaan – on kyse sitten Lidlistä, K-kaupasta tai S-ryhmästä, tuotevalikoimasta löytyy varmasti niin hyviä kuin huonojakin tuotteita, ja tässä tarvotaan sangen syvälle makuasioiden maailmaan. Yksi asia kuitenkin on selvä: merkkituotteessa maksetaan aina myös merkistä, ja jos sitä ei oteta huomioon, Lidl saa ansaitsematonta etua.

En ota vertailussa huomioon myöskään Lidlin ilmoitettuja tämänpäiväisiä hinnanalennuksia. Olisin ottanut, jos kaupalla olisi hinnat verkossa, mutta niin kauan, kun sieltä löytyy vain tarjouslehtiä, olen tyytyväinen Helsingin Sanomien tekemään työhön. Vastapainoksi vertailussa ei oteta huomioon myöskään S-bonuksen vaikutusta. Sen määrä riippuu luonnollisesti ostosten määrästä, omista tottumuksista ja keskitysinnokkuudesta, joten todetaan vain, että se voi parhaimmillaan olla merkittävä.

Henkilökohtaisella tasolla todettakoon, että en ole tainnut koskaan tehdä yhtäkään kauppareissua, jossa olisin selvinnyt pelkästään Lidlissä käymällä. Perheeni tarpeet ja Lidlin valikoima eivät selvästikään kohtaa, sillä vaikka en ole turhan tarkka merkin suhteen, en vain parhaalla tahdollakaan saa omaa henkilökohtaista koriani kasattua Lidlin tuotteista. Useampaa kauppaa käyttämällä ja tarjouksia metsästämällä epäilemättä saa ruokakuluja pudotettua merkittävästikin, mutta itse en päivittäistavaroissa jaksa tuohon optimointiin yleensä lähteä.

HS:n tuloksista

Jutun leipätekstissä on mukana hiukan hämärä lause:

Malmin Lidlissä ruokakassin hinnaksi tuli alle 30 euroa, kun hinta seuraavaksi edullisimmassa kaupassa oli selvästi kalliimpi.

Ilmeisesti Hesarilla on nyt ollut jotain ihan muuta ruokakassissa kuin nuo jutussa listatut tuotteet. Omien laskelmieni mukaan nimittäin Lidl on kyllä halvin, mutta ostoskorin hinnaksi tulee 52,08 euroa. Ettei nyt vaan olisi käynyt niin, että taulukkoon siirrettäessä toimittajalla on jäänyt huomaamatta, että taulukkolaskentaohjelma ei laske summaan mukaan niitä soluja, joissa hinnan perässä on huomautuksia – Lidlillä näitä riittää, ja tällä tapaa väärin laskettuna ruokakorin hinnaksi tosiaan tulee 28,75 euroa.

Ruokakorivertailut ovat aina jossain määrin ongelmallisia, ja Helsingin Sanomat listaa jutussaan sinällään asiallisesti niitä ongelmakohtia. Väittäisin kuitenkin, että valmistelulla ja huolellisuudella vertailusta olisi saanut ainakin jollain tasolla mielekkään. Nyt jutusta jää hutiloinnin maku.

P.S. Tosiaan, S-ryhmä taitaa olla kauppaketjuista ainut, jonka hinnat on verkossa. Foodie.fi tarjoaa syvänäkymän oman lähikaupan valikoimiin, ei muuta kuin tekemään omaa vertailua.

P.P.S. Räikein esimerkki siitä valmistelun tarpeesta: miksi ihmeessä juttuun on valittu hammastahnaksi Colgate Whitening, jota ei löydy suurimmasta osasta vertailun kaupoista?

P.P.P.S. Päivitys 13:40. Tihrustettuani paperilehteä kävi ilmi, että muun hyvän lisäksi Hesarin nettitaulukossa on shampoon hinta ilmeisesti väärin. Korjattu.

2014-12-10

Bisfenolia purkissa


Eilen maailmalle levisi tieto, että tölkkivirvokkeet nostavat verenpainetta. Syyllinen on bisfenoli A, muun muassa muoveissa ja lämpöpaperissa käytetty aine, jota saattaa olla myös säilyke- ja virvoitusjuomatölkkien sisäpinnotteissa.

Tutkimuksessa koehenkilöille juotettiin soijamaitoa joko lasipullosta tai tölkistä, jonka jälkeen testiryhmältä mitattiin virtsan bisfenolipitoisuus sekä verenpaine. Samat henkilöt hörppivät soijamaitoa eri astioista, ja näitä tuloksia sitten verrattiin keskenään. Lopputulos oli, että tölkistä juominen nosti virtsan bisfenolipitoisuutta huimasti, ja samalla myös systolinen verenpaine nousi.

Vaikuttaa vakuuttavalta, mutta koska olen luonteeltani utelias, lähdin metsästämään lisätietoa. Itse tutkimus on maksumuurin takana, eikä pelkällä abstraktilla pitkälle pötkitä. Pientä pohdintaa tässä vaiheessa herättää koeryhmä: kaikki koehenkilöt ovat yli 60-vuotiaita korealaisia ja ilmeisesti pääosin naisia. Vaikka tällä ei olisi tuloksiin olennaista merkitystä, se saattaa heikentää tulosten yleistettävyyttä. Toinen silmiinpistävä asia on käytetty juoma: vaikka juoma ehkä on suosittu Koreassa, soijamaitoa ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa tyypilliseksi virvoitusjuomaksi.

Artikkelia on uutisoitu laajalti, mutta tarkemmin sisältöä on kommentoitu vain vähän. Yksi paperiin kriittisesti suhtautuvista tahoista on American Chemistry Council (ACC), yhdysvaltalainen kemian teollisuuden etujärjestö. ACC julkaisi lehdistötiedotteen, joka syyttää tutkimuksen tekijöitä tulosten ja niiden merkityksen liioittelusta:

Kirjoittajien johtopäätökset tästä ylitulkitsevat merkittävästi pienen tutkimuksen mittaustuloksia. Kuten kirjoittajat itsekin toteavat, kolmen ryhmän välillä ei ollut tilastollisesti merkittävää verenpaine-eroa, juotiin soijamaitoa sitten lasipullosta tai tölkistä.

Lisäksi tutkimuksen oheismateriaali antaa ymmärtää, että BPA-altistuminen minkä tahansa tölkkivirvoitusjuoman kautta voi nostaa verenpainetta. Tutkimuksen tulokset eivät tue näitä lausuntoja, joten ne vain huolestuttavat kuluttajia turhaan. Tutkimuksessa tutkittiin ainoastaan soijamaitoa, jota ei voi pitää tyypillisenä virvoitusjuomana.

Kuten tutkijat itse toteavat, estrogeenireseptorien uskotaan säätelevän verenpainetta. On tunnettua, että soijamaito luonnostaan sisältää vaihtelevia määriä estrogeenisiä aineita, joten soijamaidon käyttö tutkimuksessa sotkee tuloksia. BPA puolestaan on vain heikosti estrogeeninen, ja ruokavaliossa havaittujen BPA-jäämätasojen on todettu olevan aivan liian pieniä aiheuttaakseen estrogeenisiä vaikutuksia. Tutkimuksessa havaitut pienet erot verenpaineessa voivat aiheutua soijamaidosta itsestään eivätkä luultavasti johdu BPA-jäämistä.

Tässä vaiheessa on muuten huomattava, että Helsingin Sanomien jutun mukaan BPA on hormonihäirikkö, sillä sen epäillään häiritsevän ihmisen hormonitoimintaa. Koska soija sisältää estrogeenin kaltaisesti vaikuttavia isoflavoneja, sitä voisi itse asiassa kuvata samoilla sanoilla. ACC puolestaan kuvailee BPA:n vaikutuksia melko vähättelevin sanakääntein. Käytännössä soijan vaikutukset näyttävät olevan vähäisiä ja BPA:kin nykytiedolla ja altistustasoilla turvallista. Sanavalinnoilla luodaan mielikuvia, molempiin suuntiin.

Toistaiseksi vastaan tulleen uutisoinnin mielenkiintoisin tieto löytyy kuitenkin ABC:n uutisesta. Siitä käy ilmi, että kun soijamaitoa juotiin lasipullosta, systolinen verenpaine laski 7,9 elohopeamillimetriä. Kun maito juotiin tölkistä, lasku oli 2,9 elohopeamillimetriä. Toisin kuin useimmissa uutisissa ja itse tutkimuksessa otsikoidaan, kaikissa koetapauksissa soijamaidon juominen siis laski verenpainetta, tölkistä juodessa vain vähemmän kuin lasipullosta.

Nähdäkseni he [korealaiset tutkijat] ovat osoittaneet, että tölkistä juominen heikentää soijajuoman verenpainetta alentavaa vaikutusta.


Mark Nelson (High Blood Pressure Research Council, Australia)

On melko rohkeaa päätellä tämän perusteella tölkistä juotavien virvoitusjuomien yleisesti nostavan verenpainetta.

Bisfenoli ja käsidesi

Jutussa Helsingin Sanomat viittaa myös aiemmin uutisoituun tutkimukseen, jonka mukaan käsidesin käyttäminen saattaa lisätä bisfenoli A:n imeytymistä jopa satakertaisesti. Tällä kertaa on onni matkassa, sillä tämä tutkimus on julkaistu avoimessa PLOS ONE -julkaisussa.

Paperissa esitellään useita koeasetelmia, joista olennaisin testaa käsidesin vaikutusta BPA:n irtoamiseen kuitista. Kokeessa seitsemän hengen koeryhmä jaettiin kahteen osaan. Kolme henkilöä piteli kuittia käsissään vaihtelevan mittaisen ajan välittömästi käsidesiä käytettyään, neljä henkilöä puolestaan piteli kuitteja vastaavan ajan kuivin käsin.

Tässä kohtaa kannattaa pysähtyä miettimään. Koe tehtiin siis ainoastaan muutaman henkilön koeryhmällä, joten tulokset, selvätkin, jättävät aina kysymysmerkkejä. Huomattavasti olennaisempaa kuitenkin on, että toisen koeryhmän kädet olivat käsidesistä märät. Kyse ei siis ollut pelkästä käsidesin käyttämisestä: kuitti otettiin käteen välittömästi käsidesin hieromisen jälkeen.

Merkillepantavaa on myös, että tässä kokeessa ei testattu BPA:n imeytymistä, vaan BPA-pitoisuudet mitattiin iholta. Asian voi ilmaista toisinkin: kuitteja käsiteltiin alkoholista kosteilla käsillä ja sitten tarkasteltiin, kuinka paljon BPA:ta käsiin tarttui. Sinällään vitsikkäästi BPA kerättiin pyyhkimällä ihoa tämän jälkeen... alkoholiin kostutetulla pyyhkeellä.

Kaiken kaikkiaan tutkimuksessa havaitaan kyllä bisfenolin imeytyvän tehokkaammin käsidesin käyttämisen jälkeen, mutta eri tekijöiden kontrollointi ja tulosten esittäminen ovat vähintäänkin epämääräisiä. Ainakin itselleni jää epäselväksi, imeytyykö bisfenoli tehokkaammin vai johtuvatko kohonneet pitoisuudet vain siitä, että sitä jää kosteaan ihoon enemmän kuin kuivaan. Edelleen epäselvää on, johtuuko bisfenolin liukeneminen kuitista nimenomaan käsidesistä vai riittääkö vaikkapa pelkästään vedestä kosteat kädet.

Sekä uutisoinnissa että itse artikkelissa imeytyminen liitetään käsidesin lisäksi myös ihonhoitotuotteisiin. Tälle ei kuitenkaan ole artikkelissa mitään perusteita. Tutkimukset tehdään ainoastaan runsaasti alkoholia sisältävällä käsidesillä, vieläpä ainoastaan yhdellä tuotteella (Purell, sisältää 70 % etanolia). Vaikka tutkimuksessa viitataan imeytymistä edistäviin aineisiin, näitä ei mitenkään eritellä.

Mitä tästä opimme?

Bisfenoli A on laajalti käytetty muovin komponentti, jolla saattaa olla negatiivisia vaikutuksia terveyteen. FDA:n kesällä julkaisema tutkimuskatsaus löysi joitakin mahdollisia vaikutuksia mutta myös useita ongelmia monissa BPA:ta käsittelevissä tutkimuksissa. Wikipedian mukaan sekä FDA että EFSA ovat tutkineet aihetta paljon ja pitävät nykyisä ohjearvoja turvallisina. Jos ja kun vaihtoehtoja kuitenkin on, pidän BPA:n poistamista lasten ruoka-astioista ja leluista hyvänä ajatuksena, eikä itseäänkään kannata sille ehdoin tahdoin altistaa.

Samaan aikaan BPA näyttää herättäneen tutkijoiden, median ja suuren yleisön mielenkiinnon. Hetkittäin tämä mielenkiinto sitten johtaa otsikoihin ja johtopäätöksiin, joita tutkimustieto ei välttämättä puolla. Jos siis yllä mainituista tutkimuksista haluaa vetää vahvoja johtopäätöksiä, tässä pari ehdotusta otsikoksi:

BPA vähentää soijamaitoa juovien seniorikorealaisten verenpaineen laskua

Bisfenoli A neutraloi soijamaidon verenpainevaikutukset iäkkäillä naisilla

Käsidesistä kosteat kädet? Älä koske kuittiin!

Tekniset liuottimet ja lämpöpaperikuitit eivät sovi samaan käteen

Ehdotuksiani saa vapaasti käyttää tulevassa uutisoinnissa.

P.S. Kiinnitin kuittitutkimukseen huomiota vasta, kun Skeptics with a K käsitteli asiaa. Kiitokset siis Merseysiden suuntaan.

P.P.S. Avoimesti teollisuuden palveluksessa olevan ACC:n lisäksi tutkimusta näyttää kritisoivan myös Center for Accountability in Science, joka hienosta nimestään huolimatta haiskahtaa teollisuuden lobbarilta; keskuksen takana on ilmeisesti Richard Berman. Kritiikkiinkin on syytä suhtautua kriittisesti.

2014-12-03

Lahja itselle, lahja kaikille

Taannoin kirjoitin, mitä katson tuotteista tehdessäni ostoksia. Nyt ajattelin siirtyä aineettomaan maailmaan ja ehdottaa muutamia kohteita, joihin voi näin joulun lähestyessä syytää hyvillä mielin rahaa.

Koska olen hieno ja sivistynyt ihminen, haluan tarjota kanssaihmisille mahdollisuuden tulla vähintään yhtä hienoiksi ja sivistyneiksi. Niinpä listalla on podcasteja ja luettavaa. Olkaa hyvät.

Serial

Serial on, lyhyesti kuvaten, jatkokertomus murhatutkimuksesta. Kyse ei kuitenkaan ole fiktiosta, ei myöskään poliisitutkinnasta, vaan kovan luokan tutkivasta journalismista. This American Life -radio-ohjelman Sarah Koenig käy läpi vuonna 1999 tapahtuneen murhan oikeudenkäyntiä ja poliisitutkinnassa kerättyjä todisteita, seuraa johtolankoja, haastattelee murhaan liittyviä henkilöitä ja asiantuntijoita. Aihe saattaa kuulostaa karulta ja kuvaus puisevalta, mutta totuus on vallan toista. Tarina on koukuttava, ja lisäpotkua tuo tieto siitä, että kyse on todellisesta tapahtumasta, eikä tutkimuksen lopputulosta vielä tiedä edes Koenig itse.

Viime viikon jaksossa Koenig pyysi lahjoituksia, jotta Serialista tehtäisiin myös toinen tuotantokausi. Ilmeisesti tavoitteeseen päästiin samantien ja toinen tuotantokausi on varmistunut, mutta ei lisä pahaa tee: ei muuta kuin lahjoittamaan.

Hardcore History

Dan Carlin on toimittaja ja historian harrastaja, joka muutaman viime vuoden on keskittynyt tekemään pitkiä podcasteja historiallisista aiheista. Aiheet ovat mielenkiintoisia, ja teemasta riippumatta Carlinin asiantunteva, perinpohjainen, vakuuttava ja intohimoinen esiintyminen vetää mukaansa. Mukan mahtuu myös mielenkiintoista pohdintaa – koko sarja itse asiassa alkoi Aleksanteri Suuren ja Hitlerin vertailusta (Alexander versus Hitler) Ilmaiseksi pääsee kuuntelemaan esimerkiksi sarjaa mongolivalloituksista (Wrath of the Khans, germaaneista (Thor's Angels), sodankäynnin moraalista (Logical Insanity)... Käynnissä oleva, ensimmäistä maailmansotaa käsittelevä Blueprint for Armageddon uhkaa paisua mammutiksi, mutta se sisältää tuntitolkulla pureutumista sotaan ja sen syihin tavalla, joka pakottaa kuuntelemaan vielä vähän.

Kun sitten on kuunnellut nuo ilmaiset jaksot, mieli tekee tietenkin lisää. Ensimmäiset 39 jaksoa käsittelevät muun muassa puunilaissotia (Punic Nightmares, siis sitä touhua, jossa Hannibal ja muut Karthagon kaverit kaivoivat verta nenästään), Rooman tasavaltaa (Death Throes of the Republic) ja ehkä koko podcast-maailman kovimman kertomuksen, toisen maailmansodan itärintamaa käsittelevän Ghosts of the Ostfront -paketin. Muutamalla kympillä saa kymmeniä tunteja kuunneltavaa.

Long Play

Long Play on suomalainen yritys tehdä vakavasti otettavaa, pitkää journalismia. Kovin hitti lienee edelleen Himasen etiikka, mutta sen jälkeen on kirjoitettu myös kalloleikkauksista, pahuudesta, Amerikasta, Alzheimerista... Niin ja Talvivaarasta. Aiheet vaihtelevat mutta kynä on terävä.

Jos vaikka ihan jokainen juttu ei kiinnostaisikaan, hanke on kannatettava: Long Play pyrkii osoittamaan, että Suomessakin ollaan kiinnostuneita tutkivasta journalismista, ja että sitä voi tehdä suurten kustantajien ulkopuolella, digitaalisesti. Juuri tällä hetkellä Long Play tarjoaa 44 eurolla 12 seuraavaa numeroa ja pääsyn koko juttuarkistoon.

Science Based Medicine ja The Skeptic's Guide to the Universe

Science Based Medicine on lääkärijoukkion ylläpitämä blogi, joka käsittelee nimensä mukaisesti lääketiedettä siitä tieteellisestä näkökulmasta. Blogissa käsitellään erilaisia huuhaa-hoitoja, vaihtoehtolääkintää, ravintolisiä ja ihan oikeaakin tiedettä. Yksi SBM:n perustajista, neurologi Steven Novella, juontaa myös Skeptic's Guide to the Universe -podcastia, jossa harrastetaan kriittistä ajattelua hiukan lääketiedettä laajemmassa mittakaavassa.

SBM:ää kannattaa lukea ja SGU on hauskaa kuunneltavaa, mutta suositukseni varsinainen pihvi on itse asiassa hiukan sivussa molemmista. Novella ja hänen yhtiönsä on haastettu oikeuteen, sillä hän erehtyi kritisoimaan nimeltä mainiten erään lääkärin hoitotoimenpiteitä. Niinpä nyt on käynnissä varainkeruu puolustuksen järjestämiseksi. On suhteellisen huolestuttavaa, jos kriittisiä blogisteja yritetään vaientaa oikeussalin kautta, joten apua tarvitaan ja sitä kannattaa antaa.

Long Playta lukuunottamatta kaikki suositukseni tarjoavat runsain mitoin ilmaista sisältöä, joten kyse on ennen kaikkea kannatuksen ilmaisemisesta ja työn tukemisesta. Yllämainittujen kaltaista sisältöä tarvitaan, ja sitä toivoisi enemmänkin. On sääli, että listaan ei osunut enempää suomalaisia palveluita; ehdotuksia voi kaikin mokomin pukata kommentteihin.

P.S. Joku voisi väittää, että listaukseni on itsekäs – rahathan menevät rikkaille länsimaalaisille, jotka vain sattuvat tuottamaan minua kiinnostavaa sisältöä. Totta sekin, vaikka pidän kyseisen sisällön merkitystä henkilökohtaista mielihyvää laajempana ilmiönä. Jos joulu kuitenkin johdattaa ajatukset hyväntekeväisyyteen, kannattaa tarkastaa esimerkiksi Give Well. Hyväntekeväisyyttäkin voi harrastaa fiksusti.

P.P.S. Dan Carlin julkaisee myös ajankohtaisiin aiheisiin keskittynyttä Common Sense -podcastia. Aiheet ovat usein globaaleja mutta amerikkalaisella painotuksella, ote on poliittisempi kuin historialähetyksissä ja esityksessä on hetkittäin jossain määrin valtamedian vastainen vire. Suomalaisellekin Carlin onnistuu kuitenkin tarjoamaan runsain mitoin ajattelemisen aihetta.

2014-11-08

Koodi on uusi vasara



Viime aikoina on puhuttu paljon koodaamisesta. Softanikkarit pelastavat maailman, tai vähintäänkin Suomen, ja niinpä siihen kelkkaan on parempi nousta ennemmin kuin myöhemmin. Helsingin Sanomissa aiheesta on kolumnoitu ja pääkirjoiteltu ahkerasti. Lokakuun alussa työikäisten piti tarttua näppäimistöön, tämän viikon torstaina puhuttiin varovasti pelien puolesta ja muistutettiin koodaamisen naisikoneista.

Eikä siinä mitään, aihetta on hyvä pitää pinnalla. Jyrki Kasvi on puhunut aiheesta paljon; viimeisimmässä Tiedosta-lehden kolumnissaan (PDF) hän listaa tylyjä faktoja siitä, miten Suomen tietoyhteiskuntakehitys on pysähtynyt.

Samaan aikaan, aiheen pulputessa joka tuutista, tulee mieleen Arthur C. Clarken kolmas laki:

Mikä tahansa tarpeeksi edistynyt teknologia näyttää taikuudelta.

Kukaan tuskin pitää koodausta tarpeeksi edistyneenä, mutta jonkinlaista yhteiskunnallis-taloudellista magiaa siinä oletetaan olevan. Kun edellisestä Nokiasta selvittiin, alettiin etsiä uutta Nokiaa, ja nyt kun siitä ei oikein kehtaa enää puhua, pyritään löytämään uusi Supercell tai Rovio. Yritetään koodata taikatemppu, jolla Suomi lähtee nousuun.

Voin kuitenkin kertoa salaisuuden: Supercelliä ei synny pelaamalla eikä Roviota koulun ATK-tunneilla. Ne vaativat rautaista osaamista, peijoonisti työtä, rutkasti tuuria – ja siitä huolimatta ne tuovat lähinnä lottovoiton muutamille ja hetkellisen työpaikan vähän laajemmalle porukalle. Se, että nämä muutamat antavat hyvän kiertää, maksavat veroja ja auttavat vuorostaan muita yrittäjiä, on kerrassaan hieno asia, mutta sillä ei ihan vielä nosteta koko kansakuntaa.

Pieniä puroja pitää löytää paljon, ja niitä pitää löytää muualtakin kuin mobiilipeleistä. Aloittaa voi vaikka Hesarin kolumnin esimerkistä: jos sisustusliikkeen verkkokauppasovellus vaatii ohjelmointiosaamista, oikea ratkaisu ei ole opettaa koko kansa koodaamaan. Sen sijaan pitäisi tehdä parempi verkkokauppasovellus.

Tämä ei tarkoita, etteikö opetusta voisi ja pitäisi uudistaa, ja etteikö sinne pitäisi saada myös koodausta. Olennaista ei kuitenkaan ole, osaako lapsi – tai aikuinen – koodata, vaan onko hän edes tietoinen tarjolla olevista mahdollisuuksista. Koodausta ei tarvita erikseen opetettavana aineena, vaan se pitää tuoda kouluun työkaluna. Sillä siitä on kyse: tietokone, ohjelmat, ohjelmointi ovat työkaluja, joilla päästään haluttuun päämäärään. Opettajan ja aikuisen tehtävä on vihjailla noista työkaluista, herättää kiinnostusta, olla tukena ja pukata vauhtia, jos kiinnostus kasvaa... ja olla tarkka siitä, ettei lannista intoa omalla asenteella.

Omalla vaatimattomalla urallani yksi asia on ollut suhteellisen selvää alusta asti: ohjelmointiosaamisella itsessään ei tee yhtään mitään. Jotta missään projektissa pääsee edes alkuun, tarvitaan ainakin auttava määrä toimialaosaamista. Sitä taas on helpompi hankkia, jos ajukopassa velloo edes jonkinasteinen yleissivistys ja halu selvittää itselleen asioita sekä kyky omaksua uutta nopeasti. Pitäisi siis opettaa perusasioita, tarjota työkaluja ja kylvää oppilaisiin uteliasta asennetta. Näistä on hyötyä huomattavasti laajemminkin kuin vain koodaamisen apuna.

Mitä se koodaaminen muuten edes on? Ohjelmointikielet tulevat ja menevät, tietokoneiden arkkitehtuurit vaihtuvat ja softa-alalla trendit seuraavat toistaan. Muistelkaapa siis, miten HS:n kolumnissa mainittu maailman ensimmäinen ohjelmoija, Ada Lovelace, vihkiytyi alalle.

Hän opiskeli matematiikkaa.

P.S. Vantaa päätti hankkia koululaisilleen tabletit. Uuden teknologian tuominen opetukseen on sinällään positiivista, mutta samalla on myös syytä huomata, että tabletit ovat edelleen ennen kaikkea sisällön kuluttamisen välineitä. Jos diginatiivin kansalaistaidoiksi katsotaan jotain syvällisempää kuin nettisivujen selaaminen, painopisteen toivoisi ehkä olevan sisällöntuotannon puolella.

P.P.S. Pari viikkoa sitten julkaistun tutkimuksen mukaan ainakin Yhdysvalloissa opettajat ovat tietotekniikassa huomattavasti oppilaitaan osaavampia. Osaaminen ei uutu pelkästään valmiita palveluita käyttämällä.

2014-10-31

Linkkejä Suomen Terveysjärjestölle

Yleisradio esitti perjantaina 24.10. A-studion otsikolla Luontaishoitajien ja energiaterapeuttien suut tukkoon? Otsikon mukaisesti ohjelmassa käsiteltiin sitä, miten vaihtoehtohoitoja pitäisi esittää mediassa vai pitäisikö niistä jopa vaieta. Jaakko Loikkasen juontamassa ohjelmassa olivat keskustelemassa kirjailija Tiina Raevaara, toimittaja Ulla Järvi, lääkäri Tapani Kiminkinen sekä homeopaatti Merja Lindström.

Puolessa tunnissa ei kovin syvälle päästä, ja keskustelu oli paikoitellen ehkä hivenen asenteellista, joten ei liene ihme, että vaihtoehtohoitojen puolesta puhuvan Suomen terveysjärjestö -yhdistyksen puheenjohtaja Lindström koki tulleensa kaltoin kohdelluksi. Tiistaina hän julkaisikin yhdistyksen sivulla kirjoituksen, jossa hän kertoo, mitä jäi kertomatta.

Sivulla hän viittaa muun muassa WHO:n perinteishoitostrategiaan (PDF). En lähde käymään tuota läpi: WHO ainakin esittelyssä haluaa yhdistää vaihtoehtohoidot yleiseen terveydenhuoltoon, ja heti, kun nuo hoidot todistetaan toimiviksi, kannatan asiaa lämpimästi. Todettakoon kuitenkin, että esimerkiksi Skotlannissa valtio maksoi viime vuonna homeopaattiselle 1,3 miljoonaa puntaa 355 potilaan hoitamisesta. Melko iso summa hoidolle, jonka toimivuudesta ei ole todisteita eikä vaikutusmekanismissa ole varsinaisesti järkeä.

Vaan hupsis pupsis, Lindström mainitsi A-studiossa todisteita vaihtoehtohoitojen toimivuudesta olevan vaikka kuinka, ja STJ:n sivuilla oleva artikkeli listaakin tutkimuksia, joita Lindström olisi halunnut esitellä. Koska olen kaiken kaikkiaan perin joviaali heppu, ajattelin laajentaa linkkilistaa. Seuraavassa siis käsiteltyjä aiheita, linkkejä ja pohdintaa.

Ubikinonin terveysvaikutuksia ei saa mainostaa, vaikka se on todettu tehokkaaksi sydänpotilaiden hoidossa.
Madmani et al (The Cochrane Library): Coenzyme Q10 for heart failure. Loppupäätelmä: arvioidut tutkimukset ovat liian pieniä, puutteellisia ja vaihtelevia.
Larry Husten (Forbes): Interpretations Differ Over Study Of Coenzyme Q10 In Heart Failure: artikkeli käsittelee juuri STJ:n mainitsemaa Q-Symbio-tutkimusta ja sen ongelmia.
Molemmat artikkelit on julkaistu ennen kuin STJ:n viittaama artikkeli, mikä ei ole varsinaisesti ihme, koska Q-Symbio-paperi näyttää tulleen ulos tässä kuussa. Vaikka artikkeli siis todettaisiin päteväksi, ihan näin nopeasti ei lupaa terveysvaikutusmainoksiin heltiä.
Kuuban leptospiroosi-homeopatiatutkimus: annettiin homeopaattinen rokote, joka vähensi leptospiroosin esiintymistä.
Peter Lipson (Science Based Medicine): Homeoprophylaxis: An idea whose time has come—and gone ja A P Gaylard: Much ado about nothing
Ennaltaehkäisevää hoitoa annettiin tiettyjen alueiden koko väestölle ja verrattiin sitä muuhun Kuubaan. Jos tautia esiintyisi tasaisesti kaikkialla homma olisi semi-ok, mutta niin ei ole, ja ajallinenkin esiintyvyys vaihtelee reilusti. Lisäksi tehoa arvioitiin ajallisesti käyttäen tarkemmin kuvaamatonta ennustemallia, jota testattiin 2000–2004 -datalla, mutta jo 2005–2007 -data käyttäytyi aivan eri tavalla. Toisin sanoen todellista kontrolliryhmää ei ollut, ja siten hoidon tehoa on vaikea arvioida. Lyhyeen lukemiseen ensimmäinen linkki, perinpohjaisempaan perkaukseen jälkimmäinen.
Kroonisesti sairaat ovat tyytyväisiä homeopaattiseen hoitoon: Witt et al (BMC Public Health): How healthy are chronically ill patients after eight years of homeopathic treatment? – Results from a long term observational study

Tutkimuksesta siis nostetaan esiin asiakkaiden tyytyväisyys homeopaattiseen hoitoon.

Voitaisiin myös nostaa se, että yleisimmät sairaudet olivat heinänuha, pääkipu, atooppinen ihottuma ja lasten toistuvat tulehdukset – kaikki vaivoja, joiden vakavuus vaihtelee ja jopa katoaa ihan ilman hoitoakin.

Tai voitaisiin nostaa esiin se, että asiakkaat saivat käyttää homeopatian rinnalla mitä tahansa hoitoa – myös lääkehoitoa, jota käytti noin 40 % asiakkaista. Tai se, että 26 prosenttia asiakkaista koki, että homeopaatilta ei saanut apua.

Voitaisiin nostaa esiin se, että hoidon tehokkuutta arvioi lähinnä asiakas itse, eikä kontrolliryhmää ollut. Tai se, että todennäköisimmin parani lasten tulehduskierre; ei ihme, niillä on kahdeksan vuoden kuluessa tapana parantua.

Voitaisiin myös nostaa esiin, että tutkijat itsekin tunnustavat, että tässä ei tutkittu homeopatian tehoa, koetun paranemisen taso vaihtelee rajusti, plaseboefektiä tai muita vaikuttavia tekijöitä ei voitu tai edes haluttu kontrolloida, muiden hoitojen vaikutusta ei voi erottaa eikä edes arvioida.

Mutta ei. 40 % potilaista oli hoitoon tyytyväisiä, joten mennään sillä.

Pycnogenolin (männynkuoriuutteen?) käyttö kuukautiskipuihin.
Esitetyn tutkimuksen mukaan uute toimii siis vaikeisiin kuukausikipuihin. Tutkimus näyttää asiaa tuntemattoman korvaan melko suppealta, mutta voi hyvin toimiakin – niin yllättävää kuin se onkin, luonnosta ihan oikeasti löytyy tehokkaita aineita.
Heitetään kuitenkin ilmaan Cochrane-arvio Pycnogenolin käytöstä kroonisiin sairauksiin, Schoonees et al: Pycnogenol® (extract of French maritime pine bark) for the treatment of chronic disorders: tutkimukset pieniä ja vaihtelevia, tarvitaan laadukkaita tutkimuksia ennen kuin voi tehdä päätelmiä mihinkään suuntaan. STJ:n mainitsemasta tutkimuksesta pääsen lukemaan ainoastaan abstraktin, mutta saattaa olla, että mainittu tutkimus menisi samaan laariin.

Suomen Terveysjärjestö saa kaikin mokomin lisätä antamani linkit katsaukseensa.

P.S. Esimerkiksi Liinan blogissa on osittain ihan paikallaan olevaakin kritiikkiä. Liinan esittämät tutkimukset vahvistavat sitä, että jos ei muuta, potilaat kaipaavat ainakin enemmän kädestä pitämistä; potilaan kohtaamisessa lääketieteellä on aivan varmasti parantamisen varaa.

Samaan aikaan on kuitenkin todettava, että Liinan näkemys vaihtoehtohoidoistakin on aika ruusuinen. Ei siitä ole kuin pari kuukautta, kun ihan kotimainen homeopaatti Satu Järvilehto tarjoili homeopaattista ennaltaehkäisyä ebolaa vastaan. Tuohon hoitoon tarttuminen on oikeasti vaarallista.