Bisfenolia purkissa

Eilen maailmalle levisi tieto, että tölkkivirvokkeet nostavat verenpainetta. Syyllinen on bisfenoli A, muun muassa muoveissa ja lämpöpaperissa käytetty aine, jota saattaa olla myös säilyke- ja virvoitusjuomatölkkien sisäpinnotteissa.

Tutkimuksessa koehenkilöille juotettiin soijamaitoa joko lasipullosta tai tölkistä, jonka jälkeen testiryhmältä mitattiin virtsan bisfenolipitoisuus sekä verenpaine. Samat henkilöt hörppivät soijamaitoa eri astioista, ja näitä tuloksia sitten verrattiin keskenään. Lopputulos oli, että tölkistä juominen nosti virtsan bisfenolipitoisuutta huimasti, ja samalla myös systolinen verenpaine nousi.

Vaikuttaa vakuuttavalta, mutta koska olen luonteeltani utelias, lähdin metsästämään lisätietoa. Itse tutkimus on maksumuurin takana, eikä pelkällä abstraktilla pitkälle pötkitä. Pientä pohdintaa tässä vaiheessa herättää koeryhmä: kaikki koehenkilöt ovat yli 60-vuotiaita korealaisia ja ilmeisesti pääosin naisia. Vaikka tällä ei olisi tuloksiin olennaista merkitystä, se saattaa heikentää tulosten yleistettävyyttä. Toinen silmiinpistävä asia on käytetty juoma: vaikka juoma ehkä on suosittu Koreassa, soijamaitoa ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa tyypilliseksi virvoitusjuomaksi.

Artikkelia on uutisoitu laajalti, mutta tarkemmin sisältöä on kommentoitu vain vähän. Yksi paperiin kriittisesti suhtautuvista tahoista on American Chemistry Council (ACC), yhdysvaltalainen kemian teollisuuden etujärjestö. ACC julkaisi lehdistötiedotteen, joka syyttää tutkimuksen tekijöitä tulosten ja niiden merkityksen liioittelusta:

Kirjoittajien johtopäätökset tästä ylitulkitsevat merkittävästi pienen tutkimuksen mittaustuloksia. Kuten kirjoittajat itsekin toteavat, kolmen ryhmän välillä ei ollut tilastollisesti merkittävää verenpaine-eroa, juotiin soijamaitoa sitten lasipullosta tai tölkistä.

Lisäksi tutkimuksen oheismateriaali antaa ymmärtää, että BPA-altistuminen minkä tahansa tölkkivirvoitusjuoman kautta voi nostaa verenpainetta. Tutkimuksen tulokset eivät tue näitä lausuntoja, joten ne vain huolestuttavat kuluttajia turhaan. Tutkimuksessa tutkittiin ainoastaan soijamaitoa, jota ei voi pitää tyypillisenä virvoitusjuomana.

Kuten tutkijat itse toteavat, estrogeenireseptorien uskotaan säätelevän verenpainetta. On tunnettua, että soijamaito luonnostaan sisältää vaihtelevia määriä estrogeenisiä aineita, joten soijamaidon käyttö tutkimuksessa sotkee tuloksia. BPA puolestaan on vain heikosti estrogeeninen, ja ruokavaliossa havaittujen BPA-jäämätasojen on todettu olevan aivan liian pieniä aiheuttaakseen estrogeenisiä vaikutuksia. Tutkimuksessa havaitut pienet erot verenpaineessa voivat aiheutua soijamaidosta itsestään eivätkä luultavasti johdu BPA-jäämistä.

Tässä vaiheessa on muuten huomattava, että Helsingin Sanomien jutun mukaan BPA on hormonihäirikkö, sillä sen epäillään häiritsevän ihmisen hormonitoimintaa. Koska soija sisältää estrogeenin kaltaisesti vaikuttavia isoflavoneja, sitä voisi itse asiassa kuvata samoilla sanoilla. ACC puolestaan kuvailee BPA:n vaikutuksia melko vähättelevin sanakääntein. Käytännössä soijan vaikutukset näyttävät olevan vähäisiä ja BPA:kin nykytiedolla ja altistustasoilla turvallista. Sanavalinnoilla luodaan mielikuvia, molempiin suuntiin.

Toistaiseksi vastaan tulleen uutisoinnin mielenkiintoisin tieto löytyy kuitenkin ABC:n uutisesta. Siitä käy ilmi, että kun soijamaitoa juotiin lasipullosta, systolinen verenpaine laski 7,9 elohopeamillimetriä. Kun maito juotiin tölkistä, lasku oli 2,9 elohopeamillimetriä. Toisin kuin useimmissa uutisissa ja itse tutkimuksessa otsikoidaan, kaikissa koetapauksissa soijamaidon juominen siis laski verenpainetta, tölkistä juodessa vain vähemmän kuin lasipullosta.

Nähdäkseni he [korealaiset tutkijat] ovat osoittaneet, että tölkistä juominen heikentää soijajuoman verenpainetta alentavaa vaikutusta.

Mark Nelson (High Blood Pressure Research Council, Australia)

On melko rohkeaa päätellä tämän perusteella tölkistä juotavien virvoitusjuomien yleisesti nostavan verenpainetta.

Bisfenoli ja käsidesi

Jutussa Helsingin Sanomat viittaa myös aiemmin uutisoituun tutkimukseen, jonka mukaan käsidesin käyttäminen saattaa lisätä bisfenoli A:n imeytymistä jopa satakertaisesti. Tällä kertaa on onni matkassa, sillä tämä tutkimus on julkaistu avoimessa PLOS ONE -julkaisussa.

Paperissa esitellään useita koeasetelmia, joista olennaisin testaa käsidesin vaikutusta BPA:n irtoamiseen kuitista. Kokeessa seitsemän hengen koeryhmä jaettiin kahteen osaan. Kolme henkilöä piteli kuittia käsissään vaihtelevan mittaisen ajan välittömästi käsidesiä käytettyään, neljä henkilöä puolestaan piteli kuitteja vastaavan ajan kuivin käsin.

Tässä kohtaa kannattaa pysähtyä miettimään. Koe tehtiin siis ainoastaan muutaman henkilön koeryhmällä, joten tulokset, selvätkin, jättävät aina kysymysmerkkejä. Huomattavasti olennaisempaa kuitenkin on, että toisen koeryhmän kädet olivat käsidesistä märät. Kyse ei siis ollut pelkästä käsidesin käyttämisestä: kuitti otettiin käteen välittömästi käsidesin hieromisen jälkeen.

Merkillepantavaa on myös, että tässä kokeessa ei testattu BPA:n imeytymistä, vaan BPA-pitoisuudet mitattiin iholta. Asian voi ilmaista toisinkin: kuitteja käsiteltiin alkoholista kosteilla käsillä ja sitten tarkasteltiin, kuinka paljon BPA:ta käsiin tarttui. Sinällään vitsikkäästi BPA kerättiin pyyhkimällä ihoa tämän jälkeen... alkoholiin kostutetulla pyyhkeellä.

Kaiken kaikkiaan tutkimuksessa havaitaan kyllä bisfenolin imeytyvän tehokkaammin käsidesin käyttämisen jälkeen, mutta eri tekijöiden kontrollointi ja tulosten esittäminen ovat vähintäänkin epämääräisiä. Ainakin itselleni jää epäselväksi, imeytyykö bisfenoli tehokkaammin vai johtuvatko kohonneet pitoisuudet vain siitä, että sitä jää kosteaan ihoon enemmän kuin kuivaan. Edelleen epäselvää on, johtuuko bisfenolin liukeneminen kuitista nimenomaan käsidesistä vai riittääkö vaikkapa pelkästään vedestä kosteat kädet.

Sekä uutisoinnissa että itse artikkelissa imeytyminen liitetään käsidesin lisäksi myös ihonhoitotuotteisiin. Tälle ei kuitenkaan ole artikkelissa mitään perusteita. Tutkimukset tehdään ainoastaan runsaasti alkoholia sisältävällä käsidesillä, vieläpä ainoastaan yhdellä tuotteella (Purell, sisältää 70 % etanolia). Vaikka tutkimuksessa viitataan imeytymistä edistäviin aineisiin, näitä ei mitenkään eritellä.

Mitä tästä opimme?

Bisfenoli A on laajalti käytetty muovin komponentti, jolla saattaa olla negatiivisia vaikutuksia terveyteen. FDA:n kesällä julkaisema tutkimuskatsaus löysi joitakin mahdollisia vaikutuksia mutta myös useita ongelmia monissa BPA:ta käsittelevissä tutkimuksissa. Wikipedian mukaan sekä FDA että EFSA ovat tutkineet aihetta paljon ja pitävät nykyisä ohjearvoja turvallisina. Jos ja kun vaihtoehtoja kuitenkin on, pidän BPA:n poistamista lasten ruoka-astioista ja leluista hyvänä ajatuksena, eikä itseäänkään kannata sille ehdoin tahdoin altistaa.

Samaan aikaan BPA näyttää herättäneen tutkijoiden, median ja suuren yleisön mielenkiinnon. Hetkittäin tämä mielenkiinto sitten johtaa otsikoihin ja johtopäätöksiin, joita tutkimustieto ei välttämättä puolla. Jos siis yllä mainituista tutkimuksista haluaa vetää vahvoja johtopäätöksiä, tässä pari ehdotusta otsikoksi:

BPA vähentää soijamaitoa juovien seniorikorealaisten verenpaineen laskua

Bisfenoli A neutraloi soijamaidon verenpainevaikutukset iäkkäillä naisilla

Käsidesistä kosteat kädet? Älä koske kuittiin!

Tekniset liuottimet ja lämpöpaperikuitit eivät sovi samaan käteen

Ehdotuksiani saa vapaasti käyttää tulevassa uutisoinnissa.

P.S. Kiinnitin kuittitutkimukseen huomiota vasta, kun Skeptics with a K käsitteli asiaa. Kiitokset siis Merseysiden suuntaan.

P.P.S. Avoimesti teollisuuden palveluksessa olevan ACC:n lisäksi tutkimusta näyttää kritisoivan myös Center for Accountability in Science, joka hienosta nimestään huolimatta haiskahtaa teollisuuden lobbarilta; keskuksen takana on ilmeisesti Richard Berman. Kritiikkiinkin on syytä suhtautua kriittisesti.

Väitteitä maidosta

Päivän kuuma perna on uutinen ruotsalaistutkimuksesta, jonka mukaan maito ei suojaakaan osteoporoosilta, ja itse asiassa runsas maidon juonti saattaa johtaa ennenaikaiseen hautaan.

En ole kahlannut koko tutkimusta läpi, mutta pikaisena huomiona todettakoon, että vaikutuksia havaittiin siis lähinnä naisissa – miesten luunmurtumiin tai kuolemiin maidolla ei ollut kovin merkittävää vaikutusta. Lisäksi kyse oli nimenomaan maidon juonnista: esimerkiksi hapatetuilla maitotuotteilla ja juustoilla havaittiin olevan päinvastaisia, siis positiivisia vaikutuksia.

Ei siis ihme, että tutkijaryhmä toivoo kokeiden toisintamista ennen kuin lähdetään rukkaamaan ravintosuosituksia. Ei myöskään ihme, että Kemikaalicocktail kirjoitti välittömästi aiheesta.

Unohdetaan kuitenkin hetkeksi itse tutkimus ja tarkastellaan muutamia useilla foorumeilla tämänkin uutisen yhteydessä esitettyjä väitteitä.

Maito ei kuulu normaaliin ruokavalioon

Aivan ensiksi pitäisi määritellä, mikä on normaali. Wikipedia tietää kertoa, että vuonna 2011 maitoa tuotettiin maailmanlaajuisesti 730 miljoonaa tonnia ja maitotuotteita käyttää yli kuusi miljardia ihmistä. Maitoa alettiin käyttää ravintona suurin piirtein 10 000 vuotta sitten.

Normaali ei siis viittaa yleisyyteen, sillä lähes koko maailman väestö käyttää maitotuotteita. Se ei viittaa myöskään ikään, sillä maitoa on käytetty pitkään. Maidon juonti on hiukan harvinaisempaa, mutta sitäkin harrastaa ainakin jossain mittakaavassa vähintään koko läntinen maailma.

Saman argumentin variaatio on väite, jonka mukaan maito on tarkoitettu vasikan, ei ihmisen juomaksi. Aivan totta. Samoin omenat ovat vain omenapuun väline siemeniensä levittämiseen, hunaja on mehiläisten henkilökohtaiseen käyttöönsä keräämää, sienet ovat lisääntymistarkoitukseen kyhättyjä itiöinstallaatioita ja kananmunista ei uskalla edes puhua. Harva ihmisen käyttämä ravintoaine on alunperin nimenomaan ihmisen nautittavaksi tarkoitettu.

Vaikka kokonaan oman postauksensa voisi tehdä erilaisista maidon korvikkeista. Soija-, kaura- ja riisimaidot eivät nekään liene osa normaalia ruokavaliota, ei liioin chiasiemenhyytelö.

Kyse on teollisesta maidosta

Teollinen maito viittaa naturalistiseen kuvitelmaan, jonka mukaan luonto osaa homman ja esimerkiksi homogenointi tekee maidolle jotain peruuttamattoman tuhoisaa. Perusteina tälle on yleensä anekdootteja, sillä syystä tai toisesta tutkimuksissa näitä tuhoisia elementtejä ei yleisesti ottaen ole havaittu. Olen kirjoittanut aiheesta pari kertaa aiemminkin.

Siinä mielessä tässä voi olla perää, että koska happamilla maitotuotteilla havaittiin positiivisia vaikutuksia, voisi ajatella bakteerikannan vaikuttavan tulokseen. Tutkimus ei tähän ota kantaa, ja toisaalta hapatusprosessi on sekin teollinen ja kontrolloitu, kun taas raakamaidon bakteerit ovat sitä, mitä tilalla sattuu elämään – vaikkapa yersiniaa.

Sinällään vitsikkäästi ruotsalaistutkimuksen voi tulkita niinkin, että maidon juojien pitäisi suosia nimenomaan teollisia maitoja. Tutkijat nimittäin spekuloivat ennenaikaisten kuolemien johtuvan ainakin jossain määrin laktoosista, jota taas meikäläisissä viimeisen päälle prosessoiduissa vähälaktoosisissa ja laktoosittomissa tuotteissa ei ole nimeksikään.

Suomessa juodaan maailman eniten maitoa ja johdamme osteoporoositilastoja

Tämä väite on yleinen, mutta en oikein löytänyt sille sen paremmin järkevää lähdettä kuin perusteitakaan. Suomessa juodaan kyllä paljon maitoa, mutta niin tehdään myös muissa länsimaissa. Osteoporoosi on valitettavan yleinen, mutta on eri asia, johtuuko se maidon juonnista.

Maa	Väkiluku	Maidon kulutus l/hlö	Osteoporoosi- tapauksia	Luun heikkoudesta johtuvat murtumat / v
Kreikka	10 8162 86	47,6	640 000	86 000
Belgia	11 198 638	48,9	600 000	80 000
Ranska	66 616 416	52,6	3 480 000	377 000
Saksa	80 219 695	52,6	5 020 000	725 000
Tsekki	10 436 530	56,7	530 000	72 000
Brasilia	202 656 788	57,2	10 000 000	–
Uusi-Seelanti	4 242 048	65,2	–	87 000
Yhdysvallat	318 968 000	74,0	10 000 000	1 500 000
Venäjä	143 800 000	76,4	14 000 000	–
Kanada	33 476 688	77,0	1 400 000	–
Slovenia	2 061 085	77,6	590 000	16 000
Espanja	46 815 916	80,6	2 450 000	204 000
Tanska	5 639 719	87,2	280 000	66 000
Ruotsi	9 658 301	89,2	520 000	107 000
Iso-Britannia	63 181 775	102,9	3 210 000	536 000
Australia	21 507 707	105,9	2 200 000	–
Suomi	5 470 828	128,3	400 000	40 000
Irlanti	4 588 252	135,6	300 000	–
Romania	20 121 641	185,6	590 000	94 000

Lähteet: Väkiluvuille Wikipedia; maitomäärille CDIC, Index Mundi sekä Slovenian tilastokeskus; osteoporoosille Kansainvälinen osteoporoosisäätiö, Irlannin osteoporoosiyhdistys sekä Suomen Reumaliitto.

Koska maailman tilastointikäytännöt vaihtelevat ja osteoporoosin tunnistaminen vaihtelee, löytämäni lukemat ovat melko suurpiirteisiä arvioita. Slovenian ja Uuden-Seelannin luvut ovat jo sen verran epärealistisen suuria, että graafeista ne pudotin pois, taulukosta ne voi edelleen lukea.

Näyttää kuitenkin siltä, että ainakaan länsimaissa aivan päivänselvää yhteyttä osteoporoosin ja maidon juonnin välillä ei ole, ei myöskään maidon ja luun heikkoudesta johtuvien murtumien välillä. Aasian maista ei juuri ole tietoa, mutta Osteoporoosisäätiön mukaan osteoporoosi on siellä massiivisen alidiagnosoitu sairaus. Lähi-itää ja Afrikkaa puolestaan vaivaa riisitauti.

Ennakoivana huomiona myös todettakoon, että nk. A2-maidon mallimaat Uusi-Seelanti ja Australia tarjoavat nihkeästi dataa, mutta ne numerot, mitä sieltä on saatavissa, ovat isompia kuin Suomessa. Tämän hyvin epätieteellisen analyysin perusteella kyytönmaidolla ei siis meikäläisiä luita pelasteta.

Ehkä on jossain määrin syytä hyväksyä, että osteoporoosi on muun ohella myös elintasosairaus. Kalsiumin lisäksi tarvitaan vähintäänkin D-vitamiinia ja liikuntaa, ja varsinkin jälkimmäisestä on monessa länsimaassa puutetta.

Tästä muuten päästään lievällä aasinsillalla taas ruotsalaistutkimuksen suuntaan: Suomen tavoin Ruotsissakin maitoon lisätään D-vitamiinia, mutta en aivan saanut varmuutta, koska tuo käytäntö on aloitettu. Suomessa D-vitamiinia on lisätty maitoon vuodesta 2003. Mahtaako tuolla olla vaikutusta tulevien sukupolvien luuntiheyteen?

Maidonjuonti on maitoteollisuuden salajuoni

Tätä ajatusta on hetkittäin varovaisesti ehdotellut muun muassa Yle. Aikajana ei kuitenkaan oikein täsmää: jos maitoa on juotu kymmenen tuhatta vuotta, idea lienee saanut alkunsa piirun verran ennen teollisuutta tai salaliittoja.

Maailman maitoteollisuus makaa sellaisissa maissa kuin Sveitsi, Ranska, Uusi-Seelanti, Tanska, Saksa, USA, Japani... Osa maista on innokkaita maidonjuojia, osa vähemmän innokkaita, Valio ei vaikuttajien listalle mahdu. Maito ja terveys ry:n mukaan maidon kulutus on pudonnut alle puoleen 1950-luvulta. Jos kyse on teollisuuden lobbauksesta, se on tehnyt jo vuosikymmenien ajan kelvotonta työtä.

Esitänkin varovasti vaihtoehtoisen hypoteesin: mitäpä jos maitoteollisuus ei luonut maidonjuontia, vaan juonti loi teollisuuden? Euroopassa on ollut lypsykelpoisia kotieläimiä, ja perimään on pesiytynyt kohtalainen laktoosinsieto, joten ei liene ihme, että maitoa on päädytty käyttämään ravintona. Teollisuus syntyi siinä samalla, kun teollistuminen ylipäätään eteni ja väestö alkoi valua kaupunkeihin.

Ei ole mitenkään yllättävää, että ravintosuosituksissa tarjotaan aineita, joita yleisesti tuotetaan. Toki mukana on poliittinen aspekti, mutta se on myös käytännöllistä: jos tuote on ennestään tuttu ja se sattuu vielä olemaan terveellistä, suositusten noudattaminen on peijoonin paljon helpompaa kuin kokonaan uuden ainesosan esittely.

Saattaa olla, että Michaëlssonin ja kumppaneiden tutkimus pitää paikkansa ja maidon juontia on syytä hillitä. Voi olla, että maitorasva lisää kakkostyypin diabeteksen esiintymistä. Kummankaan tutkimuksen tekijät eivät edes itse ota kovin vahvaa kantaa asiaan, mutta saa niiden pohjalle toki henkilökohtaisen ruokavalionsa perustaa. On kuitenkin väsyttävää lukea jokaisen uutisen yhteydestä vuodesta toiseen toistuvat, perusteettomat kommentit maidonjuonnin paheellisuudesta.

P.S. Yksi vitsikkäimmistä maidonkorvikkeista on Muufri. Muufri on laktoositonta ja sen voinee luokitella vegaaniseksi, mutta geenimanipuloituun hiivaan perustuva valmistusprosessi saattaa aiheuttaa hiukan toisenlaisia nikotuksia.

P.P.S. Helsingin Sanomien tutkimusta koskevassa uutisessa on oikaisu: Toisin kuin alkuperäisestä uutisen otsikosta saattoi ymmärtää, maidonkulutuksella ei ole tutkimuksen mukaan vaikutusta luunmurtumien riskiin. Väärinymmärryksen vaara oli tosiaan olemassa, sillä alkuperäinen otsikko kuului: Tutkimus: Runsas maidonjuonti saattaa jopa lisätä luunmurtumia.

Valintoja kaupan hyllyltä

Eilen tuli vastaan kirjoitus sokerista lapsille suunnatuissa elintarvikkeissa, ja sitä lueskellessani tuli sitten mieleen, miten itsekin nykyään kyylään tuoteselosteita melko tarkkaan.

Pääasiallisesti katselen sokeri- ja suolapitoisuuksia sekä valmistusmaata, mutta välillä tulee vastaan muutakin. Tässäpä siis joitakin huomioita.

Arlan rahkaisa jogurtti

Rahkaisa jogurtti on pehmeää, täyteläistä... ja valmistettu suomalaisesta ja ruotsalaisesta maidosta. Voin ilomielin ostaa vaikkapa ruotsalaisia juustoja, koskapa esimerkiksi Skånen suunnalla tunnutaan tekevän kovia (ja suolaisia ;) juustoja, joita ei meiltäpäin juuri löydy. Sen sijaan en keksi yhtään syytä, miksi maitoa tai jogurttia pitäisi laivata Pohjanlahden yli. Korvikkeeksi ei kuitenkaan kelpaa...

Rainbow-jogurtit ja -viilit

Ainakin osa pikkupurkeista tehdään Suomessa suomalaisen ja ruotsalaisen maidon seoksesta, litran tölkeistä moni puolestaan valmistetaan Virossa paikallisesta maidosta, riisiviritykset näyttävät olevan tanskalaisia ja turkkilainen jogurtti tulee tietenkin Saksasta. On siellä puhtaasti kotimaisiakin tuotteita, mutta toistaiseksi koko sarja saa olla pannassa.

Lidlin leivänpäälliset

Jos aikomuksena on laittaa leivän päälle muutakin kuin rasvaa ja ylähuuli, Lidlissä mukana tulee aina reippaasti suolaa. Kaikki kaupan omat merkit tuntuvat olevan voimakassuolaisia; ei tönkkösuolatulla tasolla, mutta sitä lähestyen.

Varrasleivät

Varrasleipä on peijoonin addiktiivista kamaa, jota pitää aina olla kaapissa, ja perinteinen valinta on tietenkin Linkosuo. On kuitenkin jokseenkin vaikea perustella itselleen Linkosuon pakettia, kun vieressä on neljänneksen halvempi Rainbow-varrasleipä – jonka valmistaja on Linkosuo.

Valion Arkimaitojuoma

Kuten nimikin kertoo, tässä tuotteessa maitoa on räplätty sen verran, että sitä ei saa enää kutsua maidoksi. Tarkemmin sanoen proteiinipitoisuus on tasattu – siis tyypillisesti siitä on riipaistu siivu, oletettavasti rahakkaampiin tarkoituksiin. Odotan edelleen ensimmäistä kuluttajaa, joka oikeasti koki tarvitsevansa tätä tuotetta.

Ruokakermat

Eläinrasvat saattavat olla paha asia – vähintäänkin niillä saa rasvasodan aikaiseksi – mutta siitä huolimatta ruokakerma on melko jännittävää tavaraa. En ilmeisesti kuulu kohdeyleisöön, kun koen jotenkin ongelmalliseksi kerman, jota ensin laimennetaan vedellä ja sitten sakeutetaan maissi- ja tapiokatärkkelyksellä.

Pekoni

On se peijooni, kun kotimaasta ei tunnu irtoavan enää edes pekonia. Pouttu laivaa pekoninsa Hollannista, Atrian siat siivutetaan Ruotsissa, HK:n Amerikan pekoni tehdään kotimaisesta lihasta Puolassa. Tulipeista ja X-troista ei viitsi edes puhua.
Päivitys: Yleisövihjeenä sain kuulla, että Pajuniemen luomupekoni valmistetaan Suomessa, ja asia vahvistetaan pari vuotta vanhassa Facebook-päivityksessä. Pajuniemen markkinoinnissa viljellään muotisanoja (luomu, ei natriumglutamaattia, soijaton, GMO-vapaa), joten sitä voi punnita, kuinka paljon hippeilyä on valmis sietämään suomalaisen pekonin saamiseksi.

Snellmanin tuotteet

Snellman on tehnyt ison numeron siitä, että sen liha on GM-vapaata. Viis siitä, että ne eläimet eivät ole geenimanipuloituja muuallakaan. Tai siitä, että näyttöä geenimanipuloidun rehun vaikutuksista ei ole näkynyt; itse asiassa viime kuussa julkaistun laajan katsauksen mukaan GM-rehulla ei ole ollut vaikutusta tuotantoeläinten terveyteen. Snellman vetoaa mainonnallaan ihmisten perusteettomiin pelkoihin ja jatkaa sitä nyt muun muassa työntämällä suoleen lisäaineetonta lenkkiä, joka on maustettu aidolla merisuolalla. Hämäräksi jää, miten tämä aitous ja merellisyys tuotteen maussa tai laadussa ilmenee. Jos vain mahdollista, valitsen aina jonkun muun valmistajan lihaa.

Pakettikoot

Margariinilaatikko on perinteisesti 400 grammaa... Paitsi, jos ostaa esimerkiksi Keijuriinia, jossa samankokoiseen pakettiin onkin isketty rasvaa vain 300 grammaa. Pauligin kahvipaketeissa taas on purujen laadusta riippuen 500 g (Juhlamokka ja kumppanit), 450 g (Presidentti Gold Label) tai 400 g (Parisien). Viimeksi paketteja rinnakkain mallaillessani ulkoinen koko oli aika lailla sama.

Semimaustamattomat lihat

Näitä on ilmaantunut kauppojen hyllyille aivan viime aikoina, esimerkkeinä K-Menu porsaanlihasuikale ja Kotimaista Broilerin fileesuikale. Maustamattomilta näyttävissä lihoissa on mukana vähintäänkin suolaa ja vettä. On huomattavasti helpompi tarjota edullista vaihtoehtoa, jos lihaa onkin paketista vain 85 prosenttia.

Kahta jälkimmäistä voi pitää jo pienimuotoisena huijauksena, jossa käytetään hyväksi kuluttajan tottumuksia; tuotteiden koko, muoto ja ulkonäkö ovat niin tuttuja, että sisältöä ei tule tarkistettua, vaikka nimenomainen tuote olisi ennestään tuntematon.

Noin muuten kyse on lähinnä huomioista, joiden mukaan ainakin osittain navigoin ruokakaupassa asioidessani. En tunne ostoksia tehdessäni suunnatonta isänmaallisuutta, en liioin käytä kaikkialla punaista maitoa ja meijerivoita. Syön iloisesti lisäaineita ja olen vain tyytyväinen, jos teuraseläimestä käytetään viimeisetkin jänteet hyödyksi.

Olen kuitenkin siinä onnellisessa asemassa, että voin tehdä muitakin kuin hinnan tai ruoka-aineallergian sanelemia valintoja. Niinpä syynään valmistusmaan, tarkastelen ainesosia, ärsyynnyn mainoskampanjoista ja lievästä epärehellisyydestä – ja äänestän lompakollani.

P.S. Jos kotimaisen suosiminen kiinnostaa, Helsingin Sanomat kirjoitti elokuussa kotimaiselta tuntuvien tuotteiden valmistusmaista.

P.P.S. Lapsille tuputettavaa sokeria käsitteli taannoin myös Ylen Sanna Ukkola blogikirjoituksessaan Sokerilla kyllästetyt lapset.

Päivitys 20.10.2014 20:05: Lisätty maininta Pajuniemen pekonista.

Keinomakeaa mahan täydeltä

Internetissä pyörii parhaillaan joukko uutisartikkeleita, joissa kerrotaan keinotekoisten makeutusaineiden ja diabeteksen välisestä yhteydestä. Esimerkiksi Helsingin Sanomien mukaan Tutkimus väittää: Keinotekoiset makeutusaineet voivat lisätä diabetesriskiä. Samoilla linjoilla on myös muun muassa The Guardian (Artificial sweeteners may promote diabetes, claim scientists), kun taas IFLScience (Artificial Sweeteners Associated With Glucose Intolerance) on otsikoinnissaan huomattavasti tarkempi.

Eikä siinä mitään, tutkijat tosiaan esittävät keinotekoisten makeutusaineiden aiheuttavan diabetesta:

[...] Together with other major shifts that occurred in human nutrition, this increase in NAS [Non-caloric Artificial Sweeteners] consumption coincides with the dramatic increase in the obesity and diabetes epidemics. Our findings suggest that NAS may have directly contributed to enhancing the exact epidemic that they themselves were intended to fight. [...]

Artificial sweeteners induce glucose intolerance by altering the gut microbiota, Suez et al., Nature (doi:10.1038/nature13793)

Itse tutkimuksen mukaan sakariini näyttäisi muokkaavan suoliston bakteerikantaa siten, että glukoosin sietokyky heikkenee. Sakariinin nauttiminen saa siis verensokerin nousemaan entistä korkeammalle ja pysymään ylhäällä pitkään; ääritapauksessa tämä saattaa johtaa jopa diabetekseen.

Ekstrapoloimalla hyvä tulee

Mutta hetkinen... Sekä uutisissa että itse artikkelin otsikossa puhutaan keinotekoisista makeutusaineista, ja meikäläinen vaan horisee joutavia sakariinista. Luetaankohan tässä nyt edes samaa paperia?

No kyllä, tekijät vain ovat tehneet tuloksistaan hiukan odotettua laajempia johtopäätöksiä. Artikkelin ensimmäisessä osassa nimittäin joukolle hiiriä annettiin kolmea eri makeutusainetta: sakariinia, sukraloosia ja aspartaamia. Näistä sakariini aiheutti kovimman vasteen, joten tutkijat päättivät napata sen jatkotutkimuksiin prototyyppisenä keinotekoisena makeutusaineena.

Itse tutkimus on sinällään ihan mielenkiintoinen: hiirille siis syötettiin sakariinia ja todettiin sen vaikuttavan verensokeriin. Tämän jälkeen hiirien ruuansulatuskanavan mikrobikanta murjottiin antibiooteilla matalaksi ja niille syötettiin uudemman kerran sakariinia, jolloin makeutusaineen verensokeria nostava vaikutus näytti katoavan. Hypoteesille haettiin vielä lisävahvistusta siirtämällä makeutusainetta syöneiltä hiiriltä (ja itse asiassa myös ihmisiltä) ulostetta puhtaiden hiirten suolistoon. Glukoosiherkkyys seurasi mukana. Kaiken kaikkiaan näyttää siis vahvasti siltä, että glukoosin käsittely on yhteydessä suoliston bakteeritoimintaan.

Ihmisistä puhuttaessa tutkimus siirtyykin sitten heikolle jäälle. Tutkijat kävivät läpi aiemman ravintotutkimuksensa (Personal Nutrition Project) tiedot makeutusainelasit silmillä, ja tuloksia löytyi: keinotekoisten makeutusaineiden käytöllä oli yhteys useisiin indikaattoreihin, kuten esimerkiksi painoon, keskivartalolihavuuteen, glukoosiyliherkkyyteen ja tiettyihin piirteisiin suolistofloorassa. Syy-seuraussuhdetta ja varsinkaan sen suuntaa tutkimus ei kuitenkaan kykene osoittamaan.

Lopuksi tutkimuksessa tehtiin sakariinikokeita myös ihmisillä. Tarkemmin sanoen koeryhmässä oli seitsemän henkilöä, joille annettiin viikon ajan suurin sallittu annos sakariinia. Näistä kolme ei reagoinut kokeeseen mitenkään, neljällä mitattiin kohonnut verensokeri ja muutoksia suoliston bakteeristossa. Kiinnostavaa, ehkä, mutta ei tällä vielä myyntikieltoja pystytetä.

Käsissä on siis aika näppärä tutkimus sakariinin vaikutuksesta hiirten sokerisietoon suolistobakteerien kautta. Tämä on kuitenkin paisutettu koskemaan myös ihmisiä sekä kaikkia keinotekoisia makeutusaineita. Ilkeämielinen voisi ajatella, että valitsemalla päätutkimuskohteeksi todennäköisimmän ongelmavalmisteen ja otsikoimalla hiukan yli saatiin tutkimus, joka kiinnostaa myös suurta yleisöä.

Itsehän en ole minkään sortin kemisti, en ravintotieteilijä enkä makeutusaineasiantuntija, mutta tutkimuksen luettuani minulle heräsi muutamia kysymyksiä.

• Onko kolmella mainitulla makeutusaineella (sakariini, sukraloosi, aspartaami) mitään muuta yhteyttä kuin niiden tuottama makea aistimus?
• Onko muilla makeutusaineilla kuin sakariinilla vaikutusta glukoosinsietoon?
• Miksi puhutaan juuri keinotekoisista makeutusaineista? Eikö esimerkiksi stevia vaikuta vastaavalla tavalla?
• Vaikuttavatko makeutusaineet verensokeriin myös ihmisillä?

Osaan kysymyksistä löytynee suoraan vastaus, osa lienee herännyt myös tutkijoille ja saamme aiheesta lisätutkimuksta. Vaan miksi näitä kysymyksiä ei herää toimittajissa?

P.S. Tutkimuksessa muuten käytetään paitsi puhdasta sakariinia, myös kaupallisia makeutusainevalmisteita. Tarkemmin sanoen osa sakariinikokeista tehtiin valmisteella, jossa on viisi prosenttia sakariinia ja 95% glukoosia. Myös sukraloosi- ja aspartaamikokeissa suurin osa valmisteesta oli jotain ihan muuta kuin varsinaista makeutusainetta.

P.P.S. Toisin kuin Helsingin Sanomat väittää, hiirille ei syötetty makeutusainecocktaileja. Jokainen makeutusaine testattiin (tietenkin) omassa ryhmässään. Annosvaihtelukin on vähintään kyseenalaista.

P.P.P.S. Koska ette kuitenkaan usko, myös Steven Novella käsittelee tutkimusta blogikirjoituksessaan.

Perusteetonta uskonvahvistusta rasvasta nauttiville

Länsiväylä julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan kovat rasvat ovatkin itse asiassa terveellisiä, ja jopa lääkärit ovat asiasta samaa mieltä. Alkuperäinen otsikko kuului ilmeisesti Tutkimus: Maidon kovat rasvat ovat hyväksi – lääkärit samaa mieltä. Pienen pohdinnan jälkeen otsikko kuitenkin muutettiin muotoon Rasvasota alkoi jälleen – lääkärit kovien rasvojen puolella.

Uutinen perustuu Cambridgen yliopiston Lancet-lehdessä julkaistuun tutkimukseen, jonka mukaan tietyillä rasvahapoilla on yhteys alentuneeseen kakkostyypin diabeteksen esiintymiseen. Tarkkaavainen lukija saattaa jo tässä vaiheessa havaita, että Länsiväylän ja yliopiston tutkimuksen viestissä on pieni vivahde-ero.

Länsiväylä yleistää diabetesta koskevassa tutkimuksessa löydetyn korrelaation surutta yleiseksi kovien rasvojen puolustuspuheeksi. Alkuperäisessä otsikossa puhuttiin vielä maidosta, uudemmassa ja itse jutussa päädytään käsittelemään tyydyttyneitä rasvoja yleisesti. Tutkimus ei anna tälle mitään perustetta.

Itse asiassa Cambridgessa vertailtiin siis diabeetikkojen ja ei-diabeetikkojen veren rasvahappokoostumusta. Kyse on seurantatutkimuksesta, jossa isoa joukkoa eurooppalaisia seurattiin vuosia. Näistä valkattiin reilut 12 000 tutkimuksen aikana diabetekseen sairastunutta sekä noin 15 000 henkilön vertailujoukko, ja lähdettiin tutkimaan, millainen rasvahappokoostumus heidän veressään on. Lopputulos lyhyesti on, että henkilöillä, joilla ei ollut diabetesta, oli veressään suhteellisesti enemmän sellaisia rasvahappoja, joissa on pariton määrä hiiliatomeja. Tällaisia rasvahappoja puolestaan on erityisesti maitotuotteissa.

Tutkimuksessa on kuitenkin puutteensa. Ensinnäkin koko analyysi perustuu yhteen verinäytteeseen: rasvahapot analysoitiin tutkimuksen alussa annetusta verinäytteestä. Myöhempiä näytteitä ei ole, joten kyse on yhden mittaushetken tilanteesta. Näytteestä ei myöskään tutkittu rasvahappojen määrää vaan ainoastaan niiden suhteita; tekijöiden mukaan tosin rasvahappojen keskinäiset suhteet ovat validi mittausmenetelmä, joten mikäpä minä olen sitä kiistämään.

Olennaisinta on kuitenkin se, että tutkimus ei koske terveysvaikutuksia yleisesti vaan ainoastaan suhdetta kakkostyypin diabetekseen. Myönteinen havainto ei koske kaikkia kovia rasvoja vaan ainoastaan tiettyjä tyyppejä. Itse asiassa tutkimus ei suoraan kerro edes maitorasvan vaikutuksesta, vaan tutkijat myöntävät itsekin, että myös esimerkiksi kalsiumilla, D-vitamiinilla ja maitotuotteiden hapatuksella voi olla vaikutusta.

Ylipäätään tutkimuksessa jää itselleni hiukan epäselväksi, mistä tutkijat päättelevät juuri tiettyjen rasvahappojen suojaavan diabetekselta. Esimerkiksi tutkimuksessa mainittua pentadekaanihappoa on maidon rasvassa vain reilun prosentin verran, pääosa on niitä parillisen hiiliatomimäärän epäterveellisiä happoja. Tutkimuksen ruokavaliokyselyssä parittoman hiiliatomimäärän rasvahapot yhdistyvät maitotuotteiden lisäksi muun muassa kakkuihin ja kekseihin, mutta myös ennalta terveellisiksi tiedettyihin ruoka-aineisiin kuten pähkinöihin, siemeniin, hedelmiin ja vihanneksiin. Tutkimuksen kohteena ovat rasvahapot, mutta miksi juuri niiden merkitys olisi tässä yhteydessä olennainen? Tähän en saanut oikein tyydyttävää vastausta.

Länsiväylä ei tietenkään vastauksia etsikään, vaan lehti julistaa rasvasodan uudelleen alkaneeksi. Ja miksipä ei julistaisi, kannattavathan lääkäritkin nyt kovia rasvoja!

Paitsi että ei, eivät kannata. Länsiväylä ei katso tarpeelliseksi haastatella ravitsemustieteilijöitä, vaan raudanlujiksi asiantuntijoiksi kovia rasvoja kannattamaan on sen sijaan valittu verisuonikirurgi Taija Somppi sekä ortopedi Antti Heikkilä. Mielipidettä on siis kysytty lääkäreiltä, jotka jo ennestään tunnettiin ravintosuositusten vastustajina ja kovien rasvojen kannattajina. Nyt heidän mielipiteensä nostetaan esiin uuden tutkimuksen yhteydessä ja laajennetaan sitten koko lääkärikunnan yleiseksi mielipiteeksi.

Virallista puolta edustaa THL:n ylijohtaja Erkki Vartiainen, jonka kommentit ovatkin sitten huomattavasti laimeampia: Vartiaisen mukaan tulokset ovat mielenkiintoisia mutta eivät ilman lisätutkimusta anna aihetta ravintosuositusten muokkaamiseen. Kanta on ymmärrettävä – ja se sattuu olemaan myös suora lainaus Cambridgen tutkijoilta.

P.S. Somppi on profiloitunut muun muassa rokoteasiantuntijana, kannattaa Bemer-hoitoja ja toimii muun muassa rokotevastaisen, yleistä huuhaata levittävän Suomen Terveysjärjestön (entinen Suomen Luontaisterveyden liitto) hallituksessa. Luonnehdinta saattaa olla hiukan henkilöönmenevä, mutta tämä historia ei varsinaisesti tee Sompista asiantuntijaa.

P.P.S. Heikkilä on hänkin intoutunut vastustamaan muun muassa HPV-rokotetta, geenimanipulaatiota, ilmastonmuutosta...

P.P.P.S. Olisi tämän jutun voinut tehdä toisinkin, ja esimerkiksi Helsingin Sanomissa ote onkin huomattavasti varovaisempi. Hesari toisaalta myös haastattelee ravitsemustutkijaa, mikä epäilemättä tekee uutisesta joissakin piireissä epäluotettavan.

Voi voi

Helsingin Sanomat julkaisi tänään uutisen Marjo Eskelisen väitöstutkimuksesta, jossa on seurantatutkimuksella tutkittu ruokavalion vaikutusta vanhuuden dementiaan.

Riippuen siitä, mistä tuutista uutista lukee, Helsingin Sanomat vaihtaa otsikkoa.

Voita keski-iässä, muistisairaus vanhana

Helsingin sanomat, 3.3.2014, s. A15

Paperilehden mukaan kyse on siis väistämättömyydestä: voista seuraa muistisairauksia, tai vaihtoehtoisesti voittaminen johtaa muistisairauksiin. Otsikko saattaa johtaa harhaan, mutta se on vielä perusteltavissa tilavaatimuksilla.

Voin ahmiminen keski-iässä voi viedä muistin vanhana

Helsingin Sanomien verkkouutinen 3.3.2014

Verkkosivujen uutisessa kulutustapaa on täsmennetty ja yhteyttä lievennetty: voin ahmiminen saattaa johtaa muistisairauteen. Sanavalinta on vähintäänkin epäonnistunut, sillä kaupungilla harvemmin tulee vastaan ihmisiä valiolainen puolen kilon energiapatukka suupielessä. Kukaan ei ahmi voita.

Runsas voinsyönti keski-iässä lisää muistisairauden vaaraa vanhuudessa

Helsingin Sanomat, päivän lehti 3.3.2014

Päivän digilehden versio on selvästi informatiivisin ja antaa jo otsikossa olennaisen tiedon, mistä on kyse: runsas voin syöminen kasvattaa dementian riskiä. Tämä on sitä, mitä otsikolta perinteisesti halutaan: kiteytetään jutun olennaisin osa.

Itse väitöskirja perustuu Pohjois-Karjala-projektista osittain ponnistaneeseen CAIDE-tutkimukseen. Väitöksen mukaan runsas tyydyttyneiden rasvojen käyttö on yhteydessä erilaisiin muistihäiriöihin, monityydyttymättömät rasvat puolestaan ovat hyväksi, ja samoin kahvi alentaa dementiariskiä. Jos geeneissä sattuu pesimään riskitekijä Alzheimerin tautiin, jo kohtalainenkin tyydyttyneiden rasvojen käyttö lisää riskiä. Kaikkien ei siis tarvitse ahmia, ei edes syödä runsaasti.

Kaikki tämä itse asiassa kerrotaan uutistekstissä, mutta otsikot luovat erilaisia mielikuvia ja johdattavat lukijaa jopa harhaan. Parhaiten tämä käy ilmi HS:n Facebook-jaon kommenteista. Otsikko on napattu verkkouutisesta, ja niinpä moni kommentoija tarttuu ahmimiseen eikä vaivaudu edes lukemaan itse uutista.

Väitöskirja vahvistaa siis tietoa tyydyttyneiden rasvojen haitallisuudesta. Vaikka 1970–80-luvun pohjoiskarjalaista ruokavaliota ei välttämättä voi suoraan rinnastaa tiukkaan Atkinsin noudattajaan, moni innostuu muotidieettien seurauksena palauttamaan kovat rasvat takaisin ruokavalioonsa. Koskapa tästäkään tutkimuksesta ei malteta ottaa opiksi, seurauksia päästään ihmettelemään taas parinkymmenen vuoden päästä.

Itse kukin voi varautua seuraavaan nettiväittelyyn hakemalla koko väitöskirjan (PDF) iltalukemisiksi. Jos lukeminen ei maita, voin paljastaa loppuratkaisun: kannattaa syödä kasviksia ja kalaa.

P.S. Pikanttina lisämausteena HS:n digilehden jakopainikkeet jakavat lehtijutun sijaan verkkouutisen. Sinällään toiminta on järkevää, sillä verkkosivuilla on mukana myös kommentointi. On kuitenkin hiukan ikävää, että jakolinkki ei osoitakaan siihen sivuun, jonka haluaa jakaa.

P.P.S. FB-kommentit kertovat myös, miksi tiedeuutisointiin pitäisi panna rutkasti paukkuja. Otsikon ihmettelijöiden jälkeen seuraavaksi suurin ryhmä ovat ne varmaa tietoa levittävät ihmiset, jotka kiistävät uutisen, koska naapurin 98-vuotias Mairekin elää pelkällä voilla.

Pilatun maidon paluu

Yle esitti pari viikkoa sitten Silminnäkijä -sarjassaan dokumentin Pilattu maito. Kommentoin esitystä jo silloin lyhyesti. Dokumentin toimittaneen Noora Shinglerin blogissa keskustelu on kuitenkin jatkunut kiivaana, joten ajattelin keräillä omia kommenttejani ihan erilliseen kirjoitukseen.

Ohjelmassa ei juuri tutkimustuloksista puhuttu: käytännössä ainoa tutkimus, johon viitattiin, oli Valion tutkimus, jota kuvattiin surkeaksi. Kemikaalicocktailin mukaan on pöyristyttävää, että tämän tason potentiaalista terveyshaittaa on tutkittu Suomessa vain yhden tutkimuksen verran ja vieläpä todella ylimalkaisesti – ja silti tutkimukseen vedotaan pätevänä, tieteellisenä sellaisena.

Nyt vain pääsi käymään niin, että tutkimuksia on enemmän kuin yksi. Alkuun pääsee vaikkapa metsästämällä Helsingin Yliopiston opinnäytetietokannasta papereita sopivilla hakusanoilla – "milk hypersensitivity" on aika hyvä alku.

Kovin pitkälle ei tarvitse kaivaa, kun vastaan tulee Laura Paajasen väitöskirja. Väitös on merkityksellinen siksi, että se koostuu kuudesta maitoyliherkkyyttä koskevasta tutkimuksesta, joista ensimmäinen on tuo sama, johon Silminnäkijässä viitataan. Tutkimuksia löytyy siis useita jopa samalta tekijältä, ja kolme noista kuudesta tutkimuksesta koskee juuri homogenoinnin vaikutuksia. Listaa selaamalla löytyy nippu muitakin maitoyliherkkyystutkimuksia.

Valion tutkimus

Tutkimusta on siis tehty laajemminkin, mutta keskitytään siitä huolimatta tuohon Silminnäkijän silmätikuksi ottamaan julkaisuun. Jälleen Shingleriä lainaten:

Se ei ole pätevä tutkimus siksi, että Valio ei valvonut testiryhmän ruokailuja, vaan luotti ihmisten omaan sanaan siitä, mitä ovat pistäneet suuhunsa. Pelkästään se, että joi testimaitoa on yksi juttu. Toinen on se, kuinka tarkkana kukin testiryhmäläinen oli kaiken sen kanssa, mitä söi töissä, juhlissa jne. Homogenoitua maitoa ei saisi saada mistään elintarvikkeesta edes pieniä määriä silloin, kun halutaan oikeasti tietää, vaikuttaako maitolaadun vaihto vai ei. 40 testiryhmäläisestä ei voida olla täysin varmoja, mitä he söivät ja paljonko, koska tutkimusta ei tehty valvotuissa olosuhteissa. Lisäksi maitolaatujen vaihto oli niin tiheää, että koehenkilöiden oireet eivät ehtineet parantua välissä.

Tutkimus eteni osapuilleen näin:

1. Otetaan 44 henkilöä, joille homogenoitu maito on aiheuttanut vatsaongelmia ja homogenoimaton ei.
2. Henkilöitä seurataan seitsemän päivän ajan.
3. Koehenkilöt juovat viiden päivän ajan testimaitoa, 4dl päivässä.
4. Yhdeksän päivän tauko.
5. Toinen viiden päivän maitosessio, 4dl päivässä toista testimaitoa.
6. Kootaan tulokset ja ihmetellään.

Valio ei tosiaan valvonut testiryhmän ruokailuja. Selän takana ei ollut intendenttiä eivätkä osallistujat majailleet suljetulla osastolla, vaan testiryhmäläiset raportoivat päivittäin niin ruokavaliostaan kuin mahdollisista oireista ja suolen liikkeistä. Maito ja terveys tietää kertoa, että koeaikana noudatettiin lähes maidotonta dieettiä, mutta sen tarkempaa speksiä minulla ei valitettavasti ole saatavilla.

Mietitään siis hetki lähtötilannetta. Tutkimukseen osallistui 44 henkilöä, jotka oman ilmoituksensa mukaan sietävät paremmin homogenoimatonta kuin homogenoitua maitoa; puhutaan siis ihmisistä, jotka ovat tunnistaneet ongelman ja löytäneet siihen ratkaisun. Miksi ihmeessä nuo ihmiset lähtisivät tutkimuksen aikana kittaamaan prosessoitua maitoa ihan vain pakkaa sekoittaakseen?

Jos nyt unohdetaan se, mitä tapahtui testijärjestelyn ulkopuolella, lopputulos oli kuitenkin seuraavanlainen: kummallakin viiden päivän testimaitojaksolla kaikkien koehenkilöiden oireet lisääntyivät, jälkimmäisellä jaksolla enemmän kuin ensimmäisellä.

Merkittävää tässä kohtaa on se, että oireet lisääntyivät riippumatta siitä, mitä maitoa juotiin.
Heti ensimmäisellä testijaksolla puolet koehenkilöistä – oman todistuksensa mukaan homogenoimatonta maitoa sietävistä – joivat homogenoimatonta testimaitoa ja voivat huonosti. Toinen puoli joi tavallista kaupan maitoa... ja voi ihan yhtä huonosti. Eroa homogenoidun ja homogenoimattoman maidon välillä ei todettu.

Nooran mukaan yhdeksän päivän tauko maitotestien välissä ei ole riittävä, vaan testijaksojen vaikutukset sekoittuivat toisiinsa. Voi olla, mutta pidän hivenen epätodennäköisenä, että jälkimmäisen jakson juomingit suuremmin pääsivät vaikuttamaan ensimmäiseen testijaksoon.

Lisäksi on huomattava, että koehenkilöiden oman todistuksen mukaan aika oli vallan riittävä: iho-oireita lukuunottamatta maidon aiheuttamat oireet katosivat koehenkilöiltä vuorokauden kuluessa maidon nauttimisesta. Tutkimuksen oireseurannan mukaan yhdeksän päivän väliajalla koehenkilöiden kokemat oireet putosivat samalle tasolle kuin ennen ensimmäistä maitojaksoa. Tutkija itse muuten esittää hypoteesin siitä, mistä ilmiö saattaa johtua; kannattaa lukea.

Entäpä Raija Tukkinen, eräs Silminnäkijän vieraista ja maitotutkimuksen koehenkilöistä? Nooran mukaan hänen oireensa yltyivät niin pahoiksi, että hän joutui keskeyttämään testin. Perin ikävää, mutta niin kävi kahdelle muullekin testiryhmäläiselle. Kahdelle näistä kolmesta oireet aiheutti homogenoitu maito, yhdelle homogenoimaton.

Totta kai tutkimus voisi olla paremmin tehty. Koehenkilöitä voisi olla enemmän, seuranta-aika pidempi ja kontrolli tarkempaa. Testijärjestelykin voisi olla aukottomampi. Kovin mielelläni myös näkisin tarkempaa dataa, mutta valitettavasti alkuperäinen tutkimus on maksumuurin takana. Väitöksessä viitataan tutkimuksiin, joissa koe-eläimillä on havaittu eroja homogenoidun ja homogenoimattoman maidon välillä, joten olisi mielenkiintoista löytää samat erot myös ihmisellä.

Tutkimuksen ja teollisuuden suhteita voi ja pitääkin nostaa esille, mutta valitettavasti tilanne on se, että yliopistoissa joudutaan yhä enemmän luottamaan ulkopuoliseen rahoitukseen. Lähtökohtaisesti kuitenkin aika moni tutkija olisi peijoonin mielissään jos pystyisi todistamaan valtavirran näkemyksen vääräksi. Silminnäkijässä mainittu tutkimus ei siinä onnistunut, ei myöskään saman väitöskirjan toinen, hiukan erilaisella asetelmalla toteutettu homogenointitutkimus. Väitöksessä viitataan myös muutamiin aiempiin tutkimuksiin, joissa niissäkin on vedetty vesiperä; toistaiseksi tulokset ovat siis sangen johdonmukaisia. Tutkimuksen laadussa voi olla kritisoitavaa, mutta perusteeksi ei riitä pelkästään se, että sen tulos ei ollut lukijalle mieluinen.

Tutkimus vastaan kokemus

Silminnäkijän ja Kemikaalicocktailin artikkelien yhtenä juonteena ovat mainitun Tukkisen kokemukset Karjalohjan terveyskeskuksessa. Terveydenhoitajana toimiessaan hän omin käsin johdatti kymmeniä ihmisiä homogenoimattoman maidon pariin, hyvin tuloksin.

Nyt on kuitenkin valittaen todettava, että kyseessä on kertomus, ei tutkimus. Ihmisten kokemukset saattavat olla tosia ja Tukkisen yhteenveto tilanteesta kohdallaan, mutta se ei tarkoita, että edes näille vaivoistaan parantuneille ongelman ratkaisu oli homogenoimaton maito. Plasebo-vaikutus on vahva, ja ihmismieli on loistava löytämään syy-seuraussuhteita sieltäkin, missä niitä ei ole. Sen paremmin maallikot, terveydenhoitohenkilökunta kuin tutkijatkaan eivät ole näille ilmiöille immuuneja.

Otetaan siis esimerkki lääketieteestä. 1930-luvulta 1950-luvulle asti sepelvaltimotautia hoidettiin leikkauksella, jossa joitakin verisuonia sidottiin umpeen. Teoria oli, että sulkemalla suonia veri löytäisi vaihtoehtoisia reittejä sydänlihakseen ja sydämen hapensaanti paranee. Potilaiden kokemukset olivat loistavia: eräässä tutkimuksessa 73 prosenttia potilaista sai merkittävää hyötyä leikkauksesta.

No miksi sitten näin tehokas hoitotapa lopetettiin? Siksi, että samaisessa tutkimuksessa toista potilasryhmää hoidettiin leikkauksella, jossa rintakehä avattiin ja suljettiin saman tien. Ei siis operaatioita verisuonille, lopputuloksena vain arpi rintakehässä. Näistä potilaista 83 prosenttia sai leikkauksesta hyötyä.

Toisin sanoen: ihmisillä on kokemuksia, ja ne voivat olla hyvinkin todellisia. Ne eivät kuitenkaan ole luotettavia, eivätkä niiden syyt ole yksiselitteisiä. Tieteellisessä menetelmässä muodostetaan hypoteeseja ja vahvistetaan teorioita systemaattisilla havainnoilla ja toistettavilla kokeilla. Yksittäiset kokemukset eivät ole kumpaakaan.

Joillekin saattaa olla fysiikan tunneilta tuttu lausahdus, että havainnointi muuttaa myös kohdetta, ja sama pätee myös lääke- ja ravitsemustieteessä. Tätä yritetään kampittaa käyttämällä kaksoissokkokoetta. Käyttäjätodistukset puolestaan ovat vaihtoehtohoitojen ja Ostos-TV:n vakiotavaraa. Paajasen maitotestit muuten olivat kaksoissokkokokeita.

Asenteellisuus

Kun tutkimuskritiikistä kyseltiin perusteita ja lisätietoa, vastaus oli useamman kerran jotain tällaista:

Jos haluat lisää tietoa, osaa Raija Tukkinen vastata hyvin seikkaperäisesti. Hän oli yksi tutkimuksessa mukana olleista.

Ei kiitos. En halua haastatella Raija Tukkista, hän pääsi ääneen jo Silminnäkijässä. Sen sijaan haluaisin kuulla ihmistä, joka olisi tehnyt alalla tutkimusta.

Valitettavasti tämä ei kuulu Silminnäkijän konseptiin, sillä Shinglerin mukaan Silminnäkijä ei halua ruutuun tutkijoita, poliitikkoja tms. vaan ihmisiä, jotka kokevat ja kertovat. Sen sijaan kameran eteen marssitettiin raakamaidon tuottaja, myyjä ja nippu juojia. Syystä tai toisesta myös lääkäri Olli Sovijärvi sopi Silminnäkijän formaattiin puhumaan homogenoimattoman maidon puolesta.

Lopputulos näkyy niin Kemikaalicocktailin kuin Ylen sivujenkin kommenteissa. Jo ennestään kaupan maitoa epäilleet saavat vahvistusta uskolleen, ja vastaavasti skeptisesti asiaan suhtautuneet ovat entistä skeptisempiä, koska ohjelma ei edes yrittänyt olla tasapuolinen. Jos väitteille ei esitetä perusteita eikä ruutuun uskalleta päästää edes tutkijaa, saati suoraa epäilijää, kuinka luotettavana ohjelmaa voi pitää?

Päivitys: Hups, olinpa sitkeästi kirjoittanut Nooran sukunimen useampaan kertaan väärin. Pahoitteluni.